Tremennen naiset on satumainen fantasiakertomus, joka uskaltaa uhmata normeja. Omaperäinen ja ainutlaatuinen lukukokemus ravistelee lukijaa halki harmaan houreisen maailman kohti värejä ja vapautta.
Yksi Tremennen naisten kantavia teemoja on ulkopuolisuus. Kuinka monella meistä on rohkeutta olla aidosti oma itsensä?
Tremennen naiset on ennen kaikkea mielenkiintoinen epäonnistuminen. Se koostuu kolmesta hyvin eri tyylisestä osasta, joille jokaiselle voisi yksittäin antaa paremman arvosanan, mutta kokonaisuutena ne istuvat yhteen varsin huterasti.
Ensimmäinen osio on suosikkini, groteskin kauhun ja ruumiineritteillä kuorrutetun mustan huumorin täyttämä kuvaus painajaismaisesta orpokodin ja mielisairaalan yhdistelmästä. Mikäli koko kirja olisi jatkanut tätä tyylilajia, olisin luultavasti antanut arvosanaksi jopa neljä tähteä. Harmillisesti tästä siirrytään toiseen, huomattavasti pitempään osioon, joka on sinänsä toimivaa ja ainakin kolmen tähden arvoista lempeää romanttista fiktiota, mutta ei sovi millään lailla yhteen alun kanssa. Tästä siirrytään vielä kolmanteen osioon, joka on romantiikan sävyttämää seikkailullista steampunk-fantasiaa ja sisältää eeppisiä käänteitä sekä todella kiehtovia ideoita ja elementtejä, mutta on myös aivan liian lyhyt ja keskeneräisen oloinen.
Kirja ei ole periaatteessa millään muotoa huono, ja viihdyin sen parissa. Kieli on kaunista (etenkin kun ensimmäisen osion koukeroisuus myöhemmissä osioissa hieman tasaantuu), henkilöt ovat sympaattisia ja kiinnostavia ideoita suorastaan ryöstöviljellään. Teos olisi kuitenkin vaatinut vielä radikaalia muokkaamista ja yhtenäistämistä, yhden tyylilajin valitsemista ja siinä pysymistä. Tällaisenaan se jää valitettavan sillisalaattimaiseksi.