Stepanin koodeksin juuret kaivautuvat aina vain syvempään. Kotimainen vastine H.P. Lovecraftin Necronomiconille jatkaa hulluuden ja tuhon levittämistä Intian viidakoista Vatikaanin kirjastoon ja Pohjois-Korean vallan sydämestä Lapin jänkälle.
Osa novelleista on Kuoriaiskirjojen järjestämän Koodeksi-kirjoituskilpailun satoa, loput on hankittu tilaustöinä salaperäisen Usvaleirin kautta. Yhtä kaikki luvassa on hopeakellojen helkettä pimeydessä, jossa vaanivat hevospäiset papit ja monikätiset jumalattaret.
Shimo Suntila is a Finnish writer of science fiction, fantasy, horror and weird short stories. Most of his works have appeared in anthologies and Finnish sf magazines and zines. He has four books to his own name, Sata kummaa kertomusta (A Hundred Weird Tales), Tähtiviima (Star Breeze), Kirja tulee kirjan luo (A Book Comes to a Book) and Sadanpäämies (Centurion).
Some of Suntila's short stories have been translated to English and have appeared in Words Without Borders and Usva International.
Stepanin koodekseista tästä tykkäsin eniten. Muutkaan eivät missään nimessä huonoja olleet, mutta Teräskouran novellit olivat mun silmiin ja hopeiseen sieluun kaikkein mieluisammat.
Osaan teksteistä tutustuin jo aiheeseen liittyvän kisan tuomarointivaiheessa. En siis tähditä, vaikka en itse tällä kertaa osallistunut kirjoittajana. Koodeksi levittää kärhiään koko ajan yhä laajemmalle.
Jätän tähdittämättä, koska minulla on kunnia olla antologiassa mukana. Mutta kyllähän taas oli hauskaa uppoutua Stepanin koodeksin maailmaan lukemalla muiden juttuja. Erityisesti viehättivät mm. Joonas Riekkolan novelli, jossa pohdiskellaan hieman koodeksin alkuperää, sekä Maarit Leijonin Ihon taju, jossa tulee esille idea koodeksin käyttämisestä eräänlaisena sodankäynnin välineenä.
Viihdyttävä mutta paikoitellen laadultaan tavattoman epätasainen kokoelma. Helmiäkin joukossa: novellit Teräskoura, Hopeaa, mustetta, Kirjankantaja, Jumalan suuremmaksi kunniaksi ja Srebrenican hopeakellot nousivat omiksi suosikeiksini.