What do you think?
Rate this book
Keskusteluja lapseni ja Virginia Woolfin kanssa
Omakohtainen esseeromaani on fantastisen terävänäköinen, villi ja kaivattu päivitys vanhemmuudesta.
Nainen on junamatkalla lapsensa kanssa. Junan kulkiessa eteenpäin hän katsoo taakse ja pohtii avoimesti äitiyden äärellä tuntemaansa kitkaa.
Teos tutkii uteliaasti lapsuudenperheen, lasten syntymisen ja taiteentekemisen ydinkysymyksiä. Se on lapsellisen ihmisen Oma Huone – sen seinät vuotavat.
Moniaalle kurkottava ja intersektionaalisilla raiteilla kulkeva kertomus kysyy tarkkaan ja koskettavasti, millaista on olla kiinni muissa ihmisissä, ruumiissa ja maailmassa.
Nainen on junamatkalla lapsensa kanssa. Junan kulkiessa eteenpäin hän katsoo taakse ja pohtii avoimesti äitiyden äärellä tuntemaansa kitkaa.
Teos tutkii uteliaasti lapsuudenperheen, lasten syntymisen ja taiteentekemisen ydinkysymyksiä. Se on lapsellisen ihmisen Oma Huone – sen seinät vuotavat.
Moniaalle kurkottava ja intersektionaalisilla raiteilla kulkeva kertomus kysyy tarkkaan ja koskettavasti, millaista on olla kiinni muissa ihmisissä, ruumiissa ja maailmassa.
223 pages, Hardcover
First published April 23, 2025
7 people are currently reading
121 people want to read
Ratings & Reviews
Friends & Following
Create a free account to discover what your friends think of this book!
Community Reviews
Displaying 1 - 13 of 13 reviews
Read
June 25, 2025Pidin paljon, ja osin suunnattomastikin, Olga Palon novellikokoelmasta Aion kertoa nyt kaiken. Minulle tuossa kokoelmassa erityistä oli se, että muutamat Palon lauseet tiivistivät omia näkemyksiäni, joiden pukeminen sanoiksi oli ollut hankalaa. Tuntui siltä kuin olisin höpissyt sekavaa tajunnanvirtaa, jonka Palo olisi muokannut lauseiksi.
Tämä sama tunne syntyi myös nyt, kun luin Palon esseeromaanin Keskusteluja lapseni ja Virginia Woolfin kanssa.
Äitiyden, kirjoittamisen ja vapauden teemat saavat Palon uutukaisessa jatkoa.
Teoksen kehyksenä on Palon matka hänen lapsensa kanssa Berliiniin. Teemat ovat osin Palon aiemmasta kokoelmasta tuttuja, mutta nyt sukelletaan vielä syvemmälle ja lähestytään äitiyttä useista eri näkökulmista.
Aion kertoa nyt kaiken -teoksessa Palo kirjoittaa:
"Lapsi voi pyyhkiä pois taiteilijuuden, uran, kiinnostavuuden, kulmikkuuden. Ainakin jos on nainen. Äitiys pyyhkii minut yli, maailma pyyhkii äitiydellä minut minusta, äitiys pyyhkii minulla pöytää. Jos puhuu äitinä olemisesta niin siitä tulee kuulijalle koko identiteetti. Miksei äitiys voisi olla tekoja?"
Palo kirjoittaa, miten äidin roolin hyväksyminen on ollut hänelle hidas prosessi. Tätä lukiessani muistelen, miten oudolta tuntui, kun minua ensimmäisiä kertoja puhuteltiin äitinä. Lapsi nimeää äitinsä ja suuren osan tämän identitettiä. Joskus tuntuu, että koko hänen identiteettinsä.
