Maija Vilkkumaan esikoisteos Nainen katolla on moniääninen romaani, jonka henkilöinä nähdään underground-lehti Parsaan gonzoa kirjoittava stand up -koomikko Linda, internetin löytänyt kuusikymppinen juorutoimittaja Leila, kotiäiti Silja – joka yrittää kirjoittaa esseetä, mutta päätyy suoltamaan tarinoita sivupersoonastaan Gwendolynistä – ja hänen miehensä Harri, joka valloittaa maailmaa pelialan start up -yrityksensä Jano Entertainmentin kanssa sekä maahanmuuttoasioita pohtiva äidinkielenopettaja Ville. Heidän elämänsä kietoutuvat toisiinsa ja käynnistävät tapahtumien ketjun, josta muodostuu anarkistinen, yllättävä ja hykerryttävän osuva kertomus 2010-luvun Suomesta.
Olisin halunnut pitää tästä kirjasta, koska arvostan Vilkkumaan musiikkia. Lukukokemus oli kuitenkin iso pettymys, kokonaisuus oli hajanainen ja sekava, vaikeaselkoinenkin. Joistain yksittäisistä kohdista pidin, ja helpointa minun oli seurata Siljan tarinaa. Olisi tehnyt mieli jättää kesken.
Muusikko Maija Vilkkumaan ensimmäinen (ja toistaiseksi ainoa) romaani Nainen katolla edustaa varsin tyypillistä suomalaista nykykirjallisuutta: kyseessä on moniääninen teos, jossa esiintyy erilaisia näkökulmia, kertojia, tyylejä ja tekstilajeja. Jopa fontteja ja ladontaa vaihdellaan. Kirja tuo mieleen ainakin Alexandra Salmelan ja Johanna Sinisalon teokset.
Kirja kuvaa yhden syksyn tapahtumia kolmen ihmisen elämässä: nuori standup-koomikko Linda, äijämäinen opettaja Ville ja elämäänsä turhautunut perheenäiti Silja ovat erilaisia ihmisiä, mutta heidän elämänsä leikkaavat toisiaan monilla eri tavoilla. Näkökulma vaihtelee näiden kolmen (ja välillä hieman muidenkin henkilöiden) välillä, lisäksi neljäntenä lankana kirjassa kuvataan Siljan luoman fiktiivisen hahmon Gwendolynin seikkailuja. Isoa pääjuonta ei ole. Medialla on kirjan tapahtumissa iso rooli, ja jonkinlaiseen mediakritiikkiin on selvästikin pyritty. Kirjan hahmot ja tyyli tuovat monin paikoin mieleen Vilkkumaan laulut.
Vilkkumaa on lauluissaan osoittautunut taitavaksi sanankäyttäjäksi, ja myös proosakirjoittajana hänellä on sana hallussaan. Romaani kulkee sujuvasti ja sitä lukee mielellään. Vaihtuvista näkökulmista ja tyyleistä huolimatta kirja on varsin helppolukuinen. Vilkkumaa asettuu erilaisten ihmisten nahkoihin taitavasti ja tekee hahmoista kiinnostavia. Näkökulmatekniikka valottaa tapahtumia eri kannoilta ja saa ymmärtämään eri henkilöiden motiiveja ja ajattelutapoja.
Nainen katolla on hyvä debyytti, mutta erinomaiseksi sitä ei voi sanoa. Kirja on mukava luettava, mutta siitä jää loppujen lopuksi käteen melko vähän. Mediaan kohdistuva kritiikki ja satiiri jää suhteellisen hampaattomaksi; yhtenä hahmona mukana pyörii juorutoimittaja Leila Hakkarainen, mutta valitettavasti juuri hänen hahmostaan ei saada paljoakaan irti. Vilkkumaa käyttää paljon erilaisia kerrontakikkailuja, mutta aina ne eivät tunnu kovinkaan perustelluilta. Esimerkiksi näytelmämäiset kohdat tai blogitekstit eivät anna kirjalle juurikaan lisäarvoa. Lisäksi koko Gwendolyn-osio tuntuu kokonaisuuden kannalta hieman turhalta, vaikka onkin sinänsä vetävästi kerrottu.
Maija Vilkkumaa liittyy suomalaisten kirjoittavien muusikoiden suurehkoon kaartiin kelpo kirjalla, mutta varsinaiseksi kirjailijaksi hänellä on vielä matkaa. Saa nähdä, tuleeko teoksia joskus lisää.
En tiedä miksi, mutta olin tosi yllättynyt kun tämä oli tosi hyvä! En ole juurikaan kuunnellut Vilkkumaan musiikkia, kun en pidä hänen äänestään, mutta hänen kirjoittajan äänensä on kyllä hyvä ja mielenkiintoinen. Kirjassa oli muutaman ihmisen erilaiset ja eriääniset tarinat jotka jännästi nivoutuivat yhteen lopussa. Kaikki tarinat poikkesivat toisistaan kivasti, ei mennyt henkilöt sekaisin ja silti jokaisessa oli jotain johon pystyi samaistumaan. Tunnistin itseni yllättävän monesta kohtaa :) Suosittelen siis lukemaan!
Vilkkumaan sanoitukset ovat pehmentäneet kasvukipujani parikymppisenä, ja Nainen katolla osui johonkin samaan kohtaan kuin lyriikat kymmenen-viisitoista vuotta sitten; ajankohtaisuuteen, samastuttavuuteen, siihen, että joku sanallistaa omaa ajatusta ja elinympäristöä. Nainen katolla oli kuin omat kaljatuopin ääressä käydyt keskusteluni, tilanteet ja hahmot, mielipiteet ja hapuilut täysin tunnistettavia tästä kolme-nelikymppisten naisten maailmasta. Romaani on moniääninen kertojineen, hulvaton, räävitön, hauska, sanaileva, nokkela, irvaileva, silti lempeä ja ymmärtävä. Vähän nerokas.
