Suomalainen lukupiiri discussion

48 views
Genrehaaste 2018 > Anna lukee genrekirjallisuutta

Comments Showing 1-50 of 80 (80 new)    post a comment »
« previous 1

message 1: by Annamariah, Lukupiirinpyörittäjä (last edited Jan 07, 2019 11:13AM) (new)

Annamariah | 1745 comments Jos yhteiset lukupiirikirjat eivät innosta tai eivät riitä, halutessaan voi perustaa oman genrehaasteketjunsa. Ketjussa voi listata yleisesti eri genreistä vuoden mittaan lukemiaan kirjoja tai selostaa haasteensa etenemistä, jos sen haluaa suorittaa omilla säännöillään. Tämä ketju on yhdenlainen esimerkki, mutta käyttäkää omaa luovuuttanne.

Minun tarkoitukseni on lukea joka genrestä yhteisen lukupiirikirjan lisäksi vähintään yksi muu kirja (suosikkigenreistä tietenkin enemmän). Virallisessa haasteessa lasten- ja nuortenkirjallisuus on yhdistetty yhdeksi kirjallisuudenlajiksi muiden joukkoon, mutta minä haluan lukea sitäkin laajemmin, joten aion lukea kaikista muista päägenreistä myös jonkin lasten- tai nuortenkirjan.

Luetut kirjat:

ELÄINKIRJALLISUUS
Richard Adams: Watership Down*
David Duchovny: Holy Cow
George Orwell: Animal Farm*

FANTASIAKIRJALLISUUS
Sarah Gray: Wuthering Bites
J. K. Rowling: Fantastic Beasts and Where to Find Them: The Original Screenplay
Erika Vik: Hän sanoi nimekseen Aleia
Steampunk
Viola Carr: The Dastardly Miss Lizzie
Urbaani fantasia
Lauren Beukes: Zoo City
Sarah Kuhn: Heroine Complex
Guillermo del Toro & Daniel Kraus: The Shape of Water

HENGELLINEN KIRJALLISUUS
C. S. Lewis: The Illustrated Screwtape Letters: Letters from a Senior to a Junior Devil
Tuulikki Metsola: Silta-Anna, Jumalan timantti

HISTORIALLISET ROMAANIT
Tahmima Anam: Kulta-aika
Mazo de la Roche: Jalnan aamu
Diana Gabaldon: A Breath of Snow and Ashes
Diana Gabaldon: Virgins: An Outlander Short Story
Sergeanne Golon: Angelika ja demoni
Jan Guillou: Arnin perintö
Kazuo Ishiguro: Pitkän päivän ilta
Väinö Linna: Täällä Pohjantähden alla 1
Väinö Linna: Täällä Pohjantähden alla 2
Jenni Linturi: Malmi, 1917
Colleen McCullough: Missalonghin naiset
Margaret Mitchell: Tuulen viemää
Sofi Oksanen: Kun kyyhkyset katosivat
Mike Pohjola: Sinä vuonna 1918
Jean M. Untinen-Auel: Luolien suojatit
Alice Walker: Häivähdys purppuraa
Sarah Waters: Fingersmith
Lisa Wingate: Before We Were Yours
Todellisista henkilöistä kertovat romaanit
Raija Oranen: Ackté!
Historianäytelmät
Arthur Miller: The Crucible

HUUMORI
Eve Hietamies: Yösyöttö
Eve Hietamies: Tarhapäivä
Eve Hietamies: Hammaskeiju
Tuomas Kyrö: Mielensäpahoittajan olympiamatka
Maiju Lassila: Tulitikkuja lainaamassa
Dieter Hermann Schmitz: Täällä pohjoisnavan alla: Matkani saunankestäväksi suomalaiseksi
Dieter Hermann Schmitz: Kun sanat ei kiitä – suomalaisinta sanaa etsimässä
Timur Vermes: Täällä taas
Komedianäytelmät
William Shakespeare: A Midsummer Night's Dream

JÄNNITYSKIRJALLISUUS
David Lagercrantz: Tyttö joka etsi varjoaan
Eppu Nuotio & Pirkko Soininen: Sakset tyynyn alla
Karita Sainio: Me emme elä samassa maailmassa kuin te
Roderick Thorp: Vain kuolleen ruumiini yli
Kovaksikeitetyt dekkarit
Dashiell Hammett: Maltan haukka
Poliisiromaanit
Maj Sjöwall & Per Wahlöö: Roseanna
Salapoliisiromaanit
Alan Bradley: The Sweetness at the Bottom of the Pie
Alan Bradley: The Weed That Strings the Hangman's Bag
Alan Bradley: A Red Herring Without Mustard
Alan Bradley: I Am Half-Sick Of Shadows
Alan Bradley: Speaking from Among the Bones
Alan Bradley: The Dead in Their Vaulted Arches
Agatha Christie: Kurpitsajuhla
Robert Galbraith: Lethal White
Trillerit
A. J. Finn: The Woman in the Window
Gillian Flynn: Gone Girl
Paula Hawkins: Into the Water
Greer Hendricks & Sarah Pekkanen: The Wife Between Us

KAUHUKIRJALLISUUS
Marko Hautala: Kuokkamummo
Shirley Jackson: The Haunting of Hill House
Stephen King: Dolores Claiborne
John Ajvide Lindqvist: Ystävät hämärän jälkeen
Isaac Marion: Warm Bodies
Mary Shelley: Frankenstein
Robert Louis Stevenson: The Strange Case of Dr. Jekyll and Mr. Hyde*

LASTEN- JA NUORTENKIRJALLISUUS
Jukka Behm: Pehmolelutyttö
Holly Bourne: Am I Normal Yet?
Holly Bourne: How Hard Can Love Be?
Holly Bourne: What's a Girl Gotta Do?
Stephen Chbosky: The Perks of Being a Wallflower
John Green: The Fault in Our Stars
L. M. Montgomery: Emily of New Moon*
L. M. Montgomery: Mistress Pat
R. J. Palacio: Wonder
Jukka Parkkinen: Suvi Kinos ja isoisän salattu elämä*
Kuvakirjat
Ulf Nilsson: Pikkusisko Kaniini ja valtameren aallot*
Charles Perrault: Красная шапочка
Maurice Sendak: Where the Wild Things Are
Eläinkirjallisuus
Anna Sewell: Black Beauty*
Fantasiakirjallisuus
Victoria Aveyard: Cruel Crown
Victoria Aveyard: War Storm
J. M. Barrie: Peter Pan
Kiera Cass: The Siren
Wendy Higgins: Sweet Temptation
Katherine Locke: The Girl with the Red Balloon
Jessica Townsend: The Trials of Morrigan Crow
Historialliset romaanit
Sally Nicholls: Things a Bright Girl Can Do
Jännityskirjallisuus
Jalmari Finne: Tuhatmarkkanen*
Jalmari Finne: Prinsessa*
Karen M. McManus: One of Us Is Lying
Luontokirjallisuus
Gary Paulsen: Hatchet
Rakkausromaanit
Kasie West: The Distance Between Us
Sotakirjallisuus
Yrjö Vasama: Serkukset sodassa
Tieteiskirjallisuus
Claudia Gray: Leia: Princess of Alderaan
Lauren Oliver: Requiem
Veronica Roth: Carve the Mark
Veronica Roth: The Fates Divide
Urheilukirjallisuus
Tuija Lehtinen: Joka kimma sen tietää

LUONTOKIRJALLISUUS
Eowyn Ivey: To the Bright Edge of the World

RAKKAUSROMAANIT JA EROTIIKKA
Mary Jayne Baker: The Honey Trap
Laura Florand: The Chocolate Thief
Helen Hoang: The Kiss Quotient
Christina Lauren: Roomies
L. M. Montgomery: The Blue Castle*
Anni Polva: Rakkautta ja kaalintaimia
Graeme Simsion: The Rosie Project
Nicholas Sparks: The Choice
Sally Thorne: The Hating Game*
Historialliset rakkausromaanit
Jane Ashford: Lord Sebastian's Secret
Jane Ashford: Nothing Like a Duke
Jane Ashford: The Duke Knows Best
Mary Balogh: The Ideal Wife*
Mary Balogh: At Last Comes Love
Mary Balogh: A Secret Affair
Mary Balogh: Someone to Hold
Mary Balogh: Someone to Wed
Mary Balogh: Someone to Care
Alyssa Cole: An Extraordinary Union
Tessa Dare: The Duchess Deal
Tessa Dare: The Governess Game
Gaelen Foley: Lady of Desire
Gaelen Foley: My Ruthless Prince
Eloisa James: Midsummer Delights: A Short Story Collection
Lisa Kleypas: Again the Magic
Lisa Kleypas: It Happened One Autumn
Lisa Kleypas: Hello Stranger
Stephanie Laurens: A Rogue's Proposal
Stephanie Laurens: By Winter's Light
Johanna Lindsey: Beautiful Tempest
Cathy Maxwell: The Bride Says No
Cathy Maxwell: The Bride Says Maybe
Cathy Maxwell: The Groom Says Yes
Mary Jo Putney: Angel Rogue
Lacy Williams: Cowboy Pride
Paranormaali romantiikka
J. R. Ward: Dark Lover
Romanttinen jännitys
Carolyn Hector: Mr. and Mrs. Rossi
Linda Howard: Täydellinen mies
Erotiikka
John Cleland: Fanny Hill
I. J. Miller: Wuthering Nights: An Erotic Retelling of Wuthering Heights

SOTAKIRJALLISUUS
Erich Maria Remarque: Länsirintamalta ei mitään uutta
Juhani Syrjä: Juho, 18

TIETEISKIRJALLISUUS
Hannu Rajaniemi: Näkymättömät planeetat
Catherynne M. Valente: Space Opera
Dystopia
Margaret Atwood: The Handmaid's Tale*
Piia Leino: Taivas
Alan Moore & David Lloyd: V for Vendetta
Kyberpunk
Pat Cadigan: Mielenpeli

URHEILUKIRJALLISUUS
Fredrik Backman: Björnstad
John Grisham: Calico Joe
Juhani Peltonen: Elmo

* uudelleen luetut kirjat


message 2: by Annamariah, Lukupiirinpyörittäjä (new)

Annamariah | 1745 comments Tämän vuoden ensimmäinen kirja Someone to Hold oli suosikkigenrestäni eli historiallista romantiikkaa. Mary Balogh on yksi lempikirjalijoistani. Hän on siinä mielessä harvinainen erityisen tuotteliaiden rakkausromaanikirjailijoiden joukossa, että toisin kuin monet, hän ei kirjoita jatkuvasti samaa kirjaa uudelleen, vaikka hänen teoksissaan on tietenkin aina genreen kuuluva onnellinen loppu. Siinä missä joillain kirjailijoilla joka kirjan henkilöt ovat toistensa kopioita (mitä nyt nimi ja hiusten väri vaihtelevat), Baloghilla on ihanan erilaisia hahmoja.

Someone to Hold on Westcott-sarjan toinen osa. Ensimmäisessä osassa orpokodissa kasvanut Anna saa tietää olevansa todellisuudessa edesmenneen Riverdalen jaarlin tytär tämän ensimmäisestä avioliitosta. Samalla selviää, ettei miehen toinen avioliitto ollut laillinen, minkä vuoksi kreivitär ja tämän kolme lasta (tuore jaarli mukaan lukien) menettävät asemansa.

