What do you think?
Rate this book
The Autobiographical Trilogy #1
Het kleinste gemene veelvoud
Als iemand sterft en zijn levensverhaal stopt, veroorzaakt dat schokkende veranderingen in de levens van degenen die achterblijven. Na de plotse dood van haar vader volgen we een dochter van haar ouderlijk huis naar het ziekenhuis en naar het mortuarium. Ondertussen wordt ze teruggevoerd naar haar jeugd, naar het kleine meisje dat een jongen wilde zijn, naar herinneringen die lang onder het stof verborgen zaten, naar de essentie van een heel tijdperk.
Het kleinste gemene veelvoud is het eerste deel van de Finlandia Prize-winnende trilogie van Pirkko Saisio, waarin Helsinki als achtergrond dient terwijl de stad in de loop van de decennia verandert.
Het kleinste gemene veelvoud is het eerste deel van de Finlandia Prize-winnende trilogie van Pirkko Saisio, waarin Helsinki als achtergrond dient terwijl de stad in de loop van de decennia verandert.
239 pages, Kindle Edition
First published January 1, 1998
58 people are currently reading
1742 people want to read
About the author
Pirkko Saisio
41 books105 followersSee also Saisio's pseudonyms: Jukka Larsson, Eva Wein
Pirkko Saisio (s. 16. huhtikuuta 1949 Helsinki) on suomalainen kirjailija, näyttelijä ja ohjaaja. Hän on kirjoittanut myös salanimillä Jukka Larsson ja Eva Wein. Saisiolla on laaja kirjallinen tuotanto, joka romaanien ja näytelmien ohella käsittää monenlaisia tekstejä elokuvakäsikirjoituksista aina balettilibretoihin asti. Saisio on kirjoittanut näytelmiä niin teatteriin kuin televisioonkin, ja lisäksi hän ohjaa ja näyttelee itsekin. Saisio suoritti Suomen Teatterikoulun näyttelijän tutkinnon 1975 ja toimi Teatterikorkeakoulun dramaturgian professorina 1997–2002.
Pirkko Saisio (s. 16. huhtikuuta 1949 Helsinki) on suomalainen kirjailija, näyttelijä ja ohjaaja. Hän on kirjoittanut myös salanimillä Jukka Larsson ja Eva Wein. Saisiolla on laaja kirjallinen tuotanto, joka romaanien ja näytelmien ohella käsittää monenlaisia tekstejä elokuvakäsikirjoituksista aina balettilibretoihin asti. Saisio on kirjoittanut näytelmiä niin teatteriin kuin televisioonkin, ja lisäksi hän ohjaa ja näyttelee itsekin. Saisio suoritti Suomen Teatterikoulun näyttelijän tutkinnon 1975 ja toimi Teatterikorkeakoulun dramaturgian professorina 1997–2002.
Ratings & Reviews
Friends & Following
Create a free account to discover what your friends think of this book!
Community Reviews
Displaying 1 - 30 of 129 reviews
September 3, 2019
Ha meghalok, és regényként születek újjá, akkor valami skandináv szeretnék lenni. Norvég, izlandi, de végső esetben kiegyeznék még egy finnel is. Szeretem a letisztult prózájukat, hogy kevés szóban is nagy súlyt tudnak elhelyezni, következésképpen a gramm/karakter mutatóban (is) alighanem ők a világelsők. Ezt főleg azért mondom, mert ez a könyv
NEM ILYEN.
Nem. Legkevésbé sem. Ez a könyv, bár sok tekintetben emlékeztet más skandináv kedvenceimre (kisvárosi gyerekkor retrospektív, párhuzamosan pedig az öregedés képei, sokáig hordott terhek és emlékek, stb.), nem letisztult, sokkal inkább ösztönös (csúfabb szóval: zavaros, széteső), lírai, formai (de nem tartalmi*) értelemben kísérletező… szóval gyakran inkább szabadvers-jellegű. De ez még nem baj, mert ettől lehet jó, és jó is – de legalábbis vannak benne nagyon szép és okos passzusok, érzékeny megközelítések. Csak hát az efféle önéletrajzok – mert ez egy önéletrajz, ha még nem mondtam volna - esetében mindig gyanakvóvá válok, ha az elbeszélő ilyen pontosan emlékszik a gyerekkorára. Mert szerintem nem emlékezhet. Nem dokumentál tehát, hanem esetleg mítoszt teremt – és szerintem Saisio pont ezt teszi. Az az érzésem, abból, ami lett (hogy író lett, egészen konkrétan) következtet vissza a gyerekkor eseményeire, nem is emlékszik tehát, hanem az emlékek alapján újrakonstruál. Ami eredményezhet szép szöveget, de olyan önéletírást, amit maradéktalanul hitelesnek tartok, nem. És mit ér egy önéletírás, ha nem hiszem el?