Jätin kirjan kesken. Jonain toisena hetkenä olisin varmaan kahlannut loppuun saakka, mutta nyt en jaksanut. Esikoiskirjan tyypillinkö ongelma, että kaikki ahdetaan samaan kirjaan. Niin rönsyilevää tarinaa.
Kiinnostava esikoinen. Hyviä hetkiä, pätkiä ja ideoita, mutta lopulta vähän "liikaa kamaa" ja kohtaloita. Sinänsä hyvät ainekset alkoivat vähän syödä toisiaan kaikessa rönsyilyssä. Sisältöä olisi voinut vielä kenties hioa,karsia ja tiivistää.
Nainen katolla on tyyliltään kodikas Maija Vilkkumaan sanoitusten faneille, tuttu rehellinen kieli ja huonoja valintoja tekevät naiset kuuluvat kuvaan. Tessu ja Silja voisivat hyvin olla Lissu ja mä ja näen Lindan mahdollisena tulevaisuudenkuvana Pyörii -biisin minän. Kirja ontui eniten haaleaksi jäävän Villen ja Gwendolynin tuskaisuuden kohdalla sen lisäksi etten taida muutenkaan kirjan kohdeyleisöön kuulua.
Jotain epäromaanimaista tässä oli ja kaksikymppinen Linda kuulosti keski-ikäiseltä. Siitä huolimatta hyvä ja erittäin samaistuttuva. Inhimillinen. Naisten aggressiosta lukee aina mielellään.
Mietin pitkään miksi ihmeessä niin paljon seikkaillaan eri henkilöhahmojen välillä. Lopuksi kuitenkin tajusin miten kaikki liittyy kaikkeen. Ajatuksia herättävä kirja!
Aikamoinen angstivuodatus siitä, miten eri tavoin elämä voi mennä pieleen ja unelmat jäädä toteumatta. Minuun kirjan satiirinen tai itseironen ote ei uponnut. Kirjassa on nokkelia anekdootteja ja hauskoja dialogeja, mutta kokonaisuudesta jää puuttumaan jonkinlainen hienostuneisuuden elementti. Lisäksi tuntuu turhan mielikuvituksettomalta valinnalta, että ainoa, joka kirjassa on (tietysti omien vaikeiden vaiheiden kautta) jollakin tasolla onnellinen, on sinkku, lapseton sekä hyvinvointialasta ja joogasta innostunut taiteilijatyyppi. Kaikilla muilla parisuhteet menevät päin peetä. Ei siis mikään erityisen positiivinen teos, mutta kirjassa olisi minusta ollut ainekset parempaankin. Nyt se tuntui turhan rönsyilevältä ja välillä tuntui, että osasta lukuja olisi voinut jättää jotain pois.
Ahdistuksesta voi kirjoittaa myös herkkiä ja kauniita kirjoja, tosin tässä sellaiseen ei varmaan edes tähdätty.
Vilkkumaan esikoinen ei ollut yhtään pöllömpää luettavaa, mutta ei kuitenkaan innosta suuren suuriin ylistyksiin. Teksti toki rullaa mainiosti ja hahmot ovat pääosin kiinnostavia, jokin ei vain iskenyt. Voi olla, että tämä on nyt niitä sukupolviromaaneja ja minä olen ihan väärää sukupolvea. Joka tapauksessa kirja löytänee lukijakuntansa.
Minulle tämä upposi. Kepeähkö kirjoitustyyli, mutta myös selkeät vaihtelut kertojanäänissä saivat henkilögallerian pysymään mielessä kasassa ja lopussa tarinat nivoutuivat hyvin yhteen.
Tyypillinen literary fiction -genren edustaja. Mistä se kertoo? No ei oikeastaan mistään. Henkilöhahmoistaan ja niiden suhteista. Kiva harmiton hömppä! Kepeä, viihdyttävä, silti älykäs. Kiva esikoinen, ei mitään suurta kirjallisuutta mutta sujuva. Jos tulee toinen romaani, luen senkin kyllä.
Ihan tarkkanäköisiä huomioita nykyajan Suomesta. Jotenkin en kuitenkaan jaksanut innostua tarinasta niin paljon kuin odotin; sellainen "no joo, ihan okei"-fiilis jäi. Ehkä en pitänyt romaanin henkilöistä tarpeeksi?
Viihdyttävä ja melko nopealukuinen debyytti Vilkkumaalta. Eri näkökulmat olivat mielenkiintoisia ja mukana hyvinkin oivaltavia ajatuksia. Erilaiset fontit olisi voinut jättää pois, sillä ne ärsyttivät.
Yritin urhoollisesti sadan sivun verran, sillä olen pitänyt Vilkkumaan pakinoista. En pitänyt henkilöistä enkä tarinan hyppimisestä henkilöstä toiseen. Lopulta luovutin kokonaan, sillä en päässyt tähän kirjaan sisään mitenkään.
Maija Vilkkumaa osaa kirjoittaa, se on selvä. Teksti on terävää, hauskaa ja elävää. Kirjassa on kuitenkin ihan liikaa kaikkea, tyylikokeiluja laidasta laitaan sekä turhan repiviä käänteitä ja kikkoja. Viihdyin kirjan parissa, mutten juuri enempää innostunut.
Kyllä Maijalla on sana hallussa- tosiaan! Uskottavat henkilöt vaikka on monta hyvin erilaista hahmoa mukana. Luen kyllä mieluusti lisääkin Vilkkumaata, kiitos!