What do you think?
Rate this book
Surmanpelto
Uudenkaarlepyyn kaupunkiin perustetaan helmikuussa 1918 vankileiri. Kaksituhatta venäläistä sotavankia ahdetaan piikkilanka-aidattuun kansakoulunopettajien seminaarirakennukseen. Koko kaupungissa on vain yhdeksänsataa asukasta.
Kerrossänkyjä on seitsemässä kerroksessa ja siivottomissa oloissa taudit ja syöpäläiset leviävät. Voimistelusalin kattoon avataan aukko pahimman löyhkän tuulettamiseksi. Vankileirin päällikkö von Kraemer on ankara järjestyksen mies, vartijat sotaan kelpaamattomia paikallisia miehiä, joille tehtävä on uusi. Tottumattomien komennossa tapahtuu laittomuuksia ja väkivaltaisuuksia.
Kun senaatti tiukentaa elintarvikesäännöstelyä, tilanne leirissä kärjistyy. Vangit uhkaavat nälkälakolla, mutta päällystön tuomio on ankara: nälkälakon johtajat määrätään ammuttavaksi. Kertojana on koulupoika, joka todisti karmeaa näytelmää. Vangit pantiin riviin, kuularuisku nostettiin kivelle, mutta ase putosi ja luodit osuivat minne sattui. Eloonjääneille annettiin armonlaukaukset. Näin teloitettiin seitsemäntoista miestä Svedlinin niityllä.
Kerrossänkyjä on seitsemässä kerroksessa ja siivottomissa oloissa taudit ja syöpäläiset leviävät. Voimistelusalin kattoon avataan aukko pahimman löyhkän tuulettamiseksi. Vankileirin päällikkö von Kraemer on ankara järjestyksen mies, vartijat sotaan kelpaamattomia paikallisia miehiä, joille tehtävä on uusi. Tottumattomien komennossa tapahtuu laittomuuksia ja väkivaltaisuuksia.
Kun senaatti tiukentaa elintarvikesäännöstelyä, tilanne leirissä kärjistyy. Vangit uhkaavat nälkälakolla, mutta päällystön tuomio on ankara: nälkälakon johtajat määrätään ammuttavaksi. Kertojana on koulupoika, joka todisti karmeaa näytelmää. Vangit pantiin riviin, kuularuisku nostettiin kivelle, mutta ase putosi ja luodit osuivat minne sattui. Eloonjääneille annettiin armonlaukaukset. Näin teloitettiin seitsemäntoista miestä Svedlinin niityllä.
- GenresNovels
206 pages, Hardcover
First published January 1, 2008
1 person is currently reading
21 people want to read
About the author
Antti Tuuri
99 books41 followersAntti Elias Tuuri (s. 1. lokakuuta 1944 Kauhava[) on suomalainen kirjailija, joka on koulutukseltaan diplomi-insinööri. Tuuri tunnetaan kotimaakuntaansa Etelä-Pohjanmaata kuvaavista kirjoistaan. Hän on myös kirjoittanut useita Äitini suku -sarjaan kuuluvia kirjoja, joissa kerrotaan Yhdysvaltoihin muuttaneiden suomalaisten kertomuksia. Hän sai Finlandia-palkinnon 1997 teoksestaan Lakeuden kutsu , Pohjanmaa-sarjan ensimmäisestä teoksesta Pohjanmaa Pohjoismaiden neuvoston kirjallisuuspalkinnon vuonna 1985[2] ja Aleksis Kiven palkinnon vuonna 2009. Tuuri on myös suomentanut islantilaisia saagoja[3], mistä tunnustuksena maan presidentti Vigdís Finnbogadóttir luovutti hänelle vuonna 1983 Islannin Haukan ritarikunnan ristin[1]. Tuurin tuotantoon kuuluu lisäksi kuunnelma- ja elokuvakäsikirjoituksia, oopperalibrettoja, elämäkertoja ja historiikkeja.
Tuuri kertojana:
Tuuri on sukupolvensa näkyvimpiä ja arvostetuimpia kertojia. Hänen varhaisessa tuotannossaan huomio kiinnittyi sanonnan tarkkuuteen ja niukkuuteen, joka toi joskus mieleen toisen diplomi-insinöörin, Antti Hyryn. Myöhemmin hänen tyylinsä tunnusmerkiksi on kohonnut pinnanalainen rikkaus, joka ilmenee joskus nasevina ”kirveen iskuina”, ja usein jonkin verran verhottuna huumorina tai satiirina. Tuurin tiedetään pohjustavan kaunokirjallisetkin teoksensa huolellisesti ja usein laajoin haastatteluin niin että hän yltää kerronnan kuivumatta yksityiskohtien tarkkuuteen ja uskottavuuteen.kenen mukaan?
