What do you think?
Rate this book
Die alte Dame, die ihren Hut nahm und untertauchte: Roman
Ein wunderbarer Roman über die Kraft unerwarteter Begegnungen
Eine einsame Straße im Südwesten Finnlands: Die dreiundachzigjährige Karen sitzt am Steuer eines hellblauen Plymouth Furys und drückt aufs Gaspedal. Neben ihr sitzt die hochschwangere siebzehn Jahre alte Azar, welche vergeblich versuchte, die alte Dame bei einem Überfall auszurauben. Die ungleichen Frauen fliehen beide vor ihrer Vergangenheit, aber aus den unterschiedlichsten Gründen. Und doch verbindet sie ein Ziel: eine einsame Insel im finnischen Meer, die ein Geheimnis birgt. Denn dort müssen Karen und Azar einen über fünfundsechzig Jahre zurückliegenden Mord aufklären – dabei tauchen sie in eine Familiengeschichte ein, die so rau ist wie der Inselwind und so wunderschön wie das Sonnenlicht über dem eiskalten Meer.
Eine einsame Straße im Südwesten Finnlands: Die dreiundachzigjährige Karen sitzt am Steuer eines hellblauen Plymouth Furys und drückt aufs Gaspedal. Neben ihr sitzt die hochschwangere siebzehn Jahre alte Azar, welche vergeblich versuchte, die alte Dame bei einem Überfall auszurauben. Die ungleichen Frauen fliehen beide vor ihrer Vergangenheit, aber aus den unterschiedlichsten Gründen. Und doch verbindet sie ein Ziel: eine einsame Insel im finnischen Meer, die ein Geheimnis birgt. Denn dort müssen Karen und Azar einen über fünfundsechzig Jahre zurückliegenden Mord aufklären – dabei tauchen sie in eine Familiengeschichte ein, die so rau ist wie der Inselwind und so wunderschön wie das Sonnenlicht über dem eiskalten Meer.
- GenresFinnish Literature
396 pages, Kindle Edition
First published January 1, 2013
2 people are currently reading
81 people want to read
About the author
Leena Parkkinen
15 books10 followersFI: Leena Parkkinen on Turussa asuva suomalainen kirjailija, jonka esikoisromaani Sinun jälkeesi, Max ilmestyi maaliskuussa 2009 ja sai Helsingin Sanomain kirjallisuuspalkinnon vuoden parhaana suomenkielisenä esikoisteoksena.
Hän on opiskellut Turun taideakatemiassa elokuvakäsikirjoittamista ja mainonnan suunnittelua sekä Kriittisessä korkeakoulussa kirjoittamista. Parkkinen on työskennellyt mainostoimittajana, kustannusyhtiössä ja tarjoilijana. Hänen isänsä on kirjailija Jukka Parkkinen.
EN: Leena Parkkinen is Finnish writer who lives in Turku. Her first book was published in 2009 and it won the Helsingin Sanomat Literary Award as the best Finnish debut book published that year.
Parkkinen studied in Turku Arts Academy film script writing and advertising design and writing in the Critical Academy. She has worked in advertisement, a publishing house and as a waitress. Her father is writer Jukka Parkkinen.
Hän on opiskellut Turun taideakatemiassa elokuvakäsikirjoittamista ja mainonnan suunnittelua sekä Kriittisessä korkeakoulussa kirjoittamista. Parkkinen on työskennellyt mainostoimittajana, kustannusyhtiössä ja tarjoilijana. Hänen isänsä on kirjailija Jukka Parkkinen.
EN: Leena Parkkinen is Finnish writer who lives in Turku. Her first book was published in 2009 and it won the Helsingin Sanomat Literary Award as the best Finnish debut book published that year.
Parkkinen studied in Turku Arts Academy film script writing and advertising design and writing in the Critical Academy. She has worked in advertisement, a publishing house and as a waitress. Her father is writer Jukka Parkkinen.
Ratings & Reviews
Friends & Following
Create a free account to discover what your friends think of this book!
Community Reviews
Displaying 1 - 21 of 21 reviews
May 12, 2019
Galtbystä länteen tuli mieleen Ulla-Lena Lundberg ja Jää sekä saaristokuvista että voimanainen Karenista. Lundberg kirjoittaa Kökarista, mutta onko Fetknoppen olemassa? Kirjassa ainakin mainitaan Korppoo lähisaarena.
Kirja oli parempi kuin keskivertohyvä 3.
Galtbyn ja Karenin tarina oli supervetävä. Imuroin kirjan parissa illassa ja jouduin käskemään itseni yöunille.