* Fene tudja, én a formai kísérletezést kevesebbre tartom, mint a tartalmit. Hiszen mekkora formai kísérletezés lenne például egy olyan regényt írni, hogy az összes betűt más betűtípussal írjuk! Biztosan felkeltene olyan új érzéseket az olvasóban, amelyekkel az még nem találkozott, és amelyekből új tapasztalatokra tehet szert önmagával kapcsolatban. (Hisz végtére is ez az irodalom célja. Ha ez az új tapasztalat esetleg kimerül annyiban, hogy sosem hitte volna, hogy képes lenne felgyújtani egy könyvet, hát az is valami, abból is profitálhat majd alkalomadtán.) Csak hát ettől mint szöveg simán lehetne sz.r**.
** Ja, itt ki lehet írni: "szar".
NEM ILYEN.
Nem. Legkevésbé sem. Ez a könyv, bár sok tekintetben emlékeztet más skandináv kedvenceimre (kisvárosi gyerekkor retrospektív, párhuzamosan pedig az öregedés képei, sokáig hordott terhek és emlékek, stb.), nem letisztult, sokkal inkább ösztönös (csúfabb szóval: zavaros, széteső), lírai, formai (de nem tartalmi*) értelemben kísérletező… szóval gyakran inkább szabadvers-jellegű. De ez még nem baj, mert ettől lehet jó, és jó is – de legalábbis vannak benne nagyon szép és okos passzusok, érzékeny megközelítések. Csak hát az efféle önéletrajzok – mert ez egy önéletrajz, ha még nem mondtam volna - esetében mindig gyanakvóvá válok, ha az elbeszélő ilyen pontosan emlékszik a gyerekkorára. Mert szerintem nem emlékezhet. Nem dokumentál tehát, hanem esetleg mítoszt teremt – és szerintem Saisio pont ezt teszi. Az az érzésem, abból, ami lett (hogy író lett, egészen konkrétan) következtet vissza a gyerekkor eseményeire, nem is emlékszik tehát, hanem az emlékek alapján újrakonstruál. Ami eredményezhet szép szöveget, de olyan önéletírást, amit maradéktalanul hitelesnek tartok, nem. És mit ér egy önéletírás, ha nem hiszem el?
* Fene tudja, én a formai kísérletezést kevesebbre tartom, mint a tartalmit. Hiszen mekkora formai kísérletezés lenne például egy olyan regényt írni, hogy az összes betűt más betűtípussal írjuk! Biztosan felkeltene olyan új érzéseket az olvasóban, amelyekkel az még nem találkozott, és amelyekből új tapasztalatokra tehet szert önmagával kapcsolatban. (Hisz végtére is ez az irodalom célja. Ha ez az új tapasztalat esetleg kimerül annyiban, hogy sosem hitte volna, hogy képes lenne felgyújtani egy könyvet, hát az is valami, abból is profitálhat majd alkalomadtán.) Csak hát ettől mint szöveg simán lehetne sz.r**.
** Ja, itt ki lehet írni: "szar".
September 10, 2025
4.5. I’m really impressed by this. The first in an autobiographical trilogy, Saisio’s story opens with the transformational moment when, at eight-years-old, she learns to step outside herself, to observe herself as the narrator of a story would, and thus subtly introducing the structure of the novel. The reader gets the best of both worlds as Saisio’s thoughts, reflections, and stories are alternately told through the first and third person.
The reason for this splitting of the self, the need to be seen from the outside, even if only by herself, is the inkling feeling of a sexual identity that doesn’t align with norm. Bouncing around in time, from toddlerhood to the present day, Saisio examines the distinct relationships she had with her closest family members—her mother, her grandma, her grandpa, her father, her aunt—and the ways she failed and succeeded to live up to the expectations that each set out for her. Going even deeper, Saisio roots out the past, the upbringing, the traumas of these family members to understand where these expectations come from, to understand the influence their own upbringings had on their current hopes for her.
