Buddenbrookit (loppupuoli, spoilereita)

[Tytti, The Head Honcho]

Tässä ketjussa voi keskustella kirjasta ja sen alkupuolen tapahtumista vapaasti, laittakaa kuitenkin mahdolliset loppupuolen isot spoilerit tageihin.

[Desertorum]

Eilen illalla luin viimeiset luvut ja tämä olisi vihdoin taputeltu. Vähän jäi sellainen valju olo.

Parasta oli ajan kuvaus. Tässä kerrottiin asioista aika pikku tarkasta ja kuvailtiin ihmisiä jännittävin eri tavoin, joista minulla tuli lähinnä mieleen jonkunlaiset karikatyyrit (jotta tässä kai ei kuitenkaan haettu). Nämä karikatyyriset, omituiset ja hassut hahmot eivät oikein onnistuneet herättämään tunteita (varsinkin kun ne jäivät ulkoisen tarkan kuvailun jälkeen sisällöllisesti aika yksipuolisiksi), joka taas sain aikaan sen, ettei heidän elämäkään oikein jaksanut kiinnosta.

Tarina ei pitänyt oikein otteessaan, joten tähän oli aina vähän vaikea tarttua. Sitten kun aloitti lukemisen, se oli kyllä helppoa vaikkakin jossain 400 sivun kohdalla tarina meinasi junnata paikallaan vähän liikaakin. Kuten Tyttikin mainitsi, niin tässähän tavallaan tietää mitä tulee käymään mutta ei miten. Ja se kyllä onnistui tavallaan yllättämään itseni. Odotin enemmän sellaista julkista nöyryytystä ja köyhyyteen vajoamista mutta (view spoiler)[ sitten kaikki vaan kuolivat (hide spoiler)]. Kuten joku oli arvostelussa sanonut, niin tavallaan sellainen "helppo" ratkaisu.

[Annamariah, Lukupiirinpyörittäjä]

Hah, mäkin odotin enemmän rappiota ja vähemmän tuollaista tasaista kelkkamäkeä hautaan. Annoin kolme tähteä, sillä lukeminen ei missään vaiheessa tökkinyt vaikka etenikin hitaasti. En kuitenkaan oikein päässyt henkilöiden pään sisään tai kiintynyt heihin. Tuo karikatyyrimaisuus on kuvaava ilmaus.

Välillä kirja tuntui myös kokoelmalta irrallisia anekdootteja eri perheenjäsenten elämästä. Olisin ehkä kaivannut jotain vähän selkeämpää punaista lankaa tai vahvempia päähenkilöitä eri sukupolvista.

Kiinnitin huomiota myös siihen, että lukiessa kirja ei tuntunut mitenkään erityisen saksalaiselta. Kyllähän siinä selvästi tiettyä aikakautta kuvataan ja välillä viitataan joihinkin historiallisiin tapahtumiin, mutta en tuntenut oppivani juuri mitään uutta Saksan historiasta ja/tai kulttuurista. (Sijoitan tämän silti maailmanympärimatkani Saksan edustajaksi, mutta sellaiseksi romaani oli kyllä pieni pettymys, sillä haasteen ideana on nimenomaan tutustua eri maihin ja niiden tapoihin.)

[Aaro]

Multa meni vähän ohi että tämä kirja oli lukupiirissä ( : D ), mutta koska Buddenbrookit olen lukenut vuosi pari sitten, ehkä muistan tarpeeksi.

En pitänyt kirjasta koska se herätti melankolisia tunnelmia, mutta samalla se tuntui kuitenkin myös tärkeältä kirjalta.


Välillä kirja tuntui myös kokoelmalta irrallisia anekdootteja eri perheenjäsenten elämästä. Olisin ehkä kaivannut jotain vähän selkeämpää punaista lankaa tai vahvempia päähenkilöitä eri sukupolvista.

Minusta tämä piirre teki kirjasta koskettavan ja realistisen tuntuisen. Eihän oikeasssa elämässäkään ole punaista lankaa, ellei sitä onnistu itse itselleen rakentamaan, ja kirjaa voisi ajatella kertomuksena siitä kuinka sellaisen rakentaminen on vaikeaa. Sen sijaan olisi koherentti sukusaaga tai dramaattinen tragedia, suvun rappio on tarina sarjasta räpiköintejä, pettymyksiä ja erilaisia epäonnistumisia kaikkien taholta, joista sitten jää vain muistikuvia ja anekdootteja jotka nekin unohtuvat kun suvun jäsenet kuolevat (tai Mannin tapauksessa, hän ilmeisesti kirjoitti niistä kirjan).

