Länsimaissa kansalaisten enemmistö uskoo kuuluvansa keskiluokkaan. 1900-luvun jälkipuoliskolla keskiluokkaisuus merkitsi elämänhallintaa ja optimismia. Kansainvälisen työvoimakilpailun, vapaiden pääomaliikkeiden ja automaation myötä länsimaiden keskiluokan on vallannut pelko menettää saavutettu. Putoamisuhka johtaa siihen, että soimataan itseä, vetäydytään hallittavien asioiden pariin, trimmataan yksilöllistä kilpailukykyä tai pelastetaan oma arvo jonkin suuremman ryhmän jäsenenä suhteessa toisiin ryhmiin. Ajan virtauksia syvällisesti tarkastelevassa kirjassa pohditaan, kuinka keskiluokka voi säilyttääkseen toimintakykynsä ja toivonsa, kun pelisäännöt muuttuvat jatkuvasti.
Suomen historian professori Juha Siltala kirjoittaa keskiluokan kurjistumisesta länsimaissa. Siltala kuvaa keskiluokan ahdinkoa kattavin esimerkein ja tilastoin. Esimerkiksi uudet sukupolvet eivät enää taloudellisesti ohita vanhempiaan kuten aikaisemmin. Yhteiskuntiin uhkaa syntyä häviäjiä, jotka eivät sopeudu automatisaation ja globalisaation vaikutuksiin työelämässä.
Siltala ei tyydy esittelemään pelkästään tilastoja vaan hänen otteensa on psykohistoriallinen. Hän pyrkii ymmärtämään keskiluokan ajattelua ja tunteita haastavassa tilanteessa. Hänen mukaansa esimerkiksi sisäiset jännitteet käsitellään ulkoisina konflikteina arvopohjaisen leirijaon kautta kun elinolosuhteet vaikeutuvat. Siksi syntyy poliittista polarisaatiota.
Oman pärjäämisen ollessa uhattuna turvallisuushakuisuus kasvaa ja henkiinjäämisasenteet palaavat kulttuuriin. Myöskin odotuksia säädellään ja epävarmuudesta tehdään uusi normaali. Siltala maalailee realistisesti nykyihmisen haasteita.
Olisin kaivannut Siltalalta taloushistoriaa ja psykologiaa laajempaa näköalaa. Ylipäätään minua vaivasi se, että ideologiset muutokset yhteiskunnassa pyrittiin selittämään lähinnä materiaalisin tekijöin. Uskonto mainittiin vain muutaman kerran. Kuinka paljon länsimaisen ihmisen ahdingosta selittyy sillä, että kristinuskosta on luovuttu?
Loppujen lopuksi kirja avaa näköalan ihmiselämän vaikeuksiin ja perisynnin todellisuuteen, joka vaivaa elämää myös yhteiskunnallisella ja taloudellisella tasolla.
Siltalan uusi kirjan on tiukka ja haastava lukupaketti. Se kertoo monipuolisesti, seikkaperäisesti ja perinpohjaisesti suomalaisen ja länsimaisen keskiluokan lähivuosikymmenien historian. Samalla se luo katsauksen oikeastaan koko elämäntyylimme ja yhteiskuntajärjestelmämme historiaan. Juha Siltala on parhaimmillaan analysoidessaan keskiluokkaista ihmistä psykohistorian näkökulmasta. Muuten kirjassa oli hieman liikaa kerralla, Siltalan käsittelemistä aiheista olisi riittänyt useampaankin teokseen.
Tuntuu siltä ettei monikaan jaksa lukea tätä kirjaa tarkemmin alusta loppuun asti ennen sen tulkitsemista. Tämä onkin täysin ymmärrettävää. Kirja on raskasta luettavaa mutta monia hyviäkin ajatuksia ja huomioita tulee vastaan. Osa vielä kaiken lisäksi ihan yllättävinkin tavoin.
Miinukset ja plussat omasta puolestani:
- Raskaslukuinen teos joka yrittää kertoa paljon yksissä kansissa (paljon lähdemateriaalia ja asioita käsiteltävänä). En tarkoita tätä hyvässä mielessä.
- Paljon kirjoitusvirheitä jotka ovat päässeet painoon asti.
- Samoja asioita toistuu kirjan eri osissa useita kertoja.
- Poukkoileva tarinan kulku ja ajatus kappaleesta toiseen tekevät kirjasta entistäkin hankalemman seurata.
- Neljä viidesosaa kirjasta on hieman liiankin ankeaa luettavaa.
- Turhan paljon mietintöjä poimittu HS:n keskustelupalstoilta.
+ Kirja toi minulle tutun kauran ohella myös uusiakin näkökulmia ja huomioita asioihin jotka olen tuntenut tapahtuvan ympärilläni.
+ Tasapainottelu ns. oikean ja vasemman ajattelumaailmojen välillä.
+ Viimeinen kappale: "Keskiluokkaisen yhteiskunnan historialliset hetket" konkreettisin ehdotuksin ja optimistisin sävyin oli mielestäni loistava kevennys.
+ Rahansa arvoinen katsaus keskiluokan historiaan, nykytilanteeseen ja tulevaisuuteen Juha Siltalan ahkerasti kokoamana ja peilaamana.
Karsea kirja. Suurin osa kirjasta pohjautuu vasemmistolaisajatteluun nojaavaan maailman käsittelyyn. Itketään uusliberalismi sitä ja tätä. Väitetään sopimusvapauden rajoittamista yleissitovuudella sopimusvapaudeksi.
Kirjassa on käytetty lähteitä, joka sinällään on hyvä asia. Niitä kuitenkin käytetään vahvistamaan kirjailiman omaa maailmanäkemystä. Eikä vastapuolen näkemyksiä nosteta esille. Maailma on siis mustavalkoinen ja tätä lukiessa näet siitä vain toisen puolen. Sen surullisen ja vihan täyttämän puolen.
Luulin kirjan pystyvän käsittelemään keskiluokan tilanne nykypäivässä. Tämä olisi tarkoittanut positiivisien ja negatiivisien uutisien ja näkymien yhdistämistä. Koko kirja tuntuu olevan yhtä itku tarinaa, jossa toivotaan paluuta menneeseen parempaan aikaan. Aikaa jolloin työntekijöillä oli enemmän valtaa. Aikaa jolloin suurin osa maailmasta oli rutiköyhiä.