On hämmentävää, että useamman kerran käy niin, että Palo nostaa esiin sitaatteja esimerkiksi Maggie Nelsonilta ja ne ovat juuri niitä kohtia, joita itsekin olen alleviivannut Nelsonia lukiessani. Suurin jysähdys tapahtuu, kun Palo reagoi Silvia Hosseinin näkemyksiin äitiydestä. Palon lailla olin juuri tuosta samasta Hosseinin kirjoittamasta kohdasta raivoissani ja yhtä lailla tulkitsin sen väärin kuin Palo kirjoittaa tehneensä.
Palon lailla äitiyttä käsittelevät kirjat yleensä kauhistuttavat minua. Niiden lukeminen ikään kuin junttaa minut äitiyteen ja vain äitiyteen niin kuin en olisi mitään muuta kuin äiti. Palo kuitenkin kirjoittaa äitiydestä jostakin sellaisesta itselleni läheisestä ja tutusta näkökulmasta, että ahmin hänen tekstiään.
Palon tekstissä ei ole silkkihansikasta. Hän menee äitiyden synkimpiin ja häpeää tuottavimpiin ja itsesyytöksellisempiin puoliin armottomalla, itseään säästelemättömällä rehellisyydellä ja hänen kuvauksensa synnytyksestä on (omiin kokemuksiini suhteuttaen) todenmukaisin, miihin olen törmännyt.
Teoksessaan Palo käsittelee huonon äidin myyttiä, ihmisten välistä keskinäisriippuvuutta, syyllisyyden tunteita, suomalaista lapsivihamielisyyttä, lapsiperhearjen yksinäisyyttä.
Palo kirjoittaa, miten "negatiiviset tunteeet ovat naiselle kiellettyjä, mutta äidille ne ovat tabu". Syntyy helposti kierre. Äidin kokemat epäonnistumisen tunteet herättävät raivoa ja raivo taas synnyttää tunteen epäonnistumisesta.
Jostakin luukusta negatiivisia tunteita pitäisi pystyä päästämään ulos.
Vaikka äitiydestä on kirjoitettu viime vuosina suht paljon Palon esseeromaanista löytyy tuoreita ja kirkkaita näkökulmia. Yksi lempikohtani on, kun Palo kuvaa lapsen äidilleen sinnikkäästi toistamaa pyyntöä "kato mua" ja rinnastaa sen luovan työn ja tieteen tekijöiden nähdyksi tulemisen tarpeeseen.
"(Eikö kaiken luomisen takana ole ainakin osin tuo sama ele? Taaperon epävarmoin askelin Valkoinen Filosofimieskin juoksee, kädet ojossa kirjoituksensa kanssa, huutaen: ""Katso mitä mä tein!")"
Siitäs sait Valkoinen Filosofimies! Mutta tota joo siitäs sain myös minä, joka toisinaan en voi välttää ajatusta, että olisipas mukavaa, jos joku lukisi ja kommentoisi näitä tekstejäni. Toki siitäs sait sinäkin, itse asiassa jokainen meistä - paitsi ne, jotka eivät välitä tuon taivaallista siitä, näkeekö joku heidät ja heidän aikaansannoksensa.
Toinen erityisen avaava kohta on Palon lainaus tutkija Orna Donathilta, jonka mukaan lapset - aikuiset lapset mukaan lukien - "eivät pysty erottelemaan oman äitinsä äitiyteen liittämiä tunteita tämän lapseensa kohdistamasta rakkaudesta. Katumuksesta tulee rakkauden puutetta, tai sen nähdään kohdistuvan lapseen, ei äitiyteen." Tämän seurauksena äidit vaikenevat vaikeista tunteistaan vielä silloinkin, kun heidän lapsensa ovat jo aikuisia.
Keskusteluja ei ole kirja, vaan kumppani, jonka kanssa on turvallista jutella. Palo limittää teokseensa oivasti matkakertomusta; hänen ja lapsen junamatkoja ja tekemisiä Berliinissä. Näin lukijalle jää tilaa hengähtää ja ottaa vastaan esseejaksoissa avattuja äitiyden kipu- ja riemupisteitä.
Tämä sama tunne syntyi myös nyt, kun luin Palon esseeromaanin Keskusteluja lapseni ja Virginia Woolfin kanssa.
