What do you think?
Rate this book
Niin kauan kuin rakastat
Leonardo da Vincin ja muiden renessanssitaiteilijoiden salaperäisyyden verho kietoo sisäänsä syksyisen Helsingin.
Iris Savuvuori on renessanssitaiteilijoita tutkiva taidehistorioitsija, jonka ystävä tekee kummallisen löydön: erään suomalaisen museon arkistosta löytyy taulu, jonka alkuperästä ja yksityiskohdista on vaiettu harkiten. Iris sotkeutuu taulun arvoitukseen kokonaisvaltaisemmin kuin olisi voinut kuvitellakaan. Sekaantumista syventää hurmaava Nicholas Hill, huutokauppakamarin renessanssiasiantuntija, jolla on omat syynsä kiinnostua löydetystä maalauksesta – ja Iriksestä.
Samaan aikaan Suomessa tekee tutkimuksiaan John Wind, okkultisti, joka on suomalaisen tutkijan avulla onnistunut pääsemään hyvin lähelle suuren arvoituksen ratkaisua. Arvoitukseen liittyy 1800-luvun suomalainen kuvataiteilija Marcus Ekvall ja tämän rakastettu, teatterin ja baletin maailmassa intohimoisesti elänyt Sergei. Ekvallin Sergeille osoittamilla kirjeillä ja Iriksen ystävän löytämällä naisen muotokuvalla on yhteys, joka on vaaraksi sitä tutkiville ihmisille.
Leonardo da Vincin ja muiden renessanssitaiteilijoiden salaperäisyyden verho kietoo sisäänsä syksyisen Helsingin ja sen tuulissa syvästi tuntevat henkilöhahmot. Niin kauan kuin rakastat on oppineen kirjoittajan kiehtovaa kerrontaa. Stewen tuo mystiikan ja menneiden aikojen salaseurat elävästi ja viehkosti nykypäivään. Taidokkaasti punottu juoni kätkee uumeniinsa jännitystä ja suuria tarinoita taiteesta ja menneestä. Se kertoo tarinan rakkaudesta, joka ei lopu koskaan.
Iris Savuvuori on renessanssitaiteilijoita tutkiva taidehistorioitsija, jonka ystävä tekee kummallisen löydön: erään suomalaisen museon arkistosta löytyy taulu, jonka alkuperästä ja yksityiskohdista on vaiettu harkiten. Iris sotkeutuu taulun arvoitukseen kokonaisvaltaisemmin kuin olisi voinut kuvitellakaan. Sekaantumista syventää hurmaava Nicholas Hill, huutokauppakamarin renessanssiasiantuntija, jolla on omat syynsä kiinnostua löydetystä maalauksesta – ja Iriksestä.
Samaan aikaan Suomessa tekee tutkimuksiaan John Wind, okkultisti, joka on suomalaisen tutkijan avulla onnistunut pääsemään hyvin lähelle suuren arvoituksen ratkaisua. Arvoitukseen liittyy 1800-luvun suomalainen kuvataiteilija Marcus Ekvall ja tämän rakastettu, teatterin ja baletin maailmassa intohimoisesti elänyt Sergei. Ekvallin Sergeille osoittamilla kirjeillä ja Iriksen ystävän löytämällä naisen muotokuvalla on yhteys, joka on vaaraksi sitä tutkiville ihmisille.
Leonardo da Vincin ja muiden renessanssitaiteilijoiden salaperäisyyden verho kietoo sisäänsä syksyisen Helsingin ja sen tuulissa syvästi tuntevat henkilöhahmot. Niin kauan kuin rakastat on oppineen kirjoittajan kiehtovaa kerrontaa. Stewen tuo mystiikan ja menneiden aikojen salaseurat elävästi ja viehkosti nykypäivään. Taidokkaasti punottu juoni kätkee uumeniinsa jännitystä ja suuria tarinoita taiteesta ja menneestä. Se kertoo tarinan rakkaudesta, joka ei lopu koskaan.
268 pages, Hardcover
First published May 5, 2011
15 people want to read
Ratings & Reviews
Friends & Following
Create a free account to discover what your friends think of this book!
