What do you think?
Rate this book
Globalisaatio ja kansallinen me
Globalisaatiosta puhutaan usein “meidän uutena haasteenamme”. Monikon ensimmäinen persoona viittaa yleensä kansalliseen kokonaisuuteen, vaikka samaan hengenvetoon saatetaan väittää, että tällaiset kokonaisuudet ovat häviämässä globalisaation myötä. “Me” yhdistää menneen ja nykyisen ja luo sopusointua niin menneisyyteen kuin nykyisyyteen ja tulevaisuuteen. Globalisaatioteeman yhteydessä käy vilkas keskustelu erilaisista “malleista”, joita verrataan kilpailukyvyn kannalta. Mallin käsite viittaa yleensä kansallisiin instituutioihin, myös silloin, kun “malli” varustetaan ylikansallisella tunnusmerkillä, kuten puhuttaessa pohjoismaisesta mallista.
Millä ehdoin globalisaatiota on mahdollista käsitellä kansallisena haasteena? Millaisiksi poliittiset kysymyksenasettelut muotoutuvat, kun globalisaatiota tarkastellaan ”kansallisella katseella”? Mitä ovat kansallisen katseen rajat? Näiden kysymysten käsittelemiseksi on otettava kriittistä etäisyyttä siihen, miten kansallinen katse on ohjannut myös historiallista ja yhteiskuntatieteellistä tutkimusta.
Pauli Kettunen on professorina yhteiskuntahistorian laitoksella Helsingin yliopistossa.
Millä ehdoin globalisaatiota on mahdollista käsitellä kansallisena haasteena? Millaisiksi poliittiset kysymyksenasettelut muotoutuvat, kun globalisaatiota tarkastellaan ”kansallisella katseella”? Mitä ovat kansallisen katseen rajat? Näiden kysymysten käsittelemiseksi on otettava kriittistä etäisyyttä siihen, miten kansallinen katse on ohjannut myös historiallista ja yhteiskuntatieteellistä tutkimusta.
Pauli Kettunen on professorina yhteiskuntahistorian laitoksella Helsingin yliopistossa.
275 pages
Ratings & Reviews
Friends & Following
Create a free account to discover what your friends think of this book!
Community Reviews
Displaying 1 of 1 review
September 10, 2023
Tekisi mieli antaa tälle kirjalle enemmän tähtiä pelkästään sen vuoksi, että keskimääräinen arvio on täällä rikollisen alhainen. Kirja ei siis millään järjellä ole alle kahden tähden kirja: sehän on arvioluokka, johon kuuluu jotain breathatarianismi-tason settiä, mitä nyt olen Goodreadsia selaillut. Kuitenkin joudun tunnustamaan, että kirjassa on joitakin puutteita, jotka estävät minua toteuttamasta vastareagoivaa impulssia, jonka annan nousta sisälläni keskiarvion 1.73 edessä.
Kirjan aihehan on varsin mielenkiintoinen: globalisaation suhde sen muodostaviin kansallisiin yksiköihin. Tosiasiassa kirja sivuaa myös muutoksen suhdetta pysyvyyteen yleisemmin yhteiskunnallisessa keskustelussa, eikä kyseessä ole mielestäni pelkästään globalisaatiota käsittelevä kirja. Käsitehistorialliseen käsittelyyn pääsevät niinkin fundamentaaliset termit kuin "yhteiskunta" tai "yksilö". Kirja lähtee ajatuksesta, että globalisaation muutosvoima peittää tai jopa edellyttää jäykkiä kansallisia yksiköitä toimijoiksi globaaliin projektiin. Tästä ajatuksesta kuitenkin hypätään ennemmin kansallisen yksikön idean implikaatioiden ja historiallisuuden käsittelyyn sen sijaan, että pitäydyttäisiin tiukasti globalisaatio-analyysissa.