Tuurin teoksista on filmatisoitu useita elokuvia. Pekka Parikka ohjasi vuonna 1988 hänen romaaniinsa perustuvan elokuvan Pohjanmaa[6], sekä vuonna 1989 saman nimiseen Tuurin romaaniin perustuvan elokuvan Talvisota[7]. Lisäksi Lauri Törhönen teki vuonna 1990 elokuvan Ameriikan raitti, Ilkka Vanne vuonna 2000 Lakeuden kutsun, joka perustuu Pohjanmaa -sarjan viimeiseen teokseen Lakeuden kutsu, sekä viimeisimpänä AJ Annila vuonna 2017 Ikitien. Tuuri on myös itse useasti toiminut mukana filmattujen romaaniensa käsikirjoitustyössä (Talvisota, Pohjanmaa, Lakeuden kutsu, Rukajärven tie, Ikitie). Tämän lisäksi Tuuri on myös kirjoittanut Pekka Parikan ohjaaman TV-sarjan Hunajan maku (1993) sekä sotasyyllisyysoikeudenkäynneistä kertovan TV-sarjan Tuomitut (1995) ja lähes sata kuunnelmaa. Hänen kirjojaan on käännetty kuudelletoista kielelle.
Tuuri kertojana:
Tuuri on sukupolvensa näkyvimpiä ja arvostetuimpia kertojia. Hänen varhaisessa tuotannossaan huomio kiinnittyi sanonnan tarkkuuteen ja niukkuuteen, joka toi joskus mieleen toisen diplomi-insinöörin, Antti Hyryn. Myöhemmin hänen tyylinsä tunnusmerkiksi on kohonnut pinnanalainen rikkaus, joka ilmenee joskus nasevina ”kirveen iskuina”, ja usein jonkin verran verhottuna huumorina tai satiirina. Tuurin tiedetään pohjustavan kaunokirjallisetkin teoksensa huolellisesti ja usein laajoin haastatteluin niin että hän yltää kerronnan kuivumatta yksityiskohtien tarkkuuteen ja uskottavuuteen.kenen mukaan?
Tuurin teoksista on filmatisoitu useita elokuvia. Pekka Parikka ohjasi vuonna 1988 hänen romaaniinsa perustuvan elokuvan Pohjanmaa[6], sekä vuonna 1989 saman nimiseen Tuurin romaaniin perustuvan elokuvan Talvisota[7]. Lisäksi Lauri Törhönen teki vuonna 1990 elokuvan Ameriikan raitti, Ilkka Vanne vuonna 2000 Lakeuden kutsun, joka perustuu Pohjanmaa -sarjan viimeiseen teokseen Lakeuden kutsu, sekä viimeisimpänä AJ Annila vuonna 2017 Ikitien. Tuuri on myös itse useasti toiminut mukana filmattujen romaaniensa käsikirjoitustyössä (Talvisota, Pohjanmaa, Lakeuden kutsu, Rukajärven tie, Ikitie). Tämän lisäksi Tuuri on myös kirjoittanut Pekka Parikan ohjaaman TV-sarjan Hunajan maku (1993) sekä sotasyyllisyysoikeudenkäynneistä kertovan TV-sarjan Tuomitut (1995) ja lähes sata kuunnelmaa. Hänen kirjojaan on käännetty kuudelletoista kielelle.
Ratings & Reviews
Friends & Following
Create a free account to discover what your friends think of this book!
Community Reviews
Displaying 1 - 4 of 4 reviews
February 21, 2017
Antti Tuurin "Surmanpellon" (Otava, 2008) tapahtumat sijoittuvat alkuvuoteen 1918. Seitsemäntoistavuotias päähenkilö Pauli saapuu Uudenkaarlepyyn vankileirille, jonne hänet on komennettu vartijaksi. Nuoren miehentaimen on katsottu palvelevan valkoista armeijaa paremmin venäläistä sotaväkeä vahtimalla kuin rintamajoukoissa.
Sotaa ei ole Uusikaarlepyyssä käyty. Venäläiset joukot ovat antautuneet ilman taistelua ja haaveilevat kotiinpääsystä. Monet heistä ovat solmineet suhteita paikallisiin naisiin ja yhdellä heistä, Popovilla, on kaupungissa vaimo ja lapsikin. Heidän kirjeitään Pauli päätyy kantamaan vankileiristä kaupunkiin ja takaisin.
Vankileirillä jännite kasvaa. Venäläiset vaativat oloihinsa parannusta, mutta leirin komentaja von Kraemer ei ole valmis tinkimään edes siinä vaiheessa kun vangit uhkaavat nälkälakolla ja kertovat sotilasneuvoston suulla marssivansa ulos leiristä. Tilanne kärjistyy äärimmäiseen pisteeseen, jonka lukija voinee päätellä kirjan nimestä.
