Paula on luopunut aikoinaan sooloviulistin urasta ja tyytyy soittamaan alttoviulua kvartetissa, toisten varjossa. Hänen avioliittonsa on rikkoutunut, ja nyt lapsetkin ovat lentämässä pesästä.
Erik ei saa kirjoillaan toivomaansa menestystä, eikä hän vielä viisikymppisenäkään osaa päättää, haluaako perheen vai ei.
Molemmilla on tunne, että he ovat oman elämänsä väliinputoajia. Kun Paula ja Erik kohtaavat, käy ilmi, että Erik on tuntenut nuorena Paulan pikkusisaren, jonka vuosien takainen kuolema yhä painaa Paulaa. Erik on ollut salaa ihastunut myös Paulaan ja kiinnostuu tästä uudelleen. Mutta onko hänen tunteensa vain halua paeta nykyisyyttä? Voiko Paula rakastaa enää ketään Ollin, aviomiehensä, jälkeen? Mitä tapahtuu elämän taitoskohdassa, kun unelmien ja menneisyyden kanssa on saatava tilit selviksi?
Oi voi miten surullisia ihmisiä. Kaikista piti tulla jotain, jotain muuta. Ja elämän piti mennä muutenkin toisella tavalla. Kukapa suunnittelisi avioeron? Kaikki ikäänkuin tyytyvät johonkin vähempään. Voiko asiat vielä korjata? Muutos? Uusi alku? Rohkeus? Ja rakkaus - tietenkin. Ihana kirja.
Viulistinainen ja kirjailijamies kohtaavat, ystävyyden myötä kumpikin saa väylän käsitellä menneisyyden kipukohtia ja löytää tien uuteen: nainen takaisin exänsä luo ja mies rohkeuden kihlata naisystävänsä.
Yksi parhaista lukemistani Hämeen-Anttiloista. Paulan hahmoon oli todella helppo samaistua ja muutkin henkilöt olivat mielestäni mielenkiintoisia ja realistisia. Hämeen-Anttilan kirjat sisältävät aina todella paljon yksistyiskohtia, ja vaikken musiikkia harrastakaan, tässäkin kirjassakin ne auttoivat pääsemään sisään kirjan omaan maailmaan, samoin kuin faktat Erikin kirjoittamisesta.
Aina kun luen Hämeen-Anttilan kirjoja, tuntuu siltä, että opin katsomaan maailmaa uudesta näkovinkkelistä. Se on valtavan arvokas lahja lukijalle.
Tyyli oli ajoittain liiankin tajunnanvirtamainen ja raskas lukea, mutta pääasiassa kirja oli silti mukaansatempaava ja mukava lukukokemus, joskaan ei mitenkään erityinen.