Äitiyden, kirjoittamisen ja vapauden teemat saavat Palon uutukaisessa jatkoa.
Teoksen kehyksenä on Palon matka hänen lapsensa kanssa Berliiniin. Teemat ovat osin Palon aiemmasta kokoelmasta tuttuja, mutta nyt sukelletaan vielä syvemmälle ja lähestytään äitiyttä useista eri näkökulmista.
Aion kertoa nyt kaiken -teoksessa Palo kirjoittaa:
"Lapsi voi pyyhkiä pois taiteilijuuden, uran, kiinnostavuuden, kulmikkuuden. Ainakin jos on nainen. Äitiys pyyhkii minut yli, maailma pyyhkii äitiydellä minut minusta, äitiys pyyhkii minulla pöytää. Jos puhuu äitinä olemisesta niin siitä tulee kuulijalle koko identiteetti. Miksei äitiys voisi olla tekoja?"
Palo kirjoittaa, miten äidin roolin hyväksyminen on ollut hänelle hidas prosessi. Tätä lukiessani muistelen, miten oudolta tuntui, kun minua ensimmäisiä kertoja puhuteltiin äitinä. Lapsi nimeää äitinsä ja suuren osan tämän identitettiä. Joskus tuntuu, että koko hänen identiteettinsä.
On hämmentävää, että useamman kerran käy niin, että Palo nostaa esiin sitaatteja esimerkiksi Maggie Nelsonilta ja ne ovat juuri niitä kohtia, joita itsekin olen alleviivannut Nelsonia lukiessani. Suurin jysähdys tapahtuu, kun Palo reagoi Silvia Hosseinin näkemyksiin äitiydestä. Palon lailla olin juuri tuosta samasta Hosseinin kirjoittamasta kohdasta raivoissani ja yhtä lailla tulkitsin sen väärin kuin Palo kirjoittaa tehneensä.
Palon lailla äitiyttä käsittelevät kirjat yleensä kauhistuttavat minua. Niiden lukeminen ikään kuin junttaa minut äitiyteen ja vain äitiyteen niin kuin en olisi mitään muuta kuin äiti. Palo kuitenkin kirjoittaa äitiydestä jostakin sellaisesta itselleni läheisestä ja tutusta näkökulmasta, että ahmin hänen tekstiään.
Palon tekstissä ei ole silkkihansikasta. Hän menee äitiyden synkimpiin ja häpeää tuottavimpiin ja itsesyytöksellisempiin puoliin armottomalla, itseään säästelemättömällä rehellisyydellä ja hänen kuvauksensa synnytyksestä on (omiin kokemuksiini suhteuttaen) todenmukaisin, miihin olen törmännyt.
Teoksessaan Palo käsittelee huonon äidin myyttiä, ihmisten välistä keskinäisriippuvuutta, syyllisyyden tunteita, suomalaista lapsivihamielisyyttä, lapsiperhearjen yksinäisyyttä.
Palo kirjoittaa, miten "negatiiviset tunteeet ovat naiselle kiellettyjä, mutta äidille ne ovat tabu". Syntyy helposti kierre. Äidin kokemat epäonnistumisen tunteet herättävät raivoa ja raivo taas synnyttää tunteen epäonnistumisesta.
Jostakin luukusta negatiivisia tunteita pitäisi pystyä päästämään ulos.
Vaikka äitiydestä on kirjoitettu viime vuosina suht paljon Palon esseeromaanista löytyy tuoreita ja kirkkaita näkökulmia. Yksi lempikohtani on, kun Palo kuvaa lapsen äidilleen sinnikkäästi toistamaa pyyntöä "kato mua" ja rinnastaa sen luovan työn ja tieteen tekijöiden nähdyksi tulemisen tarpeeseen.
"(Eikö kaiken luomisen takana ole ainakin osin tuo sama ele? Taaperon epävarmoin askelin Valkoinen Filosofimieskin juoksee, kädet ojossa kirjoituksensa kanssa, huutaen: ""Katso mitä mä tein!")"