Community Reviews
Displaying 1 - 4 of 4 reviews
October 8, 2011
Kerrankin uusi suomalainen romaani, jonka lukemisesta nautin todella! En tahdo moittia suomalaista nykykirjallisuutta kokonaisuutena, onhan mahdollista että tartun aina vääriin kirjoihin, mutta kovin usein uudet suomalaiset kirjat eivät istu minun makuuni: aiheet tuntuvat olevan joko masentavan yltiörealistisia (en näe mitään syytä lukea jotain joka ei tuo mitään uutta siihen nähden että menisin paikallisjunaan tai katsoisin uutiset) tai sitten ne ovat omituisia tavalla, josta en saa kiinni; henkilöhahmot lähinnä ärsyttävät, eikä kirjoitustyylikään usein puhuttele minua. Riikka Stewenin Niin kauan kuin rakastat kuitenkin imaisi minut heti ensimmäisistä sivuista alkaen mukaansa ja onnistui myös koskettamaan minua.
Romaani sijoittuu nykypäivän Suomeen mutta käsittelee myös menneitä vuosisatoja, vieraita maita ja ennen kaikkea ikuista ja yleismaailmallista: salattua tietoa, totuuden etsintää – ja rakkautta. Keskeisiin henkilöihin kuuluvat taidehistorioitsija Iris, renessanssitauluja jäljittävä Nicholas Hill, tutkija Ingvall ja hänen ihailemansa Liisa, ja salatun tiedon kautta valtaa himoitseva John Wind. Nämä ja muut henkilöhahmot joutuvat tavalla tai toisella mukaan vyyhtiin, jossa pyritään pääsemään selville Leonardo da Vincin tekemäksi arveleman salaperäisen maalauksen arvoituksesta ja siitä, mitä tiesivät 1800-luvun lopun ja 1900-luvun alun suomalainen taidemaalari Marcus Ekvall ja tämän rakastettu, venäläinen baletin ja teatterin maailmassa liikkuva Sergei.
Minua viehättävät monella eri aikatasolla liikkuvat, historian mysteerejä ratkaisemaan pyrkivät kertomukset, joissa tapahtumiin ja salaisuuksiin kietoutuvat henkilöiden moninaiset ihmissuhteet ja kulttuurifilosofiset pohdiskelut. Olen hyvin mielissäni, että joku suomalainenkin on nyt uskaltautunut tämänkaltaista romaania kirjoittamaan ja on kietonut sen myös Suomen historiaan ja kulttuuriin, samalla osoittaen miten Suomen menneisyys ja taide on ollut erottamattomasti kietoutunut eurooppalaiseen ja yleismaailmalliseen. Pidän myös suunnattomasti siitä, että 1800-luvun lopun maailmaan sijoittuva kahden miehen rakkaussuhde saa romaanissa tilaa, ja että sitä ei käsitellä erityisemmin "ajatella, silloinkin oli homoseksuaalisia suhteita"-näkökulmasta eikä ylipäätään Marcuksen ja Sergein sukupuoli mitenkään ole se juttu, vaan heitä käsitellään yksinkertaisesti rakastavaisparina kuten mitä tahansa muutakin paria.
Stewenin romaani on kaunis ja tunnelmallisesti kirjoitettu. Joitain pieniä teknisiä puutteita oli, kuten saman henkilön lausumien repliikkien sijoittaminen peräkkäisille riveille niin että oli vaikea tajuta kuka milloinkin puhuu; samoin näkökulmahenkilö vaihteli häiritsevästi kesken kohtauksen kun teksti ei kuitenkaan tuntunut minusta kokonaisuudessaan kaikkitietävällä kertojalla kerrotulta, jolloin eri hahmojen pään sisään voisi hyppiä luontevammin. Eivät nämä kuitenkaan suuremmin lukunautintoa pilanneet, ja enimmäkseen teksti soljui kauniisti ja kieli oli persoonallista tuntumatta lainkaan teennäiseltä ja erikoisuutta tavoittelevalta.