Toisen osan päähenkilö on Camille Westcott, joka on muuttunut yhdessä yössä ladysta äpäräksi ja joutuu miettimään koko elämänsä uudelleen. Hän on ymmärrettävästi katkera eikä vaikuta erityisen mukavalta ihmiseltä, mutta kirja onkin hänen kasvutarinansa. Camille pestautuu opettajaksi orpokotiin, jossa hänen puolisiskonsa kasvoi. Siellä hän tutustuu Annan parhaaseen ystävään, taidemaalari Joel Cunninghamiin, joka on myös kyseisen orpokodin kasvatteja ja käy siellä antamassa lapsille kuvataidetunteja.

Camillen ja Joelin tarina ei ole rakkautta ensi silmäyksellä, vaikka kirja kuvaakin suhteellisen lyhyttä ajanjaksoa. Sen aikana Camille oppii uusia asioita itsestään ja elämästä ja Joelinkin elämässä tapahtuu suuria muutoksia. Lapsirakkaana ihmisenä tykkäsin erityisesti orpokodin elämästä kertovista kohtauksista. Yhdessä kohtaa itkettikin. Tämä ei ollut paras lukemani Baloghin romaani, mutta tykkäsin silti neljän tähden edestä.


message 3: by Annamariah, Lukupiirinpyörittäjä (new)

Annamariah | 1745 comments Vuoden toinen genrehaasteeseen sopiva kirja menee sarjaan "historialliset romaanit" (joka on toinen suosikkigenreistäni – tai periaatteessahan historiallinen romantiikka kuuluu myös historiallisiin romaaneihin, joten voisi puhua ihan ykkössuosikistakin).

Whiteoakin suvun historiaa kuvaava 16-osainen Jalna-sarja on julkaistu alun perin epäkronologisessa järjestyksessä. Kronologisesti ensimmäinen, kartanon rakennusvaihetta kuvaava Jalnan synty on kirjoitusjärjestyksessä vasta yhdeksäs osa, kun taas kronologisesti toinen osa Jalnan aamu on ilmestynyt viimeisenä.

Jalnan aamu on ensimmäistä osaa ehyempi kokonaisuus, vaikka siinä onkin oikeastaan kaksi osaa eikä kovin selkeätä yhtenäistä juonta. Ensimmäisessä osassa Jalnan kartanoon tulee pitkälle vierailulle Yhdysvaltain sisällissotaa paennut Sinclairin pariskunta, joka omistaa plantaasin etelässä. Heidän mukanaan tulee myös kolme orjaa, mikä ei suinkaan ole Whiteoakien naapurien mieleen.

Sinclairien vierailun jälkeiseen aikaan sijoittuva loppupuolisko keskittyy enemmän Adeline ja Philip Whiteoakin lasten edesottamuksiin. Jännittävin yksittäinen tapahtuma on kolmen vanhimman sisaruksen karkumatka. Kirjan lopussa koko perhe matkustaa Atlantin yli: lasten on määrä mennä kouluun ja muun perheen vierailla sukulaisten luona.

Kirja tuntui loppuvan sen verran kesken, että odotin seuraavan osan (tai ainakin sen alun) sijoittuvan "vanhaan maailmaan". Seuraava osa kuitenkin hyppää parikymmentä vuotta ajassa eteenpäin, joten aloin miettiä, olisiko Mazo de la Rochen aikomus ollut kirjoittaa tuohon väliin vielä yksi osa. (Jalnan aamu julkaistiin vuonna 1960, ja kirjailija kuoli kesällä 1961.)

Kirja oli ihan viihdyttävä, mutta ei mitenkään erityisen hyvä, joten annoin sille kolme tähteä. Samoin kuin ensimmäisessä osassa, kertoja on melko etäinen, eikä henkilöiden pään sisään päästä juuri ollenkaan. Eniten minua ehkä häiritsi kirjoittajan tapa kuvata orjia. (view spoiler) Aion kuitenkin lukea sarjan loppuun asti, vaikken varmaan vielä tänä vuonna.


message 4: by Annamariah, Lukupiirinpyörittäjä (new)

Annamariah | 1745 comments Kolmas kirja oli taas historiallista romantiikkaa, mutta tällä kertaa yhden tähden uskomatonta kuraa -osastoa. Sinnittelin kirjan loppuun vain siksi, että se sopi Popsugar-haasteen "a book with a weather element in the title" -kohtaan (okei, osittain myös siksi, että mulla on todella korkea kynnys jättää mitään kirjaa kesken).

Johanna Lindseyn Beautiful Tempest on oikeastaan Maloryn ja Andersonin perheistä kertovan sarjan kahdestoista osa, mikä selvisi minulle vasta aloittaessani (kiitos Goodreadsin sarjamerkintöjen). Kirja tuli uutuutena vastaan Helmetin e-kirjastossa, eikä edellisiä osia ole saatavilla sitä kautta (paperisena löytyisi näemmä pari, ei läheskään kaikkia, mutta niitä minulla ei ole enää mitään hinkua lukea). Sarjaan loppupäästä hyppääminen ei kuitenkaan haittaa, sillä melkein puolet kirjasta tuntui olevan edellisten osien juonenkäänteiden kertaamista ihan kyllästymiseen asti. Suurin osa tästä informaatiosta ei tosin ole juonen kannalta erityisen oleellista, saati sitten mielenkiintoista, minkä lisäksi monet tarinoista esitetään dialogina, jossa kaksi tarinan jo tuntevaa henkilöä kertoo sitä jostain kumman syystä toisilleen, mikä kuulostaa erittäin epäluontevalta.

Varsinainen juoni kertoo ex-merirosvo varakreivi James Maloryn tyttärestä Jacqueline "Jack" Malorysta, joka joutuu toistamiseen ah-niin-komean merirosvon sieppaamaksi. Jack on kostonhimoinen (edellinen sieppaus kaihertaa häntä edelleen), aggressiivinen, impulsiivinen ja täynnä itseään, eli äärimmäisen ärsyttävä sankaritar. Hänen rinnallaan kirjan pahis sankari Damon Reeves vaikuttaa mukavalta tyypiltä, mutta en minä kyllä häneenkään erityisemmin ihastunut. Jackin isä ja kaikki miespuoliset sukulaiset tuntuvat olevan väkivaltaisia (mutta ah-niin-ihania) öykkäreitä, mikä on taas yksi hyvä syy olla lukematta sarjan muita kirjoja, joissa he ovat päähenkilöitä. Maloryn suvun seikkailujen kertaamiselta varsinaiselle juonelle ja kirjan päähenkilöille ei jää kauheasti tilaa, ja jännittävän sijaan romaani on lähinnä pitkästyttävä.

Kirjassa on rasittavan paljon huutomerkkejä! Varmaan satoja! Että varmasti tajuaisimme, että nyt tapahtuu jotain jännää! Tai yllättävää! Tai muuten tärkeää! Lindseyn historialliset faktat ovat myös vähän hukassa. Hahmojen käyttämä kieli on turhan modernia 1800-luvun alkuun, eikä kirjailija tunnu ymmärtävän lainkaan, miten englantilaiset aatelisarvot ja perimyslait toimivat.

Olen aiemmin lukenut pari Lindseyn kirjaa, mutta vaikka nekään eivät olleet erityisen hyviä, tämä Beautiful Tempest on niistä huonoin. Lindsey kuuluu kenties Stephanie Laurensin tavoin niihin kirjailijoihin, jotka muuttuvat kirja kirjalta huonommiksi (samanlaisten hahmojen kierrättäminen ja kirjoitustyylin ärsyttävät maneerit alkavat ärsyttää, kun samalta tekijältä lukee useamman teoksen).


message 5: by Peony (new)

Peony (peony79) | 705 comments Mä olen vähän nuuskinut sun historical romance-hyllyllä ;) Kun nyt tajusin sun tätä genreä vähän tarkennettua, että en ole tainnut ikinä lukea Austenin lisäksi mitään varsinaista romantiikkaa ja olen ihan ulkona mitä kannattaisi lukea. Sun hyllyiltä bongasin Georgette Heyerin Paholainen rakastuu (Devil's Cup), joka ois aika nopsaan kirjastosta saatavilla, mutta se on kakkos-osa jostain Alastair-sarjasta, jonka eka osa on These Old Shades. Onko näissä romantiikka-kirjoissa yleensä väliä missä järjestyksessä ne luetaan? Toi Arabella houkuttelisi kyllä..mutta jotenkin laiskottaa lukea englanniksi kun lukunopeus hiipuu varmaan 50%. :D


message 6: by Annamariah, Lukupiirinpyörittäjä (last edited Jan 08, 2018 08:04AM) (new)

Annamariah | 1745 comments Koska rakkausromaanit ovat normaalisti kirja per pariskunta, sarjojen eri osat ovat yleensä suht itsenäisiä teoksia joitain poikkeuksia lukuun ottamatta. Tossa Heyerin tapauksessa eka osa kertoo isästä ja toka pojasta, joten eka osa lähinnä auttaa ymmärtämään paremmin kakkososan sankarin taustaa. Itse tykkäsin enemmän jälkimmäisestä osasta.

Jos englanniksi jaksaa lukea, niin suosittelen Mary Baloghin kirjoja ja Courtney Milanin Brothers Sinister -sarjaa, jonka ensimmäinen osa (tai oikeastaan esiosa) on lyhytromaani The Governess Affair :)


message 7: by Desertorum (new)

Desertorum | 1123 comments Ootko muuten lukenut Marsha Canhamia?


message 8: by Peony (last edited Jan 08, 2018 08:51AM) (new)

Peony (peony79) | 705 comments Kiitos Anna! Tuo lyhytromsku nyt ainakin on tosi matalan kynnyksen läpyskä jos haluaa tutustua sarjaan. Kiva tietää vähän mikä saattaisi olla hyvää ja muutama kirjailija-suositus ..kun tuota matskua on kokonainen valtameri olemassa. Ei tiedä mihin suunnistaa.

Ps: Sitä paitsi, tuon Governess Affairin sai suoraan lainaksi e-kirjana. Hehee.


message 9: by Annamariah, Lukupiirinpyörittäjä (new)

Annamariah | 1745 comments Marsha Canham ei kyllä kuulosta ollenkaan tutulta. Helmetissä ei näemmä ole yhtään hänen kirjaansa, joten en ole lukenut.

Peony, ole hyvä, ja toivottavasti tykkäät :D Sellaista kirjallisuutta, jonka miellän historialliseksi romantiikaksi, on suomennettu suhteellisen vähän (tai ainakin kirjastoissa sitä on aika vähäni; harlekiineissa voisi tietenkin olla enemmän, mutta niihin en ole perehtynyt kun niitä ei kirjastoon hankita), joten luen sitä käytännössä vain englanniksi.


message 10: by Desertorum (new)

Desertorum | 1123 comments Itse pidin Canhamin Robin Hood -trilogiasta ja ihan hyviä olivat myös skotti- ja merirosvosarjat. Hieman on tosin aikaa kun olen ne lukenut.
Hieman ehkä Outlanderin suuntaan (ilman aikamatkustusta, onko se suomeksi edes oikea sana?).


message 11: by Annamariah, Lukupiirinpyörittäjä (new)

Annamariah | 1745 comments Genrehaaste on taas edennyt kahdella kirjalla. Scifipuolelta sain loppuun yhteisen lukupiirikirjan (vaikka osa novelleista menikin ehkä enemmän fantasian puolelle), ja lisäksi luin myös tämän vuoden ensimmäisen jännärin.

