Julistevihko, jonka alussa esitellään lyhyeesti William Morrisin (1834-1896) aktiivista suunnittelijauraa 1860-90-luvuilla. Pääpaino on tapettimallien esittelyssä, niiden visuaalisia elementtejä esille tuoden uran eri vaiheissa. Morris aloitti viktoriaanisen ajan tyylin "vastaliikkeenä", koska hänen mm. täytti tyhjiä tiloja taustoissa, kasviaiheet olivat arkisia (ei eksoottisia kasveja) ja muotojen sekä katselinjojen monisuuntaisuus oli käytössä (eri suuntiin kuvioiden toistoa) kuvioiden liikkeellisyyden lisäksi.
Sain kuvan Morrisista tinkimättömänä käsityöläisenä, joka halusi toteuttaa suunnittelemansa työt myös laadukkaille materiaaleille ja käsityönä. Hän halusi vaikuttaa keskiluokan makuun ja sisustukseen, mutta keskiluokalla ei välttämättä ollut varaa hänen töihinsä.
Morrisin töihin vaikuttivat mm. italialainen renessanssi, keskiaikaiset seinävaatteet ja persialaisten mattojen muotokieli. Hänelle runsaus on ok, kun se on tehty hyvin ja pitää muodot kiinnostavina (liike, syvyys, värit, katselinjat jne.)
William Morris ei suunnitellut kaikkia tapettimalleja. Osan suunnitteli hänen oppilaansa J.H.Dearle, hänen tyttärensä May Morris ja Kate Faulkner. Morris suunnitteli sisustuksia ja huoneiden kokonaisuuksia seinä ja kattotapetein. Hänen yksi tunnetuimmista suunnittelukeikoista oli huoneita St James Palaceen Lontoossa.