Janne Kuutio on Elmer Diktoniuksen tunnetuimpia teoksia. Se julkaistiin ruotsiksi nimellä Janne Kubik vuonna 1932 ja tekijän itsensä suomentamana Janne Kuutio-nimellä 1946 Tammen kustantamana.
Alaotsikon Ett trädsnitt i ord (suom. Puupiirros sanoin) mukaan teos kertoo kuvamaisin katkelmin Jannesta, joka kulkee historian pyörteissä milloin punakaartilaisena, vankileirillä, milloin lakkorikkurina, milloin pirtutrokarina. Myös Jannen lapsuus kuvataan lyhyesti.
Tässä suhteessa hänessä voi nähdä yhtäläisyyksiä Frans Emil Sillanpään Hurskaan kurjuuden Toivolan Juhaan, joka ajautuu myös olosuhteiden uhrina punakaartiin. Janne Kubik nosti esiin Suomen sisällissodan punaisen päähenkilön kautta, tosin ei ihannoivana kuvauksena punakaartista kuten esimerkiksi Väinö Linnan Täällä Pohjantähden alla paljon myöhemmin. Myös venäläisten osallistuminen punakaartiin tuotiin esiin.
Lukujen väleissä kirjailija kuvaa lukujen taustoja – etenkin sitä, että kuvauksilla on tietty historiallinen pohja – eri tilastojen ja haastattelujen ja kirjoittajan omien muistojen kautta.
Suomenkielisen version kuvituksen teki Tapio Tapiovaara.
Elmer Rafael Diktonius (1896-1961) was a Finnish poet and prosaist who wrote in Swedish. After and along with Edith Södergran, he was the most significant Finnish-Swedish modernist and a member of the 1920's young radicals' literary group Tulenkantajat, to whose newspaper he also contributed. There were both expressionist and imagist influences seen in his works.
Probably best known for experimental 1932 novel Janne Kubik: ett träsnitt i ord (translated into Finnish as Janne Kuutio: puupiirros sanoin by the author himself – ”John Cube: a woodcut put in words”), a story of a red 1918 Civil War fighter, Diktonius was politically active leftist and closely connected to the socialist leader figure Otto Wille Kuusinen. However, he did not take part to the war and later took distance from the ism while participating the Continuation War 1941-44 against Soviet Union. Afterwards his political ambitions revived and he started writing for left-wing journals again.
As a young man, the writer had studied music abroad and tried composing as well, but had failed in that career. Still he was a skilled violinist who liked to entertain friends with his playing. He got married twice: first marriage with singer Meri Marttinen ended in divorce and the wife later killed herself but the latter went better.
Diktonius never gained great success in front of the Finnish-speaking public in his own days. He died fairly poor and unknown at age 65, after having suffered from alcoholism and Alzheimer's for over a decade. His 1921 debut poetry album Min dikt wasn't released in Finnish until posthumously in 1972, which indicates the lack of respect shown to him.
Hieno ku mikä!! Olis pitäny koulussa lukkee syksymmällä mutta sain vasta nyt käsiini... Niin lumoavaa ja unenomaista/tajunnanvirtasta kieltä, hauskasti myös kaikki tuntu niin harkitulta, kutkuttava... aiheiltaan ja sisällöltään väkivaltainen, ruma ja raaka... :-/
s. 27 ”[— —] alkaa soittaa yksinomaan hänelle, tiirailee oikealla silmällään — toinen on kiinni, on soiton oma. Vähitellen siirtyy hän omiin mielikuvitussävelmiin, edelleen him-pampattaen bassolla talonpoikia hämätäkseen: soittaa kotitorpan järven rannalla, heinänkorjuun, ravunpyynnin, hevosia viedään hakaan, riihtä lämmitetään, tappelu karviaispensaan luona, jäniksenpoika perunakuopassa — tiirailee, soittaa, imee itseensä kaupunkilaispojan, soittaa hänelle oman lapsuutensa, iloisia muistoja, kyllä itkettiinkin, enimmäkseen D-duurissa, noin 5 metrin pätkissä.”
takakannesta: ”Janne Kuutio aloitti modernin suomalaisen proosataiteen. Se aloitti sen suomenruotsalaisella puolella 1932, se aloitti sen suomalaisella puolella ilmestyessään kirjailijan itsensä ylivertaisen taitavana suomennoksena 1946”... katkelmallisuus, metafiktiivisyys, arkikieli, onomatopoeettiset sanat, tajunnanvirta, ekspressionismi...
Aivan mainio teos, ihmettelen miksei tämä ole paremminkin tunnettu. Modernistinen ja perinteisestä kerronnasta irtautuva muttei lainkaan hankalalukuinen romaani kertoo nimensä mukaisesti Janne Kuutiosta, jonka elämästä kerrotaan erinäisiä katkelmia pitkin ajallisin harppauksin ja kirjoitustyylinkin vaihdellessa luku luvulta.
