Niin kaunis on maa

by Markku Pääskynen

Niukan tyylin taiturilta.

Niin kaunis on maa on voimakas ja arvoituksellinen romaani ikuisista haaveista, ratkaisevista valinnoista ja todellisuudesta, joka äkkiarvaamatta suistuu raiteiltaan.

Aliinan ja Onnin ystäväpariskunta katoaa illanistujaisten jälkeen kuin maan nielemänä. Huoli heistä on pian kova. Onnin olo on myös oudon eksynyt, kun vahva ja itseriittoinen Tuomas on äkisti poissa. Yksinäisillä kävelyretkillään pitkin Helsingin rantoja Onni pohtii ystäväänsä, joka kulkee maailmalla omistajan elkein ja vetää muita vastustamattomasti puoleensa. Silti Tuomas ei ole onnellinen. Miksi on niin vaikeaa elää oikein ja hyvin? Onko aikamme ihminen vain pimeä planeetta, joka loistaa lainavaloa?

Genres: Finnish Literature

184 pages, Hardcover

Published September 1, 2023

About the author

Markku Pääskynen is Finnish writer and editor. He has graduated from Helsinki University Art Studies degree program in 1999. Pääskynen lives in Helsinki with his wife, writer and journalist Laura Honkasalo and their children.

The book Vihan päivä by Pääskynen was candidate for the Finlandia prize in 2006.

Reviews

[Anne Dahl · Rating 5 out of 5]

Valitsin tämän kirjan, koska en ole aiemmin lukenut yhtään Markku Pääskystä, vaikkakin, pakko myöntää, että ensimmäinen valintakriteeri oli kirjan nimi (ja voiko sitä olla laulamatta?) ja toinen kriteeri oli iloinen kansi. Pöhköt valintakriteerit, jotka veivät ihan väärille laduille…
Vieläkään en tiedä, miksi teoksen nimi on mikä se on, minulla se ei vielä yhdisty mihinkään, my bad, tiedän, mutta ei aukea…Mutta se, että nimi ei aukea minulle tai että kirjan kansi iloisuudessaan oli juurikin niin kaukana kirjan sisällöstä kuin vaan voi olla (vai enkö taaskaan ymmärtänyt?) tai mikään muukaan ei poista sitä, että tämä kirja oli todella upea. Upea!!!

Pääskynen on kirjoittanut teoksen, jossa on jotain sellaista uhkaa, piinaavaa ja pinnan alla hiipivää pelottavaa, mitä on ihana(n kamala) lukea. Välillä lukiessa jokin tekstin kohta, painotus tai huokoisuus jäi häiritsemään, tuli ajatuksiin ja uniin ja erityisen häiritsevä oli kaikki se pelottava ihmisen mustasta pimeästä jää mieltä piinaamaan, eikä aina hyvällä tavalla (koska se pelottaa) paljon, mutta lukemista oli ihan mahdotonta jättää kesken.
Teksti todellakin piti pihdeissään.

Mutta, lyhyesti juonesta: Kirjassa on minä-kertoja (Onni). Onni ja vaimonsa viettävät iltaa ystäväpariskunnan Marian ja Tuomaksen kanssa. Yhteisen illan jälkeen Tuomas ja Maria eivät lauantaiaamuakaan ole vielä palanneet kotiin. Pariskunnan10-vuotiaan Kertun lastenhoitaja soittaa ja kysyy Tuomaksen ja Marian perään. Siitä lähtee tapahtummien purku, takaumat ja erityisesti Tuomaksen tausta ja eriskummalliset unet.

Kirja on niin monitasoinen ja intertekstuaalinen ja ammentaa antiikin ajoista asti, että siitä riittäisi kirjoitettavaa todella paljon, mutta ilman kaikkia kerroksiakin, pari-kolmekerroksisena pidin tästä todella todella paljon.
Lisäbonus muuten lukujen nimistä - rakastan hyviä lukujen nimiä!
Ja tämä Pääskysen kirjoittama hahmo, Tuomas. Hämmentävä tyyppi. Juuri sellainen, joihin törmäsin korporaatiourallani ja juurkin hänelaistensa tyyppien puuttuminen omasta elämästä tuo päivittäistä onnea, että enää heitä ei tarvitse kestää ja sulattaa, ei korporaatioita eikä kaikenmaailman tuomaksia, koska ei niitä voi pelastaa, ei opettaa moraalia tai arvoa tai rakkautta… ei voi..
Ehkä juuri nämä kaikenmaailman tuomakset ja tämän teoksen Tuomas, nosti karvat pystyyn. Ihan liikaa muistoja ja tyyppejä nousi kirjan tekstin myötä mieleen, joita en halua muistaa, joihin en halua törmätä. Miten paljon kylmää ihmiseen voi mahtua puvun sisään, mten tyhjää tai pahaa mustaa, joka peittyy täydellisen hammasrivistön taakse, suitun kuontalon alle… No, omista muistoista viis, mutta pintatuivat kuten huomaan.
Piinaava pahuus, jonka Pääskynen kuvaa Onnin kertomana Tuomaksen lapsuudesta ja työurasta oli upeasti rakennettu sipuli. Olkoonkin, että Onni oli minä-kertoja, päähenkilö oli Tomas, jonka ympärille kietoutui avioliitto, lapsi ja pariskunnan ystävyys ja sen haasteet. Tuomas ja Maria elivät yltäkylläisyydessä, jota keskiluokkaisten Onnin ja Aliisan oli vaikea ymmärtää, mutta jota he Marian Ja Tuomaksen kautta pääsivät kokemaan eksoottisissa lomakohteissa.