Toisin kuin monet tämän lajin romaanit, Niin kauan kuin rakastat on sangen tiivis, alle 300-sivuinen, ja filosofisista ja kulttuurihistoriallisista keskusteluista huolimatta se ei rönsyile kovin laajasti. Osittain pidän siitä – tiiviys luo omaa mietteliästä tunnelmaansa, jossa tärkeimmät kuvat kirkastuvat eikä muu vie niiltä liikaa tilaa. Osittain teksti on kuitenkin jo liiankin tiivistä. Minun on esimerkiksi vaikea pysyä perässä joissain filosofisissa ja taidehistoriallisissa pohdinnoissa, vaikka minulla onkin suhteellisen hyvä yleissivistys – luulisin ettei romaania kuitenkaan voi tarkoittaa vain ihmisille, joilla on jo nimenomaan taidehistorian korkeakoulututkinto. Hieman perusteellisempi ajatuskulkujen avaaminen olisi auttanut tässä tapauksessa. Ja jotenkin vain tuntui että kirja loppui aivan liian pian - aloin kaivata tämän perään jotain kunnon 1800-lukulaista tiiliskiveä tai suurta fantasiasarjaa, jotta saisin viettää kiinnostavassa maailmassa pidempäänkin. Koen myös, että kaikista henkilöhahmoista ei saada tarpeeksi irti näin tiiviillä käsittelyillä. Oikeastaan kaikki hahmot ovat kiinnostavia, mutta monien potentiaalia ei käytetä tarpeeksi. Olisin etenkin kaivannut enemmän Nicholas Hillin näkökulmaa ja hänen kehityksensä käsittelyä, enemmän museojohtaja Doran ja Jonathan Friedin historiaa, ja myös Iriksen hahmoon olisin kaivannut jotain lisää. Matts Ingvallin ja Liisan tarina tuli puolestaan käsitellyksi juuri sopivalla herkkyydellä, ja lisäselittely olisi luultavasti tuntunut turhalta. Nuo kaksi olivat muutenkin hyvin eheät, sympaattiset hahmot, joiden tarina kerrottiin viehättävästi.
Hahmoista kiehtovimmat olivat minusta nuo menneisyyden rakastavaiset, Sergei ja Marcus, ja kun tarina pyöri paljon heidän ympärillään, olisin kaivannut heistä lisää tietoja. Noita menneisyyteen sijoittuvia pätkiä jommankumman näkökulmasta olisin ehdottomasti kaivannut lisää – edes yksi joka näytökseen (näin romaanin eri osat on nimetty) – ja kenties myös hieman lisää heidän elämänsä vaiheiden ja suhteensa tutkiskelua nykyisyydestä käsin. Ylipäätään joissain tapauksissa eri hahmojen tunnepuolen käsittely jäi mielestäni liian ulkokohtaisesti turhan tiivistetyn kuvauksen takia, vaikka tunsinkin, että pinnan alla oli liikkeellä paljon, johon olisin mielelläni päässyt pureutumaan vähän syvemmin. Sergein ja Marcuksen kohtaukset olivat kyllä erinomaisia, olisin vain kaivannut niitä lisää – ehkä myös jonkin sellaisen, jossa he olisivat olleet yhdessä eivätkä vain ajatelleet toisiaan.
Kirjan loppu oli kuitenkin hyvin kaunis, ja tiiviyden ja kertomisen suhde oli siinä täydellinen enkä kaivannut enempää. Kohtaus Marcuksen näkökulmasta vuonna 1917 liikutti minut kyyneliin.
Tuo mainitsemani rakenne, jossa kirjan eri osat on nimetty näytöksiksi, näytelmän tapaan, sopi minusta hyvin, kun ottaa huomioon, miten tärkeää oli teatteri juuri tuona Marcuksen ja Sergein aikana ja miten Sergei liikkui teatterin ja baletin maailmasta. Juuri viiden näytöksen ja epilogin rakenne sopii mainiosti, kun tuohon aikaan näytelmät tapasivat olla viisinäytöksisiä. Tosin viides näytös oli hämmentävän pitkä muihin verrattuna.
