"Lumet ovat sulaneet Euroopan keväästä, mutta kun ne ensi talvena palaavat, ne satavat hautojen ylle."
Sodan ja rauhan kronikka esittelee Ukrainan, Venäjän sekä konfliktin vuosisataiset taustat ja yllätyskäänteet. Oivaltavassa esseeteoksessaan Markus Leikola kietoo yhteen sotatoimet, diplomatian, kulttuurin, talouden ja viestinnän.
Kirjailija-toimittaja Markus Leikola teki ensimmäisen matkansa Moskovaan ja Kiovaan tasan 40 vuotta sitten. Hänet on palkittu Itä-Euroopan raportoinnistaan valtion tiedonjulkistuspalkinnolla ja Suomen Kuvalehden journalistipalkinnolla. Lisäksi Leikola on kirjoittanut useamman näytelmän Kremlin uskomattomista käänteistä.
"Jollei asioita merkitä ylös silloin, kun ne tapahtuvat, tiedämme vielä vähemmän, ja mitä vähemmän tiedämme, sitä vähemmän ymmärrämme, silloinkin kun ymmärtäminen näyttää pelkästään tavattoman vaikealta.
Niin se näyttää minustakin, mutta silti täytyy yrittää.
Joten jos asiat näyttävät siltä, että ne ovat menneet mutkalle, niin tämän kirjan tarkoitus on enemmänkin valaista niitä mutkia esseihtimisen keinoin kuin yrittää oikaista mutkia suoriksi. Essee on siitä kätevä kirjallisen ilmaisun tapa, että sen kantasana on ranskan essayer, yrittää."
Kirjoja voi kirjoittaa hyvin helpollakin metodilla, kuten Leikola tämän teoksen kohdalla tekee: poimitaan päivittäisiä uutisia ja väliin analysoidaan niitä, lisätään omia asiaan liittyviä muisteloita pitkältä toimittajan uralta, lisätään enemmän tai vähemmän kiinnostavia historiallisia "knoppi-tietoja" ja kerrotaan mediassa olleista keskusteluista ja mitä itse sekä muut ovat niissä sanoneet. Kunnon tietokirjan tai romaanin - melkein mitä tahansa genreä - kirjoittaminen on paljon vaativampaa ja heitetään nyt omana knoppina tähän, että 1980-luvun lopulla oli jossain aikakauslehdessä juttua "maailman älykkäimmästä ihmisestä" Marilyn Vos Savantista, jolla mukamas ÄO jopa 225, ja hän totesi tuossa artikkelissa, että ei pidä matematiikan tai fysiikan ongelmien ratkomista kaikkein eniten älyä vaativana toimena vaan luovaa kirjoittamista!
Leikola on tehnyt vaikutuksen allekirjoittaneeseen vaikuttavilla yleistiedoillaan ja lisäksi aiempi häneltä lukemani kirja - Suomen sisällissotaan sijoittunut romaani - 'sakean veren maa' oli älyllisesti melko korkeatasoinen ja muutoinkin kympin rinkiä lähellä. Tämä sai sen tuntumaan entistä karvaammalta, että tässä teoksessaan hän on lopulta laput silmillä kulkeva USAn ja NATOn hännystelijä. Muutama kappale näennäistä kriittisyyttä kumoutui täysin, kun subjektiivisuuden vyörytys aina heti perään oli melkoista. Miten muka Ukrainassa löydetään tie rauhaan, jos konfliktin perimmäisiä syitä halutaan pimittää ja olla ymmärtämättä sekä sinänsä roistomaisesti käyttäytyneen Venäjän kaikki näkemykset tuomitaan valheiksi tai "informaatiosodankäynniksi"?
Epäilemättä Venäjältä löytyy "trolleja", joilla "totuus" vääntyy halutun kaltaiseksi, mutta yhtä täkäläistä trollia Leikola suitsuttaa "teräviä havaintoja tekeväksi" "huippututkijaksi". Itkeäkö vai nauraa, kun Saara Jantusen kaltaista yksinkertaista tasan yhden asian ajajaa, joka ei ole edes koskaan kuullut termiä "objektiivisuus" hehkutetaan. Valitettavasti tiedän jotain tämän päivän Suomen puolustusvoimista ja sotatieteen tohtoriksi ei ole kuin kaksi ehdotonta vaatimusta: 1. loputon viha ja epäluulo Venäjää ja kaikkea siihen liittyvää kohtaan & 2. täysin kritiikitön ja palvova suhtautuminen sekä NATOon että USAhan. Mitä ruskeampi kieli on sitä vähäisemmät ovat muut vaatimukset.
Leikola olisi saanut myös pitää mölyt mahassaan Jugoslavian hajotussotien suhteen, koska samaa Zagrebin ja NATOn valhe-litaniaa hän toistelee yhä vaan, millä silloin tapahtumien aikaan Suomessakin uutismedioiden seuraajia harhaanjohdettiin. Hajottajat pyhitettiin ja heille annettin "sankarien" sädekehät ja oikeasti monikulttuurisen ja vahvan yhtenäisen Jugoslavian puolustajat vääristeltiin "nationalisti-vouhottajiksi", mustamaalattiin, häväistiin ja pommitettiin vähintään 50 vuotta historiassa taaksepäin... ja Leikola kehtaa tehdä tätä yhä!??
