Miltä tuntuu, kun yhtäkkiä ei jaksa enää oikein mitään?
Kun Ina Westman neljä vuotta sitten sairastui koronaan, hän ei voinut kuvitellakaan, että sairastaisi sitä vielä neljän vuoden kuluttua. Eikä hän voinut kuvitella, että kestäisi pari vuotta, ennen kuin hän saisi oireilleen diagnoosin. Itse asiassa hän ei neljä vuotta sitten osannut kuvitella mitään siitä, mitä hänellä olisi edessään.
Lähes elossa ei ole toipumistarina, mutta ei myöskään sairauskertomus. Westman kertoo matkasta, joka hänen on täytynyt käydä työ- ja suoriteorientoituneesta perheenäidistä ihmiseksi, joka ei aamulla tiedä, jaksaako arkipäivässä sanan alkuosaa, arkea, mitään. Matka on ollut kiemurainen, mutta ei toivoton. Se on pitänyt sisällään jääkylmiä loiskahduksia, oikein ja väärin puhallettuja hengityksiä, oivalluksia, meditointia, kiroilua, kyllästymistä, uusia elämäntapoja ja ennen kaikkea irti päästämistä.Westmanin kertojaääni ei ole lannistunut vaan vihainen, vimmainen, toiveikas ja itseironinen. Hän rakentaa kuvaa pitkäaikaissairaan elämästä tarkasti havainnoiden ja itseään säästelemättä. Tapauskertomus laajenee pohtimaan nykyelämämme perusteita laajemmin. Vaadimmeko itseltämme nykyään liian paljon? Riittäisikö jonkin päivän teemaksi pelkkä hengittely, sisään ulos? Riittäisikö joskus, että on lähes elossa?
Olipa älyttömän taidokkaasti kirjoitettu kirja! Aihe on musertavan raskas, ja kirjoittaja onnistuu sekä ilmaisemaan terävän tarkasti tuon kaiken raskaan että samaan aikaan olemaan riemastuttavan toiveikas ja itseironinenkin. On melkoinen klisee, että kärsimys tukee taidetta, ja tätä lukiessanikin lähinnä äimistelin, mistä on löytynyt se voima ilmaista näin hienosti, vaikka elämä muuten on mennyt pakon edessä täysin telakalle.
"Lähes elossa" on kertomus long covidista ja siitä, miten se rampauttaa uhrinsa. Teos on lukukokemuksena avartava, ja uskon, että se toimii muille sairastuneille hyvänä vertaistukena.
Westman kuvaa konkreettisesti sairauden etenemistä ja sen aiheuttamaa epätoivoa. Toisaalta hän muistuttaa lukijaa siitä, miten alentuvasti osa ammattilaisista pitkittyneeseen koronaan suhtautuu: ongelma häipyy, jos vain nukkuu, ulkoilee ja syö vähän Buranaa.
Teos on kielellisesti lähes vimmainen. Luvut ovat lyhyitä ja tiiviitä. Raskaasta aiheesta huolimatta kirjoittaja onnistuu tiputtelemaan sanojen väliin terävää huumoria. Hän pilkkoo teoksen sivuilla itseään, sairautaan ja hoitopolkuaan varsin onnistuneesti.
En pysty laittamaan tähtiä tälle. Luin kirjan kiinnostuneena, mutta suhtautumiseni aiheeseen on hirvittävän ristiriitainen.
Kirja on kirjoitettu siten, että siitä aistii helposti, että kirjoittaja on ammattikirjailija, hänellä on sana hallussa ja kepeys ja raskas paino ovat lauseissa samaan aikaan läsnä. Silti sairastuminen ja jatkuva oireilu ovat mielestäni selvästi myös vieneet mennessään kirjoittajan terävimmän kynän ja kokonaisuus on haileampi kuin mihin hän pystyisi terveenä. Ja sekin on yksi taso, joka sopii kirjan teemaan.
Pinnaltaan kirja on suoraan sanottuna sääliä herättävä teos sairastuneesta ihmisestä, jonka täytyy vain odottaa, että ehkä joskus parantuu. Aihioita syvemmillekin tasoille on, mutta ne jäävät laimeiksi. En jaksaisi useampaa tällaista kirjaa putkeen, ja loppupuoli on nytkin jo vähän puuduttava. Mielestäni on kuitenkin kiinnostavaa ja tärkeää lukea ajatuksista ja elämästä oman piirin ulkopuolelta, ja tässä oli minulle sellainen kirja, ehkä monelle muullekin.