Her recollections and reflections are poetic, cathartic, and humorous. She contains a singular voice, unique in the way she observes the world and its machinations.
A fantastic start to the trilogy, I cannot wait to get to the next two in the series. Big recommend!
The reason for this splitting of the self, the need to be seen from the outside, even if only by herself, is the inkling feeling of a sexual identity that doesn’t align with norm. Bouncing around in time, from toddlerhood to the present day, Saisio examines the distinct relationships she had with her closest family members—her mother, her grandma, her grandpa, her father, her aunt—and the ways she failed and succeeded to live up to the expectations that each set out for her. Going even deeper, Saisio roots out the past, the upbringing, the traumas of these family members to understand where these expectations come from, to understand the influence their own upbringings had on their current hopes for her.
Her recollections and reflections are poetic, cathartic, and humorous. She contains a singular voice, unique in the way she observes the world and its machinations.
A fantastic start to the trilogy, I cannot wait to get to the next two in the series. Big recommend!
September 1, 2024
Onwaarschijnlijk goed hoe Saisio de blik van haarzelf als kind weet te vangen zonder pathetisch te worden. De manier waarop de leert naar de wereld te kijken, ontdekt dat er een “zij” is en een zin in haar hoofd schrijft - dit eerste deel smaakt direct naar meer. Geen 5 sterren want af en toe iets teveel zijwegen en familieleden en hun verhalen, wat niet altijd veel aan het verhaal toegevoegd. Maar Saisio: ja, ik zie het wel. Een soort mix van Ditlevsen (die ik vreselijk vind, maar enfin), Levy en Ernaux, met een Finse queer dosis.
February 21, 2023
This is just what I needed: a life story, by a woman, from a time I don't have much information about.
Very good stuff, condensed yet very alive. Indirect, yet full of feeling and very immersive.
Saisio is a legend.
Proceeding to read the rest of this series now!
Very good stuff, condensed yet very alive. Indirect, yet full of feeling and very immersive.
Saisio is a legend.
Proceeding to read the rest of this series now!
May 4, 2024
Saision omaelämäkerrallisen trilogian eka osa on mielestäni todella hyvä, immersiivinen lukukokemus. Sen aloitusluku, reilu sivun pituinen, on yksi parhaista kirjan aloituksista, jonka muistan vähään aikaan.
December 8, 2025
3.5. This is the first part of Saisio's Helsinki books, an autobiographical trilogy, which details the narrator's (called Pirkko Saisio) upbringing in 1950s Finland. The writing of the book is spurred by the death of her father, so I went in with Knausgaard on the brain, having some similarities with the first book of My Struggle. Right away, Saisio departs from any further comparisons.
is the opening line of the novel, which goes on,
After a few more descriptions, Saisio describes it like this:
With this new ability established, the rest of the novel jumps between first and third person narration, sometimes paragraph by paragraph (and speaking of paragraphs, the book is formatted exactly as above, with no indentations anywhere). Saisio is at once the narrator of the book and the character of the book. She sees out of her own eyes and also sees her as we see her, another, which adds a whole new layer to the novel and her strife with her identity. (Little Saisio is convinced she will grow up to be a boy; she does not like being a girl.) I found the most compelling and emotionally driven passages of the book the 'present', dealing with her sick and later, dead, father. It was the same with Knausgaard: I far preferred the adult Knausgaard sections to the child. But Saisio draws an effective portrait of her family, particularly her communist parents, against the 1950s backdrop of Finland. Penguin have already sent me an ARC for the second book, which is published early next year (though originally published in 2000), so I'll be jumping into that shortly. I'm curious to see how she deals with the passage of time, and if we will now get an older Saisio. All in all a new take on what is essentially a Künstlerroman and worth reading.
The first time it happened I was eight years old
is the opening line of the novel, which goes on,
It was a November morning.
The street was black and shiny, swollen behind the windows wet with sleet.
I saw myself in the window: a chubby, bad-tempered child.
I pulled on wool socks too tight for my feet.
A button was missing from my vest. Mother took a five-mark bill out of her purse.
I stuffed it in my sock.
And that's when it happened.
