Mika Auramo's Reviews > Punainen ruukku

Punainen ruukku by Rakel Liehu
Rate this book
Clear rating

by
3048483
's review

liked it
bookshelves: suhdedraama, leffa

Rakel Liehun toisen romaanin teemana on rakastamisen vaikeus. Romaani lähteekin vauhdikkaasti liikkeelle, kun pohjoissuomalaisessa kaupungissa Tuomas-niminen kulttuurisihteeri nappaa uurnalehdosta rakastettunsa tuhkat.

Anna-Maria Saaristo on kuollut, ja romaanin ajan selvitellään, miksi heidän suhteensa päättyi niin kuin päättyi. Lapsuuden ihastus on joutunut tylsän kirurgin vaimoksi ja hakee ulospääsyä ahdingostaan. Toisaalta äitinsä menettänyt kulttuurimies kärsii lapsuudentraumoista ja elämäntuskastaan.

Nämä kaksi kohtaloa kietoutuvat kahden kolmiodraaman ympärille: toisaalla on Tuomaan ja Lauran välinen suhde ja Anna-Marian ja Andersin. Sattumalta he kohtaavat Israelin-matkalta, jolta molemmat toivovat irtiottoa arjesta ja uutta suuntaa elämälleen.

Näin käykin, ja lopulta Anna-Maria menehtyy. Siihen tragediaan johtavat moninaiset syyt, ja kerronta tukee hienosti henkilöhahmojen kehitystä ja luonnekuvien syventämistä, mutta lapsuuden ihastuksen toimiminen pelastuksena on naiivia. Samoin kuljeskelu pitkin poikin Jerusalemia ja pyhää maata ei syvennä riittävästi orastavaa ihastumista ja yhteisiä öitä. Mielikuva Anna-Mariasta jää melko etäiseksi, ja hän on Tuomaan kannalta vain oman eheytymisen välikappale eikä rakkauden kohde.

Runoilijana Liehu saa tekstinsä pakottomasti etenemään, ja kielikuvat ovat luontevia eikä monen nykyprosaistin pakolla tekstiin kammettuja. Juutalainen ”rotannahkainen” bussikuski vie turisteja paikasta toiseen. Lopulta ”surun petolintu” raatelee yksinäistä Tuomasta, sillä onnettomasta avioliitosta eli ”turvattomuuden torjuntayksiköstä” vapautumassa ollut Anna-Maria kuolee.

Viittaukset ovat luontevia ja syventävät sekä Tuomaan että hänen pappiystävänsä Maxin hahmoja. Tuomaskin on päättänyt alistua pikkuporvarillisuuteen, vaikka onkin kuuluisan taidemaalarin poika. Hän halusi olla viisaampi kuin Spartan Torprados, jonka lyyra naulattiin seinään, koska meni lisäämään siihen uuden, korkeammalta soivan kielen. Toisaalta Tuomas ei tiedä rakastaako vai vihata Anna-Mariaa. ”Ihminen on itselleen käsittämätön”, niin kuin Spinoza on sanonut.

Lopussa vielä kohtalo puuttuu tapahtumiin. Museoon tuodaan ikivanha noitarumpu, jota Tuomas tutkii ahneesti. Atshe-ukkosenjumala, Biegga-galles, Rutu, pyhän perjantaimiehet, urhriporo…sitten Tuomas heittää luun rummulle, ja kaksitoista tuomaria langettavat tuomionsa…
flag

Sign into Goodreads to see if any of your friends have read Punainen ruukku.
Sign In »

Reading Progress

Started Reading
December 31, 2013 – Shelved
December 31, 2013 – Finished Reading
January 13, 2014 – Shelved as: suhdedraama
March 3, 2016 – Shelved as: leffa

No comments have been added yet.