Miten laiska ja huonokuntoinen ihminen pystyy juoksemaan 300 kilometrin polkuseikkailun tai läpäisemään triathloneja? Siihen vaaditaan 3-4 vuotta harjoittelua ja itsensä huijaamista sekä manipulointia.
Olli Kopakkala on tehnyt tämän ja kertoo, miten sinäkin voit onnistua. Tai jos ultrajuoksu ei innosta, niin opit ainakin parantamaan elämänlaatuasi ja elämään pidempään terveenä, muuttamaan oman identiteettisi kuntoilijan identiteetiksi ja huijaamaan itsesi lenkille päivästä toiseen. Tämä kirja ei ole tarkoitettu oman elämänsä suorittajille, vaan tavallisille peruslaiskoille pulliaisille, jotka haluaisivat voida paremmin, mutta aloittaminen on vaikeaa. Kirjassa käydään läpi yksittäisiä pieniä muutoksia, joiden käynnistämä dominoefekti johtaa liikunnalliseen ja terveempään elämään. Tai ainakin siihen, että ruokavalio voi koostua karkista ja jäätelöstä ilman valtavia haittavaikutuksia.
Kirjasta saa myös tarvittavat tiedot urheilun fysiologiasta ja käytännön ohjeet suosituimpien kestävyysurheilulajien aloittamiseen vastustamattoman hauskalla ja innostavalla tavalla.
Osun kohderyhmään. Olen laiska, mutta tarve liikunnalle olisi kova. Motivaatiota on lähinnä aurinkoisina päivinä. Siinä kirja auttaa kovasti.
Kirjassa esitellään paljon triathlon(nistille) sopivia liikunta- ja pyöräilymuotoja, jotka minua ei juurikaan kiinnosta. Onneksi ne on kerrottu sen verran hyvin ja humoristisesti että kirjaa on hauska lukea, vaikka juuri se kohta ei niin sytyttäisikään.
Minulle kirjassa eniten antoi motivaatio, eli itsensähuijaamismetodit, joita palkitsemisiksikin kutsutaan. Kirja on myös armollinen, sillä se antaa luvan lihoa.
Kirjan impakti on ollut omakohtaisesti kova: kuntoilun määrä, kunto, jäätelön syönti ja paino on kaikki nousseet kirjan myötä uusiin ennätyksiin!
Vetävästi kirjoitettu opas kestävyysurheiluun. Aika rennolla otteella Olli kuvaa omia rehellisen oloisia kokemuksiaan. Kirjan takia ajattelin itse mennä kokeilemaan cyclocrossia sen verran nauroin lajikuvaukselle.
Hyvä Olli! Asiallinen, selvästikin uteliaan ja perehtyvän ihmisen kirjoittama kokonaisvaltainen näkemys aiheesta. Youtube-elokuvien perusteella odotin kuitenkin rempseämpää tarinointia. Tiilet mainittu, mutta vasta 10h+ kohdalla! 🧱🌟🚴🏼♂️
Kopakkalaa on tullut seurattua Youtubessa ja sama lakoninen tyyli toimi vielä paremmin tekstinä. Tuttuja juttuja sinänsä lähes kaikki, mutta Kopakkalan omat tarinat ja anekdootit piristivät tekstiä mainiosti.
Ensin kehut. Mukava kirja! Hauskaan tyyliin kirjoitettu ja ainakin miun silmään faktatkin tuntuis olevan kohillaan. Tykkään kirjoittajan asenteesta, joka kyllä ainakin minnuu tsemppaisi elämään joko isommin tai pienemmin liikunnallista elämää. Huumoriosaston naisena arvostan.
Sitten kehittämisehdotukset. Mietin nimeä. Jos kerran moni tuntee kirjoittajan jo somesta, olisin kylmänviileästi laittanut kirjalle jonkin retostelunimen, joka veisi ajatukset enemmän hänen omaan elämänmuutosprojektiinsa. Miusta nimi ja sisältö ei oo ihan synkassa. (Ja näitä kirjastolainen aina miettii.)
Lisäksi tästä olisi saanut visuaalisesti sata kertaa kivemman ihan vain lisäämällä kuvitusta, jolloin kirjaa olisi helpompi tyrkyttää esimerkiksi amiksen jätkille. Nyt ei meinattu saada ees naamakuvaa kirjoittajasta ihestään. Joillain meistä voi olla vielä tubevideot kahtomata, köh köh.
Mutta mukava kirja. Veikkaan, että tähän voi palata useammankin kerran kö kaipaa mieleen virkistystä ja motia lenkkipoluille.
Inspiroiva kirja kestävyysliikunnasta. Kopakkala saa täydenmatkan triathlonin tai monia päiviä kestävät ultrajuoksut vähän liian helpoksi.
Kopakala muistuttaa kuitenkin hyvin siitä, että liikunta on yleensä paras lääke kaikkeen. Kuinka paljon itse olisit valmis maksamaan lääkkeestä, joka parantaa eloonjäämisen todennäköisyyttä 50 % seuraavan 10 vuoden aikana? Liikunta ja sen tuoma hyvä olo ja kasvavat voimavarat eivät välttämättä maksa paljon tai vaadi merkittävää luonnonvarojen kulutusta. Hyvä kunto kuitenkin tukee ja mahdollistaa merkityksellistä tekemistä.
Hyvä ja käytännönläheinen teos kaikille kestävyysliikunnasta kiinnostuneille!
Erinomainen ja monitasoinen teos! Nautin erityisesti loppua kohden lisääntyvien omien kokemusten tuomasta tarinnallisuudesta. Sain sivuilta myös kannustusta ja lempeyttä juoksupoluille paluuseen vauvan syntymän jälkeen 😊🙏🏻