Pidin myös suunnattomasti siitä, miten taidokkaasti Helsinki tapahtumaympäristönä oli kuvattu. Stewen on maalannut esiin syksyisen Helsingin kauneuden ja tehnyt kaupungin, sen nykyisyyden ja menneisyyden, eläväksi romaanin sivuille. En ole missään muussa uudenpuoleisessa suomalaisromaanissa ollut yhtä vaikuttunut paikan kuvauksesta, ja tämä osoittaa myös mainiosti, että kaupungista voi tuoda esiin sen kauneuden sen sijaan, että vain likainen ja makkarankuorenhajuinen kaupunkikuvaus voisi olla aitoa ja elävää. Ajoittain olisin kuitenkin kaivannut sitä, että maisemien sijaan olisi keskitytty enemmän henkilöiden tunteisiin.
Kokonaisuudessaan olen hyvin vaikuttunut Stewenin esikoisromaanista, ja tulen varmasti pitämään tätä kirjailijaa silmällä ja lukemaan myös hänen seuraavat teoksensa. Muutamat kritiikkini kohdistuvat lähinnä siihen, että mielestäni teoksessa olevaa potentiaalia ei ollut täysin hyödynnetty ja kiehtovista henkilöhahmoista olisi tällä taidokkuudella ja tietomäärällä voinut saada enemmän irti, eikä näin suuri tiiviys sovi tähän aihepiiriin, vaikkei kaikkien taidehistoriallisia mysteerejä käsittelevien teosten kai olekaan pakko olla tiiliskiviä. Joka tapauksessa nautin romaanista paljon ja voin suositella sitä.
Romaani sijoittuu nykypäivän Suomeen mutta käsittelee myös menneitä vuosisatoja, vieraita maita ja ennen kaikkea ikuista ja yleismaailmallista: salattua tietoa, totuuden etsintää – ja rakkautta. Keskeisiin henkilöihin kuuluvat taidehistorioitsija Iris, renessanssitauluja jäljittävä Nicholas Hill, tutkija Ingvall ja hänen ihailemansa Liisa, ja salatun tiedon kautta valtaa himoitseva John Wind. Nämä ja muut henkilöhahmot joutuvat tavalla tai toisella mukaan vyyhtiin, jossa pyritään pääsemään selville Leonardo da Vincin tekemäksi arveleman salaperäisen maalauksen arvoituksesta ja siitä, mitä tiesivät 1800-luvun lopun ja 1900-luvun alun suomalainen taidemaalari Marcus Ekvall ja tämän rakastettu, venäläinen baletin ja teatterin maailmassa liikkuva Sergei.
Minua viehättävät monella eri aikatasolla liikkuvat, historian mysteerejä ratkaisemaan pyrkivät kertomukset, joissa tapahtumiin ja salaisuuksiin kietoutuvat henkilöiden moninaiset ihmissuhteet ja kulttuurifilosofiset pohdiskelut. Olen hyvin mielissäni, että joku suomalainenkin on nyt uskaltautunut tämänkaltaista romaania kirjoittamaan ja on kietonut sen myös Suomen historiaan ja kulttuuriin, samalla osoittaen miten Suomen menneisyys ja taide on ollut erottamattomasti kietoutunut eurooppalaiseen ja yleismaailmalliseen. Pidän myös suunnattomasti siitä, että 1800-luvun lopun maailmaan sijoittuva kahden miehen rakkaussuhde saa romaanissa tilaa, ja että sitä ei käsitellä erityisemmin "ajatella, silloinkin oli homoseksuaalisia suhteita"-näkökulmasta eikä ylipäätään Marcuksen ja Sergein sukupuoli mitenkään ole se juttu, vaan heitä käsitellään yksinkertaisesti rakastavaisparina kuten mitä tahansa muutakin paria.
Stewenin romaani on kaunis ja tunnelmallisesti kirjoitettu. Joitain pieniä teknisiä puutteita oli, kuten saman henkilön lausumien repliikkien sijoittaminen peräkkäisille riveille niin että oli vaikea tajuta kuka milloinkin puhuu; samoin näkökulmahenkilö vaihteli häiritsevästi kesken kohtauksen kun teksti ei kuitenkaan tuntunut minusta kokonaisuudessaan kaikkitietävällä kertojalla kerrotulta, jolloin eri hahmojen pään sisään voisi hyppiä luontevammin. Eivät nämä kuitenkaan suuremmin lukunautintoa pilanneet, ja enimmäkseen teksti soljui kauniisti ja kieli oli persoonallista tuntumatta lainkaan teennäiseltä ja erikoisuutta tavoittelevalta.
