Mira on 16-vuotias innokas kuvataidekoululainen, j-rockin ja muodin ystävä. Kotona hän tuntee joutuneensa kahden pikkuveljen kokopäivähoitajaksi, ja riidat äitipuolen kanssa kärjistyvät.
Onneksi Mira pääsee tyttöystävänsä Kertun perheen mukana talvilomalle Goaan ja hetkeksi irti uusperhehelvetistä.
Mutta Intia on paljon muutakin kuin matkaesitteiden hienot hiekkarannat. Kertun kirjailijaäidin siivellä Mira tutustuu AIDS-potilaisiin ja pääsee avustajaksi Bollywood-elokuvaan. Kotona Tampereella kaoottiset kokemukset purkautuvat räiskyviksi maalauksiksi.
Luin viikonloppuna kaksi nuortenkirjaa, joiste Goa, Ganesha ja minä oli toinen. Kirja on Mira & Kerttu -sarjan toinen osa. Molemmat osat olivat vetäviä ja nopeasti luettuja, hauskoja tuttavuuksia.
Ensimmäisessä osassa äänessä on Kerttu, mutta nyt ääneen pääsee Mira, taiteellinen Mira. Kirjassa seikkaillaan Intiassa, pohditaan seksuaalisuutta, erityisesti homoseksuaalisuutta ja sen hyväksyntää niin Suomessa kuin ulkomailla. Nuoren tytön elämän kulmakivien pohtimisen lisäksi tässäkin kirjassa Rannela nostaa esiin teemoja kuten köyhyys, eriarvoisuus ja hyväosaisuus. Uusioperhe on myös yksi aiheista. Pieneen ja hauskaan kirjaan mahtuu paljon pureskeltavaa. Raskaista aiheista huolimatta tämäkin kirja oli nopea ja mukava lukea, ajatuksia herättävä.
Kuten ensimmäisen osan kohdalla jo pohdin, niin kovin iättömäksi kirja ei jää. Minulle kirja on elävä sukellus omiin nuoruusvuosiin, mutta jäävätkö nämä nykynuorelle etäisiksi ja vieraiksi jutuiksi?
Niin tai näin, tätäkin oli kiva lukea ja lämpimästi suosittelen!
Ihan viihdyttävää, helppoa luettavaa, mutta hahmot ovat aika yksiulotteisia ja harvinaisen epäkypsiä. Myös heidän kertojaäänensä on liian samanlainen. Jokin näissä ärsyttää enemmän, kuin nuortenkirjoissa yleensä.
Terhi Rannelan Kerttu & Mira -trilogian toisessa osassa "Goa, Ganesha ja minä" (Otava, 2009) seurustelevat yläkoululaiset tytöt matkustavat Intiaan, jossa kaksikko saa nähdä valtavan maan molemmat puolet. Unelmien lomaparatiisia edustavat Bollywood-elokuvat ja upeat rannat, sitä karumpaa vaihtoehtoa taasen alkeelliset HIV-klinikat ja slummit.
Suurempana juonteena tarinassa kulkee kirjan kertojahahmon, Miran, suhde kotona odottavaan äitipuoleen, jonka kanssa sukset tuntuvat menevät alituiseen ristiin.
Hauskana kuriositeettina mainittakoon, että Kertun äiti seurustelee Pellervon kirjastossa työskentelevän kirjastonhoitaja-Jarkon kanssa.
Jos piti ensimmäisestä osasta [book Amsterdam, Anne F. ja minä], niin pitää varmasti tästäkin.
Jos pitää sarjan ensimmäisestä osasta, saattaa pitää tästä vielä enemmän. Henkilökuvaus tuntuu jotenkin kypsemmältä ja syvemmältä (vaikka en osaa äkkiseltäni eritellä, mistä se johtuu), teinihahmojen reaktiot entistä teinimäisemmiltä ja sivujuonteet kiinnostavammilta kuin Kerttu & Mira -sarjan alussa.
Kertun ja Miran tarina jatkuu Miran siirtyessä minäkertojaksi. Tytöt matkustavat Kertun äidin ja isäpuolen kanssa lomalle Intiaan, jossa moni asia avaa silmiä ja ihmetyttää. Myös koti-Suomessa on moni asia muutoksessa.
Rannelan tyyli on hurmannut minut, ja pirteät sankarittaret vetoavat. Tarina kulkee, kieli sujuu, mitään naputettavaa ei ole. Onneksi kolmas osa vielä odottaa!