Tarinaan olisi riittänyt Fetknoppen - Parasta oli kirjassa historiallinen osuus ja sisarten nuoruus. Ja tietysti niin mielenkiintoinen saaristoelämä. Ja pakko saada tietää miten tässä käy - tunnelma, jonka kirja sai aikaan.
Kirja ja tarina olisi varmasti parantunut karsimalla. Enkä näytä olevan tämän mielipiteen kanssa yksin. Itse olisin poistanut dekkariyritelmän ja koko Azar-jakson. Lopun kosto ja siihen johtaneet viimehetket ruksisin yli.
Enemmän rauhaa ja hiljaisuutta, vähemmän käännekohtia ja loppuratkaisuja. Enemmän tilaa saaren voimalle ja vanhemman rouvan elämälle.
Kirja oli parempi kuin keskivertohyvä 3.
Galtbyn ja Karenin tarina oli supervetävä. Imuroin kirjan parissa illassa ja jouduin käskemään itseni yöunille.
Tarinaan olisi riittänyt Fetknoppen - Parasta oli kirjassa historiallinen osuus ja sisarten nuoruus. Ja tietysti niin mielenkiintoinen saaristoelämä. Ja pakko saada tietää miten tässä käy - tunnelma, jonka kirja sai aikaan.
Kirja ja tarina olisi varmasti parantunut karsimalla. Enkä näytä olevan tämän mielipiteen kanssa yksin. Itse olisin poistanut dekkariyritelmän ja koko Azar-jakson. Lopun kosto ja siihen johtaneet viimehetket ruksisin yli.
Enemmän rauhaa ja hiljaisuutta, vähemmän käännekohtia ja loppuratkaisuja. Enemmän tilaa saaren voimalle ja vanhemman rouvan elämälle.
Read
March 13, 2016Tykkäsin ja en, vähän ristiriitaiset fiilikset. Henkilöiden ja suhteiden omanlaisensa kierous ilahdutti, mutta eräänkin seikan arvasin heti ensimmäisestä haisusta. No, ei se mitään. Miljöö kirjassa on ihana, merituuli kutittelee hiuksia.
August 13, 2022
Olen lukenut Parkkiselta aiemmin vain yhden kirjan, Säädyllinen ainesosa, enkä pitänyt. Siksi en ole tullut tarttuneeksi hänen muihin teoksiinsa.
Nyt tartuin, ja tämä olikin hieman parempi. Heti ensisivuilta kirja lähti räväkästi käyntiin, pidin siitä että tarinassa oli myös nykyhetkiaspekti, ei pelkkää historiallista kuvausta.
Pieni pettymys sen sijaan oli, että saaristoa kuvattiin melko vähän. Kerrottiin, että ollaan saaressa, mutta tapahtumat olisivat voineet sijoittua muuallekin, sisämaahan vaikka. En tunnistanut tästä omaa saaristoani. Onneksi myös Turussa oltiin paljon, tutuissa paikoissa, mutta niitäkin olisi voinut kuvata enemmän pelkän mainitsemisen sijaan.
Omat juureni ovat Nauvossa - ei niin kaukana Korppoosta - ja joissain kohdissa mietin oman kokemusperäisen tietämykseni valossa, että voiko asiat todellakin olla noin tai näin 30-/40-luvun saaristossa.
Esimerkiksi vuonna 1938 joutsen oli saaristossa hyvin hyvin harvinainen, mutta kirjassa todetaan arkisesti joutsenen huutelevan kaislikossa. Todennäköisesti koko kylä olisi ollut sitä ihmettelemässä, jos kaislikossa todellakin olisi tuolloin ollut joutsen. Nykyään saaristossa on paljon joutsenia, mutta ne yleistyivät vasta 50-luvun jälkeen. Jopa omassa lapsuudessani 70- ja 80-luvulla joutsenet olivat hyvin harvinaisia. Mietin myös oliko 40-luvulla saaristossa merimetsojen autioittamia luotoja, kuten nykyään. Merimetsoja ei ainakaan ollut, kanta hävitettiin 1900-luvun alussa, ja uudelleen se alkoi pesiä Suomessa vasta 90-luvulla.
Monet muutkin yksityiskohdat pistivät silmään, eivät istuneet aikakauteen ja ympäristöön. Se mitä Helsingissä oli 30-luvulla ei välttämättä päde saaristoon, ja se mitä saaristossa on nyt ei välttämättä päde 30-lukuun. Olen luottanut siihen, että kirjailijat tarkistaisivat tällaiset faktat.
