Eräänä päivänä Suomen Tietotoimiston toimittaja Marjo Näkki astui ulos pomonsa huoneesta ja tajusi juuri lupautuneensa STT:n Tallinnan-kirjeenvaihtajaksi.Etelänaapurista ei ollut kokemusta sen enempää kuin viron kielen taitoakaan, mutta seikkailumieltä sitäkin enemmän.Virallisen kirjeenvaihtajantyön ohella Näkki harjoitti myös epävirallista kirjeenvaihtoa ja pitilähipiirin perillä odysseian etenemisestä. Raporttien maine alkoi levitä ja saada legendaarisia piirteitä. Näkki kuvaa elämää tiedonvälityksen kulisseissa niin riemukkaasti, että aina ei tiedä, lukeeko hykerryttävää mediasatiiria, kiinnostavasta näkökulmasta kirjoitettua kuvausta Baltian nykytilanteesta vaivetävää viihderomaania nuoren sinkkunaisen seikkailuista ulkomailla. Tutuiksi tulevat Viron Andrus Ansip, Suomen Alexander Stubb, Ivo Nikkolon asusteet, reisiagentit sekä Riina, Näkin hevonen, jonka muuttaessa lähti poliisille vihje: hepoa on menossa Suomenlahden yli useamman sadan kilon kertaerä.
Luin toisten kommentteja tästä kirjasta ja huomasin, että mielipiteet ovat jakautuneet aika tavalla kahtia - puolesta ja vastaan. Minä kuulun niihin ihmisiin, jotka tietävät Virosta ja sen historiasta kovin vähän. Minulle tämän lukeminen oli oikein sopiva tapa lisätä edes vähän tietämystä naapurimaasta. Kepeää ja helppoa lukemista, historiakin oli niin piilotettuna muuhun tarinointiin, ettei ehtinyt puuduttaa. Kirjoitustyyli saattaisi ärsyttää, jos sitä joutuisi lukemaan pidemmän pätkän, mutta yhden kirjan verran sitä luki mielikseen. Ei varsinainen tietokirja, mutta uusia näkökulmia avaava opus satunnaiselle Viron matkaajalle.
Nappi valinta kevyeksi kesälukemiseksi! Yhdistelmä chicklitiä ja matkaopasta, kurkistus kirjeenvaihtajan maailmaan sekä yhteen kaupunkirakkaustarinaan. Yllättävän vähän ajanhammas on nakertanut tätä Tallinna/Viro-opusta, mikä mielestäni indigoi hyvästä teoksesta.
Oikein mukava ja nopeasti lukaistava, kepeä kirja. Aihe on kiinnostava ja teksti menevää. Chick lit -tyyppinen ote on ihan hauska valinta Viron-seikkailujen kuvaamiseen, mutta itselleni olisi kyllä kelvannut aavistuksen vakavamielisempikin lähestymistapa.