Vaikka Leikola tuntui joissain kohdin olevan hyvin perillä nyky-aseteknologiasta, niin hänen väitteensä, että jossain päin Ukrainaa sodan alkuvaiheessa Venäjän panssareiden vyöryä hidastettiin polttopulloilla on ehdottomasti täyttä puppua. Vai oliko se jonkinlainen vitsi?
Nyt jo keljuttaa peräti kolmen tähden antaminen. "Huippututkijan" idioottimaisuuksia soveltaen: tämä kirjahan oli siis silkkaa "informaatiosodankäyntiä"! Älä siis lue, ettet tule trollatuksi.
Kriisiaikoina ihmiset ryhtyvät usein pitämään päiväkirjaa hallitakseen omaa turvattomuuden tunnettaan, mutta myös kronikoidakseen itselleen tai jälkipolville silminnäkijäkokemuksiaan ja aikalaishavaintojaan. Venäjän hyökkäys Ukrainaan 24.2.2022 sai monet, paitsi seuraamaan pakonomaisesti uutisia, myös kirjoittamaan tuntemuksistaan. Yksi heistä oli toimittaja-kirjailija Markus Leikola, joka julkaisi Facebook-sivullaan pitkiä ja tapahtumia erinomaisesti kontekstualisoivia katsauksia. Loppukesästä 2022 Leikolan päiväkirjamerkinnät julkaistiin myös teoksena. Leikolan teoksen merkinnät alkavat 21.2.2022, kolme päivää ennen sodan alkua, ja päättyvät perjantaina 13.5., kun sotaa on kestänyt 79 päivää. Leikola on kirjallisesti monitaitoinen, pitkän linjan toimittaja, joka on perehtynyt kansainväliseen politiikkaan ja joka pohjaa päiväkirjamerkintänsä laajaan ja monipuoliseen & -kieliseen tiedotusvälineiden seurantaan, historiantuntemukseensa sekä vankkaan toimittajakokemukseensa. Hänen kronikkansa määrittyy esseeteokseksi, sillä Leikola kirjoittaa tekstissä itsensä mukaan arvioimaan, punnitsemaan, pohdiskelemaan ja ennustamaan tapahtumia, niiden taustoja ja kulkua. Hän kuvaa päiväkirjamerkinnöissään sodan tapahtumia päivä päivältä samalla taustoittaen ja sivistäen lukijaansa niillä monenlaisilla historiallisilla ja kulttuurisilla kehityskuluilla, jotka ovat sotaan johtaneet. Vaikka Leikola kirjoittaa minä-muodossa, hän ei kuvaa omia kokemuksiaan ja tuntemuksiaan, vaan pysyy esseelle ominaisesti aiheessaan. Esseemäisyys merkitsee nimenomaan sitä, että Leikola voi harhailla pohdiskellen asioita ja tapahtumia, jotka eivät tiukasti katsoen kuulu Venäjän hyökkäyssodan kehyksiin – mutta toisaalta kyllä ne siihen kuuluvatkin. Leikolan harhailu auttaa lukijaa paremmin ymmärtämään, mistä on kyse. Vertailut ja esimerkit konkretisoivat tapahtuneen ja näyttävät sen mittakaavan. Leikola tuo selvästi esiin, missä kulkevat hänen asiantuntijuutensa ja ymmärtämisensä sekä käytössään olevien tietojen rajat. Hän myös kertoo, missä kohtaa olettaa tai spekuloi tai pitää jotain todennäköisenä. Leikola kirjoittaakin sillä tavalla pohdiskelevasti, ymmärtämiseen ja kokonaisnäkemykseen pyrkivästi, että määrittelen hänet humanistiksi. Leikolan teos auttaa ymmärtämään sotaa ja sen konteksteja: Minkälaiset historialliset, poliittiset, sotilaalliset, kielelliset ja kulttuuriset seikat ovat hyökkäyksen taustalla? Mitä sodassa tapahtuu näkyvillä ja mitä näkymättömissä? Mistä erilaiset sotatapahtumat kertovat? Miten erilaiset valtasuhteet sotatapahtumiin vaikuttavat? Mitä taloudellisia, poliittisia ja kulttuurisia asioita sotaan liittyy Venäjällä, Suomessa, Euroopassa ja globaalisti? Leikola pohtii myös aikalaiskirjoittajan ja -kronikoijan asemaa. Vaikka tulevaisuutta on mahdotonta ennustaa, Leikola suhtautuu tulevaisuuteen toiveikkaasti.
Leikola kirjoittaa hyvin kiinnostavasti ja elävästi aiheesta, josta olisi kaikki mahdollisuudet saada aikaan rutikuivaa käninää. Tämä on sotapäiväkirja Ukrainan sodan kiihtymisestä uuteen vaiheeseen keväällä 2022. Se on myös yleissivistävä ja monipuolinen katsaus alueen historiaan ja runsaisiin kytköksiin Venäjään ja venäläiseen kulttuuriin. Leikolan pitkä kokemus sotien ja kriisien seuraamisesta ja niistä raportoimisesta näkyy.
Suosittelen lukemaan tai kuuntelemaan. Hyvä analyysi sodan ensimmäisistä kuukausista tuoden objektiivisesti sodan osapuolten taustoja ja pohjaten ylen podcast-sarjassa kuultujen asiantuntijoiden ja haasteltujen ihmisten eri näkökulmiin.
Kirja tuo esille erille näkökulmista sen, ettei sodassa ole eri mitään hienoa.