Luin viime vuonna Paula Hawkinsin myyntimenestykseksi nousseen trillerin The Girl on the Train. Kirja ei tehnyt minuun niin suurta vaikutusta kuin ilmeisesti moniin muihin, mutta päätin kuitenkin lukea myös kirjoittajan seuraavan romaanin Into the Water kun se tuli e-kirjastossa vastaan.

Hawkinsin edellisen romaanin tapaan myös Into the Water kerrotaan lyhyin luvuin useamman eri henkilön näkökulmasta ja osittain myös takaumien kautta. Henkilökaarti on kuitenkin paljon suurempi, ja minun oli välillä uuteen näkökulmaan siirryttäessä vaikeuksia muistaa, kuka kukin on. Kirjan hahmot elävät brittiläisessä pikkukaupungissa, jonka läpi kulkevaan jokeen on hukkunut (hukuttautunut vai hukutettu?) vuosien saatossa monia naisia, viimeisimpänä teinityttö ja keski-ikäinen nainen lyhyen ajan sisällä. Näkökulmahenkilöitä ovat muun muassa uhrien läheiset ja viimeisintä kuolemantapausta tutkivat poliisit. Melkeinpä kaikilla kaupungin ihmisillä tuntuu olevan jotain salattavaa.

Suuri henkilökaarti on ehkä kirjan pahin heikkous. Näkökulmahenkilöitä on niin monta, ettei kehenkään ehditä syventyä kovin paljoa, minkä vuoksi he jäävät lukijalle enimmäkseen melko etäisiksi. Kaikkiin kysymyksiin ei myöskään saada vastausta: (view spoiler)

Kolme tähteä annoin, vaikka The Girl on the Train oli kyllä mielestäni jännittävämpi.


message 12: by Annamariah, Lukupiirinpyörittäjä (new)

Annamariah | 1745 comments Jännäripuoli on jatkunut kahden kirjan verran:

YA-puolelta luin Karen McManusin kirjan One of Us Is Lying, josta pidin yllättävän paljon. Takakannen perusteella viisi stereotyyppistä highschoolilaista (hikketyttö, paha poika, urheilija, suosittu kaunotar ja nörtti) menee jälki-istuntoon, mutta vain neljä selviää hengissä. Eloonjääneet joutuvat pian epäillyiksi murhasta, ja kaikilla heistä on salaisuuksia. Kuka valehtelee? Varsinaisen murhamysteerin arvasin kyllä melko pian, mutta tykkäsin kovasti päähenkilöistä, jotka eivät jääneet stereotyyppiensä vangeiksi.

Lisäksi sain lopulta käsiini jo viime syksynä varaamani Millennium-sarjan viidennen osan eli David Lagercrantzin Tyttö joka etsi varjoaan. Tykkäsin edellisestä osasta vähän enemmän, mutta ei tämäkään huono ollut. Alkuperäinen trilogia oli mielestäni juoneltaan mielenkiintoisempi, mutta toisaalta Lagercrantzin kirjoitustyyli on siinä mielessä miellyttävämpi, että hänellä ei ole tarve luetella ihan jokaista syötyä voileipää ja IKEAsta hankittua huonekalua kuten Larssonilla oli tapana.


message 13: by Annamariah, Lukupiirinpyörittäjä (new)

Annamariah | 1745 comments Oma kirjahylly -haasteesen lukemani Anne ja Serge Golonin Angelika ja demoni sijoittuu samalla genrehaasteen historiallisiin romaaneihin. 12-osainen Angelika-sarja kuuluu (minun mielestäni) kategoriaan romanttiset historialliset romaanit (eli romantiikka on pienemmässä osassa kuin historiallisissa rakkausromaaneissa).

Sarja on täynnä jännittäviä ja toinen toistaan ihmeellisempiä juonenkäänteitä. Kirjoihin ei siis ehkä kannata suhtautua kovin suurella vakavuudella, mutta ne ovat erinomaisen viihdyttäviä. Kirjojen epäuskottavuus johtuu lähinnä huikeista yhteensattumista, ei siitä, että historialliset yksityiskohdat olisivat pielessä. Kirjoittajapariskunnan yhteistyö toimi siten, että Anne kirjoitti varsinaiset tarinat ja Serge teki historiallista taustatutkimusta.

Seuraava pätkä sisältää paljon spoilereita ensimmäisistä viidestä kirjasta, joten ei ehkä kannata klikata sitä auki, jos aikoo joskus lukea tätä sarjaa. (view spoiler)


message 14: by Annamariah, Lukupiirinpyörittäjä (new)

Annamariah | 1745 comments Historiallisiin romaaneihin sijoittui myös tammikuun lukupiirikirja eli Väinö Linnan Täällä Pohjantähden alla 1, josta onkin sitten keskustelut ihan erikseen. Sijoitin tämän myös maailmanympärihaasteeseeni Suomen edustajaksi, mutta varsinaista kirja-arvostelua en ole vielä ehtinyt kirjoittaa.

Jännityskirjallisuuden lukemista jatkoin taas trillerilinjalla. Gillian Flynnin Gone Girl on omaperäisen juonensa ansiosta lähes neljän tähden kirja, mutta toisaalta en tykännyt kirjoitustyylistä ollenkaan (mukana on joitain hyviä oivalluksia, mutta enimmäkseen kertojat kirjoittavat asioista jotenkin todella rumasti ja ärsyttävästi), joten sen perusteella arvioni olisi ollut korkeintaan kaksi tähteä. Loppuarvosanaksi tuli siis kolmen tähden kompromissi.

Näin elokuvan viime vuonna, kun se tuli telkkarista (osittain olin kyllä jo spoilaantunut ennen sitäkin, kiitos internetin), joten tarina oli tuttu. Ilman sitä juonenkäänteet olisivat ehkä pitäneet enemmän otteessaan enkä välttämättä olisi välittänyt niin paljon kerronnan laadusta. Nyt kun varsinaista jännitysmomenttia ei samalla tavalla ollut, ehdin ehkä kiinnittää lukiessani liikaa huomiota kaikkiin ärsyttäviin yksityiskohtiin ja ilmaisutapoihin.


message 15: by Desertorum (new)

Desertorum | 1123 comments Itse luin tuon Gone Girl viime vuonna mutta olin onnistunut välttämään kaikki spoilerit enkä tiennyt muuta kuin että kyseessä jonkin sortin jännäri. Mutta siitä huolimatta kirja jäi itsellä kahteen tähteen. Alku oli ihan lupaava mutta sitten se jotenkin meni omituiseksi eikä ollut sellainen hyvällä tavalla jännittävä mysteeri. En saa spoilereita puhelimella joten jätän tähän.


message 16: by Annamariah, Lukupiirinpyörittäjä (new)

Annamariah | 1745 comments Ne mun tähdet tosiaan tulee lähinnä omaperäisestä juonesta. Kaikki jännityskirjallisuus toistaa yleensä aika tavalla samaa kaavaa (vähän niin kuin rakkausromaanitkin, mikä ei tietenkään ole automaattisesti huono juttu), joten poikkeavat tarinat erottuvat joukosta.

(view spoiler)


message 17: by Annamariah, Lukupiirinpyörittäjä (new)

Annamariah | 1745 comments Genrehaasteeni on edistynyt sitten viime päivityksen kahdella "punk"-kirjalla.

Luin tieteiskirjallisuuäänestyksessä mukana olleen Pat Cadiganin Mielenpelin Popsugar-haasteen kyberpunk-kohtaan. Arvioni jäi kahteen tähteen. Vähän Rajaniemen tapaan tämäkin oli turhan scifiä minulle.

Mielenpeli kertoo maailmasta, jossa ihmiset voivat vierailla toistensa mielissä, ostaa fetissejä ja neurooseja tai liisata persoonallisuuden. Iso osa kirjasta tapahtuu päähenkilön tai muiden ihmisten pään sisällä, minne päästään irrottamalla silmät ja kytkemällä koneen piuhat suoraan näköhermoihin.

Kirjassa on mielenkiintoisia ajatuksia ihmisen mielen ja persoonallisuuden rakenteesta, mutta minä en kyllä ihan meinannut pysyä kärryillä kaikista konsepteista. Se, että teos on 30 vuotta vanha, näkyi mielestäni yllättävän vähän, eli se on kestänyt aikaa melko hyvin. En kuitenkaan erityisemmin välittänyt päähenkilöstä, mikä osaltaan vaikutti kahden tähden arvioon.

Toinen kirja olikin sitten steampunkia, jonka ainakin tämän kirjan tapauksessa sijoitan fantasiaan enkä scifi-genreen. Viola Carrin The Dastardly Miss Lizzie on Electric Empire -trilogian viimeinen osa. Päähenkilö on tohtori Eliza Jekyll, jolla on isänsä tapaan pimeä puoli, Lizzie Hyde. Eliza toimii rikospaikkatutkijana ja yrittää jäljittää sarjamurhaajaa. Samalla hänellä on yksityiset ongelmansa, jotka liittyvät paljolti yhä hankalammaksi käyvään Lizzieen. Sarjan edelliset osat ovat mielestäni parempia, tämä viimeinen jäi kahteen tähteen. (view spoiler).

Tässä kirjassa on "tieteellisen" steampunk-vekottimien lisäksi myös taikureita, ihmissusia ja muita yliluonnollisia olentoja, joten luokittelen sen fantasiaksi. Googlailin vähän aiheesta "onko steampunk scifiä vai fantasiaa" ja löysin mm. tällaisen mielenkiintoisen keskustelun. Kommenteissa on hyviä pointteja genrejen määrittelyn vaikeudesta.


message 18: by Annamariah, Lukupiirinpyörittäjä (last edited Apr 26, 2018 06:18AM) (new)

Annamariah | 1745 comments Sairastaessa tuli taas luettua genrekirjallisuutta. Ensimmäinen Flavia de Luce -kirja The Sweetness at the Bottom of the Pie ei ihan vakuuttanut, mutta annoin kuitenkin kolme tähteä. Flavia ei sankarittarena tuntunut ihan uskottavalta. Periaatteessa kirjan olisi voinut sijoittaa Helmet-haasteen lapsen näkökulmasta kerrotuksi kirjaksi, mutta minäkertoja ei kyllä kuulostanut 11-vuotiaalta tytöltä, edes huippuälykkäältä sellaiselta. Aion lukea ainakin toisen osan vielä, kun minulla on se jo lainassa, ja mietin sitten jatkoa.

Historiallisen romantiikan puolelta ahmaisin vuorokaudessa Tessa Daren suht tuoreen kirjan The Duchess Deal, joka aloittaa samalla uuden sarjan. Tämä oli aika kevyttä luettavaa, mutta viihdyin kirjan parissa niin hyvin, että annoin sille neljä tähteä.