After a few more descriptions, Saisio describes it like this:
Neither of them noticed that I had become 'she', the one always under observation
With this new ability established, the rest of the novel jumps between first and third person narration, sometimes paragraph by paragraph (and speaking of paragraphs, the book is formatted exactly as above, with no indentations anywhere). Saisio is at once the narrator of the book and the character of the book. She sees out of her own eyes and also sees her as we see her, another, which adds a whole new layer to the novel and her strife with her identity. (Little Saisio is convinced she will grow up to be a boy; she does not like being a girl.) I found the most compelling and emotionally driven passages of the book the 'present', dealing with her sick and later, dead, father. It was the same with Knausgaard: I far preferred the adult Knausgaard sections to the child. But Saisio draws an effective portrait of her family, particularly her communist parents, against the 1950s backdrop of Finland. Penguin have already sent me an ARC for the second book, which is published early next year (though originally published in 2000), so I'll be jumping into that shortly. I'm curious to see how she deals with the passage of time, and if we will now get an older Saisio. All in all a new take on what is essentially a Künstlerroman and worth reading.
April 26, 2026
Underbar läsning! Kunde inte låta bli att forsa genom den här och älskade både Saisios språk och hennes blick på sig själv och omgivningen. Det här är en sån där roman som tränger djupt in i barndomen på ett mycket övertygande sätt.
October 7, 2025
The first volume of the Finlandia Prize-winning author Pirkko Saisio's Helsinki Trilogy, Lowest Common Denominator opens with the transformational moment when, at eight years old, she learns to step outside of herself and narrate her own story.
There are, of course, obvious parallels to be drawn with the first volume of Tove Ditlevsen's Copenhagen Trilogy, but neither the narrative, nor the structure or themes, feel derivative. Pirkko Saisio offers a refreshing new perspective to the enrichment of the Scandinavian autofictional tradition, and Mia Spangenberg's glittering translation will I hope allow it to be just as widely appreciated in the Anglophone world.
And now on to Backlight!
I looked triumphantly at Father, who was in his shirtsleeves drinking black coffee and reading the Työkansan Sanomat newspaper.Prompted by her father's passing, a grown-up Pirkko is flooded with early memories of navigating and making sense of her life as an only child in a working-class Communist family in 1950s Finland. The world of adults – with their 48 volumes of the collected works of Lenin and Stalin, their strawberry juice that tastes like mould, and their hushed conversations about a place called Pikkatilly and a man called Hitler – is confusing, and dark-haired Pirkko, yearning to be a boy but training to be a docile, if also dark-haired and therefore 'inherently bad' girl, feels like an outsider. That is, until she discovers and seeks refuge in language.
Mother stood by the entryway mirror spreading a touch of rouge from her lips to her cheeks as has hummed "Harbor Nights."
Neither of them noticed that I had become she, the one always under observation.
She's forced to open her secret gate more often than she would like because she isn't seen no matter how much she yearns to be.Moving elliptically between the then and now – between an I balancing her life as a mother and daughter in crisis and a she learning to see and write herself on her own terms, a secret only she will know about until this book is published – the narrative serves up a touching and disarmingly funny portrait of the writer as a young child and the young child as a writer weaving the stories, experiences and expectations of those whose lives, traumas, histories, and relationships touch hers into the fabric of her own. In doing so, however, she refuses to water herself down to appeal to their sensibilities; she will not be the lowest common denominator.
There are, of course, obvious parallels to be drawn with the first volume of Tove Ditlevsen's Copenhagen Trilogy, but neither the narrative, nor the structure or themes, feel derivative. Pirkko Saisio offers a refreshing new perspective to the enrichment of the Scandinavian autofictional tradition, and Mia Spangenberg's glittering translation will I hope allow it to be just as widely appreciated in the Anglophone world.
And now on to Backlight!
December 22, 2025
What a great memoir. A completely non-linear, largely child's eye view of her family.
Even without the episodic narrative poetry that marks the book out, this is a fascinating family. 1950s Finland when ideologies were a mix of old communism and changing times for the next generation. Our narrator introduces herself through actions rather than words as a boy in a girl's body with a brain absorbing and distilling the actions around her. Sometimes through the conduit of her recollection and sometimes from the writer she has become looking back. To this 21st century British reader the extended family and society are extraordinary.
Sometimes quotidian,sometimes brutal and sometimes just hilarious snippets - "Aunt Hilkka was a trapeze artist in a travelling circus in her youth" (p173) or her complete ignorance of who Jesus was. She wanted the "facts" which hits all the right notes of childhood questioning and all the discomfort of those she asks.
I really enjoyed this and look forward to this fabulous author's progression through her own life with the next volumes.
