Pohjois-Koreasta paenneet kertovat, miten eriarvoista elämä on rautaesiripun takana.
Maailman nuorin diktaattori Kim Jong-un on arvaamaton ja kovaotteinen uudistaja. Kilpailijat teloitetaan tai myrkytetään armotta, ja samalla Pjongjangin millenniaalieliitti saa nauttia artesaanipizzasta, ylellisyysesineistä ja seksikkäistä tyttöbändeistä.
Vararikon partaalla oleva maa kehittää risteilyohjuksia ja rakentaa loisteliaita talviurheilukeskuksia ja vesipuistoja, jotka se rahoittaa varastamalla miljoonien edestä kryptovaluuttaa.
Ihan ok yleiskatsaus elämästä Pohjois-Koreassa sen eri kansankerroksien silmin, mutta temaattinen rakenne teki teoksesta todella sekavan ja ristiriitaisen kokonaisuuden.
Tämä kirja perustuu pääosin loikkareitten haastatteluihin ja tässä hyödynnetäänkin eri aikojen loikkareitten lausuntoihin. Toki on myös kirjailijan omia havaintoja Pohjois-Koreasta ja maan virallista dokumentaatiota. Loikkareitten käyttäminen lähteenä, kuitenkin tuo ristiriitaisia johtopäätöksiä kirjassa. Esimerkiksi Hokkanen väittää samaan aikaan, että Pohjois-Koreassa japanilainen, kiinalainen ja Etelä-Korealainen muoti ja TV-ohjelmat ovat suhteellisen valtavirtaa ja, että jos pohjoiskorealaiset tietäisivat, että Pohjois-Korean ulkopuolella elämä on parempaa, he repisivät Kim-dynastian jäsenet kappeleiksi! Sitäpaitsi on aika monta kurjaa ja vapaata kapitalistista valtiota maailmassa, jossa kansa ei revi eliittiään kappaleiksi, vaikka syitä olisi.
Tällaiset epäjohdonmukaisuudet ottavat uskottavuutta pois kirjasta
Kirja antaa mielenkiintoisen kurkistuksen Pohjois-Korean kulissin taa. Kirjoittajan sävy on töksähtelevä. Vaikka kirja on jaettu tiettyä aihetta käsitteleviin lukuihin, välillä puhutaan asioista joita ei ole vielä selitetty. Välillä sekaan putkahtaa aiheeseen liittymätön lause. Katsokaa, perhonen. Mitään tarinan kaarta ei pääse muodostumaan. Kirjoittajan tapa käyttää tiettyjä sanontoja väärin (”palan painikkeeksi” ei tarkoita juoman kanssa nautittavaa ruokaa vaan päinvastoin) ärsyttää.