Siitäs sait Valkoinen Filosofimies! Mutta tota joo siitäs sain myös minä, joka toisinaan en voi välttää ajatusta, että olisipas mukavaa, jos joku lukisi ja kommentoisi näitä tekstejäni. Toki siitäs sait sinäkin, itse asiassa jokainen meistä - paitsi ne, jotka eivät välitä tuon taivaallista siitä, näkeekö joku heidät ja heidän aikaansannoksensa.
Toinen erityisen avaava kohta on Palon lainaus tutkija Orna Donathilta, jonka mukaan lapset - aikuiset lapset mukaan lukien - "eivät pysty erottelemaan oman äitinsä äitiyteen liittämiä tunteita tämän lapseensa kohdistamasta rakkaudesta. Katumuksesta tulee rakkauden puutetta, tai sen nähdään kohdistuvan lapseen, ei äitiyteen." Tämän seurauksena äidit vaikenevat vaikeista tunteistaan vielä silloinkin, kun heidän lapsensa ovat jo aikuisia.
Keskusteluja ei ole kirja, vaan kumppani, jonka kanssa on turvallista jutella. Palo limittää teokseensa oivasti matkakertomusta; hänen ja lapsen junamatkoja ja tekemisiä Berliinissä. Näin lukijalle jää tilaa hengähtää ja ottaa vastaan esseejaksoissa avattuja äitiyden kipu- ja riemupisteitä.
October 13, 2025
Jos luet yhden suomalaisen äitiyskirjan, lue tämä. Erityisesti, jos olet taiteilija, oman tiesi kulkija, itsenäinen, epävarma, tai jos et koe olevasi ”äiti-ihminen”.
Raskausaikana luin Cuskia ja Nelsonia ja avauduin kaikille siitä, kuinka paljon kaipaisin vastaavaa suomalaista kirjallisuutta. Sellaista, joka pohdiskelisi äitiyttä ja äidiksi tulemista, kasvamista, syvällisesti ja rehellisesti. Tämä on kaipaamani teos, ja sen sivuilta lukulistaani löytyi muutakin täytettä.
Raskausaikana luin Cuskia ja Nelsonia ja avauduin kaikille siitä, kuinka paljon kaipaisin vastaavaa suomalaista kirjallisuutta. Sellaista, joka pohdiskelisi äitiyttä ja äidiksi tulemista, kasvamista, syvällisesti ja rehellisesti. Tämä on kaipaamani teos, ja sen sivuilta lukulistaani löytyi muutakin täytettä.
June 14, 2025
Ihana, viisas ja ajatuksia herättävä kirja, joka johdattaa äitiyteen, taiteilijuuteen, naisen rooleihin - ja Berliiniin, elävällä ja vetoavalla tavalla. Palo aloittaa kertomuksen kuvaamalla opiskeluun liittyvää työtään, jossa hän laittaa lapsensa keskustelemaan Virginia Woolfin kanssa, ja tästä tarina lähtee aukeamaan moniin eri suuntiin. Antoisinta minulle olivat pohdinnat äitiyden ja luovan työn yhdistämisen vaikeudesta ja toisaalta mahdollisuuksista, ja nautin myös sinänsä yksinkertaisista kuvauksista junamatkasta lapsen kanssa ja tavallisen ajan viettämisestä vieraassa kaupungissa - itsekin Berliinissä runsaasti aikaa pikkulasten kanssa viettäneenä pääsin takaisin noihin kultaakin kalliimpiin päiviin.
Luen yhtä aikaa Rachel Cuskin Kulkuetta, joka teemoiltaan on hyvin samanlainen, taiteen ja taiteilijuuden ja ihmisyyden hyvin syvällistä pohdintaa. Se ottaa Palon kirjalta yhden tähden pois - siinä, missä Cusk tekee samasta teemasta puhdasta fiktiota lisäämäällä useita kerroksia, on Palon kirja luonnosmainen pitäytyessään autofiktion tasolla. Näin Paloa lukee ja sulattaa helposti, ja Cuskin kirja vaatii enemmän ponnistelua. Kumpaakin tarvitaan, ja molempia tekee mieli lukea kynä kädessä jotta saa syvennettyä omia ajatuksiaan tärkeistä teemoista.