Päällimmäisenä kirjasta jäi mieleen ehkä kolme perusteesiä: globalisaation retoriikka intensifioi kansallista identiteettiä sen tarvitessa tätä rakennuspalikakseen; kansallinen ykseys löytää globalisaatiosta uuden väylän itsensä propagoimiseen yhteiskunnan sisäisten ristiriitojen peittämiseksi ja projektiluontoisen yhteiskunnan idean säilyttämiseksi, ja lopuksi se, että kansallisen ykseyden projektin myötä yritykset saavat henkilönomaisia piirteitä oikeushenkilön käsitteen myötä, kun taas yksilöideaali muuttuu yrityksenomaiseksi ikuiseksi itsensä kilpailutuksen ja kehityksen projektiksi. Sen sijaan, että yksilön tarpeet ja halut nähtäisiin yhteiskunnallista vuorovaikutusta muodostavina atomeina, muodostetaan ne sen sijaan kilpailukykyisen yhteiskuntaideaalin taustaa vasten, joka nähdään teknis-teollisena välttämättömyytenä; yhteiskunta ei näyttäydy emergenttinä vuorovaikutuksen tapana vaan pysähtyneenä möykkynä, joka sattuu sisältämään kaikki mitä sen sisältämät ihmiset voisivat edes mahdollisesti haluta. Tämä on perus"malli", jonka kirjasta sain irti ja jonka voi vaikka piirtää paperille ja miettiä siitä erilaisia muunnelmia, itse kun en niin jaksa tässä arviossa tehdä. Jouduin kuitenkin työskentelemään hieman, että nämä asiat irti siten, että ne muodostavat toisiinsa kytkeytyvien teesien kokoelman.
Kirja on monin paikoin melko raskassoutuista luettavaa, mistä osan selittää toki korkea abstraktiotaso, mitä en sinällään halua sättiä. Tuntui että kirjaan on tiivistetty monia eri asioita jotenkin hätäisen oloisesti: siten, että teksti tuntui tiivistetyltä, mutta usein toisteiselta sillä tavoin, että eri kappaleiden teemat eivät olleet selkeästi eriytetyt. Tuttua mm. jokaisesta kouluun tekemästäni kirjoitelmasta. Turhauttavaa oli myös se, että kirja tuntui paikoin varsin kunnianhimoiselta, mutta sitten tuntui, että ehkä tästä olisi esimerkiksi pitänyt tehdä pidempi kirja? Jopa joissain argumenttien avainkohdissa, kuten väitteessä, jonka mukaan Ruotsi edusti selkeästi vastakkaista, emergenttiä sosiaalidemokratian mallia(hän ei käyttänyt tätä sanaa mutta idea käytännössä sama imo) verrattuna Suomen ideaalimalliin(sosiaalidemokratiaa välineenä vs. ihanteena), vedotaan kirjan suppeuteen, asiaa täytyy käsitellä muualla jne. Henkilökohtaisesti myönnän kyllä suurin piirtein ostavani tämän omien puutteellisten havaintojeni perusteella, mutta silti.
Toinen puute tekstissä liittyy tietynlaiseen epämääräisyyteen, mikä osittain tulee kirjan aiheen mukana. Jo pelkästään aiheen myötä on siis pakko puhua jatkuvasti asioiden tulkitsemisesta kahdella tavalla samaan aikaan ja erilaisia Janus-kasvoisuuksia tekstissä viliseekin tämän tästä. Ongelmana on, että tämä ominaisuus kulkee tekstin mukana miltei koko ajan, mikä tekee monista väittämistä hyvin epämääräisiä. Satunnainen esimerkki:
Uskaltaisin sanoa ymmärtäväni kirjoittajan idean tässä, mutta joissakin muissa kohdissa tällainen ilmaisutapa turhautti. Oman tulkintani mukaan hän siis tarkoittaa, että vaikka esimerkiksi politiikan tutkimuksessa trendikkäin ajatussuunta on rajojen epäselkeys jne. niin samat oikeassa maailmassa, mistä nämä teoreetikot puhuvat, rajat ovat tärkeä osa globalisaation toimintaa. Virkkeiden viittauskohteet eivät ole samat; eivät ehkä voikaan olla ellei sitten uskota niitä keskiajan skolastikkoja jotka sanoivat ilmiön olevan muutoksen hetkellä kaksi asiaa samaan aikaan, tai jotain Hegeliä. Joka tapauksessa viittauskohteiden erilaisuus tai ongelmallisuus peitetään kaikenkattavan passiivin alle, joka tuottaa aika paksun epämääräisyyden sumun moneen kohtaan, niissäkin kohdissa, joissa henkilökohtaisesti tunnistan väitteessä olevan pointtia.
