Aion kertoa nyt kaiken

by Olga Palo

Riemastuttava ja veitsenterävä novellikokoelma ravistaa kirjoituksen, autofiktion ja naiskuvaukset suloisesti sijoiltaan.

Kuiskaaja toistelee muiden repliikkejä muttei saa lausuttua omia sanojaan, menetetty rakkaus mykistää, päähenkilöt käyvät kirjailijan kimppuun ja cv ryöpsähtää kokonaistaideteokseksi.

Kirjan tarinoiden päähenkilöitä ovat eri naisten lisäksi päiväkirjat, muistilaput, kirjoitus, luettelot ja muistikuvat.

Teos tutkii loisteliaasti kielen, kertomisen, ylöskirjaamisen ja selittämisen mekanismeja. Tekstit ajavat autofiktiivisen totuuden iloisesti nurkkaan ja peilaavat siitä itseään. Ne leikkivät tosissaan ja puhuvat totta niin hyvin kuin fiktio kuunaan voi.

256 pages, Hardcover

First published January 1, 2023

Reviews

[Essi Kupiainen · Rating 3 out of 5]

äh, jotenkin halusin tykätä tästä enemmän :(

nekään tekstit joista pidin paljon ei kuitenkaan tuntunu kovin mieleenpainuvilta.

haluisin lukea lisää novelleja

2,5/5

[A · Rating 4 out of 5]

Kun novellikokoelma alkaa Beckett-sitaatilla, sallin itselleni korkeat odotukset. Ensimmäisten novellien kohdalla olin varovaisen myönteinen, mutta ne tuntuivat vielä kuitenkin hiukan liian älyllisiltä ja etäisiltä. Viimeistään novellin "Fiktiivinen pääkaupunki Pohjois-Euroopassa" kohdalla lukukokemukseni kääntyi yksinomaan ilahtuneeksi ja jopa riemastuneeksi. Leilan soisin jokaisen naisia proosaansa kirjoittavan henkilön lukevan! Ja ah, oi Hulda, sankari jonka tarvitsemme! Ehdotus omakuvaksi - tyylikkäästi rakentuva, omaperäinen ja niin samaistuttava lopetusnovelli. Muistinko mainita, että täältä löytyy myös uloste-dadaa ja kakka-flarf?

Mitä riehakasta ilottelua, miten innostava feministinen novellikokoelma muun muassa muistista ja identiteetistä, ja ennen kaikkea tarinallistamisesta ja kerronnasta! Miten hauska, miten samaistuttava! Näin velana äitiys on minulle yleensä melko epäkiinnostava teema, mutta Palo onnistui kirjoittamaan siitäkin aiheesta niin että luin jokaisen novellin kuin janooni.

"Entä jos pohjimmiltani en ole yhtään mitään, siis jos kaikkein rehellisin olotila on virran uoma tai alikulkutunneli tai pätkä huokausta, ajallinen vai tilallinen, en tiedä.
Tämä on yritys piirtää esiin sisäistä maisemaa, jota voisi kutsua minuksi, mutta joka on kuitenkin enemmän jonkinlainen hetkellinen asiantila. Ja silti ihminen voi identifioitua tuollaiseen asiantilaan, menneisyytensä minään, esimerkiksi, ja se taas voi saada aikaan tunteen siitä, että on jatkuvasti väärässä paikassa tai elää väärää elämää." (s.245)

[Leeni · Rating 2 out of 5]

Novellikokoelma, joka ei yksinkertaisesti ollut hirveän kiinnostava. Jotkut yksittäiset tekstit puhuttelivat edes osittain, mutta suurin osa jätti kylmäksi. Ehdoton antisuositus jos et halua lukea eritteistä. Tästä jäi jotenkin sellainen olo, että hirveän paljon oli yritystä kirjoittaa teknisesti mielenkiintoisia novelleja, mutta lopputulos nyt sitten ei ole erityisen muistettava.

[Anni · Rating 2 out of 5]

- en saanut tästä kunnolla otetta. paikoin oli pientä rämpimistä ;-(
- loppupuolella (erityisesti viimeisessä novellissa) oli tosi taitavaa, oivaltavaa ja voimakasta pohdintaa äitiydestä ja naiseudesta. omia suosikkiaiheita :’-)❤️
- parhaimmillaan kekseliäs, kaunis ja leikittelevä, mutta osasi olla myös epätasainen, etäinen ja epämääräinen

[Inka · Rating 4 out of 5]

4.5 ⭐️
Hulda🫶🏻

[Heidi · Rating 4 out of 5]

3.5
Odotin Palolta esseekokoelmaa, sainkin novelliteoksen. Sama palo.

[Susa · Rating 2 out of 5]

Toisista novelleista pidin aivan hurjasti ja sitten oli kyllä sellaisia, joita en olisi jaksanut lukea läpi ollenkaan. Epätasainen.