Myös pienen Karenin ja hänen veljensä tietämys ja sanavarasto vaikuttivat yllättävän laajoilta. Kolmanneksi ihmettelin tiettyjä vertauskuvia, kuten ”tummansininen Saab herättäisi uteliaisuutta korkeintaan hautausurakoitsijassa” tai ”huomiokyky kuin kiinteistövälittäjällä”. Ei auennut minulle.
Tarina oli paikoin tylsääkin tylsempi, lukeminen tökki, mutta parani sitten loppua kohden. Kerronta oli sekava kun jatkuvasti hypittiin eri vuosissa. En pidä siitä että pompitaan ajassa ja paikassa. Kun lukee yksi kaksi kappaletta illassa ei yhtään pysy kärryillä missä mennään ja mitä milloinkin on tapahtunut kenellekin. Kertaistumalta olisi voinut toimia paremmin. Kirja tosiaan kuitenkin parani loppua kohden kun vyyhti alkaa aueta.
Saaristoa ja saaristolaisuutta olisi saanut olla paljon enemmän. Petyin siihen että saaristo oli vain epämääräinen viitekehys, eikä edes kovin aidon oloinen.
Nyt tartuin, ja tämä olikin hieman parempi. Heti ensisivuilta kirja lähti räväkästi käyntiin, pidin siitä että tarinassa oli myös nykyhetkiaspekti, ei pelkkää historiallista kuvausta.
Pieni pettymys sen sijaan oli, että saaristoa kuvattiin melko vähän. Kerrottiin, että ollaan saaressa, mutta tapahtumat olisivat voineet sijoittua muuallekin, sisämaahan vaikka. En tunnistanut tästä omaa saaristoani. Onneksi myös Turussa oltiin paljon, tutuissa paikoissa, mutta niitäkin olisi voinut kuvata enemmän pelkän mainitsemisen sijaan.
Omat juureni ovat Nauvossa - ei niin kaukana Korppoosta - ja joissain kohdissa mietin oman kokemusperäisen tietämykseni valossa, että voiko asiat todellakin olla noin tai näin 30-/40-luvun saaristossa.
Esimerkiksi vuonna 1938 joutsen oli saaristossa hyvin hyvin harvinainen, mutta kirjassa todetaan arkisesti joutsenen huutelevan kaislikossa. Todennäköisesti koko kylä olisi ollut sitä ihmettelemässä, jos kaislikossa todellakin olisi tuolloin ollut joutsen. Nykyään saaristossa on paljon joutsenia, mutta ne yleistyivät vasta 50-luvun jälkeen. Jopa omassa lapsuudessani 70- ja 80-luvulla joutsenet olivat hyvin harvinaisia. Mietin myös oliko 40-luvulla saaristossa merimetsojen autioittamia luotoja, kuten nykyään. Merimetsoja ei ainakaan ollut, kanta hävitettiin 1900-luvun alussa, ja uudelleen se alkoi pesiä Suomessa vasta 90-luvulla.
Monet muutkin yksityiskohdat pistivät silmään, eivät istuneet aikakauteen ja ympäristöön. Se mitä Helsingissä oli 30-luvulla ei välttämättä päde saaristoon, ja se mitä saaristossa on nyt ei välttämättä päde 30-lukuun. Olen luottanut siihen, että kirjailijat tarkistaisivat tällaiset faktat.
Myös pienen Karenin ja hänen veljensä tietämys ja sanavarasto vaikuttivat yllättävän laajoilta. Kolmanneksi ihmettelin tiettyjä vertauskuvia, kuten ”tummansininen Saab herättäisi uteliaisuutta korkeintaan hautausurakoitsijassa” tai ”huomiokyky kuin kiinteistövälittäjällä”. Ei auennut minulle.
Tarina oli paikoin tylsääkin tylsempi, lukeminen tökki, mutta parani sitten loppua kohden. Kerronta oli sekava kun jatkuvasti hypittiin eri vuosissa. En pidä siitä että pompitaan ajassa ja paikassa. Kun lukee yksi kaksi kappaletta illassa ei yhtään pysy kärryillä missä mennään ja mitä milloinkin on tapahtunut kenellekin. Kertaistumalta olisi voinut toimia paremmin. Kirja tosiaan kuitenkin parani loppua kohden kun vyyhti alkaa aueta.
Saaristoa ja saaristolaisuutta olisi saanut olla paljon enemmän. Petyin siihen että saaristo oli vain epämääräinen viitekehys, eikä edes kovin aidon oloinen.