Antti Tuuri kuvasi kansalaissotaa myös romaanissaan Kylmien kyytimies, jossa päähenkilö Jussi Katajala ei halua tarttua aseeseen joutuessaan keskelle Tampereen taisteluja. Ei sitä halua "Surmanpellon" Paulikaan, joka kieltäytyy teloittamasta aseettomia miehiä, mikä johtaa hänetkin vaikeuksiin. Mutta onko sodan kurimuksessa mahdollista valita keskitietä?
Lukioaikaisen historianopettajani puheista jäi elävästi mieleen, kuinka hän kuvaili kansalaissotaa amatöörien sodaksi. Seitsemäntoistavuotiaiden koulupoikien ollessa asialla ei mikään muu taida kyseeseen tullakaan: esimies komentaa jättämään lapselliset lämmittelyleikit sikseen, lomaa saadaan kuularuiskusta vahingossa räsähtävän sarjan myötä ja niin edespäin. Sodan rumuuden ja kaoottisuuden keskelle lohtua ja kauneutta tuovat sentään matemaattiset yhtälöt ja kaavat, joita insinöörin urasta haaveileva Pauli ratkoo vapaa-aikanaan.
Vaikka "Surmanpelto" onkin fiktiota, ovat siinä faktat kuitenkin kohdallaan. Näin pienoisromaani tarjoaa lukijalle mahdollisuuden tutustua helposti maamme historian kenties synkeimpään vaiheeseen, jota ei ehkä vieläkään tunneta tarpeeksi hyvin.
Sotaa ei ole Uusikaarlepyyssä käyty. Venäläiset joukot ovat antautuneet ilman taistelua ja haaveilevat kotiinpääsystä. Monet heistä ovat solmineet suhteita paikallisiin naisiin ja yhdellä heistä, Popovilla, on kaupungissa vaimo ja lapsikin. Heidän kirjeitään Pauli päätyy kantamaan vankileiristä kaupunkiin ja takaisin.
Vankileirillä jännite kasvaa. Venäläiset vaativat oloihinsa parannusta, mutta leirin komentaja von Kraemer ei ole valmis tinkimään edes siinä vaiheessa kun vangit uhkaavat nälkälakolla ja kertovat sotilasneuvoston suulla marssivansa ulos leiristä. Tilanne kärjistyy äärimmäiseen pisteeseen, jonka lukija voinee päätellä kirjan nimestä.
Antti Tuuri kuvasi kansalaissotaa myös romaanissaan Kylmien kyytimies, jossa päähenkilö Jussi Katajala ei halua tarttua aseeseen joutuessaan keskelle Tampereen taisteluja. Ei sitä halua "Surmanpellon" Paulikaan, joka kieltäytyy teloittamasta aseettomia miehiä, mikä johtaa hänetkin vaikeuksiin. Mutta onko sodan kurimuksessa mahdollista valita keskitietä?
Lukioaikaisen historianopettajani puheista jäi elävästi mieleen, kuinka hän kuvaili kansalaissotaa amatöörien sodaksi. Seitsemäntoistavuotiaiden koulupoikien ollessa asialla ei mikään muu taida kyseeseen tullakaan: esimies komentaa jättämään lapselliset lämmittelyleikit sikseen, lomaa saadaan kuularuiskusta vahingossa räsähtävän sarjan myötä ja niin edespäin. Sodan rumuuden ja kaoottisuuden keskelle lohtua ja kauneutta tuovat sentään matemaattiset yhtälöt ja kaavat, joita insinöörin urasta haaveileva Pauli ratkoo vapaa-aikanaan.
Vaikka "Surmanpelto" onkin fiktiota, ovat siinä faktat kuitenkin kohdallaan. Näin pienoisromaani tarjoaa lukijalle mahdollisuuden tutustua helposti maamme historian kenties synkeimpään vaiheeseen, jota ei ehkä vieläkään tunneta tarpeeksi hyvin.
November 3, 2016
17-vuotiaan nuorukaisen näkökulmasta vuoden 1918 tapahtumista Uudenkaarlepyyn vankileirillä. Kaiken keskellä hän jaksaa valmistautua ylioppilaskirjoituksiin. Karua ja sydäntä särkevää.
"Pystyin kuvittelemaan avaruuden, jonka jaoin akseleilla neljään osaan ja yritin sijoittaa funktiot kulkemaan niissä sen mukaan, mitä arvoja vakioilla oli ja mitä arvoja annoin muuttujille; uskoin niin tavoittavani jotakin puhdasta, kaunista ja totta."
"Pystyin kuvittelemaan avaruuden, jonka jaoin akseleilla neljään osaan ja yritin sijoittaa funktiot kulkemaan niissä sen mukaan, mitä arvoja vakioilla oli ja mitä arvoja annoin muuttujille; uskoin niin tavoittavani jotakin puhdasta, kaunista ja totta."