Luin myös pari poikien seikkailukirjojen klassikkoa eli Jalmari Finnen Valkoinen torakka -sarjan kirjat Tuhatmarkkanen ja Prinsessa. Olen lukenut nämä kertaalleen joskus todella kauan sitten, mutta muistikuvani olivat suht hämäriä. Löysin ensimmäisen osan joulukuussa kirpparilta, ja nyt lainasin isältä kaksi jälkimmäistä osaa. Kertomukset etsivätoimisto Valkoisen torakan isänmaallisista koulupojista, jotka päihittävät älyllään vakoojat, väärentäjät ja muut maanpetturit, eivät ehkä ole kovin uskottavia, mutta viihdyttävät erinomaisesti. Etenkin Tuhatmarkkanen nauratti kovasti, ja oli kiva bongailla tuttuja maisemia 1920-luvun Helsingistä. Pari kadunnimeä on näemmä niistä ajoista muuttunut (piti ihan googlata, että missä ihmeessä muka on Aleksanterinkadun ja Hakasalmenkadun risteys, jolloin selvisi, että Hakasalmenkatu muuttui Keskuskaduksi vuonna 1928), joten tulihan taas opittua uutta.


message 19: by Desertorum (new)

Desertorum | 1123 comments Itseäkään ei oikein tuo ykkös osa Flaviasta vakuuttanut. Mutta en tiedä oliko odotukset vain niin erilaiset kuin mitä kirja lopulta oli vai "tottuiko" päähenkilöön. Mutta itse aloin lämmetä toisessa osassa. Ja muistaakseni kolmannesta olen pitänyt tähän mennessä eniten (en tosin pistäisi päätäni pantiksi tästä asiasta..).

Minulla on nyt lainassa sarjan viideosa, kunhan ehdin sinne asti.

Olisinpa saanut kipeänä yhtä paljon luettua. Minulla ajatukset harhaili ja sain luettua vain pätkiä sieltä täältä...


message 20: by Annamariah, Lukupiirinpyörittäjä (new)

Annamariah | 1745 comments Mulla kävi tuuri, ettei tullut päänsärkyä, mikä olisi estänyt lukemista. Toki sitten luettu materiaali oli sieltä kevyemmästä päästä, mutta ainakin aika kului mukavasti. Nyt pitäisi sitten lukea Björnstadia ja aloittaa Täällä Pohjantähden alla 2, joiden kanssa vierähtänee sitten kauemmin.


message 21: by Peony (new)

Peony (peony79) | 705 comments Mäkin olen lukenut kaksi Flavia kirjaa. Ekassa kirjassa innostuin alussa, että tästä saattaa kehkeytyä hauska tarina, mutta se kesti vaan kirjan alun, sitten alkoi lässähtää rajusti ja "loppunäytös" ei ollut kummonen. Olikos se just toi kirja, että kirjoittaja oli lähettänyt muutamat ekat kappaleet kustantajalle ja kustantaja innostunut, että täähän vaikuttaa hyvältä... Ja sopimus taskussa kirjoittaja rupeltanut kirjan loppuun. Tokan kirjan lukemisesta alkaa itselläni olla sen verran aikaa, että voisin ihan hyvin tarttua kolmanteen. Toka kirja oli ihan jees, mutta ei mikään aivan ihmeellinen sekään. Mutta oli mielenkiintoista saada tietää lisää Flavian perheestä ja menneistä tapahtumista.


message 22: by Peony (new)

Peony (peony79) | 705 comments Sopisiko Täällä Pohjantähden alla II sotakirjallisuuden piiriin? Vaikka noita on jotenkin hankala hahmottaa suomenkielisinä eri kirjoiksi..trilogia pitäisi ikäänkuin olla kokonaan samaa teosta. Englanninkielisinä laitoksina noista syntyy vahvemmin mielikuva erillisinä teoksina, kun jokaisella teoksella on oma nimi.


message 23: by Annamariah, Lukupiirinpyörittäjä (new)

Annamariah | 1745 comments Mä pitäisin kakkososaakin etupäässä historiallisena romaanina, koska koko kirja ei kuitenkaan ole sotaa, vaan tuossa käsitellään sekä sitä edeltäviä että vähän myös sodan jälkeisiä tapahtumia. Varsinainen sotakirja on mielestäni sellainen, jossa keskitytään vain siihen sotimiseen, ja esim. kotirintaman tapahtumiin keskittyvää sota-ajasta kertovaa teosta en välttämättä luokittelisi varsinaiseksi sotakirjaksi vaan historialliseksi fiktioksi. Mutta kuten sanottu, nää on tulkinnanvaraisia asioita :D

Loppupeleissä yllättävän moni kirja sopisi ainakin jossain määrin useampaan eri genreen. Sitten pitää vaan miettiä, mitä niistä se edustaa eniten, tai tokihan halutessaan saman kirjan voi luokitella useampaan eri genreen.


message 24: by Annamariah, Lukupiirinpyörittäjä (new)

Annamariah | 1745 comments Aloitusviestin listaa olen kyllä muistanut päivittää, mutta en ole vähään aikaan ehtinyt/jaksanut kirjata tähän tarkempia ajatuksia lukemistani kirjoista.

Avasin huumorigenren lukemalla Tuomas Kyrön viimeisimmän kirjan, joka on lukupiirikevennykseksikin valittu Mielensäpahoittajan olympiamatka. Siitä kommentoinkin jo tarkemmin kirjan omassa ketjussa.

Lasten- ja nuortenkirjapuolelta sain uuden genren kuitattua ja samalla taas yhden sarjan päätökseen (mikä on myös yksi tämän vuoden projektejani). Lauren Oliverin Requiem menee pehmeän scifin alagenreen. YA-dystopiatrilogia kertoo maailmasta, jossa rakkaus on julistettu sairaudeksi, ja ihmiset käyvät aikuisuuden kynnyksellä operaatiossa, jossa heidän kykynsä rakastaa tuhotaan. Päähenkilö tapaa tietenkin ensimmäisessä osassa ihanan pojan vähän ennen kuin on menossa "parannettavaksi", mikä saa hänet kyseenalaistamaan asioita... Valitettavasti sarjan päätösosa on varsin huono, nipin napin kaksi tähteä. Päähenkilön toisessa osassa nähty henkinen kehitys on tipotiessään, ja osa sivuhenkilöistä on myös latistettu täysin yksiulotteisiksi hahmoiksi, joiden ainoa tarkoitus on perustella jokin juonenkäänne. Pahinta on kuitenkin se, että kirja(SARJA)n lopetus jää täysin kesken: juuri mitään keskeisistä ongelmista ei ratkaista ja useimpien henkilöiden tarinat katkeavat ihan yhtäkkiä. Noin levälleen jäävää lopetusta ei voi oikeastaan edes kutsua avoimeksi lopuksi – jotain rajaa siihenkin, kuinka paljon voi jättää lukijan mielikuvituksen varaan.

Historiallisiin romaaneihin tuli vielä Väinö Linnan Täällä Pohjantähden alla 2, josta on myös omat keskusteluketjunsa toisaalla.

Helmet-haasteen populaarikulttuuriviittauskohtaan luin Stephen Chboskyn nuortenkirjan The Perks of Being a Wallflower, jolle annoin vain kaksi tähteä. Näin leffan joskus viime vuonna, ja se oli mielestäni parempi kuin kirja, vaikkei sekään mikään ihmeellinen elämys ollut. Kirjassa minua ärsytti eniten kertoja. Charlie on olevinaan huippuälykäs 15-vuotias, mutta kirjoittaa todella yksinkertaista tekstiä (päälause päälause päälause) ja kuulostaa monissa suhteissa äärimmäisen naiivilta. Lopun paljastus siitä, että (view spoiler) ei mielestäni ollut täysin uskottava, sillä (view spoiler). Muutenkin lyhyeen kirjaan on ahdettu aivan hirveästi kaikenlaisia raskaita aiheita raiskauksesta parisuhdeväkivaltaan, huumeidenkäyttöön, syrjintään ja aborttiin, mutta mitään näistä ei oikeastaan käsitellä sen syvällisemmin. Tyylistä tuli mieleeni Erlend Loen Supernaiivi, josta en myöskään pitänyt.

Sitten lukaisin vielä yhden historiallisen rakkausromaanin, joka myös edistää tavoitettani saada sarjoja loppuun. Mary Baloghin At Last Comes Love on Huxtable-sarjan kolmas osa. Sisarusparven vanhimmasta siskosta kertova romaani on kirjailijalta hyvää perustasoa, mutta ei yllä hänen parhaimpiensa joukkoon. Koska olen lukenut Baloghin kirjoja aiemmin tasan siinä järjestyksessä, kun niitä on tullut kirjastossa vastaan, minulta puuttuu enää juuri varaukseen laittamani vitososa, että saan sarjan loppuun.


message 25: by Peony (new)

Peony (peony79) | 705 comments Samat pulmat häiritsi Seinäruusussa. Lienee hiukan YA-genren vitsauksia tuo, että yritetään niin kovasti kirjoittaa hienosta vakavasta teemasta se "tärkeä kirja", että muutamassa on pelattu oikein varman päälle ja laitettu kaikki pinnalla olevat teemat samaan kirjaan, että jokaiselle lukijalle ainakin joku tärppää.


message 26: by Annamariah, Lukupiirinpyörittäjä (new)

Annamariah | 1745 comments Genrehaasteeni on taas edennyt taas neljällä kirjalla sitten viime päivityksen, joskin kaikki niistä sijoittuvat genreihin, joista olen jo lukenut jotain aiemmin tänä vuonna.

Historiallisiin romaaneihin sijoittui Bangladeshin itsenäisyyssodasta kertova Tahmima Anamin Kulta-aika, jonka luin maailmanympärimatkaani varten. Kirja oli ihan jees mutta ei koskettanut kovin syvällisesti, joten tähdet jäivät kolmeen.

Jännäripuolelle luin Roderick Thorpin kirjan Vain kuolleen ruumiini yli, johon ensimmäinen Die Hard -elokuva perustuu. Päähenkilö on kirjassa nimeltään Joe Leland eikä John McClane ja hän on tapaamassa tytärtään eikä vaimoaan, mutta muuten elokuvassa on yllättävän paljon suoraan kirjasta poimittuja kohtauksia. Tämän luin lähinnä Popsugar-haasteen "a book involving a heist" -kohtaan.

Myöskin jännäreihin, tarkemmin sanottuna salapoliisiromaaneihin osui myös Alan Bradleyn Flavia de Luce -sarjan toinen osa The Weed That Strings the Hangman's Bag. Ei tämä toinenkaan ihan imaissut minua mukaansa, vähän ylöspäin pyöristettynä kolme tähteä. Neljäskö osa se oli, jonka piti sopia jonkun lukuhaasteen elokuvakohtaan? Sen takia voisin ehkä vielä antaa parille seuraavalle kirjalle mahdollisuuden.

Sitten poimin kirjastosta vielä huumoriäänestyksessäkin olleen Eve Hietamiehen romaanin Yösyöttö, jonka luin kahdessa päivässä ja tykkäsin kovasti. Välillä nauratti, mutta yhtä usein myös itketti. Laitoin jo toisen ja kolmannenkin osan varaukseen (tuoreimpaan on vielä niin pitkä jono, että sitä joutuu onneksi hetken odottelemaan).


message 27: by Annamariah, Lukupiirinpyörittäjä (new)

Annamariah | 1745 comments Luontokirjallisuus on nyt korkattu yhteisen lukupiirikirjan myötä, johon liittyvät kommenttini löytyvät kirjan omasta ketjusta.

Kirjasto 10:n bestseller-hyllystä tarttui mukaani Veronica Rothin ya-scififantasiaromaani Carve the Mark, jonka sain viime yönä loppuun. Tykkäsin kovasti Divergent-trilogiasta, jonka olen ostanut ihan omaksenikin, joten pitihän tähänkin tutustua. Kirja ei yltänyt ihan Divergentin tasolle, mutta tykkäsin kuitenkin sen verran, että aion ehdottomasti laittaa piakkoin ilmestyvän jatko-osan varaukseen.