August 28, 2017
Tätä kirjaa on moni kehunut, joten tartuin kirjaan suurin odotuksin ja tällä kertaa en onneksi joutunut pettymään. Parkkinen kirjoittaa niin hienoa suomen kieltä, että sitä on suorastaan nautinto lukea. Kirjassa on melkeinpä hengästyttävän monia eri teemoja, mutta niiden paljous ei häirinnyt lukukokemustani. Tarinan sijoittuminen suurelta osin saaristoon oli kiehtovaa, sillä ympäristö on minulle aika lailla tuntematon. Odotin aina innolla, että pääsen jatkamaan lukemista. Tämän perusteella kiinnostaisi lukea muitakin Parkkisen kirjoja.
April 2, 2018
Luulin kirjan aloittaessani lukevani dekkaria, mutta murha jäikin nopeasti sivuosaan. Tämä on ennen kaikkea kirja ulkopuolisuudesta: Karen ja Sebastian ovat ulkopuolisia lapsuuden kotisaarellaan ja Sebastian on muutenkin aina erilainen. Azar taas ei maahanmuuttajana koskaan täysi sovi joukkoon.
Vanhan Karenin ja nuoren Azarin tiet kohtaavat yllättävässä tilanteessa ja yhdessä he lähtevät selvittämään vuosikymmenten takaista murhaa. Välillä hyvinkin mielenkiintoinen kirja, lässähtää vähän lopussa.
Vanhan Karenin ja nuoren Azarin tiet kohtaavat yllättävässä tilanteessa ja yhdessä he lähtevät selvittämään vuosikymmenten takaista murhaa. Välillä hyvinkin mielenkiintoinen kirja, lässähtää vähän lopussa.
November 27, 2018
Vaikka aineksissa ja edes juonessa (ulkopuolisuuden kuvaus, kieroutuneet perhesuhteet, lapsuus eristyneessä yhteisössä, vanha murhamysteeri, kahdessa aikatasossa liikkuminen ja muutama muukin juttu) ei sinänsä ole mitään uutta, Leena Parkkinen kirjoittaa kauniisti ja hyvin ja kirja piti otteessaan loppuun asti. Tosin tyhjäkäyntiäkin oli - esimerkiksi Sebastianin pitkistä silmäripsistä puhuttiin niin mahdottoman monta kertaa, että niiden kauneus tuli turhankin selväksi.
April 8, 2018
Rakkaustarina, rikoskertomus ja perhedraama. Parkkinen kirjoittaa todella kauniisti, sekä henkilö- että miljöökuvaus on vahvaa. Olen kertakaikkisen myyty jälleen kerran. Tämä oli kolmas lukemani Parkkisen teos, olen pitänyt jokaisesta valtavasti.
July 4, 2019
Hienoille seuduille sijoittuva kelpo draama/jännäri. Hyvät hahmot, turhan epätasainen tempo tarinan kuljetuksessa.
September 23, 2023
3½ tähteä
October 2, 2022
Ensimmäinen Parkkiselta lukemani kirja, eikä jää viimeiseksi. Suomalaisessa kaunokirjallisuudessa minua usein häiritsee se, ettei teoksessa ole oikein juonta. Kuvataan vain henkilöhahmojen ajatuksia ja kokemuksia, mutta tarina ei sisällä kunnon alkua ja loppua. Tässä teoksessa kulki mielenkiintoinen juoni taustalla, ja henkilöhahmot oli hyvin rakennettu. Yksi tähti lähtee pois siitä, että tarinan loppu sortui siihen perinteiseen; tarinaa rakennettiin pitkään ja hartaasti, ja sitten loppuratkaisu käydään läpi hätäisesti ja sen kummemmin selittämättä.
July 16, 2016
Karen ist eine dreiundachtzigjährige Powerfrau, die sich in ihrem hellblauen Plymouth Fury auf die abenteuerliche Reise zu einer einsamen finnischen Insel begibt. An ihrer Seite befindet sich auf dem Beifahrersitz die hochschwangere achtzehnjährige Azar. Nur kurz vorher hat Azar vergeblich versucht, die alte Dame auszurauben. Doch stattdessen bugsierte die resolute Karen das junge Mädchen einfach in ihren Weg.
Beide völlig ungleiche Frauen fliehen vor ihrer Vergangenheit, aber aus den unterschiedlichsten Gründen. Doch haben verbindet die beiden nun ein gemeinsames Ziel: Auf der einsamen Insel müssen Karen und Azar einen über fünfundsechzig Jahre zurückliegenden Mord aufklären. Dabei tauchen sie immer weiter in eine raue und geheimnisvolle Familiengeschichte ein.
