Siljalla on takanaan kesä, joka muutti kaiken: Sisko-bändi, keikat, uudet muusikkoystävät ja tietenkin Johannes... Syksyn lähestyminen tuntuu haikealta, eikä alku olekaan lupaava. Anette tuo syksyn ekoihin bänditreeneihin uuden ystävänsä, aktivisti-Nitan. Kukaan ei ole koskaan tuonut treenikämpille ulkopuolisia!
Uusi rehtori Jorma Teräs puolestaan alkaa johtaa koulua diktaattorin ottein. Käytävillä vilisee vartijoita, ja valvontakamerat seuraavat oppilaiden jokaista hetkeä. Samaan aikaan Siskoa kannustetaan osallistumaan bändikisoihin, mutta Silja epäröi. Onko kaikessa aina pakko kilpailla? Johanneksen kanssakin on etsittävä uusi tapa olla, ja sitten on vielä äiti, joka miettii, ahdistuako joulusta kotona vai ulkomailla...
Siljan syksy on jatkoa vuosi sitten ilmestyneelle Siljan laululle, joka voitti Tiina 2006 -kirjoituskilpailun. Kirja kuvaa taitavasti paitsi kovaa koulumaailmaa myös sen vastapainoa, intohimoista musiikkiharrastusta. Ysiluokkalaisen Siljan runolliset havainnot tuovat murrosikäisen hehkuvan maailman aivan lähelle lukijaa.
FI: Kirjailija ja sanataideopettaja Vilja-Tuulia Huotarinen on syntynyt Lempäälässä pienessä Säijän kylässä 26.12.1977. Hän on opiskellut Tampereen yliopistossa, josta valmistui filosofian maisteriksi vuonna 2003.
Vilja-Tuulia Huotarinen julkaisi esikoisteoksensa vuonna 2004, jonka jälkeen hän on toiminut vapaana kirjailijana ja sanataideopettajana eri puolella Suomea.
Vilja-Tuulia Huotarisen "Siljan syksy" (Karisto, 2008) jatkaa edellisestä osasta tuttua Siljan ja Sisko-bändin tarinaa - eikä itse asiassa yhtään hullummalla tavalla, vaikka koulumaailman ympärillä pyörivä pääjuoni onkin aavistuksen epäuskottava. Huotariselle totuttuun tapaan kieli on kaunista, lukion ja rakkauden kynnyksellä hapuilevien nuorten ystävyytä, ihmissuhteita ja musiikkiharrastusta kuvataan taitavasti ja realistisesti ja niin edelleen. Lukijalle myös tarjotaan ajateltavaa, mutta mitään ei pureskella valmiiksi.
"Siljan syksy" ei niin hyvä kuin sarjan ensimmäinen osa, mutta kyllä tätä suositella uskaltaa.
Tämä trilogian kakkososa ei yltänyt kiinnostavuudessaan ihan avausosan tasolle, vaikka hienosti Huotarinen jälleen nuorisomaailmaa kuvaa. Koin jollain tavoin epäuskottavana rehtorin natsimaisen tiukan hahmon ja kokeilukoulun säännöt, vaikka tapa, jolla nuoret sääntöihin reagoivat, oli hyvinkin uskottava. Intoa riittää lukea viimeinen osa heti tämän perään!
Pidän kirjailijan tyylistä todella paljon ja eräs toinen hänen kirjansa kuuluu kaikkien aikojen suosikkeihini, mutta tämän sarjan päähenkilössä oli minulle lukioikäisenä jotain henkilökohtaisesti ärsyttävää, joten en nauttinut lukemisesta niin paljon kuin olisin halunnut.