Kolmen vuoden odotus on päättynyt, kun Tuusulan taidetakomosta putkahtaa vihdoin uunituore Vuorisen romaani. Urakka oli niin haastava, ettei Keski-Uudenmaan kuulapää kyennyt siihen yksin vaan komensi hätiin rakkaan toverinsa ja toisen maailmansodan tietolaariveteraanin Mikael Wöllerin. Tuon Juoppohullun päiväkirjoissakin esiintyneen kummajaisen. Diktaattorin historiasarjan ensimmäinen osa Kaksipäisen vekaran varjossa pohjautuu huolelliseen tutkimiseen, jumalalliseen johdatukseen ja täydelliseen itsekritiikin puutteeseen. Lahkolaispiireissä kiertää käsite ”Jumalan hullu”, kun taas kansan syvät rivit ovat omineet termin ”Perkeleen hullu”. Koska kirjoittajia on kaksi, Juha Vuorinen ja Mikael Wöller, voi jokainen konsanaan pohtia kumpi on kumpi. Vuorisen aiemman tuotannon tapaan tässäkin teoksessa pannaan kunnolla, mutta tällä kertaa historiaa uuteen uskoon, kun Adolf Hitlerille syntyy siamilaiset kaksospojat, mustaihoinen Otto ja valkea Lothar. Eivätkä mitkä tahansa nassikat vaan itsensä Jumalan ja Pirun pelinappulat. Mukana menossa on siis niin yliluonnollisia voimia kuin koko natsi-Saksan crème fraîche, eli kirpeän hapan kerma kera muutaman historiasta aiemmin tuntemattoman hahmon. Bitte schön! P.S. Ei tämä tähän jää.
Juha Vuorisen teosta lukiessa tulee jälleen väistämättä mieleen, onko tämän todella kirjoittanut aikuinen ihminen. Sinänsä hauskan ja mielikuvituksekkaan idean Hitlerin kaksipäisestä ja kaksirotuisesta lapsesta vesittää Vuorisen pakonomainen pissa-kakka-homo -huumori, joka ei naurata, mutta kylläkin ihmetyttää. Vuorisen sanavarasto kukoistaa lähinnä rasistisissa pilkkanimityksissä, mikä haluamattaankin kertoo jotain kirjailijan sielunmaisemasta. Ehkä olen iältäni kaksi-kolme vuosikymmentä kohderyhmää vanhempi.
Jumalan ja Pirun dialogi paikoitellen ihan riemukkaan nerokasta! Suurimman osan ajasta tuntui kuin olisi lukenut perusteinisekoiluparodiaelokuvan käsikirjoitusta, mutta ihan käsittämättömästi on varmasti saanut tehdä taustatyötä että voi vingutella vängytellä totuutta näin, pisteet siitä.
Valitettavasti aika on ajanut ohi, että jaksaisin lukea Juha Vuorista. Tämä oli paljon vähemmän roisia tekstiä kuin juoppikset, mutta kirjan imu ei riittänyt ja jätin lopulta suosiolla kesken.