Meine Meinung
Die alte Dame, die ihren Hut nahm und untertauchte von Leena Parkkinen ist ein spannender Roman über ein schreckliches Familiengeheimnis. In einem flüssigen und angenehmen Schreibstil erzählt die Autorin die fesselnde, lustige und authentische Geschichte. Abwechselnd berichten die beiden Hauptcharaktere Karen und Azar sowohl über das Geschehen in der Gegenwart, wie auch über ihre Geheimnisse in der Vergangenheit. Dadurch erfährt der Leser auf fesselnde Weise erst nach und nach mehr über die Geheimnisse der beiden Charaktere.
Die alte Dame Karen ist eine resolute, starke und ehrliche Frau, die sehr gute Menschenkenntnisse besitzt. Karen weiß, was sie will und bekommt es auch. Mit ihrem trockenen und ehrlichen Humor sorgt sie für einige lustige Szenen. Die junge Azar ist noch unsicher, durch ihre Schwangerschaft verängstigt und mit einem halben Fuß in der kriminellen Szene gelandet. Aber auch Azar weiß sich zu wehren und durchzusetzen. Zusammen sind die ungleichen Frauen ein unschlagbares Team und erleben auf ihrer kleinen Reise einige Abenteuer.
Die Geschichte ist insgesamt sehr spannend und fesselnd, aber man kann schon früh erahnen, was hinter dem Mord in der Vergangenheit steckt und welche Geheimnisse die einzelnen Personen haben. Dazu findet in der Gegenwart keine richtige Ermittlung der beiden Frauen statt, sondern durch Rückblenden werden die Geheimnisse nach und nach aufgedeckt. Das nimmt der Geschichte einen Teil ihrer Spannung. Trotzdem war das Ende sehr schockierend und spannend geschrieben.
Fazit
Die alte Dame, die ihren Hut nahm und untertauchte von Leena Parkkinen ist ein spannender Roman über einige schreckliche Familiengeheimnisse. Fesselnd und angenehm geschrieben werden die Geheimnisse durch wechselnde Perspektiven zwischen den Hauptcharakteren Karen und Azar und Rückblenden aufgeklärt. Die Aufklärung des Mordes ist ohne Frage spannend, aber nicht überraschend und es fehlen richtige Ermittlungsarbeiten in der Gegenwart. Alles in allem ein spannendes Buch für leichte Unterhaltung.
Beide völlig ungleiche Frauen fliehen vor ihrer Vergangenheit, aber aus den unterschiedlichsten Gründen. Doch haben verbindet die beiden nun ein gemeinsames Ziel: Auf der einsamen Insel müssen Karen und Azar einen über fünfundsechzig Jahre zurückliegenden Mord aufklären. Dabei tauchen sie immer weiter in eine raue und geheimnisvolle Familiengeschichte ein.
Meine Meinung
Die alte Dame, die ihren Hut nahm und untertauchte von Leena Parkkinen ist ein spannender Roman über ein schreckliches Familiengeheimnis. In einem flüssigen und angenehmen Schreibstil erzählt die Autorin die fesselnde, lustige und authentische Geschichte. Abwechselnd berichten die beiden Hauptcharaktere Karen und Azar sowohl über das Geschehen in der Gegenwart, wie auch über ihre Geheimnisse in der Vergangenheit. Dadurch erfährt der Leser auf fesselnde Weise erst nach und nach mehr über die Geheimnisse der beiden Charaktere.
Die alte Dame Karen ist eine resolute, starke und ehrliche Frau, die sehr gute Menschenkenntnisse besitzt. Karen weiß, was sie will und bekommt es auch. Mit ihrem trockenen und ehrlichen Humor sorgt sie für einige lustige Szenen. Die junge Azar ist noch unsicher, durch ihre Schwangerschaft verängstigt und mit einem halben Fuß in der kriminellen Szene gelandet. Aber auch Azar weiß sich zu wehren und durchzusetzen. Zusammen sind die ungleichen Frauen ein unschlagbares Team und erleben auf ihrer kleinen Reise einige Abenteuer.
Die Geschichte ist insgesamt sehr spannend und fesselnd, aber man kann schon früh erahnen, was hinter dem Mord in der Vergangenheit steckt und welche Geheimnisse die einzelnen Personen haben. Dazu findet in der Gegenwart keine richtige Ermittlung der beiden Frauen statt, sondern durch Rückblenden werden die Geheimnisse nach und nach aufgedeckt. Das nimmt der Geschichte einen Teil ihrer Spannung. Trotzdem war das Ende sehr schockierend und spannend geschrieben.
