Joff Brownin kirjoittama ja Leo Brownin kuvittama "Karmivia kertomuksia: 19 uutta selkäpiitä karmivaa tarinaa" (Igloo, 2011) sisältää parisenkymmentä kauhutarinaa, joissa muun muassa käväistään Ihmissuden luolassa, tutustutaan Sirkuksen kummajaisiin, otetaan osaa Kummitusten halloweeniin (itse asiassa aika hauska tarina, kokoelman paras), tullaan Verihämähäkin puremiksi ja saadaan apua Mustalta koiralta. Länsimaisen populaarikauhun kaikki perushahmot ovat esillä, muodossa tai toisessa.
Lyhyet tarinat eivät ole ainakaan aikuislukijan mielestä erityisen pelottavia, ja seikkailuista selvitään aina säikähdyksellä. Kirjan voi siis antaa suht huoletta luettavaksi pienemmillekin kauhun ystäville, etenkin jos ei jaksa välittää siitä tosiseikasta, etteivät lyhyet jutut ole erityisen laadukkaita, eikä staattinen kuvitus aiheuta sekään suurempia riemunkiljahduksia.
En antaisi "Karmiville kertomuksille" yhtä tähteä enempää, mutta toinen pojo kuitenkin siitä, että tämä tarjoaa edes jonkinlaisen kauhistuttavan vaihtoehdon niin pienimmille kakaroille kuin vähän lukeville lapsille.