Kirjan Goodreads-arvosteluissa on paljon valitusta rasismista ja "ableismista" eli vammaisten syrjinnästä, koska kirjassa samaa planeettaa asuttaa kaksi toisiaan vihaavaa kansaa ja kroonisesta kivusta kärsivää päähenkilöä kuvaillaan ilmeisesti jotenkin "väärin". Itselleni jäi kyllä kirjan luettuani sellainen olo, että tässä on taas yksi ihan turha kohu. Rasistisen maailman kuvaaminen ja rasistisen ilosanoman julistaminen ovat kaksi täysin eri asiaa. Kirjan kaksi päähenkilöä ovat eri kansoista, joten molempien puolien näkökulmat ja ennakkoluulot tulevat esille, minkä lisäksi päähenkilöt (ja muutamat muutkin hahmot) päätyvät tekemään yhteistyötä yli roturajojen. Kansat ovat myös geneettisesti niin sekoittuneet, että niiden väliset erot ovat kielellisiä ja kulttuurisia eivätkä valkoiset vs. mustat -tyyppisiä.


message 28: by Tytti, The Head Honcho (new)

Tytti | 2539 comments Tuota tuntuu olevan nykyisin paljon liikkeellä, jokin kirjahan taidettiin tyrmätä täysin jo ennen sen ilmestymistä, kun joku bloggari haukkui sen rasistiseksi, ja muistaakseni juuri samantapaisesta syystä, että jokin hahmo oli rasistinen, ja kirjailija sai sitten kärsiä vihaviesteistä. Näin jo vanhempana tätini en voi kuin ihmetellä, mistä se kaikki johtuu. Joissain kirjoissa on kyllä huolestuttavia piirteitä (esim. romanttisessa kirjallisuudessa on epäterveellisiä suhteita ja käytöstä, jotka sitten esitetään ihanteellisena ja toivottavana), mutta nämä turhat kohut kyllä peittävät sitten niiden arvostelun tehokkaasti. Pojan suden huuteleminen jne. Tuntuu, että kaikki on niin kovin mustavalkoista nykyään...


message 29: by Annamariah, Lukupiirinpyörittäjä (new)

Annamariah | 1745 comments Homma tuntuu menevän vähän sellaiseksi, että tietyistä vaikeista aiheista ei saa keskustella ollenkaan, ainakaan jos ei itse kuuluu vähintään viiteen vähemmistöön, ja sittenkin vain hyvin tarkasti rajatulla tavalla, muuten saa huutia. Mutta miten yhteiskuntaa ja ihmisten ajatusmaailmaa voi muuttaa, jos esimerkiksi rasismia ei saa käsitellä kirjallisuudessa, elokuvissa ja tv-sarjoissa ilman, että koko teos leimataan heti rasistiseksi?


message 30: by Tytti, The Head Honcho (new)

Tytti | 2539 comments Niinpä. Ja toisaalta vaaditaan "representaatiota" kirjoihin, mutta sitten ilmeisesti "vähemmistöjä" (jotka ehkä aina eivät ole vähemmistöjä, esim. aasialaiset Aasiassa) ei saisi myöskään kuvata negatiivisesti, ainakaan jos ei itse kuulu samaan porukkaan. (Toisaalta olen kyllä lukenut sen verran typeriä kuvauksia Suomesta ja suomalaisista, että toivoisin kirjailijoilta vähän itsekriittisyyttä sen suhteen, mistä aiheista kirjoittavat, mutta...) Ja taas ehkä joissakin kirjoissa on kyllä esiteltyinä kaikki maailman vähemmistöt ja ongelmat, olipa se sitten realistista tai ei.


message 31: by Desertorum (new)

Desertorum | 1123 comments Itsekin olisi tehnyt mieli lukea tuo Rothin kirja vain tuon kohun takia kun se kuulosti niin hullulta. Lueskelin goodreads kommentteja sen alta ja oli kyllä aikamoista menoa. Joku oli listannut 10kohtaa mitkä oli ongelmallisia, yhtään kohtaa en oikeastaan ymmärtänyt. Ja sitten oli vielä nimellä syytelty kirjabloggareita, jotka olivat pyytäneet anteeksi jne jne. Jotenkin lähtenyt ihan käsistä koko juttu.
Mutta en itse niin lämmennyt Divergentille joten jää ehkä lukematta tämä.


message 32: by Ronja (new)

Ronja (roszanen) | 289 comments Vähemmistöistä kirjoittaminen on vaikeaa, ellei todella tiedä mitä kyseisen vähemmistön edustajien elämä voi olla. Jonkinlainen omakohtainen kokemus tai kyllin hyvin ymmärretty muiden kokemus auttaa luomaan uskottavaa tekstiä.

Ableismi on ikävää. Vammaiset ihmiset havaitsevat sen helpommin kuin vammattomat, jotka saattavat pitää omia ennakkoluuloisia käsityksiään objektiivisena totuutena. Tottahan toki vammattomat ihmiset saavat kirjoittaa fiktiota vammaisista ihmisistä, mutta silloin käsikirjoitus pitäisi lukea huolella läpi vammaisten ihmisten parissa ennen julkaisua. Muuten on riskinä se, että vammaisuudesta kirjoitetaan tavalla, joka kertoo lähinnä ennakkoluuloista ja tietämättömyydestä.

En ole lukenut tässä ketjussa mainittua teosta, mutta voin kertoa että esimerkiksi Matti Yrjänä Joensuun teoksessa Harjunpää ja rautahuone kerrotaan epäonnistuneella tavalla ”pyörätuoliin sidotusta naisesta”. Pieleen meni; oikea ilmaus olisi lakonisesti ja ilman dramatiikkaa tai sääliä pyörätuolilla liikkuva nainen.


message 33: by Annamariah, Lukupiirinpyörittäjä (new)

Annamariah | 1745 comments No, tässä kirjassahan ei ollut varsinaisesti vammaista ihmistä, vaan lahjansa takia jatkuvasta kivusta kärsivä päähenkilö. Kyseisessä universumissa vaikuttaa mystinen voima, "current", jonka ansiosta kaikille ihmisille kehittyy teini-iässä jokin yliluonnollinen kyky, "currentgift". Tämä "lahja" voi olla periaattessa mitä vain, eikä se välttämättä ole mikään positiivinen asia. Periaatteessa hyödyllisilläkin lahjoilla on yleensä varjopuolensa. Kirjassa Cyran kyky on tuottaa muille tuskaa, mikä on tietenkin kätevää tappelussa, mutta samalla hän kärsii itse jatkuvasta kivusta eikä voi koskettaa ketään satuttamatta heitä.

Kirjassa Cyra oppii vähitellen hyväksymään kiroukselta tuntuvan kykynsä ja hallitsemaan sitä paremmin, minkä monet lukijat tulkitsevat siten, että kirjailija haluaa väittää kivun olevan lahja, mikä on mielestäni väärinymmärrys. Jatkuva kipu on Cyran kyvyn väistämätön sivuvaikutus, jonka kanssa on vain opittava elämään. Samalla se on tehnyt Cyrasta tietyllä lailla henkisesti vahvemman, vaikka toisaalta se on tehnyt esimerkiksi normaalit ihmissuhteet mahdottomiksi, mikä ei tietenkään ole hyvä juttu. Veronica Roth on kertonut itselläänkin olevan kokemusta kroonisesta kivusta, joten luulisi hänellä olevan "oikeus" kirjoittaa tällaisesta henkilöstä. Sitten on vielä sekin, että tässä ei ole kyse tavallisen kroonisesta kivusta kärsivän ihmisen kuvauksesta, vaan scifi/fantasiaversiosta, eli Cyran rinnastaminen oikeaan kipukroonikkoon on vähän sama kuin vertaisi Marvel-sarjakuvien Daredevilia kehen tahansa sokeaan ihmiseen.


message 34: by Peony (new)

Peony (peony79) | 705 comments Olen Ronjan kanssa muuten samaa mieltä..tai ajattelen saman suuntaisesti/henkisesti mielipiteen kanssa mutta: "Tottahan toki vammattomat ihmiset saavat kirjoittaa fiktiota vammaisista ihmisistä, mutta silloin käsikirjoitus pitäisi lukea huolella läpi vammaisten ihmisten parissa ennen julkaisua." Tuon lauseen kanssa olen kovasti erimieltä. Kaikenlaisten ennakkosensoreiden käyttö on mielestäni sellaista, että aletaan lipsua tielle, jonka varrella ei hyvä heilu. Aletaan rajoittaa sitä mitä kirjoittaja saa sanoa ja mitä ei. Kirjoittajalla on minun mielestä vapaus ilmaista aivan kuinka kömpelöä tavaraa hyvänsä. Kritisoiduksi hän toki joutuu, se kuuluu asiaan. Mutta hänen ei tarvitse muuttaa tuotostaan toiseksi erilaisissa huutoäänestyksissä. Mielestäni olisi kovin kummallista, että yksittäiset sensorit voisi edustaa typistettynä kokonaista ihmisryhmää, ikään kuin kaikki ko. ihmisryhmän ihmiset olisivat samanlaisia ja ajattelisivat asioista samalla tavalla. Toinen sensori voisi osoittaa hänelle henkilökohtaisesti epämiellyttäviä kohtia tekstistä...ja jollekin toiselle ne eivät olisi ongelma, mutta ihmisestä riippuen jotkut toiset kohdat taas pitäisi "muokata". Toki kirjailija voi _halutessaan_ luetuttaa tekstinsä vaikka jollakin sensoriryhmällä, jotka esittävät huomioitaan. Mutta pelkään pahoin, että tämän jälkeen hahmoista on hiottu kaikki särmät. Parempi olisi kirjoittajan perehtyä aiheeseen syvällisesti ennen kirjoittamista ja sen jälkeen kirjoittaa vapaasti.

En itsekään tykkää lukea tekstiä, jossa aistii heti, että nyt kyllä kirjoittaja leikkii lapsekasta roolipeliä mielikuvituksessaan eläytymällä kehnosti jonkun toisen asemaan, mutta on ollut aivan liian työlästä hänelle todella perehtyä asiaan, lukea vaikka useita kirjoja ja henkilöiden omakohtaisia kokemuksia asiasta, ehkä tehdä jopa haastatteluja ..joten kirjoittaja on jättänyt moisen vaivannäön väliin. Mutta pidän kuitenkin kiinni hänen oikeudestaan kirjoittaa tuubaa. Itseasiassa hänen tuubansa on hyvää materiaalia siihen, kun keskustellaan, miten valtaväestö ei osaa ajatella jonkun ihmisryhmän kantilta. Ja kaiken kirjoitetun perusteella voidaan nähdä käsitysten ja ajattelumallien evoluutio historiassa. Se on totuus, että länsimaisissa maissa länsimaiset kirjoittajat ovat dominoineet kaikkea kirjoitettua ja saaneet ikäänkuin sitä kautta kertoa muille, minkälainen maailma on. Mutta onneksi siinä joukossa on ollut paljon kirjoittajia, jotka ovat olleet homoseksuaaleja, fyysisesti huonokuntoisia tai vammautuneita jne. Nykyisin kustannusyhtiöt etsivät kustannettaviksi vähemmistöjen edustajia ja kirjoittajia kolmansista maista, sillä muusta kuin sekundaarisesta asemasta kirjoitetut tarinat kiinnostavat ja tämä kehitys on saavutettu nimenomaan vapaassa yhteiskunnallisessa keskustelussa.