Jokaisen luvun jälkeen kertoja kommentoi edeltävää kuivakkaan ja ironiseen tyyliin, pidin myös näistä osista. Teos on usein humoristinen, mutta koskettaviakin kuvia kuitenkin syntyy etenkin sisällissotaan liittyen. Vankileirille sijoittuva luku oli aika järkyttävä.
Reading this book in Swedish was a lesson in humility. Trying to rate it was a lesson in self-awareness. Ultimately, I was too busy looking up all the Swedish words that I didn't know to put in the extra effort to try to understand what was going on. All I can say is, it was definitely something. Exactly what that something was is unclear to me, but I'm pretty sure I didn't hate it at least.
Osa Historia ja fiktio -kurssin lukupakettia. Suomen ensimmäisiä modernistisia romaaneja ja hyvin erikoinen kirja. Ensin ilmestynyt 30-luvulla, mutta 40-luvulla kirjailijan omassa suomentamassa versiossa Diktonius käy ikään kuin dialogia oman kirjansa kanssa ja kommentoi päähenkilö Jannen sattumuksia ja hahmon valintoja ironiseen sävyyn.
Kirjoitustyyliltään samanlainen, kuin Seitsemän veljestä, vanhaa raskasta suomalaista kieltä siis. Lukukokemus oli aika hämmentävä ja sotakuvaukset karua luettavaa. Tuskin luen uudestaan.
Tämä oli nopealukuinen tarina miehestä, joka elää 1900-luvun ensimmäisen puoliskon turbulentit vuosikymmenet ja yrittää pysyä pinnalla jokaisessa pyörteessä. Mielenkiintoista ajankuvaa vallankumouksineen, pirtutrokauksineen ja muilutuksineen. Tekstissä vuorottelee varsinaiset tarinan pätkät ja kirjoittajan kommenttiteksti ko. pätkästä - kun huomasin tämän kirjan alussa, huolestuin vähän, että luvassa on esimerkkejä huonosta elämästä ja moraalisaarnoja, mutta onneksi kirjoittajan kommentit eivät olleet näin vanhanaikaisia vaan vähän syvällisempää pohdintaa elämän kulusta.
Mielenkiintoinen kirja, tosin olisi mielestäni toiminut hieman paremmin ilman kirjailijan omia, joka kappaleen loppuun lisättyjä huomautuksia, tarkennuksia ja taustoituksia. Ne eivät mielestäni antaneet lisäarvoa itse tarinalle, vaan ne tuntuivat vain enemmän saarnaavilta ja moralisoivilta kuin oikeasti taustoittavilta. Teos oli kuitenkin nopea luettava. Puupiirrokset olivat hienoja ja sopivat kirjan tunnelmaan. 3 tähteä.
Huoh. Joka viikko ajattelen, ettei nää klassikot voi enää mennä huonompaan suuntaan, ja joka viikko joudun pettymään.
Oon ennen kaikkea hahmovetoinen lukija, mutta pidän hyvää juontakin tärkeänä. Noh, juontahan tässä ei ole, ja en voisi vähempää välittää päähenkilöstä. Vaikka kirja on suht lyhyt, lukeminen oli todella takkuilevaa kielen takia ja raskasta, koska mikään ei herätä mielenkiintoa.
Olipa mielenkiintoisesti kirjoitettu ja rakennettu tarina. Tykkäsin todella paljon ns. ”välipuheista”, joita kirjailija upotti tekstiin. Pitäisi ehkä lukea vielä uudestaan, että ymmärtäisi enemmän ja voisi kiinnittää huomiota yksityiskohtiin.
vakuuttavinta tässä oli noi sotakuvaukset ja en vaan pysty käsittämään et miten kukaan joka on koskaan lukenut vastaavia tekstejä voi puhua esimerkiks armeijasta jotenki neutraaliin sävyyn, sotilaat on aina vaan sijaiskärsijöitä jonkun toisen päähänpistoista.
En tiennyt yhtään mitä odottaa tältä kirjalta. Diktoniuksen nimi jäi mieleen Peter von Baghin Sinisestä laulusta. Kiinnostava, moderni kirja, 'puupiirros' ennemminkin kuin romaani.
Oli minulle kyllä turhan kokeellinen. En pitänyt kirjan rakenteesta ja kaikkein vähiten kohdista, joissa kirjailija itse kommentoi kertomaansa. Pari ihan eläväistä pätkää tässä oli, mutta se ei lukukokemusta pelastanut. Kuriositeetti joka periaatteessa oli ihan hauska nähdä vaikkei sattunut makuuni ollenkaan, onneksi oli ainakin nopealukuinen.