Ein Praktikum führt Polizeianwärter Olli Repo ausgerechnet in seine verhasste Heimatstadt. Zudem wird ihm Tossavainen als Betreuer zugeteilt und der entspricht genau dem Typ Mensch, den Olli verabscheut.
Doch als in einem Kaufhaus eine Bombendrohung eingeht und in einer stillgelegten Fabrik tatsächlich eine Bombe explodiert, lernt Olli die nüchterne Arbeitsweise seines Kollegen zu schätzen. Denn ihn selbst verunsichern die Ermittlungen immer Olli muss sich nach Jahren des Schweigens mit seinem herrschsüchtigen Vater auseinandersetzen. Wieso weiß ausgerechnet der so viel über die Bombendrohung und das mögliche Muster, nach dem der Täter vorgeht?
Kilven esikoisteos on kohtuullisen hyvä dekkari, vaikka välillä hän sortuu liian syvälliseen pohdintaan elämän tarkoituksesta. Loppuratkaisu on yllättävä, joten se on aina hyvä dekkarikirjailija merkki. Seuraava Kilven kirja on jo hankittu.
Jäätyneitä ruusuja on kelpo dekkari, jossa juoni kannattelee varsin hyvin loppuun saakka. Päähenkilön tuntemukset, filosofiset pohdinnat elämästä ja suhteesta läheisiin sopivat hyvin kirjan kokonaiskuvaan. Tykkäsin kirjasta ja viisi pistettä.
Tarinan juonessa on aineksia vaikka mihin, mutta kerronta oli vaikealukuista. Siksi kirjan lukeminen tuntui kestävän pahuksen kauan, vaikka sivuja ei ole paljon. Paikoin kerronta harhaili ja mukana oli vaikea pysyä. Jotkin tapahtumat jäivät irrallisiksi.
Olen lukenut Kilven kirjoja ihan epäjärjestyksessä, aina sen mukaan mitä kirjastossa on sattunut käteen tulemaan. Tämä lienee Kilven esikoinen. Se kuulemma herätti ilmestyessään huomiota erikoisuudellaan.
Hmm... no jaa. Kun on lukenut myöhempiä Kilven teoksia täytyy myöntää, että kyllä tässä tiettyjä esikoiskirjan tunnusmerkkejä on. Kieli on vielä hiukan kankeaa, vaikka juoni kulkeekin sujuvasti.
Minä kuitenkin hermostun vähän kaikesta psykologoinnista, jota Kilpi kirjoissaan harrastaa. Haluan itse analysoida kirjan henkilöitä enkä saada valmiiksi pureskeltua, ei niin uskottavaa, kovin kotikutoiselta maistuvaa sielunmaiseman kuvasta.
No, ihan viihdyttävää luettavaa nämä kuitenkin ovat, ei siinä mitään.
Tyypillinen debyytti. Sinällään mielenkiintoinen kirja jossa olisi aineksia vaikka mihin, mutta kompastuu aina välillä kokemattoman kirjailijan virheisiin. Kielenkäyttö on mielestäni kömpelöä, mikä on kirjan suurin virhe. Kirja kuitenkin imaisee mukaansa, on viihdyttävä ja helppolukuinen. Paranee loppua kohden. Tämä on poliisin kirjoittama kirja, ja se näkyy mukavalla tavalla ammattitermistössä, mutta niin syvälle ei mennä ettei lukija tajuaisi mistä puhutaan. Ihan ok kirja, kärsii ajoittain kirjailijatulokkaan virheistä mutta joka on silti saatava luettua loppuun saakka.
Esikoisdekkariksi hyvä, vaikkakin todella synkkä kirja. Nopealukuinenkin, oli pakko lukea kerralla loppuun. Syvällisempi kuin esim. Sipilän kirjat, mutta tietyllä tavalla myös ärsyttävä, koska päähenkilö oli niin nero ja tarkkavaistoinen... Eiköhän Kilven muutkin kirjat tule kuitenkin luettua tämän kirjan perusteella.
Oiva dekkari kesälukemiseksi, vuoden johtolankapalkinnon saaja 2008. Mikä on kohtalon rooli ihmisen elämässä? Vallan kolmijaon problematiikkaa nuoren poliisin silmin (M. Kilpi on vanhempi konstaapeli). Lopun "ahaa"-elämys lisää pointseja...
Kirjaa lukiessa häiritsi ajoittain kirjailijan vaihtuva kirjoitustyyli. Lukihan tuon kirjan nyt muuten, mutta tuskinpa palaan enää Kilven tuotannon pariin. Sinänsähän tarinaan oli saatu hyvin punottua mukaan Revon omaa henkilökohtaista problematiikkaa ja rikosvyyhti.