Kun voimat loppuvat, kantavatko usko ja rakkaus? Frans ja Kaisla ovat nuori vanhoillislestadiolainen aviopari, jolla on viisi pientä lasta. Parin arkea kuormittavat lasten terveyshuolet, Fransin epäsäännölliset työajat ja raha, joka on välillä tiukassa. Pian Frans ei muista, koska olisi viimeksi ollut iloinen. Ensin pomo käskee voipuneen miehen sairauslomalle. Sitten neuropsykiatrisista haasteista kärsivä tytär Katriina aiheuttaa onnettomuuden, joka vie lapsikatraan vanhimman sairaalaan. Frans romahtaa, ja apua etsitään suljetulta osastolta.
Kaisla jää huolehtimaan lapsista yksin, ja Frans saa aikaa toipua. Vankka usko ja yhteisön apu kannattelevat Kaislaa, mutta tarvitaanko perheen pelastamiseksi muutakin? Jää lähellemme on itsenäinen jatko-osa romaanille Pidä kiinni kädestäni. Se kuvaa tuoreella otteella isän uupumista sekä nuoren perheen elämää vanhoillislestadiolaisessa yhteisössä.
Realistinen kuvaus lestadiolaisuudesta ja etenkin ehkäisemättömyyden problematiikasta. Kirjailija todella tuntee lestadiolaisuuden, eikä vain muutaman vuosikymmenen takaista versiota siitä. Liikkeen nykytilan tuntemattomuus kun on valitettavasti hieman näkynyt monessa muussa lestadiolaisuudesta kertovassa kaunokirjassa.
Näin ex-lestadiolaisena hahmojen ajattelu tuntui välillä sietämättömän mustavalkoiselta ja osittain naiiviltakin, vaikka samaan aikaan koin ajattelun kuvauksen todenmukaisena ja uskottavana. Kirja kuitenkin kertoi selkeästi ideaalilestadiolaisista, jotka eivät olleet vaikuttaneen esimerkiksi ehkäisyoppia lainkaan kyseenalaistaneen ennen kuin lopulta pakon edessä. Tällaisen täyden puhdasoppisuuden en usko kuvaavan valtaosaa nykypäivän lestadiolaisnuorista.
Arvostan, että (käsitykseni mukaan) liikkeen sisältäkin voidaan kirjoittaa tällaisia kriittisiä kuvauksia, mutta pitää samaan aikaan uskon näkökulma esillä. Lestadiolaisuuden kuvaus on kaivannut välimaastoa SRK:n mustavalkoisen yksipuolisille ja toisaalta lähinnä lestadiolaisuudesta lähtemisestä kertoville ex-lestadiolaisten kirjoittamille kirjoille.
Epätasainen kirja jonka parasta antia on lapsiperheen syöksykierteen kuvaus. Frans ja Kaisla ovat vanhoillis lestadiolainen pariskunta, joiden lapsiperhearki osoittautuu kovin erilaiseksi kuin haaveet. Lapsia on nyt viisi ja jaksaminen niin hiuskarvan varassa, että pieninkin lisärasite katkaisee kamelin selän. Frans vaipuu syvään masennukseen ja Kaisla on musertua jäädessään yksin kantamaan taakkaa. Tämä dynamiikka puolisoiden välillä on kuvattu erityisen hyvin. Viitasen helmasyntinä on opetuskirjamainen tyyli tälläkin kertaa. Ensin Fransin niskaan ladataan ongelma toisensa perään, kuin vähempikin ei riittäisi. Lopulta kaikki järjestyy kuin ”ihmeen kaupalla” eli taivaan isän suunnitelman mukaan. Lukijaa opetetaan pyytämään apua, koska siten ongelmat ratkeavat. Vl- yhteisön vahvuus ja haavoittautuvuus on yhteisöllisyydessä. Oma suurperhe auttaa tuomitsematta, jotkut ystävät taas piiloutuvat uskonnollisten sananparsien taakse ja kieltäytyvät näkemästä Fransin ja Kaislaan epätoivoa. Mielenterveysongelmien vaikutus parisuhteeseen jää uskontokortin alle. Usko saa perheen pysymään kasassa, vaikka alunperin juuri usko suisti elämän raiteiltaan.
rankka rankka kaunis tarina, oon niin kiitollinen kuinka paljon antoisampaa kieltäkin oli lukea edeltäjäänsä verrattuna (vaikka hahmoihin viitattiin tässäkin JATKUVASTI sanoilla "nainen" tai "mies"). rehellinen kuvaus lapsiarjesta, ihmissuhteista ja siitä, kuinka paskoja tyyppejä me kaikki ollaan välillä. ihanaa että pauliina rauhalan taivaslaulu sai myös ansaitsemansa krediitit kirjan lopussa