Ohrana

Trilogia #2

by Jari Tervo

Neuvostoliiton kaukotoimintailmavoimat pommittivat Helsinkiä kolmena yönä tammikuussa 1944.

Nyt noista Suomen kohtalonhetkistä kertoo satakuusivuotias desantinmetsästäjä, ohranaksi kutsuttu Attila Rahja.

Rahja jäljittää palavassa ja sekasortoisessa Helsingissä rakastettuaan, maanpetturi Vilja Oljenpaloa. Samalla hän yrittää pelastaa Suomea Stalinilta, jonka nimeen Vilja Oljenpalo vannoo.

Ohrana on suku- ja sotaromaani. Se jatkaa kirjailijan tuotannossa Myyrän aloittamaa linjaa.

Genres: Finnish Literature, Fiction

380 pages, Hardcover

First published January 1, 2006

Reviews

[Noora · Rating 4 out of 5]

Erittäin hyvä kirja! Tervo käyttää rikasta kieltä ja osaa kertoa tarinan todella hyvin. Kuten aiemmissakin Tervon kirjoissa, tässäkin lopussa vedetään kaikki juonenpätkät yhteen ja lukija jää ihmettelemään, miten ei itse tajunnut yhdistää asioita. Todella hyvä kirja.

[Kirjasusi · Rating 2 out of 5]

Tämä oli ensimmäinen Jari Tervon kirja, jonka "luin" (eli tässä kuuntelin). En ollut lukenut Tervoa hänen suosiostaan huolimatta, koska olin epäillyt, että hänen tyylinsä ei minua miellyttäisi. Koetin olla ennakkoluuloton, ja aihekin oli periaatteessa kiinnostava, mutta yhtä kaikki, minua enimmäkseen vähän ärsytti tämä teos. Tyylillisesti ilmaisu tuntuu mielestäni turhan yksinkertaistetulta rakenteeltaan (että lahjattomampikin ymmärtää tekstiä helposti, eli paljon päälauseita ja selkeitä ilmaisuja), mutta jaetaan vähän väliä kielellisiä tekonokkeluuksia sekä päälle liimattuja aikalaisilmaisuja. Lisäksi kerronnan luontevuutta jatkuvasti rikotaan yliselittämällä asioita - koska onhan kyseessä historiallinen teksti, jonka lukijan oletetaan olevan ymmärtämättä menneisyyden arkisia asioita. Juontakin punotaan vahvasti uskottavuuden rajoja venyttäen, minkä on kaiketi tarkoitus aiheuttaa humoristinen efekti.

Äänikirjan lukijakaan ei nyt oikein miellyttänyt korvaani, vaikka tämä on tietysti vain melkoinen mutukommentti, enkä osaa asiaa hyvin perustella. Pienenä hauskuutena CD:lle oli jäänyt pieniä viimeistelemättömyyksiä. Eli parissa kohdassa selvästikin leikkaus oli epäonnistunut, kun lukija tokaisee, että otetaanpa uudestaan - ja sitten lukee uudestaan virkkeen alusta. Tämä tuskin oli Tervon postmodernia ilmaisua.

Sinänsä teos oli ihan viihdyttävä, kun kykenin pääsemään tyylillisten ärsyttävyyksien yli, ja ihan taidokkaasti se oli parsittu kokoon omilta osiltaan. Ehkä voin nyt ymmärtää syitä Tervon suosioon, sillä sinänsä hän osaa kirjoittaa ja teksti on helppoa, mutta valitettavasti en taida haluta lukea enempää Tervon teoksia tämän perusteella henkilökohtaisten mieltymysteni myötä tyylin suhteen.

[Mika Auramo · Rating 2 out of 5]

Jari Tervon romaani jättää melko ristiriitaisia ajatuksia lukemisen jälkeen. Toisaalta romaanissa on loistavaa kerrontaa ja tarina on mielenkiintoinen, mutta kun kertojana toimii muuan Attila, iältään 106 vuotta, jo se vaikuttaa koko tarinan uskottavuuteen.

Ohrana saa siis alkunsa 6.2.1944, jolloin sabotööri Vilja Oljenpalo onnistuu karkaamaan Katajanokan vankilasta. Samaan aikaan hänen kihlattunsa Janne Mutka palaa takaisin Suomeen, nyt desanttina.