Fazit
Die alte Dame, die ihren Hut nahm und untertauchte von Leena Parkkinen ist ein spannender Roman über einige schreckliche Familiengeheimnisse. Fesselnd und angenehm geschrieben werden die Geheimnisse durch wechselnde Perspektiven zwischen den Hauptcharakteren Karen und Azar und Rückblenden aufgeklärt. Die Aufklärung des Mordes ist ohne Frage spannend, aber nicht überraschend und es fehlen richtige Ermittlungsarbeiten in der Gegenwart. Alles in allem ein spannendes Buch für leichte Unterhaltung.
September 12, 2014
Road Trap
Dringend muss Karen tanken, die 83jährige ist mit ihrem 56er Plymouth abgehauen. Zu dumm, dass die Tankstelle gerade als sie bezahlen will überfallen wird. Kurzerhand schlägt Karen einen der Täter nieder und entführt den anderen, bei dem es sich offensichtlich um eine schwangere junge Frau handelt. Ihrer unfreiwilligen Gemeinschaft zum Trotz kommen sich Karen und Azar näher. Es entblättert sich die Geschichte beider Frauen, die kaum unterschiedlicher sein könnten und die sich doch irgendwie ähneln.
Zwischen Vergangenheit beider Frauen und der gemeinsamen Gegenwart pendelt sie Erzählperspektive hin und her, wobei Karens Vergangenheit allein schon wegen ihrer Lebensjahre den größeren Teil einnimmt. In ihrer Jugend wurde eine junge Frau umgebracht und in Karens Augen wurde die Tat nie richtig aufgeklärt. Dies lässt Karen keine Ruhe, denn wer weiß wie viel Zeit ihr in ihrem Alter noch bliebt.
Die Lebenserzählungen alter Leute mit ungewöhnlichen Titeln bieten zur Zeit einen Anreizpunkt in den Regalen der Buchhändler, wobei der Originaltitel soweit ich herausfinden konnte in etwa „Galtby westen“ bedeutet (oder westlich von Galtby - ein Ort jedenfalls, den Google Maps findet), so dass hier möglicherweise der Übersetzer auf den Zug aufgesprungen ist. Ob die Umsetzung des Titels gelungen ist, darüber kann man sicher geteilter Meinung sein, die Gestaltung des Buches ist ausgesprochen gelungen und ansprechend. Ich wurde direkt verführt, mir das Buch zu genehmigen.
Bei der Geschichte, die die Autorin erzählen will, handelt es sich dabei um eine pointierte Handlung, die mehr Tiefgang besitzt als der Titel ahnen lässt. Zwar haben wir in Karen eine ausgesprochen resolute und zupackende alte Dame, die sich ihrer jungen Freundin ohne zu zögern annimmt, doch die Erlebnisse ihrer Vergangenheit sind außergewöhnlich und von einschneidenden und leidensvollen Ereignissen geprägt. Von Azar dagegen könnte man fast sagen, sie hat es leicht gehabt, bis ihr die Leichtigkeit zu viel wird und sie sich ein paar Schwierigkeiten verschafft. So passen die beiden unterschiedlichen Frauen doch recht gut zusammen und sind sich gegenseitig eine Stütze. Karen stellt die Vergangenheit und Azar blickt in die Zukunft. Zwei Leben, die durch einen ungewöhnlichen Zufall eine Verbindung finden und deren keinesfalls oberflächliche Geschichten, den Leser von Anfang bis Ende fesseln und berühren.
Ich habe die deutsche Ausgabe aus dem Limes Verlag (ISBN:978-3-8090-2646-4) gelesen.
Dringend muss Karen tanken, die 83jährige ist mit ihrem 56er Plymouth abgehauen. Zu dumm, dass die Tankstelle gerade als sie bezahlen will überfallen wird. Kurzerhand schlägt Karen einen der Täter nieder und entführt den anderen, bei dem es sich offensichtlich um eine schwangere junge Frau handelt. Ihrer unfreiwilligen Gemeinschaft zum Trotz kommen sich Karen und Azar näher. Es entblättert sich die Geschichte beider Frauen, die kaum unterschiedlicher sein könnten und die sich doch irgendwie ähneln.
Zwischen Vergangenheit beider Frauen und der gemeinsamen Gegenwart pendelt sie Erzählperspektive hin und her, wobei Karens Vergangenheit allein schon wegen ihrer Lebensjahre den größeren Teil einnimmt. In ihrer Jugend wurde eine junge Frau umgebracht und in Karens Augen wurde die Tat nie richtig aufgeklärt. Dies lässt Karen keine Ruhe, denn wer weiß wie viel Zeit ihr in ihrem Alter noch bliebt.