Mutta siis, Pääskynen on osannut kirjoittaa hienosti tekstiin piinaavan, uhan elementin ja se, uhan elementti, piinaavuus oli se, mistä pidin eniten.
Lisäksi, Pääskynen on osannut hienosti kirjoittaa hahmon, joka on ilkeä/paha/ tai pelkää olevansa ikeä tai paha eikä osaa tehdä asialle mitään. Pidin myös symboliikasta, kerroksista, joita vasta jälkikäteen huomaan. Pääskysellä on myös sisäänkirjoitettuja tarinoita, jotka limittyvät ”pääjuoneen”, pariskuntien ystävyyteen, valtasuhteisiin, pahuuteen.
Upea upea teos, josta vahva suositus!!!

Niin, ja se mikä on myös piinaavaa, on huomata, että kun on itse kirjoittamassa omaa lukukoemustaan kirjasta (niinkuin nyt tästä Pääskysestä), huomaa, että HS on kirjoittanut ko kirjasta arvostelun (ja huomaa, itse kiinnittäneensä aivan eri asioihin kuin kriitikko - ehkä hyvä niin).
Oh well.

[Suvi · Rating 3 out of 5]

Kiehtova ja vähän omituinen kirja, jossa oli paikoin jopa ahdistava tunnelma. Miellyttävä kirjoitustyyli, herätti myös kiinnostuksen tutustua kirjailijaan paremmin

[Päivi Metsäniemi · Rating 3 out of 5]

Tämä kirja oli roikkunut listallani jo pitkään, ja olin kuullut siitä ja kirjailijasta paljon hyvää. En ole kuitenkaan lukenut Pääskystä aikaisemmin, ja arvelin, että tämä on hyvä paikka aloittaa. Kirjan keskiössä on kaksi pariskuntaa (unohdan hahmojen nimet aina samoin tein, joten käytän heistä nyt nimiä tavalliset ja erikoiset), jotka joutuvat tietynlaiseen tienristeykseen. Yhtenä iltana erikoiset katoavat jälkiä jättämättä ja tavalliset, varhaiskeski-ikäiset helsinkiläispuolisot jäävät ihmettelemään, mitä tapahtui. Erikoinen pariskunta on rikas, mutta tarina heidän rikastumisestaan ja sen syistä jää ontoksi ja irralliseksi ja ikään kuin pakolliseksi selitykseksi sille, miten he voivat viettää niin paljon aikaa matkaillen eksoottisissa paikoissa pitkään - uskottava se ei ole. Mutta tarinaa ei olisi, jos erikoisella pariskunnalla ei olisi niin paljon rahaa.

Kertojanääni on tavispariskunnan miehen, joka kirjan kuluessa pohtii suhdettaan erikoisen pariskunnan mieheen. Se on tietysti virkistävää, miesten välistä ystävyyttä ei riittävästi kirjallisuudessa kuvata, mutta väsyin ensi metreillä kiemuraiseen syvällisyyteen (varsinkin kun luvattiin niukan tyylin mestaria) ja aivan liian monenlaisiin teemoihin, metaforiin ja kielikuviin. Jotkut luvut olivat erikoisen pariskunnan miehen unia jotka ovat aivan turhia, ihan yhtä kyllästyttäviä kuin ihmisten, itsenikin, kertomukset unistaan. Lisäksi ne ovat epäuskottavia; edes Freud tai Jung eivät uneksineet noin alleviivaten. Sitten on kaikenlaista symboliikkaa, joka tuo mieleen Paulo Coelhon, vaikka kirjailja tavoitellee Joel Haahtelan ja W.G.Sebaldin tyyliä. Kaikista eniten ärsyttää kirjan nimi ja siihen liittyvät pätkät tarinasta; erikoisen pariskunnan mies soittelee hukassa ollessaan tavismiehelle ja laulaa pätkiä Niin kaunis on maa -kappaleesta. Se jää aivan irralliseksi, laulun symboliikka ei avaudu, se ei tuo mitään jännitystä tai ”karmivuutta” tarinaan, se tuntuu vain päälleliimatulta. Kirjan loppu on äkillinen, yllätyksetön, ja yhtä aikaa jää auki ja sulkeutuu, eikä siitä oikein jää ajateltavaa. Jää lähinnä valju fiilis.