Luen yhtä aikaa Rachel Cuskin Kulkuetta, joka teemoiltaan on hyvin samanlainen, taiteen ja taiteilijuuden ja ihmisyyden hyvin syvällistä pohdintaa. Se ottaa Palon kirjalta yhden tähden pois - siinä, missä Cusk tekee samasta teemasta puhdasta fiktiota lisäämäällä useita kerroksia, on Palon kirja luonnosmainen pitäytyessään autofiktion tasolla. Näin Paloa lukee ja sulattaa helposti, ja Cuskin kirja vaatii enemmän ponnistelua. Kumpaakin tarvitaan, ja molempia tekee mieli lukea kynä kädessä jotta saa syvennettyä omia ajatuksiaan tärkeistä teemoista.
December 18, 2025
Voin näköjään lukea loputtomasti kirjoja äitiydestä, niin ilahduttavaa (ja raastavaa) löytää omia oloja ja ajatuksia muiden teksteistä. Tämä meni äitikirjojen kärkikahinoihin!
Äitiyttä ei saa irti minusta, enkä sitä pois antaisikaan. Samaan aikaan, kuten Olga Palo kirjoittaa, vanhemmuus on jollain tavalla vain olosuhde. Oma itseni on olemassa koko ajan äitiyden alla ja itseys on se sama tyyppi kuin ennen lasta. Kun matkustan yksin, huomaan sen (itseni) olemassaolon kaikkein selvimmin. En olekaan hukkunut/kadonnut! Miten riemastuttavaa olla äiti ja minä samaan aikaan.
Äitiyttä ei saa irti minusta, enkä sitä pois antaisikaan. Samaan aikaan, kuten Olga Palo kirjoittaa, vanhemmuus on jollain tavalla vain olosuhde. Oma itseni on olemassa koko ajan äitiyden alla ja itseys on se sama tyyppi kuin ennen lasta. Kun matkustan yksin, huomaan sen (itseni) olemassaolon kaikkein selvimmin. En olekaan hukkunut/kadonnut! Miten riemastuttavaa olla äiti ja minä samaan aikaan.
September 21, 2025
Äidiksi aikomattomalle lukijalle kirja käsitteli äitiyteen liittyviä haasteita ja kokemuksia ehkä yllättävänkin ymmärrettävällä ja ajoin samaistuttavilla tavoilla. Kirjan läpi pohdin turvallisen aikuisen/vanhemman sekä sisarusten rooleja ja merkityksiä lapsen elämässä. Palo käyttää kieltä mukaansa tempaavasti ja kauniisti.
August 12, 2025
3,5⭐️
June 5, 2025
Epäsuositus. Täyttä puppua.
June 28, 2025
Olga Palo pohdiskelee kirjassaan viime aikoina useammassakin teoksessa esiin nousseita äitiyden ja taiteentekemisen yhdistämisen teemoja. Miten taiteen tekemisessä tarvittava vapaus yhdistyy vanhemmuuteen, erityisesti äitiyteen? Millaista on olla äitinä ja tarvita paljon omaa vapautta?
Kirjan kehyksenä on matkakertomus, jossa Palo matkustaa lapsensa kanssa maata pitkin Berliiniin. “Olen aina rakastanut matkustamista. Ennen kaikkea olen rakastanut matkustamista yksin.” Matkantekoon lapsen kanssa lomittuu paljon pohdiskelua ja viittauksia kirjallisuuteen, muuhunkin kuin vain Virginia Woolfiin. Tämä kirja on vankasti kytköksissä muuhun kirjallisuuteen. Keskusteluja on, tosiaan, keskusteleva teos.