Even without the episodic narrative poetry that marks the book out, this is a fascinating family. 1950s Finland when ideologies were a mix of old communism and changing times for the next generation. Our narrator introduces herself through actions rather than words as a boy in a girl's body with a brain absorbing and distilling the actions around her. Sometimes through the conduit of her recollection and sometimes from the writer she has become looking back. To this 21st century British reader the extended family and society are extraordinary.
Sometimes quotidian,sometimes brutal and sometimes just hilarious snippets - "Aunt Hilkka was a trapeze artist in a travelling circus in her youth" (p173) or her complete ignorance of who Jesus was. She wanted the "facts" which hits all the right notes of childhood questioning and all the discomfort of those she asks.
I really enjoyed this and look forward to this fabulous author's progression through her own life with the next volumes.
October 22, 2023
Tämä vei kyllä täysin mukanaan. Mielestäni lapsuuden kuvaus on vaikea laji, mutta Saisio onnistuu kirjoittamaan hienoa ajankuvaa ja koskettavaa lapsen havaintomaailmaa sortumatta liialliseen herttaisuuteen. Luin kahdella istumalla ja jäin kaipaamaan lisää, niin että pakko siirtyä seuraavaan elämänkerrallisen trilogian osaan, joka onneksi on jo käsissäni!
March 27, 2025
Pirkko Saisio writes about growing up as the only child in a large and strange family of adults. I love the style of this book— the perspective sort of shifts between how the child pirkko saw things vs how the adult, writer pirkko wants to tell things.
“She’s forced to open her secret gate more often than she would like because she isn’t seen no matter how much she yearns to be.”
“She’s forced to open her secret gate more often than she would like because she isn’t seen no matter how much she yearns to be.”
January 12, 2026
OH MY GOD. I AM LOSING MY MIND. Pirkko Saisio, you genius! I admire and appreciate their work and the way they use finnish language so bravely, boldly and softly at the same time. How do they do that? What is happening here? Aaaa! I am melting on the floor here. I cannot get up maybe like, never.
"Pienin yhteinen jaettava" tells a story about a girl who wanted to be a boy and Saisio captured the eye of a little child, how child sees and feels the World around them. Really deep talks about God, right and wrong, father, mother, relationships and how childhood effects on what kind of person one becames. We see pieces from main character's ("Hän") childhood and parts when they are in middle age. Circle of how everything is connected.
This year I am definitely gonna read more Saisio's books and take a deep dive on their work.
I am mesmerised, my skin is glowing, my soul is leaving me, this book took me, am I whole anymore. My God.
"Pienin yhteinen jaettava" tells a story about a girl who wanted to be a boy and Saisio captured the eye of a little child, how child sees and feels the World around them. Really deep talks about God, right and wrong, father, mother, relationships and how childhood effects on what kind of person one becames. We see pieces from main character's ("Hän") childhood and parts when they are in middle age. Circle of how everything is connected.
This year I am definitely gonna read more Saisio's books and take a deep dive on their work.
I am mesmerised, my skin is glowing, my soul is leaving me, this book took me, am I whole anymore. My God.
February 17, 2022
raastavan elävästi kuvattu lapsuuden arkuutta ja syyllisyydentunnetta ja äidinikävää
s. 224 ”kysymys säikäyttää hänet perinpohjin, sillä seitsemän vuoden ikä on jo opettanut hänet pelkäämään holtitonta, katoavaa riemua, joka on samaa juurta kuin Miss Lunovan etäisen, häikäisevän ja kaikkeutta lupaavan rakkauden vastaanottaminen, samaa juurta kuin uuden ystävän tuhlaileva, salainen armo. Mutta arasta vastustuksesta huolimatta itkuinen riemu nousee hänen syvimmästä lähteestään, vatsanpohjasta asti.”
s. 224 ”kysymys säikäyttää hänet perinpohjin, sillä seitsemän vuoden ikä on jo opettanut hänet pelkäämään holtitonta, katoavaa riemua, joka on samaa juurta kuin Miss Lunovan etäisen, häikäisevän ja kaikkeutta lupaavan rakkauden vastaanottaminen, samaa juurta kuin uuden ystävän tuhlaileva, salainen armo. Mutta arasta vastustuksesta huolimatta itkuinen riemu nousee hänen syvimmästä lähteestään, vatsanpohjasta asti.”
