Vänrikki Sulo Väinö Nykänen lukeutui kevään 1918 pahimpiin teloittajiin. Hänen hahmossaan yhdistyivät sadistinen julmuus, pikkusieluinen ehdottomuus ja mielipuolisuutta hipova hurmahenkisyys.
Valkoisen lentävän komppanian komentaja ilmestyi Jaalaan kuin tyhjästä ja hävisi muutamien veristen kuukausien jälkeen kuin tuhka tuuleen. Aikalaisten mielissä teloittaja jatkoi murhatöitään kauhun ajan jälkeenkin, mutta hänen oikeista elämänvaiheistaan kukaan ei tiennyt tai muistanut mitään.
Suomen sisällissodan salaperäisin hahmo, Jaalan pyöveli, oli syntynyt.
Eri maiden arkistoihin sirotellut pöytäkirjat, tunnustukset ja tappolistat avaavat kurkistusaukon historian katveisiin. Esiin nousee tiedustelun, väkivallan ja radikalismin kolmiyhteys. Tässä arkijärjelle vieraassa todellisuudessa mikään ei ole sitä, miltä ensisilmäyksellä näyttää - ei Nykäsen rikos eikä rangaistuskaan.
Nykänen ehti elämänsä aikana olla monessa mukana. Hän oli fanaattinen valkoinen aktivisti, epäonninen rikollinen, sisällissodan lentävän komppanian pahamaineinen komentaja, useiden tiedostelupalvelujen kanssa yhteistyötä tehnyt vakooja, lennokassanainen omakustannekirjailija ja kaiken lisäksi vielä arvostettu kankaanvalmistaja.
Loppunsa Nykänen kohtasi NKVD:n sellissä Virossa, jossa hänet teloitettiin kansanvihollisena. Kaiketi mies sai mitä ansaitsikin, sillä olihan hän sisällissodassa vastannut 60-70 jaalalaisen punavangin teloituksesta. "Päivästä toiseen jatkuva teurastus alkoi saada hillittömiä muotoja ja muistuttaa jonkinlaista verijuhlaa", toteaa kirjailija Jaalan keväästä 1918.
Mainion kirjoittama elämäkerta on, no, mainio katsaus yhdenlaisen poikkeusyksilön elämään. Samalla kirjassa käsitellään kiinnostavalla tavalla sitä sekasortoista kuohuntaa, jota 1900-luvun ensimmäisellä puoliskolla vallitsi Venäjän rajaseuduilla.