[Sini Orvokki · Rating 2 out of 5]

2.5 tähteä

[Readerwhy]

Olga Palon novellikokoelma Aion kertoa nyt kaiken jättää jälkeensä hyvällä tapaa ristiriitaisen olon. Hyvällä siksi, että minun on lukijana pakko tehdä tiliä itseni kanssa sen suhteen, miksi osa Palon novelleista puhutteli niin kovasti ja miksi taas osa ei tehnyt niin lainkaan.

Novellin ja esseen välinen raja on horjuva ja sitä, mitä yksi kutsuu novelliksi pitää toinen esseenä. Palon kokoelman suhteen minulle oli suuri merkitys sillä, että teos avautuu esseemäisinä novelleina, joiden myötä niissä esiintyvä kertoja siirtyy myös osaksi perinteisesti novellimaisempien tekstien kerrontarakenteita.

Ensimmäisten tekstien ja teoksen päättävän tekstin 'Ehdotus omakuvaksi' kohdalla olen innoissani. Ne herättävät minussa valtavaa tuttuuden tunnetta. Jollakin ihmeellisellä tavalla koen tulevani nähdyksi.

Näin tapahtuu lukiessani harvoin, mutta nyt niin käy. Jokin kertojan tavassa ajatella ja tarkkailla näkemäänsä tulee lähelle ja toisinaan koen, että olisin itse voinut kirjoittaa samoilla samoilla kuin Palo. En samoista asioista. En samoista havannoista, mutta samalla tapaa (kutsuttaisiinko tätä tyyliksi?) sanoja käyttäen, niiden kanssa epäröiden, niihin sisältyvien monien mahdollisuuksien seurassa huimausta tuntien.

Kun on ollut niin hankalaa lukemisen ja lukemastani kirjoittamisen kanssa lähes koko vuoden 2023 ja sitä ennenkin aina välillä pitkiä aikoja. Kun minun ja kirjallisuuden väliin on noussut seinä, eikä kirjallisuus ole avannut syliään, ei tarjonnut turvapaikkaa. Kun olemassaolo on ollut Palon sanoin ulkokuorista ja kun äkkiä törmää lauseisiin, joihin voi samaistua niin täysin.



"Traumaattinen tapahtuma on saattanut säikyttää itsen pois, ja tällöin ihmisestä on tullut itsetön: masentunut, vailla tunnetta merkityksestä, ilman yhteyttä yhteisöönsä ja itseensä, jonkinlainen ulkokuori."

Touché.

"Minulla on vanha päiväkirja, jota en voi lukea. Monta sellaista. Ensin kirjoitan päiväkirjaa jotten unohtaisi, tai ehkä vain puran sinne jotakin, ja sitten vuosien päästä en voi avata sitä, syynä ovat ylitsevuotavat tunteet, joita päiväkirjan avaaminen synnyttää."

Erittäin touché.



Palon teoksessa on roppakaupalla kiinnostavia sanoihin, kirjoittamiseen ja kirjallisuudenlajeihin sekä tarinallisuuteen liittyviä huomioita. Sanoilla on kaikki mahdollisuudet. Niiden sisuksissa piilee loputtomasti. Silti. Sanat ovat riittämättömiä, niiden avulla voi tavoittaa vain osan. Edellinen lause todentuu myös juuri tässä ja nyt.



Aion kertoa nyt kaiken on hybridi, jossa omakohtaista sekä paljastetaan että piilotetaan fiktioon. Fiktion ja toden rajat kulkevat lauseiden välissä, enkä voi tietää, mikä on mitä. Se voisi olla hermostuttavaa, mutta itse koen tämän epävarmuuden kutkuttavaksi.

Palo esittelee kirjoittamisen rakennepuita. Esiin tuodaan kerronnallisia ratkaisuja, joista yleensä näemme vain kirjailijan tekemän valinnan lopputuloksen.