February 15, 2025
Tuurin persoonallinen kirjoitustyyli tavoittaa hyvin venäläisten vankien vahdeiksi joutuneiden koulupoikien mielenmaiseman. Ilman suoria sitaatteja henkilöt jäävät kuitenkin vähän etäisiksi. Tärkeä, vuoden 1918 tapahtumien joukossa katveeseen jäänyt aihe.
December 16, 2014
Antti Tuurin romaani Surmanpelto sijoittuu vuoteen 1918 pohjanmaalaiseen kaupunkiin Nykappiin (Uusikaarlepyy). Minäkertojana toimii 17-vuotias nuorukainen, joka haikailee rintamalle tappamaan punikkeja mutta joutuukin aseista riisuttujen venäläisten sotilaiden vanginvartijaksi.
Kerronta on hyvin lakonista ja rajoittuu lähes kokonaan nuoren lapualaisen näkökulmasta ympäristön havainnointiin. Tarina etenee jopa puuduttavasti, vaikka vikitellään vähän ruokalan tyttöjä, hytistään pakkasessa ”kuularuiskun” eli Maxim-konekiväärin kahvoissa odottelemassa, jos nälkiintyneet ja sairaat vangit yrittäisivät karata.
Aina kun aikaa liikenee, nuorukainen tarttuu johonkin matematiikan kirjaan ja pyrkii opiskelemaan. Sinänsä lapualaiseen opiskelijaan lukija saa vain häilyvän otteen, miten hän kokee vankileirin kurjuuden ja miten hän suhtautuu viholliseen. Suurin osa romaanin tapahtumista koskettaa vain pinnallisesti häntä eikä herätä sen kummempia pohdintoja.
Venäläisten kohtelu muuttuu, kun luutnantti Wikberg siirretään johdosta ja tilalle tulee entinen tsaarin armeijan upseeri von Kraemer. Varastelevia venäläisiä ammutaan. Kaikenlainen veljeily kielletään. Vankeja nälkiinnytetään. Puolalainen siirtolainen tapetaan. Tarkemmin seurataan venäläissuomalaisen perheen eroa. Betty Nygård menettää miehensä, ja lapsesta tulee puoliorpo.
Nimensä mukaisesti tarina huipentuu pitkän odottelun jälkeen Svedlinin kydölle, josta tulee varsinainen teurastusalue. Kenttäoikeus tuomitsee Mannerheimin hyväksymänä niskuroijat ankarimman mahdollisen mukaan. Lukija joutuu tukalaan asemaan lapualaispojan rinnalle lukiessaan kertomusta: missä menevät inhimillisyyden rajat ja missä määrin on epäisänmaallista kieltäytyä tarpeettomista julmuuksista?
Kerronta on hyvin lakonista ja rajoittuu lähes kokonaan nuoren lapualaisen näkökulmasta ympäristön havainnointiin. Tarina etenee jopa puuduttavasti, vaikka vikitellään vähän ruokalan tyttöjä, hytistään pakkasessa ”kuularuiskun” eli Maxim-konekiväärin kahvoissa odottelemassa, jos nälkiintyneet ja sairaat vangit yrittäisivät karata.
Aina kun aikaa liikenee, nuorukainen tarttuu johonkin matematiikan kirjaan ja pyrkii opiskelemaan. Sinänsä lapualaiseen opiskelijaan lukija saa vain häilyvän otteen, miten hän kokee vankileirin kurjuuden ja miten hän suhtautuu viholliseen. Suurin osa romaanin tapahtumista koskettaa vain pinnallisesti häntä eikä herätä sen kummempia pohdintoja.
Venäläisten kohtelu muuttuu, kun luutnantti Wikberg siirretään johdosta ja tilalle tulee entinen tsaarin armeijan upseeri von Kraemer. Varastelevia venäläisiä ammutaan. Kaikenlainen veljeily kielletään. Vankeja nälkiinnytetään. Puolalainen siirtolainen tapetaan. Tarkemmin seurataan venäläissuomalaisen perheen eroa. Betty Nygård menettää miehensä, ja lapsesta tulee puoliorpo.
Nimensä mukaisesti tarina huipentuu pitkän odottelun jälkeen Svedlinin kydölle, josta tulee varsinainen teurastusalue. Kenttäoikeus tuomitsee Mannerheimin hyväksymänä niskuroijat ankarimman mahdollisen mukaan. Lukija joutuu tukalaan asemaan lapualaispojan rinnalle lukiessaan kertomusta: missä menevät inhimillisyyden rajat ja missä määrin on epäisänmaallista kieltäytyä tarpeettomista julmuuksista?
Displaying 1 - 4 of 4 reviews