What do you think?
Rate this book
Viipurin menetys
Kesäkuinen päivänpaiste Viipurissa vuonna 1944 ei hymyilytä ylikersantti Arvo Liekoskea, sillä hän tietää, että asiat kaupungissa ovat ”koko lailla perseellään”, kuten alikersantti Mörsky asian ilmaisee. Suomalaisten puolustusrakennelmat ovat hätäisesti kyhättyjä ja keskeneräisiä. Ilmatorjunnan varustus on surkea, ja ammustäydennystä ei kuulu. Ruokahuollosta kukaan ei tiedä mitään. Viipuriin marssivat perääntyvät suomalaissotilaat muistuttavat enemmän nääntyneitä kerjäläisiä kuin sotilaita. Edes ylin johto ei näytä olevan täysin tietoinen tilanteen vakavuudesta.
Prikaati ei todellakaan ole valmis suurtaisteluun.
Neljännessä romaanissaan Viipurin menetys Kristian Kosonen kuvaa suomalaisten sotilaiden olosuhteita ja mielialoja jatkosodan loppuvaiheessa. Viipurin menetys on raskas luku Suomen historiassa, mutta Kosonen ei kierrä vaikeita aiheita: pelkoa, kyvyttömyyttä, pettymystä, häpeää, pakokauhua. Silmiin piirtyy kuva väsyneestä nuorukaisesta, joka kiväärinpiippu takaraivoon kipeästi kolahdellen juoksee pakoon, kun vaihtoehtoina on joko perääntyä tai tuhoutua.
Prikaati ei todellakaan ole valmis suurtaisteluun.
Neljännessä romaanissaan Viipurin menetys Kristian Kosonen kuvaa suomalaisten sotilaiden olosuhteita ja mielialoja jatkosodan loppuvaiheessa. Viipurin menetys on raskas luku Suomen historiassa, mutta Kosonen ei kierrä vaikeita aiheita: pelkoa, kyvyttömyyttä, pettymystä, häpeää, pakokauhua. Silmiin piirtyy kuva väsyneestä nuorukaisesta, joka kiväärinpiippu takaraivoon kipeästi kolahdellen juoksee pakoon, kun vaihtoehtoina on joko perääntyä tai tuhoutua.
347 pages, Hardcover
First published September 8, 2020
2 people are currently reading
3 people want to read
Ratings & Reviews
Friends & Following
Create a free account to discover what your friends think of this book!
Community Reviews
Displaying 1 of 1 review
October 29, 2020
Kristian Kososen neljäs romaani "Viipurin menetys" (Bazar, 2020) edustaa uudemman polven kotimaista sotakirjallisuutta. Olen aikaisemmin lukenut häneltä teoksen Taistelu Vasikkasaaresta, joka muistutti paljon tätä uutukaista, niin hyvässä kuin pahassa.
Ylikersantti Arvo Liekosken johtama joukkue joutuu kesäkuussa 1944 kovan paikan eteen, kun puna-armeijan suurhyökkäys suuntautuu kohti Suomen toiseksi suurinta kaupunkia Viipuria. Suomalaisilla sotilailla ei ole epätoivoisessa tilanteessa muuta mahdollisuutta kuin yrittää selviytyä hengissä teräsmyrskyn keskellä.
Nopealukuisen romaanin taistelukuvaukset ovat tehokkaista kaikessa brutaaliudessaan ja kaoottisuudessaan. Sodan mielettömyys käy hyvin ilmi kun henkilöhahmo toisensa jälkeen joutuu luotisuihkun tielle. Suolenpätkät ja aivonkappaleet lentävät ilmassa, haavoittuneet huutavat tuskaansa eikä antautuminenkaan takaa hengissä säilymistä. Henkinen kestokyky horjuu, eivätkä kaikki kestä painetta.
Sotimiseen tahtoo vaan turtua, sillä suurempia suvantokohtauksia kirjassa ei ole. Niinpä vähän karkeasti veistetyistä henkilöistäkään - nimi, sotilasarvo, kotipaikkakunta ja pari luonteenpiirrettä - ei kasva erityisen mieleenpainuvia hahmoja. Dialogi on vähän kömpelöä eikä kukaan puhu asuinpaikkakuntansa murteella.
Lajityyppinsä edustajana "Viipurin menetys" on ihan hyvä. Luultavasti otan jonkun Kososen kirjoista mukaan yhdeksäsluokkalaisten kotimaista kirjallisuutta esitteleviin vinkkauksiin, siellä kun sotakirjallisuuden perään kysellään säännöllisen epäsäännöllisesti.
Ylikersantti Arvo Liekosken johtama joukkue joutuu kesäkuussa 1944 kovan paikan eteen, kun puna-armeijan suurhyökkäys suuntautuu kohti Suomen toiseksi suurinta kaupunkia Viipuria. Suomalaisilla sotilailla ei ole epätoivoisessa tilanteessa muuta mahdollisuutta kuin yrittää selviytyä hengissä teräsmyrskyn keskellä.
Nopealukuisen romaanin taistelukuvaukset ovat tehokkaista kaikessa brutaaliudessaan ja kaoottisuudessaan. Sodan mielettömyys käy hyvin ilmi kun henkilöhahmo toisensa jälkeen joutuu luotisuihkun tielle. Suolenpätkät ja aivonkappaleet lentävät ilmassa, haavoittuneet huutavat tuskaansa eikä antautuminenkaan takaa hengissä säilymistä. Henkinen kestokyky horjuu, eivätkä kaikki kestä painetta.
Sotimiseen tahtoo vaan turtua, sillä suurempia suvantokohtauksia kirjassa ei ole. Niinpä vähän karkeasti veistetyistä henkilöistäkään - nimi, sotilasarvo, kotipaikkakunta ja pari luonteenpiirrettä - ei kasva erityisen mieleenpainuvia hahmoja. Dialogi on vähän kömpelöä eikä kukaan puhu asuinpaikkakuntansa murteella.
Lajityyppinsä edustajana "Viipurin menetys" on ihan hyvä. Luultavasti otan jonkun Kososen kirjoista mukaan yhdeksäsluokkalaisten kotimaista kirjallisuutta esitteleviin vinkkauksiin, siellä kun sotakirjallisuuden perään kysellään säännöllisen epäsäännöllisesti.
Displaying 1 of 1 review