Kiinnostavaa on Helsingin kuvaus, se on kaunista ja ihan tuoretta. Ja tavallisen pariskunnan arjen kuvauksessa on jotain uskottavaa, samoin kuin siinä, että tietyssä iässä pariskunnat käyttävät paljonkin aikaa ystäväpariskuntien ja yhteisen ystävyyden analysointiin.

[Susa · Rating 4 out of 5]

Huh miten merkillinen, mystinen, nautittava, jopa pelottava lukukokemus.

[Jenni · Rating 4 out of 5]

What a strange, even creepy, contemplative novel about friendships. It's one of those great stories that makes you frustrated with nearly every character at some point, but in a good way, because they're all just humans in their different ways.

The narrator, Onni, keeps on recalling more and more disturbing interactions with his friend Tuomas after Tuomas and his wife Maria go missing. At first, Onni and Aliina - a couple who is very content with their lives - think it's yet another stunt Tuomas and Maria are pulling, because it wouldn't be the first time they'd seek excitement by disappearing into a hotel for a weekend and not telling anyone; not even their parents who are left babysitting their daughter. But as time goes by, and Onni receives some strange phone calls, he not only begins to become truly worried; he also reflects on the increasingly unsettling things Tuomas has told him over time, while also realizing how Tuomas and Maria have seemed oddly dissatisfied with all the dreams they have so easily achieved; the dreams that Onni and Aliina have only silently wished for, including having a child.

It's a story about dissatisfaction, dreams, and building a friendship with people whose values and lifestyles could not be further away from yours. The ending was great: it made me want to scream into a pillow in lieu of strangling someone.

[Johanna]

"'Niinhän se on, kettu tietää monta pientä asiaa.'
'Mitä?'
'Muistelin sitä sanontaa jonka mukaan kettu tietää monta pientä asiaa, siili yhden suuren.'
'En ole kuullut. Mitä se tarkoittaa?'
'Se kertoo eri tavoista ajatella. Sä tiedät paljon pieniä asioita.'" (s. 48)

"Aika on pysähtynyt lehtipuun sisään, aika on pysähtynyt viulun sisään, Maan pöly on pysähtynyt Kuun sisään." (s. 51)

"Ihmiset, kanit ja rastaat olivat saapuneet satoa korjaamaan." (s. 104)

"Mua sanotaan loistavaksi mutta mä myös ymmärrän mitä loistava tarkoittaa. Se tarkoittaa lainavaloa, se tarkoittaa loistetta, pelkää heijastusta jostain suuremmasta. Minusta itsestä tuo valo ei lähde." (s. 126)

"'Ole huoleti. Joskus käy niin että ihminen oppii elämänsä aikana yhden asian lisäksi toisen. Se vaatii vain työtä.'
'Mitä on työ?'
'Työ on vastuksen voittamista.'" (s. 177)

"Maailma käpertyi ympärillemme ja muuttui pieneksi, niin pieneksi että se oli vain huoneen ja kahden ihmisen kokoinen." (s. 183)

[Kirjis · Rating 4 out of 5]

Olen ennenkin yrittänyt lukea Markku Pääskysen kirjoja, mutta vasta tähän pääsin kunnolla sisälle. Nautin oudosta, maagisrealistisesta tunnelmasta ja tekstin kuljetuksesta.

Kirjan päähenkilö ei ole minäkertoja vaan Tuomas, ystäväpariskunnan toinen osapuoli. Tuomas on pimeän energian lähde, aikamme ihminen, itsekäs, yksinäinen lapsi joka ei ole ikinä kasvanut aikuiseksi. Teoksessa on osuvaa nykyajan kritiikkiä, kuten huomioita kryptovaluuttojen ja kaivosteollisuuden epäeettisyydestä. Omaan makuuni kuitenkin liikaa unikohtauksia.

[Mona · Rating 3 out of 5]

En ole lukenut mitään Pääskyseltä aiemmin, mutta tämän kirjan perusteella pitänee korjata asia. Pidän Pääskysen niukkaeleisestä, mutta tarkkanäköisestä tulkinnasta. Tämä nimenomainen teos ei kuitenkaan liikauttanut minua henkilökohtaisesti. Kenties, jos teemat olisivat olleet omakohtaisempia tai osuvampia, olisin nauttinut filosofisesta pohdiskelevuudesta, eittämättä ansiokkaasta sellaisesta, enemmänkin.

[Eija Turunen · Rating 2 out of 5]

Vähän outo. Päässä aletaan päätellä asioita siten, että oletuksena on pahin vaihtoehto. Kuuntelijan tämän, mutta ei erikoinen.

[Rita · Rating 2 out of 5]

2.5

[Leo Stranius · Rating 3 out of 5]

Lomalla ystävä kehui Pääskysen kirjoitustyyliä. Tykkäsin kyllä paljon Pääskysen tavasta kirjoittaa, mutta tämän kirjan tarina ei jostain syystä oikein vedonnut.