Halvallasyöjien päähenkilö, Koller, on vuosia sitten puistokävelyllä sattuneen koiranpureman seurauksena menettänyt jalkansa. Koiran omistajalta, lasitehtailija Welleriltä saamansa korvaussumman turvin Koller pystyy keskittymään tieteelliseen työhönsä fysiognomian parissa. Se puolestaan saa ratkaisevan käänteen, kun Koller toisella puistokävelyllä yhtäkkiä kävelee vanhan saarnen sijaan vanhan tammen suuntaan ja törmää halvallasyöjiin, porukkaan, joka käy syömässä Wienin yleisessä ruokalassa… Sattumaa ei ole, asia johtaa toiseen, Bernhardin huikea proosa vyöryy epätoivosta slapstickiin ja takaisin. Alkuteos DIE BILLIGESSER (1980).
Vuonna 1982 julkaistu Wittgensteinin veljenpoika on auto-fiktiivinen kuvaus kertojan ja kuuluisan filosofi-Wittgensteinin serkun pojan Paulin ystävyydestä. Kertoja on sairaalassa keuhkosairauden ja Wittgenstein hulluuskohtauksensa takia. Toivottomuuden ja kuolevaisuuden äärellä nämä omalaatuiset henkilöt löytävät tukea ja turvaa yhteisestä intohimostaan musiikkiin, huumorintajustaan ja porvarillista Wieniä kohtaan tuntemastaan vastenmielisyydestä. Teos on ystävyyden ylistys, Bernhardia herkimmillään. Alkuteos WITTGENSTEINS NEFFE (1982).
Thomas Bernhard was an Austrian writer who ranks among the most distinguished German-speaking writers of the second half of the 20th century.
Although internationally he’s most acclaimed because of his novels, he was also a prolific playwright. His characters are often at work on a lifetime and never-ending major project while they deal with themes such as suicide, madness and obsession, and, as Bernhard did, a love-hate relationship with Austria. His prose is tumultuous but sober at the same time, philosophic by turns, with a musical cadence and plenty of black humor.
He started publishing in the year 1963 with the novel Frost. His last published work, appearing in the year 1986, was Extinction. Some of his best-known works include The Loser (about a student’s fictionalized relationship with the pianist Glenn Gould), Wittgenstein’s Nephew, and Woodcutters.
Parasta berkkua. Helvetinleiskaa ja rikinkatkuista sappiroisketta, ja silti aina niin ihanan arkista ja latteaa.
"Jollei jo hyvin varhain keskittänyt valtaosaa voimistaan tuon massahulluuden vastustamiseen, joutui auttamatta typeryyden uhriksi, hän sanoi. Mutta hengissä selvitäkseen ihminen joutui alati selviytymään yhtaikaa massasta nimeltä historia ja massasta nimeltä nykyisyys, mikä onnistui vain harvoilta."
Poimin kirjamessuilta kympillä kaikki hyllystäni puuttuvat Bernhardit, vinkkinä kaikille jotka vielä aikovat sinne. Teoksen piste.
Palkitseva lukukokemus mutta myös työläs. Kiinnostavaa kielenkäyttöä, jossa kertojanääni on kuin hieman kuivakka seura baarissa, jonka tarina toistaa liikaa itseään ja kestää liian pitkään mutta jota silti jää kuuntelemaan. Kieli soljuu omalla tavallaan ja jotenkin piirteet jotka jossakin muualla tuntuisivat ärsyttäviltä maneereilta — toimivat ja ovat jopa rohkeita.