Kirjan ensimmäisessä osassa on vuoroin desantin kuulustelupöytäkirjoja, helmikuun pommituksia, ja välillä palataan kertojan nykyhetkeen, jolloin hän lähentelee 107 vuotta ja vikittelee vanhainkodissa Zinaida Tiaista, siinä samassa ihaillen siivoojan leveää takamusta. Siitä alkaa koko kirjan kestävä vikittely, jotta Attila Rahja pääsisi sänkypuuhiin tyttärentyttärenikäisen ”muka” venäläisen kanssa.

Kerronta on muutoinkin rönsyilevää, ja aika ajoin palataan takaisin kohtalonhetkiin ja helmikuun 1944 pommituksiin, ja varsinkin pommisuojaan, joka saa osuman. Välillä hypätään yhtäkkiä taasen nykyhetkeen, jolloin puoliseniili papparainen hakkailee ihastustaan. Toisaalla luodaan hyviä luonnekuvia käpykaartilaisista, mutta silti kertojan pitää pilata monta henkilöhahmoa paljastamalla, mitä heille sitten oikein tapahtui myöhemmin. Ajasta ja paikasta ja henkilöistä siirrytään toiseen. Äkkiä ollaan tykkimiehen naimahuolissa, kun tulitetaan lähestyviä pommikoneita, sitten ollaankin pommikoneen kyydissä nahkatakkisen loikkarin matkassa, ja taas pongahdetaan Rahjan erektio-ongelmiin ja salaiseen sota-ajan ihastukseen Viljaan.

Henkilönimistö tuo mieleen joitakin Ilmari Kiannon varhaistuotannon hahmoja. On sellaisia tyyppejä kuin Koskenvähä, Vahvaselkä, Ruoska-ahde, Oljenpalo, Siankukka ja tietysti itse kertoja: Rahja. Rahja tai rahjus tarkoittaa heikkoa, epäkelpoa, vanhaa tai säälittävää. Attila sen sijaan oli kuuluisa hunnipäällikkö.

Toisessa osassa jatkekaan siitä, mihin ensimmäisen osan hakkailu kerkesi. Sitä mukaa, kun Zinaida alkaa lämmetä, kerrotaan myös Attilan ja Viljan jonkinlaisesta viha-rakkaus-suhteesta. Itse ihastuksen kohde Vilja jää etäiseksi, eikä hänestä saa oikein mitään otetta sen paremmin kuin koko maanalaisen armeijan johtajasta ”Väinämöisestäkään”.

Jonkin verran poliitikkoja vilahtelee tarinassa mukana, ja mm. Kalevi Sorsaa parjataan, samoin isänmaanpettureita. Sen sijaan jäätyään kiinni Janne Mutka alkaakin myyräksi, jota Moskova sokeasti uskoo.

Viimeisessä osassa ollaan kesässä 1944, ja Romaani on suositeltavaa lukemista Suomen kohtalonhetkistä kiinnostuneille, sillä tarina on monisyinen. Tapahtumia tarkastellaan useasta eri näkökulmasta, ja sopivasti jää avoimia kohtia. Kenen puolella Attila Rahja lopulta olikaan? Mitä tapahtui desantti Janne Mutkalle, kaksinkertaiselle loikkarille? Pääseekö Attila lopulta Zinaidan kanssa yhdessä vällyjen alle?

[Antti Iiskola · Rating 3 out of 5]

Poukkoilevaa kertontaa ja täynnä puuttuvia pilkkuja. Ajassa ja paikassa loikitaan surutta, eikä lukijalle anneta armoa. Kertoja vaihtuu varoittamatta ja puoli lukua menee miettien, että kuka puhuu.

Tarina aukeaa pikku hiljaa ja toimii, mutta toteutustapa vaatii keskittymistä. Ja miksi, miksi niitä pilkkuja ei voi käyttää?

[Markku · Rating 3 out of 5]

Kielellisesti seikkailukas ja aihepiiri jännittävä. Kuitenkin poukkouli alkoi vähän tympiä pidemmän päälle ja tarinan ennustettavuus rutisti vähän lukukokemusta.

[Tanja Pyhäjärvi · Rating 3 out of 5]

"Davidsson ei ollut koskaan unohtanut sitä että hän syntyi pienenä, sokeana, verisenä, nälissään ja toiseen ihmiseen lihakettingillä kytkettynä. Vapaana ei synny kukaan."

[Marja Valtonen · Rating 3 out of 5]

Yllätti positiivisesti.