Vertaistukena kirja on varmaankin tärkeä joillekin, mutta en tiedä tekeekö vertaistuki aina hyvää vai viekö se joissain tapauksissa vain syvemmälle. Siksi en uskalla yleisesti suositella.
Hieno kuvaus long covidin aiheuttamista oireista ja kuinka krooninen sairaus voi viedä työkyvyn ja aiemman identiteetin. Erästä toista neurologista sairautta sairastavana tunnistan kuvaukset uupumuksesta ja aivosumusta täydellisesti. Raskaasta aiheestaan huolimatta kirja on usein myös humoristinen ja kertoo elävästi monista elämän käänteistä ja tapahtumista.
Ainoa itselleni negatiivinen seikka kirjassa oli se, kuinka paljon sairauden hoito pyörii kalliiden teknologisten härpäkkeiden ympärillä, vaikka kirjailija tosin itsekin myöntää olevansa etuoikeutetussa asemassa voidessaan käyttää niitä ja lisäksi useita yksityisiä ja työterveyden kautta saatavia palveluita. Oura-sormus sai kirjassa valtavasti mainintoja ja se sai kyllä miettimään, saako jatkuvalla terveysdatan kyttäilyllä aidosti vähennettyä stressiä (niin kuin sairaiden tulisi).
Kiinnostava kurkistus aktiivisen ihmisen arkeen, joka pysähtyy siihen, että äkkiä ei jaksa enää mitään. Kirjassassa yhdistyy hienolla tavalla kaksi raidetta. Millaista on arki longcovidin kanssa sekä millaista on arki, kun ei jaksa enää tehdä mitään ja aivot ovat sumussa.
Erityinen kiitos kirjailijalle siitä, että myös ilmastokriisi on huomioitu arjen pohdinnoissa. Kirjailija antaa myös hyvän muistutuksen talviuinnin (tai kylmäaltistuksen) hyvistä puolista.
Lisäksi on nautinnollista kuunnella kirja-alan ammattilaisen sujuvaa tekstiä. Kaiken kaikkiaan siis erinomainen ja suositeltava kirja kaikille, jotka ovat kiinnostuneita omasta jaksamisestaan.
Tärkeä kirja, jota voi suositella jokaiselle, jonka lähipiirissä jollain (tai itsellä) on long covid. Muillekin todennäköisesti silmiä avaavaa. Oli kuin olisin lukenut kuvausta omasta elämästäni koronan jälkeen ja monet vaiheista ja tunteista toivon ja pettymyksen vaihteluineen olivat siksi todella samaistuttavia. Samalla hyvä kuvaus kaksijakoisesta suhtautumisesta, jota tähän sairauteen edelleen osittain on - valitettavasti.
Arvoin kahen ja kolmen tähen välillä ko pohin et millasen arvion tästä tööttään... Päädyin eestaas-napsuttelun jälkeen kuitenkin kolmeen. Iteki lähes elossa olevana samastuin moniin pohdintoihin ja kokemuksiin, mut miuta häiritsi kirjassa pari asiaa: toisteisuus ja mieslääkäreitten kollektiivinen lyttääminen. Toisaalta, kirja oli kuitenkin tarkoituksella lähes raakadataa ja -kokemusta, eräänlainen ajatusprosessin kuvaus. Toivon Westmanille kaikkea hyvää ja virkeitä päiviä!
Erittäin tärkeä kirja, joka antaa äänen niille kymmenille tuhansille ihmisille jotka karsivät long covidista Suomessa. Kirja toimii mustalla huumorillaan myös vertaistukena Long Covid potilaille. Saman aikaan kirja myös dokumentoi miten ongelmallisesti tähän sairauteen suhtaudutaan Suomessa.
Erittäin tärkeä kirja jonka suosittelisin jokaiselle, mutta erityisesti lääkäreille, politikoille ja Long Covid potilaille niin kuin myös heidän läheisilleen.
Luin yhdessä päivässä. Miten joku voi kirjoittaa noin mielettömällä tavalla noin mielettömästä aiheesta? Pidin ihan hirveästi kirjailijan kerrontatyylistä (miten joku osaa?) - en olisi tahtonut kirjan loppuvan, vaikka aihe on raskas.
Erinomainen kuvaus siitä, miten vaikea sairaus vie työikäiseltä totutun elämän. Teksti hienoa, ironista. Kuvaa, miten kaikki mahdollinen tuki ja tieto on tärkeää.