Arvaa ketä ajattelen

by Inka Nousiainen

Oli rinkelitukkainen tyttö ja tyyni perhe. Oli kaksi vuotta vanhempi veli (huulessaan arpi). Oli myös toinen perhe ja näiden sininen huvila. Oli asioita, joille ei mahtanut mitään.

Aino odottaa vieraita ensimmäiseen valokuvanäyttelyynsä ja tekee samalla sukelluksen menneisyyteensä: lapsuuden päiviin ja vuosiin, jotka johtivat vääjäämättä kohti yhtä ainoaa pistettä. Sitä, jota ei ole lupa unohtaa.

Genres: Finnish Literature

173 pages, Hardcover

First published January 1, 2007

Reviews

[Anne Dahl · Rating 3 out of 5]

3,5 tähteä
Nousiaiselta olen lukenut aiemmin upean ah niin upean Kirkkaat päivä ja ilta, joka oli itselleni täydellinen lukukokemus sekä
koskettavan Mustarastas-teoksen.
Nyt tämä Arvaa ketä ajattelen oli upea, ah niin upea, mutta jotenkin loppu oli päin seinää ajaminen, itselleni liian nopea, äkkijarrutus. Siksi ehkä siis lievä pettymys olkoonkin, että Nousiaisen kieli taipuu kuin runo, sanoittaa havainnot kauniisti, lyyrisesti, tavalla josta pidän.


”Mutta silloin minä vain hain Akin ja me laskeuduimme portaita kassit perässämme, kävelimme pettämättömin jaloin punaiseen iltaan ja kesän kauneimpaan auringonlaskuun joka värjäsi taivaan purppuraiseksi kuin se olisi kukkinut horsmaa.
Siihen se jäi, sininen huvila, punaisen taivaan alle aamua odottamaan.”
Inka Nousiainen

[Jaana V · Rating 4 out of 5]

"--Aivan mikä tahansa hetki, sillä mitään alkua ei ole paitsi vasta jälkeenpäin. Ja jokainen alku pitää sisällään kaikki toiset alut ja kaikki toiset loput; jokaisen käden kohotuksen ja kosketuksen ja läimäyksen. Höyhenen ja kiven. Narulla kuivuvat vaatteet.

Keltaisen muovisen sandaalin.

Ja kuitenkin tapahtuu vain yksi asia, uudestaan ja uudestaan. Niin kuin veden jäädyttyä saattaa yötä vasten vielä erehtyä kuulemaan sen äänen. Niin kuljettaa yksi sormiaan eikä toinen uskalla liikahtaakaan.

Kokeilen vain. On siellä pieni alku."


Nousiaisen pienoisromaani on sivumäärältään lyhyt, mutta sen sisään mahtuu kokonaine elämä, monta elämää. Sellaista, jonka suunnat ratkeavat ohikiitävissä hetkissä, joihin aika ja kerronta ja ajatus pysähtyy. Romaanissa on paljon sisältöä, mutta ei yhtään turhaa sanaa. Sen lyyrinen kieli viehättää ja vie mukaansa jo ensimmäisiltä sivuilta, eikä tarina päästä irti sivujen loputtuakaan.

Teos kertoo hienosti, hetki hetkeltä kaikesta siitä, mille ei oikeastaan ole sanoja. Siitä, mitä muisti aukaisee, kun kirjan keskushenkilö, kirjan alussa jo aikuinen Aino, odottaa vieraita ensimmäiseen valokuvanäyttelyynsä.
Vesi on teoksessa vahva elementti paitsi keskeisinä tapahtumapaikkoina, myös temaattisemmalla tasolla, syventämässä romaanin psykologisia ulottuvuuksia, tiedostettuja ja tiedostamattomia päätöksiä ja ajatuksia.

Niin hieno teos, että piti välittömästi aloittaa Nousiaisen uusin!

[Helena · Rating 5 out of 5]

Olipa hieno ja vaikuttava kirja, jollain tavoin pysäyttävä! Nousiaisen kieli on tiivistä ja kuvaavaa, mutta samanaikaisesti hyvin kaunista. Lauseet ovat mietittyjä, mitään turhaa ei sanota. Olen hämmentynyt, että muutama vuosi sitten olen näköjään antanut aika kriittistä palautetta saman kirjailijan Kiinalaisista kengistä. En kyseistä kirjaa muista, mutta tämän lukukokemuksen jälkeen melkein tekisi mieli ottaa se uudelleen luettavaksi.

[Marko Suomi · Rating 4 out of 5]

Tämä kirja tavoittaa mun mielestä hienosti sen vatsaa kuristavan tunteen kun isoja vaivaavia asioita ei sanota ääneen. Kirja käsittelee myös muistia, perheitä, valintoja, valitsemattomuutta ja vaikka mitä.

[Laura · Rating 1 out of 5]

Kirja kertoo päähahmon, Ainon, lapsuudentarinan ja kaikki lapsuuden koettelemukset ja tunteet, niin hyvässä kuin pahassakin. Tarina sivuaa myös Ainon lähipiirin ihmisten elämiä.

Kirjan kieli oli kokonaisuudessaan hyvin kaunista, kuten suomalaisten kirjoittamissa kirjoissa yleensä. Suomentaminen kun usein tappaa alkuperäiskielen erityislaatuisuuden. Juoni oli yhdenmukainen eikä hyppinyt liiaksi. Mutta vain yksi tähti sen vuoksi, koska en pitänyt itse tarinasta.

[Tiina · Rating 5 out of 5]

This book is very beautiful, very sad, and definitely worth reading. Nousiainen’s language is beyond perfect: it’s full of quirkiness and observant details, original metaphors and beautiful sentences. Every page is like an artwork in itself. I loved Aino and her melancholic life, and I loved how the writer has taken a taboo topic and written something this amazing. The title is also perfect, it describes the book extremely well. Wow. I can definitely recommend this to all!

[KatRi · Rating 4 out of 5]

Samanlaista kaunista kieltä, rivienvälisyyttä ja synkkää tunnelmaa, joka ihastutti Kirkkaat päivät ja ilta -romaanissa.