Koskinen viettää työtovereineen riemukasta saunailtaa, mutta aamuyöllä tulee epämiellyttävä äkkilähtö. Paperitehtaan ATK-osastolla odottaa murhatun suunnittelijaneron ruumis. Osaston väki tuntuu hautovan jos jonkinlaisia salaisuuksia, ja yksi heistä vaikuttaa muitakin syyllisemmältä epäiltyjen, motiivien ja valheellisten lausuntojen keskellä. Koskisen mielestä hänen syyllisyytensä on liiankin ilmeistä. Mitä kätkeytyy rikoksen taustalle, ja kuka osaston väestä on kylmäverisen murhan takana? Ja miten Koskinen voisi todistaa vaistonsa väittämät? Kaikista työpaineista huolimatta Koskisen olisi elettävä normaalia elämää ja täytettävä perheensä odotukset.
FI: Seppo Sakari Jokinen (s. 13. huhtikuuta 1949 Tampere) on suomalainen rikoskirjailija.
Jokinen kävi keskikoulun Tampereen klassillisessa lyseossa ja lähti armeijan jälkeen 1970 Australiaan lähes neljäksi vuodeksi. Hän työskenteli 1975 lähtien Tampereen kaupungin tietokonekeskuksessa ja ehti toimia pitkään keskuksen pääoperaattorina, kunnes ryhtyi vapaaksi kirjailijaksi loppuvuodesta 2006.
Seppo Jokinen tunnetaan tamperelaista ja Hervannassa asuvaa komisario Sakari Koskista käsittelevistä rikosromaaneistaan. Jokinen on julkaissut säännöllisesti vuodesta 1996 lähtien vuosittain yhden kirjan.
Vuonna 2010 Jokinen vaihtoi kustantamoa Karistosta osuuskuntamuotoiseen suomalaisten dekkarikirjailijoiden omistamaan Crime Time -kustantamoon. Jokinen on Crime Timen perustajajäsen. Crime Time pyrkii julkaisemaan Jokisen kirjoja myös englanniksi. Ensimmäisenä aiotaan julkaista Hukan enkelit Yhdysvalloissa.
EN:Seppo Sakari Jokinen (born April 13, 1949 in Tampere) is a Finnish writer of crime fiction. His books' main character is the fictional police officer Sakari Koskinen from Hervanta, Tampere. Koskinen is divorced and has a son named Antti. The books are published by CrimeTime. Jokinen himself is also from Tampere. He spent nearly four years in Australia after serving in the army in the early 1970s. He was for many years the main operator in the Tampere city IT centre.
Koskis-sarjan kakkososakin oli jämähtänyt tiukasti 1990-luvulle, mikä oikein korostuu kun aiheena on ATK-yrityksessä tapahtunut murha. Melko nostalgista oli muistella sitä, kuinka modeemi piippaili, kuvat latautuivat internetistä rivi kerrallaan ja hakuja tehtiin Yahoo!n kautta. Juoni on dekkariksi ihan hyvin kudottu, sillä rikos aukeaa lukijalle sitä mukaa kun kirjoittaja sen haluaakin aukeavan - teksti ei kutsu tekijän arvailuun, joten pienoisena yllätyksenä se ainakin itselleni onnistui tulemaan.
Tyylillisesti kakkososa seuraa ykkösosan tunnelmia: poliisilaitoksen sisäiset henkilösuhteet ja poliisien muutkin suhteet tunkevat välillä arkeen, vaikka fokuksessa pitäisi olla rikosten selvittäminen. Dialogin kömpelyys ja suorastaan alleviivatut täkyt tulevista suhdekiemuroista ovat välillä vaivaannuttavia. Henkilöitä on edelleen niin paljon, että hahmot jäävät kaikki vähän karikatyyrin asteelle.
Ihan ok luettava, varsinkin loppu oli mielestäni hyvin toteutettu.
Henkilöt jäivät makuuni vähän ohkaisiksi, kustakin tuotiin esiin lähinnä työpersoona. Oli tässä siitä huolimatta jotakin mukavan nostalgista ja hurmaavaa, mukava lukea välillä suomalaisia dekkareita. Kirja oli juonellisesti vallan napakka, mutta kirjoitustyyli teki lukemisesta vähän tuskallista. Teksti tuntui oudon töksähtelevältä, eikä kuvailuja juuri ollut käytetty. Parhaimmillaan dekkaria lukiessa yrittää tuskaisesti arvailla tekijää, mutta tämä ei ehkä saanut mielenkiintoa tuolle tasolle heräämään. Rikosta ratkova Koskinen ei vaikuttanut kovin ammattitaitoiselta, kun havahtui parikin kertaan melko myöhään tarkistamaan jonkun asian, jonka itse olisin kysynyt heti samassa keskustelussa.