Die Lebenserzählungen alter Leute mit ungewöhnlichen Titeln bieten zur Zeit einen Anreizpunkt in den Regalen der Buchhändler, wobei der Originaltitel soweit ich herausfinden konnte in etwa „Galtby westen“ bedeutet (oder westlich von Galtby - ein Ort jedenfalls, den Google Maps findet), so dass hier möglicherweise der Übersetzer auf den Zug aufgesprungen ist. Ob die Umsetzung des Titels gelungen ist, darüber kann man sicher geteilter Meinung sein, die Gestaltung des Buches ist ausgesprochen gelungen und ansprechend. Ich wurde direkt verführt, mir das Buch zu genehmigen.
Bei der Geschichte, die die Autorin erzählen will, handelt es sich dabei um eine pointierte Handlung, die mehr Tiefgang besitzt als der Titel ahnen lässt. Zwar haben wir in Karen eine ausgesprochen resolute und zupackende alte Dame, die sich ihrer jungen Freundin ohne zu zögern annimmt, doch die Erlebnisse ihrer Vergangenheit sind außergewöhnlich und von einschneidenden und leidensvollen Ereignissen geprägt. Von Azar dagegen könnte man fast sagen, sie hat es leicht gehabt, bis ihr die Leichtigkeit zu viel wird und sie sich ein paar Schwierigkeiten verschafft. So passen die beiden unterschiedlichen Frauen doch recht gut zusammen und sind sich gegenseitig eine Stütze. Karen stellt die Vergangenheit und Azar blickt in die Zukunft. Zwei Leben, die durch einen ungewöhnlichen Zufall eine Verbindung finden und deren keinesfalls oberflächliche Geschichten, den Leser von Anfang bis Ende fesseln und berühren.
Ich habe die deutsche Ausgabe aus dem Limes Verlag (ISBN:978-3-8090-2646-4) gelesen.
January 14, 2015
Parkkisen esikoisromaani Sinun jälkeesi, Max ei herättänyt minussa erityistä innostusta, vaikka romaanissa oli paljon hyvääkin. Galtbystä länteen taas kiskaisi minut mukaansa vähän vasten tahtoanikin.
Romaanissa ei sinänsä ole mitään erityisen uutta tai oivaltavaa. On aikatasoissa hyppimistä, sotakuvausta, nuoruuden mysteerien selvittämistä, vanhuksen ja nuoren maahanmuuttajan yllättävää ystävystymistä. Takakansitekstin perusteella en olisi tarttunut tähän kirjaan lainkaan – mutta Parkkinen onnistuu yllättämään. Romaani onkin koukuttava ja viihdyttävä, ja onnistuu tarjoamaan lähihistoriaa ruotivien kotimaisten kirjojen kaanoniin jotain uuttakin. Viimeisille sivuille saakka kantava jännite, kuvaileva ja nopealiikkeinen kerronta sekä henkilökaartin runsaus riittivät pitämään yllä mielenkiintoni loppuun saakka. (Jos totta puhutaan, luin viimeiset sata sivua aamuyöstä silmät ristissä, kun en malttanut lopettaa.)
Ne, joille juonen uskottavuus on tärkeää, saattavat turhautua useampaankin otteeseen, mutta itseäni aukkoisuus ei haitannut. Parkkinen lukeutuu onneksi niihin kirjailijoihin, jotka eivät koe tarvetta selittää kaikkea perinpohjaisesti lukijoilleen. (Historiallisissa romaaneissa käytännön asioiden ja historian käännekohtien läpikotainen kertaaminen on mielestäni lähestulkoon sietämätöntä.)
Olin silloin aamuyöstä viimeiselle sivulle päästyäni niin kiinni tarinassa, että olisin halunnut antaa Galtbylle viisi tähteä. Tuskallisen, lähes häpeällisen huonon kustannustoimittamisen johdosta päädyin kuitenkin neljään.
Romaanissa ei sinänsä ole mitään erityisen uutta tai oivaltavaa. On aikatasoissa hyppimistä, sotakuvausta, nuoruuden mysteerien selvittämistä, vanhuksen ja nuoren maahanmuuttajan yllättävää ystävystymistä. Takakansitekstin perusteella en olisi tarttunut tähän kirjaan lainkaan – mutta Parkkinen onnistuu yllättämään. Romaani onkin koukuttava ja viihdyttävä, ja onnistuu tarjoamaan lähihistoriaa ruotivien kotimaisten kirjojen kaanoniin jotain uuttakin. Viimeisille sivuille saakka kantava jännite, kuvaileva ja nopealiikkeinen kerronta sekä henkilökaartin runsaus riittivät pitämään yllä mielenkiintoni loppuun saakka. (Jos totta puhutaan, luin viimeiset sata sivua aamuyöstä silmät ristissä, kun en malttanut lopettaa.)