"Etäännyn tarkkailemaan, nainen upposi täyteen elämään, eikä naisella sitä paitsi ollut, minulla ei ollut, ei ole, naisella ei ole, ei ole ollut ei ole aikaa - aikamuodot, kerronnan tavat, etäisyydet sekoittuvat ja tulevat mahdollisiksi yhtaikaa minulle hänelle sinulle, nyt kun hän istuu, istui, istuutui kirjoittamaan ..."



Toisinaan kertoja ja romaanihenkilöt sulautuvat toisiinsa. Välillä Palon teksti kuitenkin yltyy kuumehoureiseksi ja maistuu liialta yrittämiseltä. Aion kertoa nyt kaiken sisältää runsaasti kirjoittamiseen liittyviä ideoita ja narratiivisilla konventioilla leikittelyä. Tämä on kiinnostavaa ja fressiä, mutta välillä tuloksena on sekametelisoppaa, jonka läsnäolo teoksessa ei vaikuta kovin perustellulta.

Aion kertoa nyt kaiken on feministinen teos ja erityisesti sen äitiyteen liittyvät huomiot lienevät tuttuja monille luovilla aloilla toimiville (ja miksei muillekin).



"Lapsi voi pyyhkiä pois taiteilijuuden, uran, kiinnostavuuden, kulmikkuuden. Ainakin jos on nainen. Äitiys pyyhkii minut yli, maailma pyyhkii äitiydellä minut minusta, äitiys pyyhkii minulla pöytää. Jos puhuu äitinä olemisesta niin siitä tulee kuulijalle koko identiteetti. Miksei äitiys voisi olla tekoja?"



Aion kertoa nyt kaiken on esseetyyppisissä novelleissaan vahvasti metafiktiivinen. Se on teos, joka saa rakastamaan muistikirjoja, tyhjien sivujen tuhansia potentiaalisia mahdollisuuksia. Muistiin kirjoitettujen sanojen tarjoamaa paluun mahdollisuutta. Paikoin Palon teos on sekava, mutta kannattaa pitää mielessä hänen seuraavat sanansa: "JOHDONMUKAISUUS ON PATRIARKAATIN SALAJUONI."

[Mikko Saari · Rating 4 out of 5]

Olga Palon Aion kertoa nyt kaiken -teoksen luvattiin katalogissa tutkivan kielen ja kertomisen mekanismeja ja ”ajavan autofiktiivisen totuuden iloisesti nurkkaan”. Tämä kuulosti hyvältä ja johti kirjastovaraukseen, koska suhteeni autofiktioon on kaikkea muuta kuin yksinkertainen. Vaan miten kävi?

Aion kertoa nyt kaiken on novellikokoelma, joka jo itsessään on vähän poikkeuksellista. Uusia novellikokoelmia ei ilmesty kovin paljon. Kokoelma on runsas, siinä on yli kaksikymmentä tekstiä. Osa niistä on hyvin lyhyitä välipaloja, mutta luettavaa joka tapauksessa riittää runsaasti. Kokoelman avaa tällainen lyhyt välipala, pieni kertomus naisesta, joka varautuu maksamaan matkansa kuoleman lautturille kertomalla tarinoita, jotka hän on kirjoittanut muistikirjaansa. ”Sitten muistikirja varastettiin, eräs kirjailija löysi sen, julkaisi parhaat palat novellikokoelmassaan ja saavutti suuren suosion.” Hupsis!

Ensimmäinen pidempi novelli ”Rahtilaiva” on edustava esimerkki novellikokoelman tyylistä. Siinä minäkertoja kuvailee matkaansa rahtilaivalla, ”pois sinun luotasi”. Tyylinsä puolesta tämä voisi olla autofiktiivistä tai muuten omaelämäkerrallista kirjoittamista. Ei se kuitenkaan ole; se on minäkertojallinen novelli, eikä ole mitään syytä yhdistää kirjoittajaa ja kertojaa.

Myöhemmin tässä kokoelmassa – ilahduttavassa ”Runous”-novellissa, jossa jäykän analyyttinen kertoja lähtee perehtymään runouteen odottamattomasta suunnasta – kohdataan tunnettu kirjailija, jolla on painavaa sanottavaa kertojuudesta:

– Siis SINÄ et ole sama asia kuin kirjoittamasi minä-kertoja, tai edes runon puhuja! Sun täytyy erottaa itsesi tästä, siis tää on just tätä kun ihmiset ei enää erota näitä, kirjailija pauhusi.

