Akatemiaprofessori Heikki Ylikangas käsittelee suurelta osalta rikollisuuden historiaa tässä teoksessaan, jossa on kahdeksan laajaa lukua. Ensimmäisessä etsitään vastausta siihen, minkä vuoksi väkivalta vähentyi jyrkästi 1600-luvun kuluessa ja asettui 1700-luvun puolimaissa suunnilleen nykyiselle tasolleen. Nuijasodan osalta paneudutaan kysymykseen, miksi talonpojat nousivat ennalta varmaan tappioon tuomittuun kapinaan. Kolmas kohteista on historiallinen kulttuuriraja Länsi- ja Itä-Suomen välillä. Venäjän vallan ajalta haetaan selitystä siihen, miksi Venäjä antoi Suomelle autonomian vuonna 1809 mutta alkoi kaventaa sitä sitten 1890-luvulta lähtien.
Kuluvaa vuosisataa tarkastellaan kolmen leikkauskohdan kautta. Vuoteen 1918 syvennytään kimmokkeena se massiivinen kirjoittelu, jonka Ilkka-lehti suuntasi teosta Tie Tampereelle (1993) vastaan. Kritiikin asiallisiin osiin vastataan perusteellisesti.
Tämän jälkeen pohditaan ongelmaa, mihin sotaan eteläpohjalaiset lähtivät vuonna 1918. Lehden esille ottamasta henkilöhistoriallisesta yksityistapauksesta on laadittu seikkaperäinen pienoistutkielma. Luku päättyy Ilkka-lehden linjan analysointiin.
Väkivallasta sanan valtaan - kirjan viimeiset luvut käsittelevät talvisotaa, suomettumista ja sananvapautta. Talvisodan osalta selvitetään, minkä vuoksi Suomi ei pyytänyt länsivaltain apua, vaan valitsi mieluimmin Moskovan saneleman pakkorauhan. Suomettuminen on tulkittu Suomen historian ainutlaatuiseksi poikkeusilmiöksi; tämän kirjan mukaan se ei sitä ollut. Sananvapauden ajankohtaisiin ongelmiin tarjotaan ratkaisua, joka herättänee ainakin keskustelua.
Kokoelma, joka muuttuu kiinnostavasta tutkielmasta epäkiinnostavaksi apologiaksi. Ainakin itselleni on aivan sama kuka lyttäsi jossain maakuntalehdessä joskus 90-luvulla kirjoittajan ilmeisen uraauurtavan tutkimuksen punakapinasta (ei mukana tässä kirjassa).
Teksti ei ole alkuun ollut mitenkään kauhean helppolukuista ensimmäisen kappaleen osalta ja tuntui, että ensimmäisessä luvussa jaariteltiin ihan turhia. Loppukommentissa todetaan, että sivilisaatioteoria on kumottu, mutta teksti oli niin sekavaa, että vaikea ymmärtää täysin mihin vedoten se on kumottu. Ihmettelin, miten kirjoittaja on kirjoittanut JA julkaissut niin monia kirjoja, kun teksti oli alussa näin kuivaa. Tekstin ymmärrettävyys parantui huomattavasti jatkossa ja seuravat luvut olikin paljon mielenkiintoisia (lukuunottamatta viimeistä sananvapautta koskevaa, joka palasi taas alun kapulakielilinjalle). Nuijasotaa, sisällissotaa ja Talvisotaa koskevat luvut olivat erittäin mielenkiintoisia ja valottivat ainakin Talvisodan osalta asioita huomattavasti enempi, kuin mitä olin etukäteen tiennyt. Kirjan sisältö ei kyllä täsmää aivan kokonaan mielestäni kirjan nimeä. Kirjailijan tyyli siis vaihteli runsaasti, alussa ja lopussa oli samaan tapaan kirjoitettua ja kirjan keskivaiheet olivat sitten taas huomattavasti ymmärrettävämpää tekstiä. Sinänsä ymmärrän kirjan olleen kirjoitettu tavalliselle kansalle, ei niinkään oppikirjaksi tai pienen paljon koulutetun ja kokeneen historian ammattilaisten kirjaksi, joten kirjan tyyli olisi pitänyt noudatella koko ajan tuota helppolukuisempaa tekstiä.