Ne, joille juonen uskottavuus on tärkeää, saattavat turhautua useampaankin otteeseen, mutta itseäni aukkoisuus ei haitannut. Parkkinen lukeutuu onneksi niihin kirjailijoihin, jotka eivät koe tarvetta selittää kaikkea perinpohjaisesti lukijoilleen. (Historiallisissa romaaneissa käytännön asioiden ja historian käännekohtien läpikotainen kertaaminen on mielestäni lähestulkoon sietämätöntä.)
Olin silloin aamuyöstä viimeiselle sivulle päästyäni niin kiinni tarinassa, että olisin halunnut antaa Galtbylle viisi tähteä. Tuskallisen, lähes häpeällisen huonon kustannustoimittamisen johdosta päädyin kuitenkin neljään.
March 3, 2014
Pidin Parkkisen kielestä ja saaristomaisema oli hurmaava lisä tarinaan. Se sai myös minut kestämään paremmin Azarin sivutarinaa, joka ei jotenkin tuntunut ollenkaan uskottavalta. Loppupuolen paljastukset ja loppuratkaisu sulautuivat lopulta ihan hyvin karuun saaristomaisemaan, vaikka ensin kavahdin niin nopeaa monen suuren asian peräkkäistä paljastumista.
April 13, 2016
Epätasainen tarina, liikaa aiheita tungettu samaan romaaniin. Sisältää hyviä jaksoja, erityisesti Sebastianin vaiheet Turussa. Dialogi uskottavaa.
Saariston kuvausta vertasin väistämättä Ulla-Lena Lundbergin Kökar-romaaneihin. Parkkisen saaristolaiset ovat riitaisaa ja ilkeää porukkaa, Lundberg korostaa aina ihmisten yhteenkuuluvuutta, hyväntahtoisuutta ja keskinäistä avuliaisuutta.
Saariston kuvausta vertasin väistämättä Ulla-Lena Lundbergin Kökar-romaaneihin. Parkkisen saaristolaiset ovat riitaisaa ja ilkeää porukkaa, Lundberg korostaa aina ihmisten yhteenkuuluvuutta, hyväntahtoisuutta ja keskinäistä avuliaisuutta.
January 1, 2014
Vuoden viimeinen kirja oli viehättävä ja monipuolinen. Vanhan naisen henkilökohtainen ristiretki vastausten perässä ja nuoren naisen ymmärrys jostain tärkeästä nivoutuvat hienoksi tarinaksi, joka jaksaa yllättää ja hämmentää. Hieno kirja.
January 10, 2015
Vuosi 1947 Fetknoppenin saari Korppoon länsipuolella, välillä 1940 tai 1960 luvun Turku, tai nykypäivää. Karen etsii veljensä Sebastianin menneisyyteen liittyvää, mukaan liittyy 17-vuotias iranilaistaustainen Azar, sekä ajelut vaaleansinisellä Plymouth Fury -56, jonka Karen osti v. 1960.
January 17, 2015
Leena Parkkinen on hiton taitava kuvaamaan mielenliikkeitä. Erityisesti lapsuuden emotionaalinen kuvaus on tässä mahtavaa. Jokin silti pidättelee reittaamasta viidellä tähdellä. Ehkä tarinan dynamiikkaan olisi kaivannut kulmikkuutta tai jotain. Parkkisella on hyvä lause.
October 19, 2013
Kolme ja puoli.
Osaa kirjasta rakastin (saari, Karen, Sebastian, historia) ja osaa en voinut sietää (nykyaija, Azar, se kaikki ylimääräinen).
Osaa kirjasta rakastin (saari, Karen, Sebastian, historia) ja osaa en voinut sietää (nykyaija, Azar, se kaikki ylimääräinen).
December 2, 2013
Kolme ja puoli tähteä olisi ollut tästä se sopivin määritelmä.
Hiukan liian pitkä, hiukan liian ennelta-arvattava.
Mutta mukava lukukokemus kyllä.
Hiukan liian pitkä, hiukan liian ennelta-arvattava.
Mutta mukava lukukokemus kyllä.
June 13, 2014
Hienoa ajankuvausta ja henkilökuvausta, herkullisia yksityiskohtia. Mummoikäinen kolkkaamassa pikkurikollisia ei aina ihan uponnut. Hutiloitu kustannustoimittaminen harmitti.
Displaying 1 - 21 of 21 reviews