Niinpä. Olga Palo leikittelee muutenkin teoksessaan kertojuudella, kirjailijuudella, tarinoiden rakentumisella ja muulla metafiktiivisellä aineksella. Sen huipentuma on novella ”Fiktiivinen pääkaupunki Pohjois-Euroopassa”, jossa kommentoidaan kirjailijan autofiktiivistä teosta tavalla, jossa tarinan eri kerrokset sulautuvat lopulta toisiinsa niin, ettei lukija enää välttämättä pysy kärryillä, mikä on mitäkin kerrostumaa.

”Lehdistökatsaus”-fragmentti on vähän alleviivaava, mutta hauska huomio siitä, millaista passiivikieltä lehdistössä käytetään (miesten) rikoksista puhuttaessa. ”Tilanne kärjistyi ja nuori nainen menetti henkensä.”

Kokoelmassa on jo mainittujen lisäksi useita hyviä tekstejä. Teatterin kuiskaajasta kuvan piirtävä ”Kuiskaaja”, ”Kuinka kuvailisit itseäsi, rehellisesti?” -kysymyksestä käynnistyvä luonnekuvausvyörytys ”Ehdotus omakuvaksi”, maaniseksi yltyvä äitiyskuvaus ”Keltainen nauhuri”, loputtomina vaihtoehtoina etenevä ”Jotakin merkittävää”… novellin ystäville Aion kertoa nyt kaiken tarjoilee paljon herkkupaloja. Näillä näytöillä jään odottamaan mielenkiinnolla, mitä Olga Palo seuraavaksi tekee.

[Morthen · Rating 4 out of 5]

Ajatuksia herättäviä lyhyitä kertomuksia/tarinoita.
Osa tyrmääviä, osa humoristisia, osa koomisia, osa traagisia. Surullisia, rosoisia, eläviä. Kaipauksellisia. Ehkä?
—-
Esim.

Välillemme puhkesi rita, ja tilanne kärjistyi. Vihaisia sanoja vaihdettiin, ja ilmassa oli pelkoa. Vakivaltaa minua kohtaan oli tapahtunut aiemminkin, se oli varjostanut suhdettamme, jota mustasukkaisuus rivasi, ja siksi pakenin.
Hiivin ovesta, suljin sen hiljaa. Silti rappukäytävässä juostessa oli tunne, ettà minua seurattin. Pihan laidalla minua lyötiin jollakin kovalla, sitten ehkä potkaistin. Oli nyrkkejä, riuhtomista, huutamista, ähinää. Sitten oli jotakin terävää. Sitten minua raahattiin. Jouduin päällekarkauksen, väkivallanteon, perheväkivallan uhriksi. Huutoani ei kuultu. Minut murhattin. Jouduin tapon uhriksi. Minut surmattiin. Menetin henkeni. Hätäkeskukseen ei soitettu.
Ruumis pilotettin. Minua ei koskaan löydetty. Ketään ei pidätetty.
Jos iltapäivälehdessä jotain kirjoitettin, sanottiin ehkä:
"Tilanne karjistyi ja nuori nainen menetti henkensä.?»

[Jaana V · Rating 3 out of 5]

Aitofiktiolla leikitteleminen ei kyllä ole ehkä enää aivan niin tuore ja ravisteleva tulokulma kirjallisuuteen kuin takakansi- ja mainostekstit antavat ymmärtää… Mutta lukemisen arvoinen kokoelma, ehdottomasti. Kirjoittamisessa, tekijyydessä ja kertomisen ja kerrotuksi tulemisen tematiikassa on toki aina kiinnostavaa ammennettavaa, vaikka ei nyt niin ”ravisteleva” tai uusi kulma olisikaan…

(Kriittisen korkeakoulun käytyäni on ollut muuten viihdyttävä harrastus myös bongata viime vuosien esikoiskirjailijoiden teoksista viittauksia Kriittiseen - tässäkin oli!)

[Iira · Rating 4 out of 5]

Helmet-lukuhaaste 2023: 45. Kirja sopii haastekohtaan, johon olet jo lukenut kirjan

[Eija Toiviala · Rating 4 out of 5]

Paljolti tekijän minään perustuva kirja.

[Anna Khirug · Rating 2 out of 5]

Im 14 and this is deep

[Banana Bread · Rating 5 out of 5]

Mä tykkäsin, huumorilla kirjotettua nokkelaa tekstiä.

[Heta · Rating 4 out of 5]

Viihdyin, samaistuin, huvituin ja riemastuin. Tykkäsin myös kansitaiteesta.