En halua kuitenkaan lopetta arvosteluani kriittiseen sävyyn, sillä arvostan kirjan ennakkoluulotonta ja kriittistä otetta asioihin, jotka Suomessa tuntuvat hieman liian itsestään selviltä. Toivon mukaan kirjan huono arvosana johtuu huonosta kirjoitustavasta eikä jostain reaktiosta sen kriittiseen otteeseen, jossa pöyhitään hyvinvointivaltion truismeja kuten "ollaan kaikki samassa veneessä" ja "talkoot" ja "mikä hyödyttää yhteiskuntaa, hyödyttää määritelmällisesti myös yksilöä". Tällaiset väitteet saattavat olla niin iskostuneita, että kirja vaatii keskittymistä ennen kuin tajuaa, mihin kirjoittajan kritiikin kärki todella kohdistuu. Voisin kuvitella, että osat kirjasta saattavat tuntua siltä, kuin kirjoittaja latelisi vain fundamentaalisia viisauksia mutta ikään kuin negatiiviseen sävyyn, turhaa valitusta jne...Mutta tässä kaikessa on selkeä pointti: Suomen yhteiskuntakäsitys ei ole kiveen kirjoitettu tai välttämätön, vaan yhteiskunnan voisi myös hahmottaa eurooppalaisittain eriävien intressien yhteenliittymänä. Tällöin yhteiskunnan jäsenten horisontissa ei olisi kehämäisesti yhteiskunta itse ja sen näennäisesti vaatimat tekniset toimenpiteet. Yhteiskunnan siirtäminen aktiviteetista käsitetasolle siirtää myös aidot ristiriidat ikään kuin teknisesti yhteensovitettaviksi pseudovälttämättömyyksiksi: tästä on helppo nähdä kehitys nykyajan työllistämisbyrokratioiden ja pöhinäyliopistojen Suomeen; tilanteeseen, jonka olemassaolo kaipaisi selityksiä kaikilta osapuolilta.
Kirjan aihehan on varsin mielenkiintoinen: globalisaation suhde sen muodostaviin kansallisiin yksiköihin. Tosiasiassa kirja sivuaa myös muutoksen suhdetta pysyvyyteen yleisemmin yhteiskunnallisessa keskustelussa, eikä kyseessä ole mielestäni pelkästään globalisaatiota käsittelevä kirja. Käsitehistorialliseen käsittelyyn pääsevät niinkin fundamentaaliset termit kuin "yhteiskunta" tai "yksilö". Kirja lähtee ajatuksesta, että globalisaation muutosvoima peittää tai jopa edellyttää jäykkiä kansallisia yksiköitä toimijoiksi globaaliin projektiin. Tästä ajatuksesta kuitenkin hypätään ennemmin kansallisen yksikön idean implikaatioiden ja historiallisuuden käsittelyyn sen sijaan, että pitäydyttäisiin tiukasti globalisaatio-analyysissa.
Päällimmäisenä kirjasta jäi mieleen ehkä kolme perusteesiä: globalisaation retoriikka intensifioi kansallista identiteettiä sen tarvitessa tätä rakennuspalikakseen; kansallinen ykseys löytää globalisaatiosta uuden väylän itsensä propagoimiseen yhteiskunnan sisäisten ristiriitojen peittämiseksi ja projektiluontoisen yhteiskunnan idean säilyttämiseksi, ja lopuksi se, että kansallisen ykseyden projektin myötä yritykset saavat henkilönomaisia piirteitä oikeushenkilön käsitteen myötä, kun taas yksilöideaali muuttuu yrityksenomaiseksi ikuiseksi itsensä kilpailutuksen ja kehityksen projektiksi. Sen sijaan, että yksilön tarpeet ja halut nähtäisiin yhteiskunnallista vuorovaikutusta muodostavina atomeina, muodostetaan ne sen sijaan kilpailukykyisen yhteiskuntaideaalin taustaa vasten, joka nähdään teknis-teollisena välttämättömyytenä; yhteiskunta ei näyttäydy emergenttinä vuorovaikutuksen tapana vaan pysähtyneenä möykkynä, joka sattuu sisältämään kaikki mitä sen sisältämät ihmiset voisivat edes mahdollisesti haluta. Tämä on perus"malli", jonka kirjasta sain irti ja jonka voi vaikka piirtää paperille ja miettiä siitä erilaisia muunnelmia, itse kun en niin jaksa tässä arviossa tehdä. Jouduin kuitenkin työskentelemään hieman, että nämä asiat irti siten, että ne muodostavat toisiinsa kytkeytyvien teesien kokoelman.
Kirja on monin paikoin melko raskassoutuista luettavaa, mistä osan selittää toki korkea abstraktiotaso, mitä en sinällään halua sättiä. Tuntui että kirjaan on tiivistetty monia eri asioita jotenkin hätäisen oloisesti: siten, että teksti tuntui tiivistetyltä, mutta usein toisteiselta sillä tavoin, että eri kappaleiden teemat eivät olleet selkeästi eriytetyt. Tuttua mm. jokaisesta kouluun tekemästäni kirjoitelmasta. Turhauttavaa oli myös se, että kirja tuntui paikoin varsin kunnianhimoiselta, mutta sitten tuntui, että ehkä tästä olisi esimerkiksi pitänyt tehdä pidempi kirja? Jopa joissain argumenttien avainkohdissa, kuten väitteessä, jonka mukaan Ruotsi edusti selkeästi vastakkaista, emergenttiä sosiaalidemokratian mallia(hän ei käyttänyt tätä sanaa mutta idea käytännössä sama imo) verrattuna Suomen ideaalimalliin(sosiaalidemokratiaa välineenä vs. ihanteena), vedotaan kirjan suppeuteen, asiaa täytyy käsitellä muualla jne. Henkilökohtaisesti myönnän kyllä suurin piirtein ostavani tämän omien puutteellisten havaintojeni perusteella, mutta silti.