Toisin kuin monet tämän lajin romaanit, Niin kauan kuin rakastat on sangen tiivis, alle 300-sivuinen, ja filosofisista ja kulttuurihistoriallisista keskusteluista huolimatta se ei rönsyile kovin laajasti. Osittain pidän siitä – tiiviys luo omaa mietteliästä tunnelmaansa, jossa tärkeimmät kuvat kirkastuvat eikä muu vie niiltä liikaa tilaa. Osittain teksti on kuitenkin jo liiankin tiivistä. Minun on esimerkiksi vaikea pysyä perässä joissain filosofisissa ja taidehistoriallisissa pohdinnoissa, vaikka minulla onkin suhteellisen hyvä yleissivistys – luulisin ettei romaania kuitenkaan voi tarkoittaa vain ihmisille, joilla on jo nimenomaan taidehistorian korkeakoulututkinto. Hieman perusteellisempi ajatuskulkujen avaaminen olisi auttanut tässä tapauksessa. Ja jotenkin vain tuntui että kirja loppui aivan liian pian - aloin kaivata tämän perään jotain kunnon 1800-lukulaista tiiliskiveä tai suurta fantasiasarjaa, jotta saisin viettää kiinnostavassa maailmassa pidempäänkin. Koen myös, että kaikista henkilöhahmoista ei saada tarpeeksi irti näin tiiviillä käsittelyillä. Oikeastaan kaikki hahmot ovat kiinnostavia, mutta monien potentiaalia ei käytetä tarpeeksi. Olisin etenkin kaivannut enemmän Nicholas Hillin näkökulmaa ja hänen kehityksensä käsittelyä, enemmän museojohtaja Doran ja Jonathan Friedin historiaa, ja myös Iriksen hahmoon olisin kaivannut jotain lisää. Matts Ingvallin ja Liisan tarina tuli puolestaan käsitellyksi juuri sopivalla herkkyydellä, ja lisäselittely olisi luultavasti tuntunut turhalta. Nuo kaksi olivat muutenkin hyvin eheät, sympaattiset hahmot, joiden tarina kerrottiin viehättävästi.
Hahmoista kiehtovimmat olivat minusta nuo menneisyyden rakastavaiset, Sergei ja Marcus, ja kun tarina pyöri paljon heidän ympärillään, olisin kaivannut heistä lisää tietoja. Noita menneisyyteen sijoittuvia pätkiä jommankumman näkökulmasta olisin ehdottomasti kaivannut lisää – edes yksi joka näytökseen (näin romaanin eri osat on nimetty) – ja kenties myös hieman lisää heidän elämänsä vaiheiden ja suhteensa tutkiskelua nykyisyydestä käsin. Ylipäätään joissain tapauksissa eri hahmojen tunnepuolen käsittely jäi mielestäni liian ulkokohtaisesti turhan tiivistetyn kuvauksen takia, vaikka tunsinkin, että pinnan alla oli liikkeellä paljon, johon olisin mielelläni päässyt pureutumaan vähän syvemmin. Sergein ja Marcuksen kohtaukset olivat kyllä erinomaisia, olisin vain kaivannut niitä lisää – ehkä myös jonkin sellaisen, jossa he olisivat olleet yhdessä eivätkä vain ajatelleet toisiaan.
Kirjan loppu oli kuitenkin hyvin kaunis, ja tiiviyden ja kertomisen suhde oli siinä täydellinen enkä kaivannut enempää. Kohtaus Marcuksen näkökulmasta vuonna 1917 liikutti minut kyyneliin.
Tuo mainitsemani rakenne, jossa kirjan eri osat on nimetty näytöksiksi, näytelmän tapaan, sopi minusta hyvin, kun ottaa huomioon, miten tärkeää oli teatteri juuri tuona Marcuksen ja Sergein aikana ja miten Sergei liikkui teatterin ja baletin maailmasta. Juuri viiden näytöksen ja epilogin rakenne sopii mainiosti, kun tuohon aikaan näytelmät tapasivat olla viisinäytöksisiä. Tosin viides näytös oli hämmentävän pitkä muihin verrattuna.