April 3, 2024
Zo mooi, grappig en authentiek. Ik kijk heel erg uit naar de volgende delen! De schrijfstijl is zo eigen, zo bijzonder. De wisseling van perspectief (eerste persoon naar derde persoon enkelvoud) en de nadruk op hoe zij het leven ziet en observeert is heel knap gedaan. Het is zeker niet een boek voor iedereen, maar ik vond het prachtig.
April 4, 2026
Mooie stukjes, maar niet helemaal mijn ding
October 15, 2023
Wat een vreemde sfeer in dit onsamenhangend lijkend verhaal. Ik was al in de helft toen ik het lezen wou opgeven maar ik zette door, gelukkig.
Mooi geschreven, observerend en poëtisch.
Toch voel ik geen drang om de volgende delen te lezen...
Mooi geschreven, observerend en poëtisch.
Toch voel ik geen drang om de volgende delen te lezen...
September 21, 2025
Yks parhaista — ellei paras — kirja mitä oon ikinä lukenut. En varmaan ees nyt osaa jäsentää mun ajatuksia mitenkään hyvin… Kirjotan siis hajanaisesti:
Vuorotellen itketti ja hymyilytti. Tässä on niin tarkkoja havaintoja ihmisyydestä, että tulee kylmät väreet.
Lapsen maailman ja aikuisen maailman kohtaaminen on kirjotettu tosi hienosti, mua yleensä ärsyttää lapsuuden ja aikuisuuden ristikkäinen kuljettaminen, mutta hyvin kun on tehty niin toimii. Pienen lapsen kokemus omasta vääryydestä ja pahuudesta koskettaa.
Kertojan tapa jakaa itsensä minuun ja häneen, ja tarkastella itseään etäältä, sekä muista että itsestään, räjäytti mun pään. Yksinäisyyden ja erillisyyden havainnot oli mielettömiä.
Kirjan kieli on niin eläväistä että se tuntuu käsinkosketeltavalta!!!!!
”Safiiri sopii naisille, jotka ovat heiveröisiä, nuoria, eivätkä vielä tiedä, minne elämä tulee heidät johdattamaan — Juuri kesäyönä, joka on merkitystä täynnä, puhkeaa safiiri yön läpinäkyvässä viileydessä ainutkertaiseen, himmeään valoonsa, jonka merkityksen ymmärtää vain se, jonka sydämessä on haava. Ja Martta-täti katsahtaa minua, ja ymmärrän, että Martta-tädin sydämessä on haava, ja minunkin sydämeeni tulisi sellainen puhkeamaan.”
Kiitos Pirkko Saisio ❤️ Onneksi tää oli vasta trilogian eka osa ja mua odottaa kirjastossa Vastavalo ❤️
Vuorotellen itketti ja hymyilytti. Tässä on niin tarkkoja havaintoja ihmisyydestä, että tulee kylmät väreet.
Lapsen maailman ja aikuisen maailman kohtaaminen on kirjotettu tosi hienosti, mua yleensä ärsyttää lapsuuden ja aikuisuuden ristikkäinen kuljettaminen, mutta hyvin kun on tehty niin toimii. Pienen lapsen kokemus omasta vääryydestä ja pahuudesta koskettaa.
Kertojan tapa jakaa itsensä minuun ja häneen, ja tarkastella itseään etäältä, sekä muista että itsestään, räjäytti mun pään. Yksinäisyyden ja erillisyyden havainnot oli mielettömiä.
Kirjan kieli on niin eläväistä että se tuntuu käsinkosketeltavalta!!!!!
”Safiiri sopii naisille, jotka ovat heiveröisiä, nuoria, eivätkä vielä tiedä, minne elämä tulee heidät johdattamaan — Juuri kesäyönä, joka on merkitystä täynnä, puhkeaa safiiri yön läpinäkyvässä viileydessä ainutkertaiseen, himmeään valoonsa, jonka merkityksen ymmärtää vain se, jonka sydämessä on haava. Ja Martta-täti katsahtaa minua, ja ymmärrän, että Martta-tädin sydämessä on haava, ja minunkin sydämeeni tulisi sellainen puhkeamaan.”
Kiitos Pirkko Saisio ❤️ Onneksi tää oli vasta trilogian eka osa ja mua odottaa kirjastossa Vastavalo ❤️
December 31, 2024
j'ai eu un peu de mal à rentrer dedans à cause du style particulier (difficile de passer de la 1ère à la 3e personne à tout bout de champ), mais une fois que c'était chose faite c'était une très bonne lecture ! j'ai hâte de lire la suite
April 9, 2026
Upea upea kerronta, loistava rakenne ja ah nämä tunnit Saision tekstin kanssa kannattelevat kun oma kirjoittaminen turhauttaa (tai siis kustantamoiden vastausten odottaminen lähettämääni käsikirjoitukseen tai geneeriset hylkäyskirjeet).