Sen lisäksi on hyvä pitää mielessä, että yksittäisen kirjan yksittäinen hahmo ei esitä kokonaista ihmisryhmää, vaan sitä yhtä yksittäistä henkilöä: hänen piirteitään ja kokemustaan. Itselläni on fyysinen vaiva, joka vie varmasti ennenaikaiseen hautaan, mutta en voi siirtää siihen liittyviä tunteita esim. jonkun kirjoittajan syyksi, joka kuvaa ko. fyysistä vaivaa kehnosti ulkopuolelta. Siihen kuolemista kuvataan humoristisesti hassuna vitsinä kirjallisuudessa, elokuvissa ja tv-sarjoissa. Hyväksyn tämän täysin. En katso tai lue moisia huonoina hetkinäni. Tai sitten juuri teen niin..musta huumori vain joskus sopivasti turruttaa.

Ps: kiihotus kansanryhmää vastaan ja syrjiviin tekoihin tai väkivaltaan kehottaminen/rohkaiseminen on sitten AIVAN eri asia.


message 35: by Ronja (new)

Ronja (roszanen) | 289 comments Kiitos Annamariahille puheena olevan kirjan juonen ja kirjoittajan taustojen esittelemisestä. :) Krooninen kipu yhtenä fantasiakirjan teemana on vaikea yhtälö.

En Peony ajatellut ennakkosensuuria vaan sitä, että tekstistä huomattaisiin asiavirheet ja selkeät ennakkoluulot jo ennen julkaisua. Esimerkiksi ajatus siitä, että vammaiset naiset eivät voi saada lapsia on yllättävän yleinen ennakkoluulo, eikä sellaisen päätyminen ”totuutena” kaunokirjallisuuteen ei olisi kovin hieno asia.


message 36: by Ronja (new)

Ronja (roszanen) | 289 comments Lisäys: edellinen esimerkkini voisi toki olla ihan validia kamaa fantasiassa tai dystopiassa.


message 37: by Peony (new)

Peony (peony79) | 705 comments No se toki jos suoraan esitetään, että kategorisesti vammaiset naiset eivät voi saada lapsia - siis ikäänkuin kaikenkattavana faktana. Niin toki kirjoittajana olisin mieluummin tietoinen asiasta ..taustatyö olisi taas auttanut. Näin rajatussa asiassa ei olisi tarvinnut kuin googlata. Mutta jos hän kirjoittaa, että hahmolla on tietty vaiva/vamma, jonka johdosta hän ei voi saada lapsia, niin se on mielestäni hyväksyttävä. Riippuu siitä, kenen päässä hahmon tila laajenee koskemaan koko ihmisryhmää. Jos kirjoittaja sanoo suoraan, että tätä sairastavat tms eivät voi saada lapsia, niin mokahan on auttamattomasti hänen. Jos taas lukija ei hyväksy, että ko. hahmo ei saa lapsia, koska tietty fyysinen tila sen estää, niin moka on hänen. Tila estää sen tämän yksilön kohdalla. Toki lääketieteellinen totuuspohja olisi oltava taustalla, eikä tyyliä: murtunut pikkurilli aiheutti lapsettomuuden..tai on sekin jossakin tapahtumaketjussa varmaan mahdollista, mutta tällaiset kaipaisi jo vähän argumentaatiota. Oman asenteen ottaminen lähtökohdaksi tai faktaksi on sellainen, jota olen toki ensimmäisenä kritisoimassa itsekin. Eli itse asiasta olen samaa mieltä.

Youtubessa yksi kirjakriitikko Steve Donoghue on keskustellut tästä aiheesta eri videoissa. Olen hänen kanssaan aika samoilla linjoilla asiasta. Donoghue joskus haukkuu kirjoja ja tarinoista löyhkäävää kirjoittajan selvästi taustalla olevaa ennakkoluuloisuutta tai tietämättömyyttä. Mutta hän myös suhtautuu nihkeästi sensori-lukijoihin. En muista oliko hänen videonsa vai kerrottiinko jossain toisessa lähteessä, kun joku lukija oli suivaantunut lukijan ihmisryhmää väärin esittävästä hahmosta.. Lukija ei tiennyt, että myös kirjoittaja kuului ko. ryhmään. Yksi ryhmä kun on harvoin yksi mielipide tai representaatio. Siksi kannatan sitä, että mennään yhteiskunnallinen ja kritikoiva keskustelu edellä, eikä hämmennetä kirjoittajaa sekalaisilla mielipiteillä. Se on tuskastuttavan hidasta, mutta sillä saavutettu ilmapiiri ja jaettu tietämys on mielestäni vakuuttavampaa yleisöille koska kaikki tapahtuu näkyvänä keskusteluna.


message 38: by Peony (new)

Peony (peony79) | 705 comments Ups..unohdin jo, että runoilen täällä Annan genrehaaste-keskustelussa, enkä yleisellä puolella. Sori Anna..tuli laverreltua pitkästi tänne. Mutta oli niin mielenkiintoista funtsia näitä asioita, että vei keskustelu mennessään. :)


message 39: by Annamariah, Lukupiirinpyörittäjä (new)

Annamariah | 1745 comments Ei mitään, mun mielestä on vaan hienoa, kun syntyy hyvää keskustelua :) Eli jos mun lukemat kirjat tai kommentit niistä herättävät ajatuksia, kirjoittakaa pois, sana on vapaa! :D


message 40: by Tytti, The Head Honcho (last edited Mar 18, 2018 08:09AM) (new)

Tytti | 2539 comments Minä en ole lukenut tuota Harjunpäätä, enkä tiedä, miten sitä on käytetty (muuta kuin mitä oli esittelyssä), mutta itse tulkitsisin tuon "sidotun" ihan vain kuvainnolliseksi ilmaisuksi (tosin ehkä ei niin korrektiksi, kyllä se vähän särähtää, dialogissa ehkä menisi), mutta kuitenkin... Kuten pienten lasten äidin voisi sanoa olevan sidottuna kotiinsa tai joku on kiinni työssään.

Mutta tietenkin kirjallisuus myös jonkin verran muokkaa ajattelutapoja, joten sikäli kirjailijoilla on tietty vastuunsa, esimerkiksi juuri sanavalintojen kohdalla. Itse tuskin olisin erityisemmin kiinnittänyt tuohon sanavalintaan suurempaa huomiota, koska tulkitsen sen neutraalisti niin, että pystyäkseen liikkumaan hänen nyt vain on käytettävä pyörätuolia ja hän on siinä mielessä sidottu siihen. Tietenkin tämä on aika lailla perusterveen ajattelutapa, mutta voisin kuvitella, että jos itse jostain syystä vaikka halvaantuisin, niin kyllä varmaan pitkään ajattelisin ja sanoisinkin olevani sidottu pyörätuoliin, ei sitä heti hyväksyisi. Ehkä siinä on tietynlaista pelkoakin havaittavissa, koska ainahan se vaara on olemassa, että jotain tapahtuu.

Tämä oli se tapaus, jonka mainitsin:
http://www.vulture.com/2017/08/the-to...

Lukiessani tuota tuli kyllä mieleen, että jos olisin itse kirjailija, niin pysyttelisin varmasti tuon kohun jälkeen "turvallisissa" hahmoissa, eli valkoisissa heteroissa ym., jotta ei tarvitsisi puolustella luovia valintojaan, sillä aivan varmasti kirjoittaisin sellaista, joko vahingossa tai tarkoituksella, josta joku voisi loukkaantua. Muistaakseni joku arvioija kritisoi jossain sitä, että ilmeisesti Oksasen Kyyhkysissä (view spoiler), koska sitä pidettiin stereotypioiden vahvistamisena. (En ole vieläkään lukenut kirjaa, joten en voi kommentoida, mutta tietääkseni Oksanen itsekin kuuluu seksuaalivähemmistöön, olisi siis bi (olen kai jostain sellaista lukenut), joten luultavasti on ajatellut asiaa siltäkin kannalta.)

Ja jos vielä palaan rasismiin, niin on kyllä mielenkiintoista lukea periaatteessa rasismin tuomitsevien puhuvan siitä, ketkä ovat valkoisia ja ketkä eivät. Varsinkin kun meidän silmiimme he todennäköisesti olisivat "valkoisia", koska eivät ole afrikkalaisen tai aasialaisen näköisiä, kuten esimerkiksi Lähi-idän arabit. Katsoessani Oscar-gaalaa minulle myös kävi hassusti, kun Tiffany Haddish ja Maya Rudolph tulivat esittelemään kai jotain ja jotain sitten vitsailivat rotuasioista, sillä minulla meni hetki, ennen kuin tajusin, että molemmat ovat mustia, sillä luulin aluksi Maya Rudolphin olevan... no käytännössä valkoinen, ja luulin, että vitsinä olisi se, mutta ei se ollutkaan niin. (En tiedä, voiko minua siitä nyt hirveästi syyttää. Ilmeisesti on tiedettävä, kuka hänen äitinsä oli, niin sitten voi kategorisoida hänet oikein... https://www.biography.com/news/maya-r...)


message 41: by Annamariah, Lukupiirinpyörittäjä (new)

Annamariah | 1745 comments Kiitos Vulture-linkistä, oli mielenkiintoinen (ja samalla hieman pelottava) artikkeli. Toisaalta vaaditaan monipuolisia hahmoja, mutta valkoinen ei saisi kirjoittaa muun värisistä eikä hetero homoista eikä terve vammaisista eikä varmaan kohta myöskään mies naisista tai nuori vanhuksista tai jästi noidista, ettei tule somelynkatuksi... Ja kaikkien hahmojen pitää olla kivoja tyyppejä, koska onhan se nyt loukkaavaa, jos joku kirjan henkilöistä sanoo jotain sellaista, mistä joku voi pahoittaa mielensä.

Jos ja kun tämä tuntuu olevan monella asenne, miksi dystopiakuvaukset ovat nykyään niin suosittuja, kun utopiaan sopisi paljon paremmin sellaiset henkilöt, joista kukaan ei ilmaise vahingossakaan mitään epämiellyttäviä mielipiteitä? :D Ehkä on onneksi sittenkin kyseessä vain kovaääninen ja hurjistunut vähemmistö, joka noita kohuja tehtailee. Toki sitten on aina huolestuttavan paljon niitä, jotka uskovat ennemmin näiden agitaattoreiden mielipiteitä kuin muodostavat itse oman kantansa. Eniten säälittää ne vihakampanjan uhreiksi joutuvat sivulliset, jotka ovat tykänneet "väärästä" kirjasta tai puolustaneet jotakuta muuta.

