Vaikka koulussa olisi ollut yksi niistä, joiden puolesta mummo salaa kutoi sukkien kantapäät, ei peli ole menetetty. Käsitöihin aikuisiässä hurahtanut Laura Honkasalokin on oivaltanut, että "en kuitenkaan osaa" on tyhmintä mitä voi ajatella.
Paneutumista vaativa käsin tekeminen on arjelle hyvää vastapainoa. Se vie verkkaiseen elämänrytmiin; aikaan, jolloin tavaroilla oli vielä arvoa. Käsin tehden liittyy pitkään sukupolvien ketjuun. Itse tekevällä on myös oiva mahdollisuus ekologisiin valintoihin. Honkasalo kertoo itsetekemisen ihanuudesta merkkausliinoista metsätyttöihin ja nappimeditaatioon. Samalla kirja valottaa uusia käsin tekemisen tapoja ja antaa kiehtovaa kulttuurihistoriallista tietoutta. Miten kaaosteoria virkataan? Millainen oli viktoriaaninen leikekirja? Ei ole pakko olla loistava, tekeminen riittää. Se tekee sielulle hyvää.
Laura Honkasalo is Finnish writer and journalist who lives in Helsinki. She studied at the Kallio high school of performing arts and graduated from the University of Helsinki in 1999 as Master of Philosophy majoring in art history. She has also studied in Trinity College in Dublin and completed Master of Arts degree in literature at the University of Kent.
Honkasalo has practiced writing since the age of seven and taken part to the Nobelist club at the University of Helsinki. She reads many different types of literature.
Honkasalo doesn't want to become a full time author so she has worked as a journalist in magazines including youth magazine Demi and written regularly also to Sarjainfo magazine. She has also translated Aku Ankka (Donald Duck) comics into Finnish and written manuscripts to comics.
In 2000 Honkasalo got two prizes in competitions. In the WSOY young adult book competition she got the third prize and in the J. H. Erkko short story writing competition the second place. In 2001 she got the Gummerus J. H. Erkko prize.
Kirja koostuu blogimaisista teksteistä, jotka käsittelevät nimen mukaisesti itsetekemistä. Teksteissä yhdistyvät käsitöiden historia, kirjailijan oman kokemukset ja pätkät muiden käsillätekijöiden ajatuksista. Teoksessa otetaan myös kantaa esimerkiksi ekologisen kuluttamisen puolesta. Plussaa lopun lähdeluettelosta.
Suurin osa kirjasta oli inspiroivaa ja jotakin kotoisan lämpöistä. Muutamaan otteeseen kuitenkin puhuttiin esimerkiksi nykynaisten vartaloista tai feminismistä tavalla, joka itsellä särähti silmään ikävästi. Loppua kohden kirja ei myöskään tarjonnut enää niin paljon uutta. Suositus silti käsitöiden ystäville ja hyvänpäiväntutuille.
Vihdoinkin suomeksi kolumninomaista kirjoittelua käsitöiden ihanuudesta. Tai laajasti ottaen, sillä välillä myös ruuanlaitosta ja muusta hitailusta. Varmaankaan tämä ei anna tekstinä mitään jos ei itse ole hurahtanut kässäilyyn, mutta meille addikteille intohimoista luettavaa.
Blogin- tai kolumninkaltaisia tekstejä käsitöistä ja itsetekemisestä. Persoonallinen ote, jossa kirjoittaja kertoo, miten on itse oppinut äidiltään tai isovanhemmiltaan neulomista, ompelua, virkkausta tai valokuvausta. Tai miten itse toteuttaa tekemisenhaluaan lapsiperheen arjessa. Kokoelma on myös kulttuurihistoriallinen, sillä se valottaa erilaisten käsityötaitojen historiaa. Keskeisessä osassa on myös tämän päivän alakulttuurien, kuten roolipelaus, lolitat, gootit, ja käsintekemisen kosketuspinnat. Esiin tulee myös blogien merkitys uuden oppimiselle, omien ideoiden esittelylle ja yhteisön rakentamiselle. Kiinnostava kokonaisuus, joka innostaa kokeilemaan uusia juttuja. Jotkut sivuhuomautukset häiritsivät: esimerkiksi kerrottiin vanhempien sukupolvien olevan ymmärtämättömiä erikoisesti pukeutuvia kohtaan. Kun vanhimmat punkkarit ovat jo kuusikymppisiä ja vanhat hipit seitsemänkymppisiä, mitähän ikäpolvea ne suvaitsemattomat oikein ovat? Ja kun huomautettiin, että punkhenkisyys ja anarkia eivät yltäneet käsintekemiseen, mieli teki pistää vastaan: punkin ytimessä oli itsetekemisen eetos. Punkkarit tekivät lehtiä ja lyhytelokuvia, järjestivät tapahtumia, tuunasivat vaatteitaan, ottivat valokuvia ja tekivät taidetta, ja soittivat bändeissä. Kuka tahansa saattoi tehdä mitä halusi, vaikka taitoa ei ollutkaan. Oman käsityöharrastukseni juuret ovat punkissa: aloin neuloa villapaitoja, koska haluamiani väriyhdistelmiä ei ollut missään myytävänä.
Helsingin Sanomien digikirjastoon ilmaantui tämä opus viikon kirjaksi. Pidän kovasti Laura Honkasalon jutustelevasta kirjoitustavasta, joten meikäläisellä käsitöiden harrastajalle Kotikutoista tarjosi oikein leppoisaa, kevyttä luettavaa. Tuli kodikas ja puuhakas olo. Kokonaisuus oli kuitenkin ehkä hieman viimeistelemätön ja nopeasti kasatun oloinen, asiasisällöltään ehkä jopa hieman vanhentunutkin. Sukupuolitettua kuvailua (tyyliin herttaiset tytöt ja rohkeat pojat) oli yllättävän paljon, samoin kertojanäänen/kirjoittajan ’kätevä emäntä’-roolin tehostusta.
Kiva katsaus tämän hetken käsityö-, askartelu- ja pukeutumismaailmaan ja vähän historiaankin. Tekstit tuntuvat kumminkin toimittamattomilta, samat toteamukset toistuvat eivätkä asiat etene aina luontevasti. Monet välähdykset ovat kuitenkin eläviä ja mielenkiintoisia. Henkilökohtaisuus pitää kirjan pinnalla ja vie eteenpäin.
Kirja siitä miten ihanaa naisen on tehdä käsillään kaikkea mahdollista. Sivulauseissa todetaan että miehetkin ehkä voisivat mutta eipä aiheesta juuri sen enempää keskustella. Tai jos vaikka yhdessä tehtäisiin?
”Tietenkin tytöllä pitää olla äidin kutoma matto, kun hän muuttaa pois kotoa”
Nopealukuinen kirja ja sopivalle kohdeyleisölle varmasti inspiroivakin.
Tämä oli leppoisaa ja hyvää mieltä tuottavaa luettavaa. Inspiroiduin oikein ajatuksesta, mitä kaikkea olisi kiva ruveta tekemään - salaperäinen neulegraffittien kiinnittely kaupungille voisi olla minun juttuni! Tätä lukiessa muistelin monia vanhoja sukulaisia, joiden hoidossa olin lapsuudessani, ja heidän luonnollista suhtautumistaan käsillä tekemiseen. Toisaalta tunsin lukiessani tätä olevani itsekin varsinaista museokamaa - minullakin oli lapsuudessa kankaiset nenäliinat, oma jälkikasvu ei ole sellaisia varmaan nähnytkään. Ja isän kanssa kehitettiin pimiössä valokuvia, ei ollut digikameroista jälkeäkään.