September 20, 2023
Pysäytti pieniin hetkiin.
October 7, 2025
I wish the whole book was like the last 10 pages
December 24, 2025
The first book I’ve read from Saisio, and my only regret is that I haven’t read any of her work sooner!
February 5, 2026
Drömsk uppväxtskildring. Gillade språket och historiens oregelbundenhet. Fragmentarisk och fin. Sugen på att läsa andra delen!!
Read
April 8, 2026Pidän tästä kirjasta hyvin paljon
April 11, 2024
Innostuin uudelleenlukemaan, tällä kertaa kuunnellen, Saision omaelämänkerrallisen trilogian aloitusosan, luettuani Saision hienon elämäkerran. Ajattelin, että en muista siitä mitään, mutta muistinkin hyvin tarkkaan - lapsuuden Kallio-Hakaniemessä, Puotilan, siirtolapuutarhakesät masentuneen mummon kanssa. Kaikkien aikuisten ongelmat rahattomuudesta sairauteen, kommunismin ihannoinnista juopotteluun ja pettämiseen. Saisio punoo kertomuksen lapsuudesta hienosti aikuisuuteen, isän kuoleman aikoihin - näin lapsen oivalluksia ja ihmettelyä säestää aikuisen ymmärrys. Rakastan kirjailijan tapaa käyttää kieltä, valita sanoja, ilmaisun tarkkuutta ja tuoreutta. Hän välttää kaiken kikkailun, mutta onnistuu sanomaan kaiken, tavallisetkin asiat, tavalla joka tuntuu aivan ennenkuulemattomalta.
Saisio on luonnollisesti mainio lukija - äänikirjasarja on kokonaistaideteos, erittäin merkittävä kulttuurihistoriallisestikin.
Saisio on luonnollisesti mainio lukija - äänikirjasarja on kokonaistaideteos, erittäin merkittävä kulttuurihistoriallisestikin.
February 25, 2024
Minusta on pikku hiljaa alkanut tuntua, että Pirkko Saisio on Suomen kirjailjoista paras. Hän on uskomaton, takuuvarma tyylinvaihtaja niin, että et sokkona tekstiä lukiessasi välttämättä tunnistaisi kirjaa hänen kirjoittamakseen. Pienin yhteinen jaettava on hyvin omaelämäkerrallinen romaani, joka ponnistaa isän kuolemasta Saision lapsuuteen. Miten Saisiosta tuli Saisio. Mikä sai hänet haluamaan kirjailijaksi. Kirjassa on paljon unia, värejä, hienoista tajunnanvirtaa ja lämmintä huumoria. Mitä läheisen kuolema meissä herättää, miten sukupolvet kytkeytyvät toisiinsa jatkumona, jossa tietty tapahtuma tietyssä menneisyydessä aiheuttaa tietyn reaktion tässä ja nyt tai ylipäätään tietyssä tilanteessa.
November 11, 2023
Even wennen aan de stijl, maar daarna volop genoten van het eerste deel van de autobiografie. Flarden van een leven. Een norse vader, een dromerige moeder en een kind dat hunkert naar liefde en erkenning. Zo mooi, de warme relatie met haar grootouders, en zo moeilijk om te beantwoorden aan vaders eisen. Buikpijn.
January 27, 2025
Ahhh, tätä rakastin. Paljon yhtenevää Tove Ditlevsenin Lapsuuden kanssa, josta myös pidin paljon. Molemmat kuvaavat niin hienosti lapsena olemisen outoa tilaa ja sen erikoista suhdetta aikuisten maailmaan.
March 8, 2025
Pirkko Saisio is everything to me. Her writing is so unique and beautiful and her experiences resonate so deeply even though she comes from such a different time and place. I thank Mia Spangenberg for this translation more than she could ever every know :~)
Maybe I will include quotes later:
Maybe I will include quotes later:
July 21, 2025
Muistaakseni kolmas lukukerta ja rakastun tähän trilogian avausosaan joka kerta vaan lisää ja lisää.
Displaying 1 - 30 of 129 reviews