Toinen puute tekstissä liittyy tietynlaiseen epämääräisyyteen, mikä osittain tulee kirjan aiheen mukana. Jo pelkästään aiheen myötä on siis pakko puhua jatkuvasti asioiden tulkitsemisesta kahdella tavalla samaan aikaan ja erilaisia Janus-kasvoisuuksia tekstissä viliseekin tämän tästä. Ongelmana on, että tämä ominaisuus kulkee tekstin mukana miltei koko ajan, mikä tekee monista väittämistä hyvin epämääräisiä. Satunnainen esimerkki:
"Käsitys yhteiskunnasta kansallisvaltion rajaamana, sisäisesti integroituna kokonaisuutena on menettämässä poliittista ja analyyttistä voimaansa. Kuitenkin globalisoituvan talouden kilpailumekanismit ovat myös uudella tavalla korostaneet kansallisia ja paikallisia näkökulmia sekä pohjustaneet kilpailukykytavoitteen ympärille rakentuvaa kansallista konsensusta" s.168
Uskaltaisin sanoa ymmärtäväni kirjoittajan idean tässä, mutta joissakin muissa kohdissa tällainen ilmaisutapa turhautti. Oman tulkintani mukaan hän siis tarkoittaa, että vaikka esimerkiksi politiikan tutkimuksessa trendikkäin ajatussuunta on rajojen epäselkeys jne. niin samat oikeassa maailmassa, mistä nämä teoreetikot puhuvat, rajat ovat tärkeä osa globalisaation toimintaa. Virkkeiden viittauskohteet eivät ole samat; eivät ehkä voikaan olla ellei sitten uskota niitä keskiajan skolastikkoja jotka sanoivat ilmiön olevan muutoksen hetkellä kaksi asiaa samaan aikaan, tai jotain Hegeliä. Joka tapauksessa viittauskohteiden erilaisuus tai ongelmallisuus peitetään kaikenkattavan passiivin alle, joka tuottaa aika paksun epämääräisyyden sumun moneen kohtaan, niissäkin kohdissa, joissa henkilökohtaisesti tunnistan väitteessä olevan pointtia.
En halua kuitenkaan lopetta arvosteluani kriittiseen sävyyn, sillä arvostan kirjan ennakkoluulotonta ja kriittistä otetta asioihin, jotka Suomessa tuntuvat hieman liian itsestään selviltä. Toivon mukaan kirjan huono arvosana johtuu huonosta kirjoitustavasta eikä jostain reaktiosta sen kriittiseen otteeseen, jossa pöyhitään hyvinvointivaltion truismeja kuten "ollaan kaikki samassa veneessä" ja "talkoot" ja "mikä hyödyttää yhteiskuntaa, hyödyttää määritelmällisesti myös yksilöä". Tällaiset väitteet saattavat olla niin iskostuneita, että kirja vaatii keskittymistä ennen kuin tajuaa, mihin kirjoittajan kritiikin kärki todella kohdistuu. Voisin kuvitella, että osat kirjasta saattavat tuntua siltä, kuin kirjoittaja latelisi vain fundamentaalisia viisauksia mutta ikään kuin negatiiviseen sävyyn, turhaa valitusta jne...Mutta tässä kaikessa on selkeä pointti: Suomen yhteiskuntakäsitys ei ole kiveen kirjoitettu tai välttämätön, vaan yhteiskunnan voisi myös hahmottaa eurooppalaisittain eriävien intressien yhteenliittymänä. Tällöin yhteiskunnan jäsenten horisontissa ei olisi kehämäisesti yhteiskunta itse ja sen näennäisesti vaatimat tekniset toimenpiteet. Yhteiskunnan siirtäminen aktiviteetista käsitetasolle siirtää myös aidot ristiriidat ikään kuin teknisesti yhteensovitettaviksi pseudovälttämättömyyksiksi: tästä on helppo nähdä kehitys nykyajan työllistämisbyrokratioiden ja pöhinäyliopistojen Suomeen; tilanteeseen, jonka olemassaolo kaipaisi selityksiä kaikilta osapuolilta.
Displaying 1 of 1 review