Pikavauhdilla heti perään luettu kakkoskirja Koskisen elämäntyöstä. Ykköskirjaan ei viitata juurikaan, sen tapahtumat ovat menneen talven lumia. Koskisen ja hänen perheensä sekä työtoveriensa elämät jatkuvat uusien tapahtumien merkeissä. Alku on raju: tyttölapsi kaapataan Tampereen-junasta ja tilanne seurataan loppuun ennen kuin päästään varsinaisen keissin pariin. Tampereen ydinkeskustassa on jäljellä vielä yksi tehdas ja sen tietokoneosaston (tuolloin 1990-luvun lopulla käytettiin nimitystä ATK) nerokas työntekijä löydetään aamulla työhuoneestaan murhattuna. Monella työtovereista olisi ollut mahdollisuus tehdä murha ja heidän jättämien johtolankojen perusteella Koskisen pitää selvittää syyllinen. Ja mieluiten ennen kuin talvilomareissu pohjoiseen alkaa, sinne Koskisen on ehdittävä pitääkseen perheensä tyytyväisenä.
Jälleen mennään sarjatulivauhtia: tapahtumia ja juonenkäänteitä piisaa ja autoilla kaahataan ympäri Tamperetta ja vähän Ylöjärvelläkin. Koskisen mukana on helppo kulkea, kun paikat ovat tutut. Tällä kertaa lopussa tehdään selväksi syyllisen vaikutin tekoonsa ja tapahtumien kulku käydään läpi. Niinhän syylliset aina tekevät, kertovat kaiken jo pidättävälle poliisille. Vauhti on kuitenkin se, joka saa kirjan pysymään kädessä ja pakottaa lukemaan kirjan nopeasti loppuun.
Mielenkiintoinen juoni ja kiva sekä rento luettava.
Toinen Koskinen-kirja jonka luin ja jälleen järkyttää naisten osuus näissä kirjoissa. Naiset ovat joko hulluja tai nalkuttavia "panopuita" (suora lainaus). Termi "rotusorsa" on järkyttävyydessään niin kamala, että jopa vähän naurattaa. Naisten kohtelu vie innostusta lukea näitä kirjoja, enkä voi suositella ketään ostamaan näitä. Kirjahyllystä näitä kuitenkin sattuu löytymään, joten kai näitä joka tapauksessa tulee luettua, koska ovat mukaansa tempaavia kirjoja, jotka pitävät otteessaan loppuun asti.
Perushyvää alkuvuosien Jokista. Perushyvä dekkari, jonka juoni kantaa loppuun saakka. Samalla aikamatka 1990-luvun teknologiaan ja aikaan ennen EU:ta, joka tuli koettua suurin piirtein Koskisen ikäisenä.
Tietotekniikka- tai siis ATK-asiat keskiössä ja kunnon ysäriviboilla. Ei silti ollenkaan mädäntynyt ollut, vaikka aikaa olikin jo nähnyt. Voishan tätä sarjaa jatkaakin. Ei vielä pääse kuin kahteen tähteen kuitenkaan, sen verran simppeliä.
Tartuin kirjaan saadakseni selville, miksi Jokisen dekkarit keikkuvat vuodesta toiseen lainatuimpien listalla täällä päin. Yhtenä suurena syynä taitaa olla paikallisuus ja se, että Koskis-dekkarit sijoittuvat tuttuihin maisemiin Tampereelle. Olihan se viihdyttävää lukea kirjaa, jonka tapahtumat sijoittuvat kotikulmille, eikä juonen rakentelussakaan mitään vikaa ollut. Mitenkään mieleenpainuva tai lukemieni dekkareiden parhaimmistoon tämä ensimmäinen Koskiseni ei kuitenkaan nouse, enkä aivan täysin ymmärrä suurta hypeä. Mukiinmenevää jännäriviihdettä kuitenkin.
It was fun reading a book set in Tampere. I felt like I had met all the characters already, they seemed so familiar. The story itself though, meh. It had a few good moments, but felt like it never really picked up steam.
Ihan kelvollinen dekkari. Kaikki Koskisen sosiaalinen kanssakäyminen on kyllä aika ärsyttävää ja myötähäpeää aiheuttavaa settiä, mutta en käy epäilemään etteikö tuollaisiakin persoonia voisi löytyä. Sen sijaan aloin lämmetä tälle äänikirjan lukijalle, tuskin olisi tullut paperikirjana luettua.