Leijonasta siniristiin Suomen liput ja historia

by Kimmo Kiljunen

Upeasti kuvitettu teos kertoo Suomen historian yllättävästä näkökulmasta: lippujen ja heraldiikan kautta.

1500-luvulta asti Suomen tunnus oli keltainen leijona punaisella taustalla. Kun Suomi itsenäistyi, oli ensimmäinen lippumme leijonalippu. Miksi se hylättiin ja alettiin käyttää siniristiä, jota kaiken kukkuraksi pidettiin venäläisenä? Mitä tapahtui niinä vuosikymmeninä, jolloin kaikki eivät suinkaan olleet vielä nykyisen lipun kannalla?

Leijonasta siniristiin -kirja käy läpi Suomen kansallisten tunnusten vaiheet 1000-luvun alkupuolen Ruotsin kuninkaiden vaakunoista aina tämän päivän moderneihin symboleihin.

237 pages, Hardcover

Published January 1, 2018

About the author

Kimmo Kiljunen is a Finnish author and politician of the Social Democratic Party. He served in the Finnish parliament from 1995 to 2011. He was a member of the Parliament's Grand Committee and the Committee for Foreign Affairs. He also served as the chairman of the Vantaa city council.

Reviews

[Kalle Id · Rating 3 out of 5]

Kokonaisuutena informatiivinen kirja, joskin mukana on jonkin verran virheitä. Ehdottomasti parhaimmillaan kirja on, kun Kiljunen kertoo itse Suomen lipun syntytarinaa, ja myös osiot lipun käytöstä ja siitä, miten se muuttui sisällissodan voittajapuolen lipusta koko Suomen lipuksi ovat perin mielenkiintoisia.

Sen sijaan kun mennään muuhun kuin itsenäisen Suomen lippuun, on kirjoittaja hatarammalla pohjalla. Kirjan alussa, käsiteltäessä Kalmarin unionin lipun suhdetta Suomeen, on tekstissä omaan silmääni vähän turhan monta "lienee ollut" ja "olisiko?" -tyyppistä lausetta (vaikka toki nämä ovat aiheita joista varmaa tietoa ei nykyisellään ole).

Pahemmin Kiljunen on hakoteillä kirjoittaessaan Neuvostoliiton tasavaltojen lipuista kirjoittaessaan, joihin hän viittaa kahdessakin kohdassa pohtiessaan vaihtoehtoisten historiankirjoitusten potentiaalisia Suomen lippuja (mikä on aiheena perin mielenkiintoinen) ja myöhemmin puhuessaan Karjalan tasavallan lipusta (jonka mukaanottaminen kirjaan on ehkä hieman kyseenalaista, koska kyse ei ole Suomen lipusta). Kiljunen antaa ymmärtää, että neuvostotasavallat saivat omat, Neuvostoliiton lippuun perustuvat mutta siitä kuvioinnillaan poikkeavat liput jo Neuvostoliiton syntyessä, ja että Karjalais-Suomalainen Neuvostotasavalta olisi saanut tämän lipun jo perustamisensa yhteydessä vuonna 1940. Todellisuudessa Karjalais-Suomalaisessa ja muissakin SNT:issä nämä liput otettiin käyttöön vasta vuonna 1953. Sitä ennen kaikkien SNT:iden lippu oli Neuvostoliiton lippu, jossa sirpin ja vasaran alle oli kirjoitettu SNT:n nimi paikallisilla kielillä sekä venäjäksi. Tämä tieto olisi ollut saatavilla niinkin vaikeasti löydettävässä paikassa kuin Wikipedia, mutta Kiljunen jättää silti vuotta 1953 edeltäneet liput kokonaan huomiotta. Samoin minua hieman häiritsi Kiljusen SNT:iden (vuoden 1953 jälkeisten) lippujen tuomitseminen "mielikuvituksettomiksi." Tämä on toki kirjoittajan mielipide, mutta kirjassa se esitetään faktana.

Siitä, että tässä arviossa olen pääasiassa arvostellut kirjan virheitä, ei sitä pidä ottaa kuitenkaan koko kirjan tuomitsemisena. Noiden omiin silmiini osuneiden virheiden ulkopuolella tämä on informatiivinen ja parhaimmillaan viihdyttävä teos, jota kritiikistäni huolimatta suosittelen kaikille (Suomen) lipuista kiinnostuneille.

[Mika · Rating 3 out of 5]

Lipun ja vaakunan kehitys on kuvattu tarkasti ja runsain mielenkiintoisin kuvin. Historian tapahtumien käsittely taas ei ole ansiokas, koska tekstistä näkee ettei kirjoittaja ole historioitsija ja ikävä kyllä myös kirjoittajan poliittinen kanta paistaa paikoin pahasti läpi. Erityisen puutteellista historiantulkinta on 1900-luvun osalta. Historiaa ei voi kirjoittaa oman puoluevärin läpi, vaan kaikki dokumentit pitää ottaa huomioon eikä tehdä poliittisesti oikeita tulkintoja. Historiaa käsittelevässä kirjassa ei myöskään pitäisi ottaa mitään kantaa nykyajan turvallisuuspolitiikkaan. Myös siinä kirjoittaja syöttää lukijalle omaa poliittista tulkintaansa ilman nykyajan muuttuneiden olosuhteiden kuvausta. Pitäytymällä lakonisemmassa historiankirjoituksessa olisi lippu- ja liputushistoria saanut selkeämmän ja asiallisemman kontekstin ilman punaisten silmälasien värittämiä tulkintoja ja sanamuotoja. Suomi 100 -julkaisussa tämä on jopa anteeksiantamatonta, kun toisaalla korostetaan suomalaista yhtenäisyyttä ja kansallistunnetta lippujen ja liputtamisen kautta. Poliittinen pamfletismi ei kuulu tietokirjaan.