Itse tykkään lukea kirjoista sekä viiden että yhden tähden arvosteluja. On mielenkiintoista nähdä, miten samat jutut on arvostelujen ääripäissä tulkittu usein täysin päinvastaisella tavalla. Sitten on tietenkin myös niitä ääriarvosteluja, joissa nostetaan esiin ihan eri juttuja. Monien omasta mielestäni kolmen tähden kirjojen kohdalla löydän sekä viiden että yhden tähden arvosteluja, joiden kanssa olen periaatteessa samaa mieltä...


message 42: by Ronja (last edited Mar 18, 2018 11:42AM) (new)

Ronja (roszanen) | 289 comments Tytti wrote: "Minä en ole lukenut tuota Harjunpäätä, enkä tiedä, miten sitä on käytetty (muuta kuin mitä oli esittelyssä), mutta itse tulkitsisin tuon "sidotun" ihan vain kuvainnolliseksi ilmaisuksi -- Mutta tietenkin kirjallisuus myös jonkin verran muokkaa ajattelutapoja, joten sikäli kirjailijoilla on tietty vastuunsa, esimerkiksi juuri sanavalintojen kohdalla."

Kyseinen teos esittää traagisesti vammaisen naisen uhrina. Mainitsemani ilmaus on toki kuvaannollinen, mutta se voimistaa vaikutelmaa siitä, että vammainen ihminen on jonkinlaisessa uhrin asemassa ja hänen toimintaedellytyksensä ovat poikkeavan huonot nimenomaan vammaisuudesta johtuen.

Sopivista tavoista puhua ja kirjoittaa esimerkiksi vähemmistöistä kysytään kunkin ryhmän edustajilta, ei valtaväestöltä. Yleinen ja korrekti linja vammaisten ihmisten keskuudessa on, että pyörätuolilla liikkuvia ihmisiä kutsutaan pyörätuolilla liikkuviksi ihmisiksi, ei pyörätuoliin sidotuiksi. Valtaväestöllä saa toki olla mielipiteensä, mutta se ei muuta asiaa miksikään. Aivan vastaavasti esimerkiksi saamelaiset ja romanit kertovat, kuinka he toivovat itsestään kirjoitettavan jne.

Ennakkoluulot ohjaavat ihmisiä ja myös kirjailijoita. Mikäli ennakkoluulojaan ei tunnista, tekstiin voi päätyä sellaista sisältöä, joka saa aikaan ikäviä reaktioita.

Ohessa on mainio Handicap Internationalin sivuilta löytyvä artikkeli, jossa kerrotaan vammaisuuden neljästä mallista. (Esimerkiksi vammaisten ihmisten vertaaminen "terveisiin" edustaa lääketieteellistä mallia. Todellisuudessa vammaisen ihmisen vastakohta on vammaton ihminen.)


message 43: by Peony (new)

Peony (peony79) | 705 comments Minäkin toivon jatkuvaa kehitystä siinä, että aina vain enemmän tullaan paremmin tietoisiksi ja osataan eläytyä paremmin sen tiedon myötä eri ihmisten asemaan, eikä lähdetä joka ikinen kerta siitä samasta lähtökohdasta, oli se sitten uhrimieltä, sääliä, oletuksia kyvyistä jne jne.

Periaatteessa ei varmaan tuota pyörätuoliasiaa kannattaisi kommentoida kun en yhtään tiedä, mistä kirjasta puhutaan. Jos siitä tekstistä huokuu sellainen simppeli asenne tms. Mutta esimerkiksi jos jossain kirjassa käytettäisiin ilmaisua, että hahmo oli "sidottu pyörätuoliinsa loppuelämäkseen" ..vaikkapa.. niin en ajattelisi sen olevan ennakkoasenne ihmisryhmästä. Se on negatiivinen ilmaus, mutta tarinaa kerrotaankin hahmon näkökulmasta. Jos lukisin tuollaisen lauseen, niin olettaisin sen ilmaisevan sitä, mitä hahmo kokee. Kokee olevansa rajoitettu..ja tunteessa on lopullisuuden tuntua (jos siinä olisi vielä tuo "loppuelämäkseen"). Ilmaisu kertoo siitä hahmon elämästä. "Sidottu" tuo siihen asenteen..ja tarkoituksellisesti. Se on fiilis, jonka kirjoittaja haluaa ja saakin luoda. Sillä sanalla lukija laitetaan eläytymään ko tunteeseen. Kulunut tuo ilmaus kyllä on. Jos hahmolla ei olisi sellaista tunnetta, niin sitten pyörätuolilla liikkuminen kerrottaisiin ominaisuutena jollakin toisella tavalla, joka ei johdattele lukijaa suhtautumaan tuoliin ko. tavalla, sillä se ei olisi sen tarinan ja hahmon fiilis.

Jos ja kun kirjoissa esiintyy jatkuvasti "pyörätuoliin sidottuja" niin on hyvä osoittaa tämä huomio yleisestä kirjallisuudesta, että näin on, jolloin sinne paremmin ilmestyy tai siellä jo olevia toisenlaisia tarinoita (ihmisistä, joille pyörätuoli on vain väline) nostetaan. Saadaan monipuolisempi kirjo tarinoita.

Moni kuitenkin kokisi onnettomuutena ja tuntisi "joutuvansa" pyörätuoliin, jos näin kävisi.. ainakin aluksi olevansa siihen "sidottu", sillä pyörätuoli rajoittaa pääsyä moniin paikkoihin, eikä ihminen tunnetusti tykkää rajoitteista. Varsinkaan sellaisista, jotka koskee vain osaa ihmisistä. Pyörätuoli ei näyttäytyisi apuvälineenä vaan sen uuden rajoitetumman elämän symbolina. On liikuntakykynsä menettäneitä, jotka ovat vihaisia asiasta loppuelämänsä. Ja sellaisen hahmon toki voi kirjoittaa ..mielestäni kaikenlaista todellisuutta saa kuvata..siinä missä epätodellista. Toki "vihainen vammautunut" on yhdenlainen karikatyyri..ja vain sellaiseksi jäädessään hyvin mielenkiinnoton hahmo. Välillä huono kirjoittaminen menee läpi kustantamossa ja lukijat vielä ostavat kirjaa - silloin on hyvä olla foorumeita, joilla voidaan osoittaa asia ja keskustella siitä. Mutta ennakkoon noiden läpikäyminen haisee vain niin kovasti DDR:ltä tai sitä edeltävältä järjestelmältä. Kirjoittajalla on nytkin mahdollisuus käyttää minkätyyppisiä beta-lukijoita hän haluaa ja perehtyä asioihin. Järjestelmää en tuon ympärille loisi.


message 44: by Ronja (new)

Ronja (roszanen) | 289 comments Liikun itse pyörätuolilla. En omasta näkökulmastani käsin pysty mitenkään ymmärtämään näitä uhrifantasioita. Itselleni suurimmat vaikeudet aiheuttavat kohtaamieni ihmisten ennakkoluuloinen käytös ja liikuntavammaisille soveltumaton ympäristö. Molemmat esteet ovat raivattavissa - kysymys on vain asenteista.

Teen työtä järjestössä, joka järjestää inlusiivisuuteen liittyviä koulutuksia. Asiakkaina ovat saman alan ns. mainstream-järjestöt. Näissä koulutuksissa keskitytään paljon asenteisiin ja siihen, miten ja millä sanoilla vammaisuuteen liittyvistä asioista ja ilmiöistä puhutaan. Luulen tietäväni jotain tästä teemasta. :)


message 45: by Peony (new)

Peony (peony79) | 705 comments Olen aivan varma Ronja, että olet paras asiantuntija tuossa. Vähän aavistelinkin, että varmaan tunnet asiaa henkilökohtaisen kokemuksen kautta. Työsi on tärkeää työtä - juuri sitä tiedon jakoa ja asenteiden muokkausta, jota ei voi ikinä olla liikaa. Pikemminkin tekijöitä on liian vähän. Ponttinani ei ole olla kilpasilla sinun kanssa tuosta teemasta/kokemustiedosta. Häviöhän olisi selvä. Mutta kirjallisen ilmaisunvapauden koen hieman erilliseksi asiaksi tuosta.

Tuo tiedonjakaminen ja asenteisiin vaikuttaminen kohdistuu isompaan joukkoon. Sitä kautta se heijastuu myös kirjallisuuteen. Kirjallisuus heijastaa aikaansa ja sen ajan ihmisten sisäistä maailmaa. Kirjailijoihin vaikuttaa kaikki se tieto, mitä meillä muillakin on ympärillä saatavana, mitkä topiikit pinnalla ..ja mitä taitavampi ja valveutuneempi kirjailija, sitä paremmin hän osaa tehdä työnsä ja hankkia aiheista laajemman käsityksen. Parhaat kirjailijat, ne joita luetaan vuosisadankin päästä, ovat ajattelultaan edelläkävijöitä. Ne kehnommat stereotyyppiset tarinat jäävät pitkän ajan kuluessa vanhanaikaisiksi ja unholaan tai esimerkeiksi historiaan, että tähän aikaan suuri osa ihmisistä ajatteli näin. Ronja on yksi niistä moottoreista, jotka yrittävät työntää yleistä ajattelua eteenpäin. Näitä moottoreita soisi toki olevan kirjallisuudessakin enemmän, koska se tuo aiheita ainakin lukevalle kansalle näkyviin. Mutta jokainen kirjailija kirjoittaa sen tarinan, mikä heillä on kerrottavanaan ja ehkä luetuttaa sen halutessaan ko. aiheen kokemusasiantuntijalla. Ei voi vaatia kirjoittamis-kykyjä enempää.

Esteetön maailma on ihanne, se mihin pyritään. Mutta en moittisi kirjoittajaa siksi, että hän kirjoittaa ihmisestä, joka kokee tuleensa rajoitetuksi tässä maailmassa esteettömyyden vuoksi. Minulla ei ole henkilökohtaista kokemusta, mutta työssäni ja elämässäni olen nähnyt liikuntaesteisiä ja muuten rajoitettuja lapsia ja nuoria, jotka vihastuvat apuvälineilleen ja ne heitetään seinään. Se on ymmärrettävä reaktio, sillä on inhottavaa kun muut lapset suhtautuvat välineen nähdessään henkilöön eri tavalla tai henkilö ei voi hallita ympäristöään yhtä tehokkaasti kuin muut ja nopeammat kävelevät hitaampien yli monessa tilanteessa. Osa muista lapsista käyttää jopa hyväkseen sitä henkilön ominaisuutta, ettei hän ehdi reagoida johonkin asiaan tarpeeksi nopeasti. Tämä kaikki on negatiivista, surullista, epäreilua ja julmaa. Mutta sitä saa mielestäni kirjallisesti kuvata. Sitä PITÄÄ mielestäni kirjallisesti kuvata. Esteellisyys ja muiden etulyöntiasema ei ole liikuntaesteisen syy..mutta ei myöskään siitä kirjoittavan syy. Hän ei kannata esteellistä maailmaa. Henkilökohtaisen kokemuksen puutteessa joku raapustelija voi kuvatakin sitä pinnallisesti. Jättäen olennaisia asioita pois tai tarrautuen epäolennaisuuksiin tai helppoihin ennakko asetelmiin. Rasittaa p#skat kirjailijat, mutta minusta meidän on koitettava kestää heidät ja pidettävä ilmaisu mahdollisimman vapaana, sillä itse en keksi parempaakaan järjestelmää. Sitten vaan hypettää niitä helmiä sitä voimakkaammin tällaisilla alustoilla kuten Goodreads! Massat kääntää hitaasti suuntaa..mutta kyllä ne kääntyy. :) Älä menetä toivoasi Ronja!


message 46: by Desertorum (new)

Desertorum | 1123 comments Tämä menee nyt jo hieman ohi aiheen mutta itse mietin asiaa varsinkin eläinkirjallisuuden kohdalla (joka taas itselle lähellä) tai ihan minkä vaan teoksen missä on eläin/kotieläin. Näissä esiintyy todella paljon sterotypioita ja vanhoja uskomuksia, jotka on jo aikaa sitten todettu vääriksi faktoiksi.
Näiden kohdalla aina miettii, että onko kirjan hahmo vain tietämätön vai myös kirjailija. Koska kyllähän sellaisen hahmon saa kirjoittaa, ettei hän tiedä/osaa mutta jos se tulee siitä ettei kirjailija ole jaksanut tarkistaa faktoja....
Ja tietysti sitä myös pohtii, miten paljon nämä aina jatkossa vahvistavat kyseistä väärää tietoa. Mutta ei kaunokirjallisuuden tietysti ole tarkoitus olla faktojen opettamista.
Perus esimerkki tällaisesta on siilit, joille edelleen (juuri jossain kirjassa taas törmäsin tähän) annetaan aina sitä maitoa vaikka niiden maha ei sitä kestä.


message 47: by Ronja (last edited Mar 19, 2018 01:20AM) (new)

Ronja (roszanen) | 289 comments Desertorum, huomiosi vanhojen uskomusten ja stereotypioiden esittämisestä kirjallisuudessa on hyvä. Olen itsekin noteerannut muutaman kerran kertomuksia siitä, miten siilille juotetaan maitoa. Joskus myös tuotantoeläinten olojen kuvaukset voivat olla kummallisia: kirjan esitetään kuvaavan nykyaikaa, mutta kirjailijan mielikuvat maatalon eläinten oloista vaikuttavat olevan kymmenien vuosien takaa.