Pidin myös suunnattomasti siitä, miten taidokkaasti Helsinki tapahtumaympäristönä oli kuvattu. Stewen on maalannut esiin syksyisen Helsingin kauneuden ja tehnyt kaupungin, sen nykyisyyden ja menneisyyden, eläväksi romaanin sivuille. En ole missään muussa uudenpuoleisessa suomalaisromaanissa ollut yhtä vaikuttunut paikan kuvauksesta, ja tämä osoittaa myös mainiosti, että kaupungista voi tuoda esiin sen kauneuden sen sijaan, että vain likainen ja makkarankuorenhajuinen kaupunkikuvaus voisi olla aitoa ja elävää. Ajoittain olisin kuitenkin kaivannut sitä, että maisemien sijaan olisi keskitytty enemmän henkilöiden tunteisiin.
Kokonaisuudessaan olen hyvin vaikuttunut Stewenin esikoisromaanista, ja tulen varmasti pitämään tätä kirjailijaa silmällä ja lukemaan myös hänen seuraavat teoksensa. Muutamat kritiikkini kohdistuvat lähinnä siihen, että mielestäni teoksessa olevaa potentiaalia ei ollut täysin hyödynnetty ja kiehtovista henkilöhahmoista olisi tällä taidokkuudella ja tietomäärällä voinut saada enemmän irti, eikä näin suuri tiiviys sovi tähän aihepiiriin, vaikkei kaikkien taidehistoriallisia mysteerejä käsittelevien teosten kai olekaan pakko olla tiiliskiviä. Joka tapauksessa nautin romaanista paljon ja voin suositella sitä.
June 23, 2023
Sympaattinen romaani taidemaailmasta ja salaseuroista. Kirjassa on jotakin hyvin omaperäistä ja kiehtovaa, ja kuvaukset taiteesta ja taiteen historiasta olivat sen parasta antia. Valitettavasti kuitenkin jotakin on kustannusprojektissa jäänyt kesken, enkä syytä siitä kirjailijaa, vaan kustantajaa ja etenkin laiskaa kustannustoimittajaa. Tarinan tietynlainen hajanaisuus ei haitannut, se on mielestäni aivan sopivasti sattumanvarainen kuten oikea elämäkin, ja jättää asioita lukijan arvailujen varaan. Sen sijaan tietynlaiset aloittelevan kirjailijan kömpelyydet, tai ensimmäisten versioiden perusvirheet, kuten jäykkä, ajoittain epäuskottava dialogi ja etenkin kirjan henkilöiden kiusallinen tapa selostaa toisilleen faktoja piinasivat minua lukijana. Ja tämä olisi ollut pelkkä editointikysymys! Toivon todella, että Riikka Stewen kirjoittaa vielä joskus samankaltaisesta aihepiiristä, koska tällaista supisuomalaista taidehistoria- ja salaseurakirjallisuutta lukisi mielellään. Romaanin kansi on muuten yksi kauneimmista ja onnistuneimmista, jonka olen nähnyt.
July 30, 2014
Paljon hyviä, joskin useista kirjoista tuttuja aineksia: Leonardon maalaukset, taidehistoria, salaseurat. Keitos vaan jäi laimeaksi, eikä oikein lähtenyt lentoon. Liisan pelastuminen 'kidnappaajien' kynsistä meni lähes huumorin puolelle. Ei tätä kirjaa ainakaan voi raa'aksi moittia. Kansi sentään miellytti minua.
October 27, 2015
Riikka Stewenin esikoisromaani Niin kauan kuin rakastat on hyvin mukava ja erilainen muuhun suomalaiseen nykykirjallisuuteen verrattuna. Mielestäni kaikkea oli hieman liikaa tällaiseen lyhyehköön kirjaan, mutta mielenkiinto pysyi hyvin yllä koko ajan. Erityisesti syksyiset kuvaukset ja piipahdukset ihanassa Pietarissa kiehtoivat!
Displaying 1 - 4 of 4 reviews