Jaana Kapari-Jatta on Harry Pottereiden maankuulu suomentaja ja mainio kynäniekka, joka on kolumnoinut pitkään Uusimaa-lehteen. Yksiin kansiin kootuissa teksteissään hän kirjoittaa elämäniloa pulppuavasti monenlaisista arjen huomioista ja sattumuksista.
Kieli-ihmisenä Kapari-Jatta painiskelee sanojen kanssa, mutta käytännön asiatkin tuottavat tekstityöläiselle hankaluuksia. Milloin sähkökatko saa tietokoneen reistailemaan, milloin jääkaappi sanoo sopimuksen irti ja kissa repii verhon. Hän tutkailee myös maailmanmenoa lähellä ja kaukana: kotikaupungissaan Loviisassa, New Yorkissa ja Afrikassa asti. Kirjoituksissa kuljeskellaan paljon lapsuusvuosissa, muistellaan hyppynaruja, superpalloja, yhteisiä juttuja siskojen kanssa ja isän opetuksia. Kapari-Jatta karkottaa myös hermovilua, miettii, mikä on suomen kielen kaunein lause, opettelee hissietikettiä ja Helsingin ruuhka-survivalia, iloitsee kynällä kirjoittamisesta ja siitä, kun pihaan tuli punainen auto. Vai oliko se tulipunainen?
Kirjan riemukkuus on tarttuvaa, samoin Kapari-Jatan elämänfilosofia: "Tämän verran olen oppinut: että juhla on arkea ja arki on juhlaa ja että kun joko kieputetaan tai kiepututtaa, niin kieputaan sitten eikä hitsi vie pihdata."
Jaana Marjatta Kapari-Jatta (os. Lahtinen, ent. Kapari) on loviisalainen kirjallisuudenkääntäjä. Hän kääntää kirjoja englannista suomeen, ja hänen kenties tunnetuin käännöstyönsä on Harry Potter -kirjasarja. Kapari-Jatta on kääntänyt myös muun muassa Roald Dahlin, Edgar Allan Poen ja Oscar Wilden tuotantoa. Vuonna 2002 Kapari-Jatalle myönnettiin Kääntäjien kansainvälisen järjestön FIT:n Astrid Lindgren -palkinto menestyksestä lasten- ja nuortenkirjallisuuden kääntämistyössä. Vuonna 2007 Kapari-Jatta sai lastenkulttuurin valtionpalkinnon. 29. helmikuuta 2008 Tammi julkaisi Jaana Kapari-Jatan kirjoittaman Pollomuhku ja Posityyhtynen -nimisen kirjan, jossa hän kertoo muun muassa Harry Potter -kirjojen suomentamisesta.
Lueskelin tätä läpi alkuvuoden muutama sivu kerrallaan. Kielellisesti pidin, mikä ei yllättänyt yhtään, mutta sen suurempia fiiliksiä tämä ei sitten harmillisesti herättänytkään.
Muistelin pitäneeni Kapari-Jatan Pollomuhku ja posityyhtynen -kirjasta todella paljon, joten tämä tarttui mukaan kirjastosta. Aluksi oli vaikea saada kirjasta otetta, kunnes selvisi, että kyseessä on valikoima kolumneja. Tajusin, että ei kannata lukea kovin montaa putkeen, muuten hienot ajatukset sotkeutuvat tosiinsa. Pidin tästä paljon, etenkin kissajutuista!
Kapari-Jatta is without a doubt a great translator, however, that does not necessarity translate into great author. In her columns she makes witty linguistic twists and plays with the kinks of finnish language. Her language is interesting, yes, but the contents... not so much. Her calm smalltown life and smaller-than-life discoveries fail to interest me.
I think these columns would work better if I would only read one of them at a time from a magazige.