Vaikea, haastava, hankala kirja! Pahuksen Seppälä! Paholaisen haarukka on parhaita ikinä lukemiani kirjoja, ja nyt sitten tämä. Muutama sutaisten ja halveksien luonnosteltu, epäkiinnostava henkilöhahmo häärää keskenään ilman tarinaa tai muutakaan juonta. Kirja on kuin särkyneestä peilistä näkyvä, murtoviivoista ja hahmonpalasista syntyvä ihmisen epäkuva. Henkilöt ovat tässä vain muodon vuoksi: kannattelemassa repaleista, mutta romaaniteknisesti välttämätöntä ihmissuhdeverkkoa, jonka kautta Seppälä pääsee käyttämään maailman tarkinta ja parasta mahdollista lausetta ja toteuttamaan tarvettaan kommentoida nykymenoa. Kirja on täynnä täydellisiä kiteytyksiä. Niiden varassa etenin. Kirjan henkilöistä ei ollut kuin antamaan muodollinen suu ja mieli Seppälän omille ajatuksille.
Seppälä on kyyninen realisti, mitä kunnioitan. Ihmis- ja lukijavihaa on tässä teoksessa kuitenkin jopa minulle jo vähän liikaa. Pitää ilmeisesti lukea koko muu tuotanto, Seppälä on niin sietämättömän hyvä kirjailija.