Kustantamo nimittää teosta ”omakohtaiseksi esseeromaaniksi” ja tarjoaa kirjastoluokkaa 84.2 eli kaunokirjallisuutta. Tampereella kirjastossa tämä on sijoitettu muistelmiin. Kallistun kirjaston puolelle: ei tämä erityisen romaanillinen ole. Esseistinen kylläkin, vaikka teksti ei yksittäisiin esseisiin jakaudukaan, vaan muodostaa matkakertomuskehyksensä vuoksi varsin yhtenäisen kokonaisuuden. Mukana on kuitenkin sopiva annos harhailua sinne tänne, kuten rajuhko synnytyskuvaus.
Keskusteluja voi hyvin suositella lukijoille, joita kiinnostaa laajalle kurottava ajattelu äitiydestä, taiteentekemisestä ja naisen paikasta suhteessa muihin ihmisiin, ruumiiseen ja maailmaan. Pohdiskeleva kirja tarjoaa ajatuksenalkuja ja viittauksia kirjallisuuteen, joten tätä kautta avautuu myös jatkoreittejä, joita pitkin pääsee syvemmälle aiheeseen.
Äidiksi tuleminen, siis äidin roolin tai nimen hyväksyminen oli minulle hirvittävän vaikeaa, ja pitkään tuo vaikeus väritti jokapäiväistä elämääni. Olen useasti yrittänyt löytää vastausta kysymykseen: miksi niin oli?
Kirjan kehyksenä on matkakertomus, jossa Palo matkustaa lapsensa kanssa maata pitkin Berliiniin. “Olen aina rakastanut matkustamista. Ennen kaikkea olen rakastanut matkustamista yksin.” Matkantekoon lapsen kanssa lomittuu paljon pohdiskelua ja viittauksia kirjallisuuteen, muuhunkin kuin vain Virginia Woolfiin. Tämä kirja on vankasti kytköksissä muuhun kirjallisuuteen. Keskusteluja on, tosiaan, keskusteleva teos.
Kustantamo nimittää teosta ”omakohtaiseksi esseeromaaniksi” ja tarjoaa kirjastoluokkaa 84.2 eli kaunokirjallisuutta. Tampereella kirjastossa tämä on sijoitettu muistelmiin. Kallistun kirjaston puolelle: ei tämä erityisen romaanillinen ole. Esseistinen kylläkin, vaikka teksti ei yksittäisiin esseisiin jakaudukaan, vaan muodostaa matkakertomuskehyksensä vuoksi varsin yhtenäisen kokonaisuuden. Mukana on kuitenkin sopiva annos harhailua sinne tänne, kuten rajuhko synnytyskuvaus.
Keskusteluja voi hyvin suositella lukijoille, joita kiinnostaa laajalle kurottava ajattelu äitiydestä, taiteentekemisestä ja naisen paikasta suhteessa muihin ihmisiin, ruumiiseen ja maailmaan. Pohdiskeleva kirja tarjoaa ajatuksenalkuja ja viittauksia kirjallisuuteen, joten tätä kautta avautuu myös jatkoreittejä, joita pitkin pääsee syvemmälle aiheeseen.
December 10, 2025
Luin tämän kirjan hiirenkorville - resonoi vahvasti tässä ja nyt.
"Jotain silti pelkään. -- että läheisyys toiseen ja toista varten tekeminen söisivät pois kaiken sen, mistä olen oppinut kiinnostumaan: etäisyyden, itsenäisyyden, vapauden. Pelkään, että tarkastelemalla äidin roolia annan luvan katsoa itseäni vain sen kautta. Pelkään, että kokemukseni ovat pieniä ja ilmeisiä, eikä niiden reitin piirtämisessä ole arvoa sinänsä."
Ydinperheen yksinäisyys, lapsiperheiden ja lapsettomien erillisyys rakentamassamme kulttuurissa.
Identiteetit ja niiden ehdottomuus; baaritiskillä keskustelukumppanin katse, jossa jokin muuttuu silmänräpäyksessä puhujan kertoessa olevansa vanhempi.