Kiinnitin huomiota myös siihen, että lukiessa kirja ei tuntunut mitenkään erityisen saksalaiselta.

Mielenkiintoinen huomio. Jos yritän muistella mitä itse kirjassa näin tässä suhteessa, niin en ajatellut ainakaan noin. Ehkä lähestyin kirjaa kertomuksena saksalaisuuden rakentumisesta jotenkin muuten kuin niiden ihan tavallisempien Saksa-kliseiden kautta. Tai sitten tuollaisen tuntemuksen herättäminen on Mannin taholta tarkoituksellista: Napoleonin sotien aikainen itsenäinen kaupunkivaltio-Lyypekki ja sitä edustava kauppiassuku katoaa. Heidän jälkeläisensä katselevat "saksalaisuuden" syntyä ulkopuolisina (loppukaneettina tälle Johannin sopeutumattomuus preussilaisen ankaraan kouluun).

[Lumissa]

Tulihan tämä vihdoin minullakin luettua. Oli kaiken kaikkiaan mielenkiintoinen matka 1800-luvun jälkipuoliskon Saksaan ja porvarillisten hyveiden maailmaan.

Pidin pääosin henkilögalleriasta, etenkin Tony oli aika verraton tapaus, mutta myös tämän molemmat veljet olivat tarinan arvoisia. Pidin myös aavistuksen loivista draaman kaarista, ne tekivät kirjasta piristävän poikkeavan luettavan moniin vastaaviin verrattuna. Ylemmän keskiluokan kuvauksena tätä tulee väkisinkin verrattua Forsytein taruun, ja ehkä Mann vetää tässä omissa kirjoissani pidemmän korren. Mikä menevyydessä hävitään, se ajankuvassa voitetaan.

Hauska yksityiskohta oli naisten korkean iän jatkuva päivittely. Tonyn elämä oli käytännössä ohi 30-vuotiaana ja 50-vuotias nainen oli ikivanha.

[Desertorum]

Lumissa wrote: "Tulihan tämä vihdoin minullakin luettua. Oli kaiken kaikkiaan mielenkiintoinen matka 1800-luvun jälkipuoliskon Saksaan ja porvarillisten hyveiden maailmaan.

Pidin pääosin henkilögalleriasta, eten..."

Itsellä kävi taas toisinpäin ja pidin Forsytein tarusta enemmän. Ehkä se tuntui jotenkin tunnelmaltaan kevyemmältä. Tosin sen lukemisesta alkaa olla jo aikaa, joten ehkä osaa niin hyvin verrata.

[Lumissa]

Desertorum wrote: "Itsellä kävi taas toisinpäin ja pidin Forsytein tarusta enemmän. Ehkä se tuntui jotenkin tunnelmaltaan kevyemmältä. Tosin sen lukemisesta alkaa olla jo aikaa, joten ehkä osaa niin hyvin verrata. "

Itsekin olen Forsytein tarun lukenut aika lailla 15 vuotta sitten, ihan kirkkaat muistikuvat eivät ole :) Annoin sillekin kyllä neljä tähteä, mutta ehkä vähän syistä kuin Buddenbrookeille.

Forsytein taru on tosiaan minusta vähän menevämpi ja lähtökohtaisesti juonivetoisempi. On enemmän draamaa: juonittelua, väkivaltaa ja hullaantunutta rakastumista. Asetelmatkin ovat (ainakin nykylukijalle) tutut, on pahat rahaa palvovat ihmiset ja on hyvät taidetta ja sivistystä palvovat ihmiset. Asetelmista rakennetaan aika tuttuja polkuja kulkeva tarina. Buddenbrookien taustalla kulkeva rappio tuntuu minusta ehkä jollain tavalla mielenkiintoisemmalta teemalta ja jollain tapaa tuoreemmalta näkökulmalta. Mielenkiintoista kummassakin kirjassa on, että ilmeisesti niissä on enemmän tai vähemmän kirjailijan omia kokemuksia taustalla, Mannilla varmaan enemmän.

Joka tapauksessa olisi Mannia kiva lukea enemmänkin ja nähdä miten teemat kehittyvät myöhemmässä tuotannossa. Buddenbrookit on kuitenkin todella nuorena kirjoitettu.