" Miksi olen alkanut kertoa elämästäni? Miksi haluan kertoa asioita, jotka joku muu haluaa visusti pitää itsellään? Siirin kirjan kirjoittaminen, lapsuudesta ja nuoruudesta kertominen, oli jotenkin helppoa. Paljon vaikeampaa on kirjoittaa itsestään ja sisaruksistaan aikuisina, puhumattakaan vanhenevina, ihmisinä. Ja kuitenkin minun on kirjoitettava, sillä ihmiset tiukkaavat tavan takaa: -Minä haluan tietää, miten niille sisaruksille kävi. Haluan kirjoittaa myös vanhuudesta, jonka nuorena työnsin pois mielestäni."
Kirja jatkaa Siiri Magga-Miettusen elämäkertaa. Edellinen osa: "Siirin kirja" sijoittui hänen lapsuuteensa ja nuoruuteensa. "Siirin elämä" jatkaa elämäntarinaa aikuisvuosista ja keski-iästä aina nykypäivään saakka. Rakastin tätä kirjaa! En voi kylliksi hehkuttaa kuinka mielettömän tärkeää tällainen henkilöhistoriaan paneutuva tarinankerronta minulle on. Saamelaiskulttuuri ja sen arkinen elämä on kasvava kiinnostuksen kohde itselleni ja tässä kirjassa siitä saikin nauttia suuren palasen Siirin ja hänen perheensä elämää seuratessa.
Vaikka kirjailija on 25 vuotta minua vanhempi on kirjassa monta pientä yksityiskohtaa jotka osuivat lähelle omaa nuoruutta ja varhaisaikuisuutta, yhtymäkohtia löytyi niin lapsuudenkodin sananparsista kuin tavoista ja arvoista. Onhan oma lapsuuskodin uskonto sama kuin Siirin perheellä. Jotkin asiat toivat hienoja muistoja mieleen, esim. Siiri kertoo kuinka hänen oppilaansa saivat leiman ainevihkoonsa kun työnjälki oli sujuvaa. Muistan itse kuinka tavoittelin aina kirahvia mutta sain usein norsun koska olin yli-innokas (ADHD-diagnooseja ei tuolloin tiedetty/tutkittu) ja kävin varmasti opettajan hermoille. Työnjäljestä ei ole jäänyt muistikuvaa. Toinen mieltälämmittävä asia oli murteen käyttö. Sekä pohjoisen murre että myöhemmin Varkaudessa asuessaan savonmurre. Kirjan lopussa oli myös saamenkielistä sanastoa.
Kirjassa tulee esiin myös kipeitä asioita, läheisen kuolemaa, kipuilua perhe-elämässä, omien toiveiden mahdottomuutta ja aikuiseksi kasvamisen kipua. Suurin murhe ja loputon suru on kuitenkin oman lapsen kuolema, siitäkin Siiri selviää vaikka tuska jääkin sydämeen loppuiäksi. Kutturan kylä ja pohjoinen Suomi jäävät vahvasti mieleen ja haaveilu retkeilystä ja tulistelemaan pääsystä nousi taas useamman pykälän toivelistalla.
Tääkin oli ihana kirja!! Tosi hyvää luettavaa. Loppupuolella paljon surullisia asioita, itkin muutamaan otteeseen. Oli kivaa jatkoa edelliselle kirjalle
Harvinaisen kiinnostava teos saamelaisopettajan vaiheista kotikonnuilla ja maailmalla. Painopiste 60-luvussa, jolloin nuori opettaja aloittelee itsenäistä elämäänsä ja etsii myös omaa saamelaista identiteettiään. Kirja on kirjoitettu arkisen realistisesti, mutta tarinankerronnan lahjan kautta arjen pienet sattumukset merkityksellistyvät humoristisesti.