Erilaisten kuplien odotukset; sukupuoliroolit, äitiminen.
Vaihtoehtojen miettiminen: voisiko hoiva olla jaettua, voisiko julkisessa tilassa olla tilaa myös lapsille ilman ohikulkijoiden huokailua; ja voisiko menetettävää "vapautta" ajatella länsimaisen keskiluokan illuusiona - entä jos suurinta vapautta olisikin saada olla äiti & ihminen halveksumatta ja vähättelemättä kaikkea sitä, mitä äitiys edustaa?
"Jotain silti pelkään. -- että läheisyys toiseen ja toista varten tekeminen söisivät pois kaiken sen, mistä olen oppinut kiinnostumaan: etäisyyden, itsenäisyyden, vapauden. Pelkään, että tarkastelemalla äidin roolia annan luvan katsoa itseäni vain sen kautta. Pelkään, että kokemukseni ovat pieniä ja ilmeisiä, eikä niiden reitin piirtämisessä ole arvoa sinänsä."
Ydinperheen yksinäisyys, lapsiperheiden ja lapsettomien erillisyys rakentamassamme kulttuurissa.
Identiteetit ja niiden ehdottomuus; baaritiskillä keskustelukumppanin katse, jossa jokin muuttuu silmänräpäyksessä puhujan kertoessa olevansa vanhempi.
Erilaisten kuplien odotukset; sukupuoliroolit, äitiminen.
Vaihtoehtojen miettiminen: voisiko hoiva olla jaettua, voisiko julkisessa tilassa olla tilaa myös lapsille ilman ohikulkijoiden huokailua; ja voisiko menetettävää "vapautta" ajatella länsimaisen keskiluokan illuusiona - entä jos suurinta vapautta olisikin saada olla äiti & ihminen halveksumatta ja vähättelemättä kaikkea sitä, mitä äitiys edustaa?
Read
October 2, 2025Vanhemmuus on parasta, vaikeaa, ja vaikea aihe, koska se on liikaa. Se ei ole vain “kokemus”, vaan läpäisee kaiken: mielen, kehon, identiteetin, ihmissuhteet, duunit, vapaa-ajan, taloudenpidon jne. Se koskettaa jokaista (kaikilla on jokin suhde vanhemmuuteen) ja on kaiken lisäksi yhteiskunnallinen kohtalonkysymys. Ehkäpä juuri se on heikon syntyvyyden juurisyy: perheen perustaminen on nykyisessä elämänmuodossa yksinkertaisesti liian disruptiivinen undertaking. Ja ehkäpä samaisen liikuuden takia hyvätkin kirjoittajat kyykkäävät kun sitä vanhemmuuden kokemusta olisi tarkoitus avata. Tämä kirja onnistuu siinä ehkä paremmin kuin mikään aiemmin lukemani. Välineen hallinta ilahduttaa: muodolliset ”epätasaisuudet” (toisto, venytys, rispaus) ovat tehokkaita tehokeinoja, ja tosiaan – vihdoin joku ottaa aiheen tosissaan 🙏 Valkoinen Filosofimies Palo, u made it
August 12, 2025
3,5/5 Teoksen idea on hauska ja keskusteleva. Palo yhdistää itse kertomansa kertomuksen äitiydestä lukuisiin muihin äitiydestä ja naiseudesta kirjoittaneisiin naisiin, mikä luo hienon tasapainon äitiyden universaalien ja äärettömän henkilökohtaisten puolten välille. Olen tosin lukenut useamman äitiyttä käsittelevän teoksen pienen ajan sisään, joten saatan kärsiä pienestä ähkystä tällä sektorilla.
April 21, 2025
"Valkoiselle naiselle länsimaissa asetettu rooli oli pitkään se, jota vastaan taistelin, mutta minkä puolesta?"
July 13, 2025
Tämä oli suloinen, kuin keskustelu älykkään ja viisaan ystävän kanssa.
Displaying 1 - 13 of 13 reviews