Huvilakadun varrella sijaitsevalla sukutalolla on enteellinen nimi: Tuulenpesä. Sinne tullaan ja sieltä lähdetään nopeasti kuin tuuli. Siellä puhutut asiatkin ovat joskus tuulesta temmattuja.
Miksi esimerkiksi Emilia-täti, suvun Kirjailijatar ja Boheemi, jatkuvasti valehtelee kertoessaan lapsuudestaan? Tai miksi hän vaikenee tyystin vuoden 1914 tapahtumista? Entä kuka on varastanut vanhat valokuvat Tuulenpesän albumista? Kaikkinainen salailu on tullut talossa niin tavaksi, että kun Emilia vihdoin viimein, 75 täyttäessään, ilmoittaa kertovansa suvulle totuuden omasta elämästään, hänet murhataan.
Romaanin näyttämönä on vehmas kesäinen kylpyläkaupunki ja kertojana Leeni Morelli, Emilian serkuntytär, joka on tullut Roomasta miestään pakoon lapsuudenmaisemiinsa.
Arvostamani kirjailijan, hiljattain edesmenneen Eeva Tenhusen muistoksi luin tänään hänen vuonna 1985 julkaisemansa psykologisen dekkarin, jossa murha ja murhaajan etsiminen eivät ole pääroolissa, eikä verisillä yksityiskohdilla mässäillä. Keskeistä on ihmismieli ja ihmisluonteiden erilaisuus, salaisuudet ja niiden paljastuminen, mitä halutaan muistaa ja mitä unohtaa.