En Peony ihan ymmärrä ajatustasi siitä, miksi kirjailijoiden olisi hyväksyttävää kuvata vammaisuutta ennakkoluulojen tai pinnallisten asenteiden kautta, ja että ajan myötä heikot tekstit jäävät kuitenkin unohduksiin. Miten tämä olisi ok vammaisuuden mutta ei esimerkiksi homoseksuaalisuuden suhteen? Homoseksuaalisuus oli rikos 1970-luvulle asti, ja sairautena sitä pidettiin vielä pidempään. Tällaisia ajatuksia ei löydy vakavasti otettavasta nykykirjallisuudesta, mutta sen sijaan useita vuosikymmeniä vanhoja ennakkoluuloja vammaisuudesta kyllä löytyy. Toinen teema on rasismi. Luin lapsena Enid Blytonin kirjoja, joissa oli rasistista sisältöä. Sellaista ei esitetä nykyään; tummaihoisten epäileminen epärehelliseksi lastenkirjallisuudessa tuomittaisiin oitis ennakkoluuloisuutensa vuoksi.

Totta kai yhteiskunnan epäkohtia vammaisten ihmisten elämän suhteen saa kuvata, mutta olen edelleen sen kannalla, että kuvauksen tulee perustua faktaan, ei luuloihin.

Hyvä kirjailija ottaa huolellisesti selvää siitä, mistä hän on kirjoittamassa. Juuri siksi myös esilukijoiden apu on tärkeää. Mietin, mitä tekisin itse, jos vaikkapa haluaisin kirjoittaa nuortenromaanin teini-ikäisen saamelaistytön elämästä. Kirjoittaisinko romaanin Wikipedian ja peruskoulussa kuulemieni "tietojen" avulla ja palautetta valmiista kirjasta kuullessani kertoisin, että hyväähän minä vain tarkoitin ja että kyllä huonot tekstit sitten aikanaan unohtuvat? Niin ja varmaan myös vilpittömästi yllättyisin murskaavasta kritiikistä, eikö vain. Olisi paljon järkevämpää haastatella huolellisesti saamelaisnuoria ja pyytää apua esilukijoilta.

On ihan ymmärrettävää, että vammaisista lapsista ja nuorista voi tuntua pahalta kohdata ympäristön ennakkoluuloja. Aikuisten ihmisten pitäää kuitenkin säälin ja huokailun sijaan mahdollisuuksien mukaan puuttua itse tilanteeseen ja kaikissa tapauksissa kertoa vammaisille lapsille heidän yhdenvertaisesta oikeudestaan elää ja osallistua. Muussa tapauksessa he itsekin vahvistavat ennakkoluuloja.


message 48: by Peony (new)

Peony (peony79) | 705 comments Nyt oletat minun tarkoittaneen jotakin muuta, kuin mitä tarkoitin. En missään nimessä halua promotoida sellaista tai sanonut, että ennakkoluuloisuus on hyväksyttävää. Ilmaisen itseäni varmasti super huonosti, sillä tein kaikkeni, että välittyisi tekstistä, että minua itseänikin häiritsee ko. asiat ja toivon näiden ennakkoluulojen kovan työn ja ajan kanssa häviävän sitä mukaa kun valistus etenee.

Kuten sanoin, kirjoittaja voi halutessaan käyttää niitä betalukijoita. Mutta mitään systemaattista mekanismia en tuohon loisi. En siksi, että olisin ennakkoluulojen poistamista vastaan. Minusta hedelmällisempi ja pysyvämpi keino on massan valistus..samalla se menee kirjailijoihin. Ja kuten sinäkin sanoit, olisi järkevää ottaa ennalta selvää ja haastatella (sitä olen toistanut itsekin) ja käyttää vaikka niitä lukijoita. En vastusta lukijoiden käyttämistä itsessään jos kirjoittaja niin haluaa tehdä. Kun luen tekstisi olen ihan kaikesta samaa mieltä paitsi pieni tekninen ero on se, että en tekisi esilukijoista systemaattista.

En ehkä lausu tästä sen enempää, koska en tule oikein ymmärretyksi sillä tavalla, mitä tarkoitan. Kammottaa, että lukijat saavat sellaisen mielikuvan, että jotenkin juhlisin ennakkoluuloja, kun työssäni ja vapaaehtoistyössäni olen nimenomaan ollut aktiivinen toimija auttaakseni lapsia ja nuoria elämään sellaista elämää, jonka keskiössä eivät ole heidän pulmansa vaan asiat, jotka heitä kiinnostavat ja juurikin tuo yhdenvertaisen aseman saavuttaminen. En ole ollut koskaan sitä säälivää huokailijatyyppiä, koska olen saanut sitä huokailua itse osakseni sen verran paljon.


message 49: by Ronja (last edited Mar 19, 2018 08:36AM) (new)

Ronja (roszanen) | 289 comments Olemme molemmat tainneet ymmärtää toisiamme väärin, Peony. En ole väittänyt, että haluaisin huutoäänestyksiä tai kirjailijan työhön kajoamista, vaan realistista palautetta esilukijoilta.

Voin taustaksi kertoa antaneeni itse palautetta erään romaanin kirjoittajalle, joka oli ansiokkaasti välttänyt ilmauksen "rullata rullatuolilla" käyttöä, mutta sen sijaan kirjassa liikuntavammainen henkilö "siirtää pyörätuolinsa ikkunan eteen". Kommentoin lyhyesti, että tämä ei ole aivan kaikkein selkein ilmaisu silloin, kun pyörätuolilla liikutaan itse - kysymys on kelaamisesta. Kirjailija kiitti palautteesta ja korjasi tekstiään. Tekstissä mainittu liikuntavammainen henkilö jatkoi omaa elämäänsä kirjassa.

Ajattelin siis tämänkaltaista esiluentaa sekä ihan selkeiden ennakkoluuloista nousevien virheiden korjaamista, kuten vaikkapa ajatusta siitä että CP-vamma periytyy tms. (Ihmisillä on mitä käsittämättömimpiä luuloja. Edellä esittämäni ennakkoluulo on esitetty neuvolan vastaanotolla faktana CP-vammaiselle tuttavalleni.)

En ole vielä kuullut kirjailijasta, joka ei hyödyntäisi esilukijoiden apua.

Olen pahoillani siitä, jos olen antanut sellaisen vaikutelman, että jotenkin juhlisit ennakkoluuloja. Juuri kuvaamasi kaltainen työ ja vapaaehtoistyö on hyvin arvokasta. Vammaisen lapsen itsetunnolle voi olla murskaavaa, jos kaikki kiinnittävät huomionsa ensisijaisesti hänen vammaansa ja siihen, mitä hän ei kykene tekemään.


message 50: by Peony (new)

Peony (peony79) | 705 comments No hyvä, että ymmärrämme toisemme oikein. Minäkin katsoisin kirjailijan eduksi tarkistuttaa tietonsa. Tekstinsäkin. Selkeät faktavirheet haluaa kirjoittaja tietää. Jos joku ryhtyy esilukijaksi nimenomaan jonkun ihmisryhmän edustajana, niin ko. henkilöllä soisi olevan hyvät tiedot kirjallisuudesta yleensä..siis sellaisena esittämisen muotona, että pystyy irrottamaan oman roolinsa sen asian yläpuolelle - irti henkilökohtaisuudesta. Tällainen on usein vaikeaa. Se vaatii paljon objektiivisuutta vaikka asia koskettaa henkilökohtaisesti. Nuo mainitsemasi korjausehdotukset ovat nimeomaan hyviä objektiivisia ehdotuksia vähän tuoreempaan/parempaan tekstiin. Rullatuolin rullailu kuulostaakin hassulta vanhanaikaiselta ilmaisulta. Ja tietenkin nuo selkeät fakta-virheet. Betalukijuus toimii hienosti niin kauan kuin lukijana on henkilö, joka osaa ottaa huomioon, että hänen ihmisryhmässään on iso kirjo erilaisia kokemuksia ja tunteita eri asioita kohtaan sekä erottaa mistä faktoista ja omituisista ilmaisuista kannattaa vinkata...ja mitkä asiat ovat aika pitkälti omia henkilökohtaisia mieltymyksiä.

Tuntuu että fyysisissä/terveydellisissä asioissa nuo jutut ovat selkeämpiä, rajatumpia ja helpommin osoitettavissa. Aineettomissa ja kulttuurillisissa alkaa olla tosi veteen piirrettyjä viivoja asiat. Joskus syntyy kiistaa ihmisryhmän sisällä siitä, miten heidän kulttuuriaan saa esittää ja saako sitä esittää joku muu kuin he itse. Kenellä on oikeus olla typistettynä kaikki ihmisryhmän ihmiset? Minulle se, että joku yksin edustaa koko ihmisryhmää on ajatuksena hieman sukua rasismille..vaikka sensitiivisyyteen tuossa pyritään. Tietenkin esilukijoina/toimittajina toimii jo nyt kaiken taustaisia ihmisiä..mutta kustantamoissa kuitenkin yleensä nämä ihmiset ovat ensisijassa kirjallisuuden ammattilaisia ja siksi siinä työssä. Osaavat varmaan sanoa valistuneen mielipiteen hullunkurisiin faktoihin jne. Kunpa näitä löytyisi Suomestakin suurempi kirjo. Amatööri-sensitiivisyyslukijoissa näen sen riskin, että joukkoon alkaa tulla liikaa henkilökohtaisilla tuntemuksilla pelaavia, kirjallista esittämistä syvemmin ymmärtämättömiä. Tietenkin siellä on taitavia joukossa..mutta riski kasvaa. Ja kirjailijat ovat usein aika herkkää ihmistyyppiä. Loukkaantunut kritiikki voi sokaista omalle tekstille ja ajaa aikamoiseen itsesensuuriin.


« previous 1
back to top