Sign in with Facebook
Kaarna's Reviews > Ennen kuin mieheni katoaa
Ennen kuin mieheni katoaa
by
by
Taas yksi kirja, jossa transihmisistä kirjoitetaan ulkopuolelta ja objektoivasti. Kukaan ei ole yllättynyt. Luin sen ja tuli paha mieli. Minä ainakaan en ole yllättynyt. Mitä aion tällä kertaa tehdä toisin: kirjoittaa kirjasta käsitellen yhtä ulkopuolelta ja objektoivasti sitä, millaisena cissukupuolisuus kirjassa esitetään. Katsotaan, mitä tulee.
Selja Ahavan "Ennen kuin mieheni katoaa" -romaanin keskeisenä teemana on cissukupuolisuus. Kirjan nimettömäksi jäänyt päähenkilö, cisnainen, huomaa teoksen alussa, ettei voi käsitellä puolisonsa juuri hänelle kerrottua transsukupuolisuutta. Hän joutuu shokkiin ja käpertyy itseensä takertuen omituisiin käsityksiinsä sukupuolesta, identiteetistä ja parisuhteista. Kirjan toisena tarinana seurataan Amerikan alkuperäiskansojen massamurhan aiheuttaneen tutkimusretken johtajaa, Kristofer Kolumbusta. Hahmojen vertaaminen ei jää vain lukijan tehtäväksi, vaan päähenkilö itse samaistaa itsensä Kolumbukseen. Vertaus tuo esiin räiskyvän ironisen oivalluksen siitä, kuinka valkoiset tutkimusmatkailijat ja cissukupuoliset ihmiset ovat vastuussa Amerikan alkuperäiskansojen massamurhasta ja transihmisten vainoista.
Kirjan päähenkilön cissukupuolisuus tulee teoksessa vastaan heti alkumetreillä. Päähenkilön kykenemättömyys ymmärtää puolisonsa kertomusta transnaiseudestaan tehdään hyvin selväksi, ja tämä paljastuu nopeasti koko kirjan kantavaksi teemaksi. Päähenkilö kokee, että kaikki hänen elämässään muuttuu hänen puolisonsa (sosiaalisen, lääketieteellisen ja juridisen) transprosessin myötä. Hän uskottelee itselleen, että hänen puolisonsa "kuolee" tai - romaanin nimen mukaisesti - "katoaa". Päähenkilön vahva heteronormatiivisuus tulee esiin kohdissa, joissa hän kokee, ettei voi olla parisuhteessa, jossa toinen vie häneltä tilaa olla nainen. Hän kokee, että hänen parisuhteeseensa on tullut "toinen nainen", joka on hänelle vieras.
Päähenkilön käsitys ihmisen persoonasta vaikuttaakin olevan vahvasti kytköksissä ihmisen sukupuoleen. Päähenkilö ei kuitenkaan eksplisiittisesti teoksessa pohdi, miten sukupuoli määritellään tai mikä on hänen käsityksensä sukupuolesta. Teoksen eri kohdista voi kuitenkin päätellä, että se perustuu vahvasti heteronormatiiviseen binäristiseen ajatteluun, sukupuolirooleihin sekä kehon piirteisiin sukupuolen määrittäjänä. Olen lukenut useita muitakin romaaneja, joissa on ollut cissukupuolinen päähenkilö, ja nämä ajattelumallit vaikuttavat olevan kovin yleisiä. Voisinkin jo väittää, että tässä on tapa, jolla cissukupuolisia yleisesti kuvataan kaunokirjallisuudessa.
Itse lukijana pohdin, käsittelikö kirja eroa ja sen mukanaan tuomaa ahdistusta. Päähenkilö kuitenkin kieltää tämän ainakin eksplisiittisellä tasolla, ja sanoo että asia on paljon suurempi kuin "tuo kolmikirjaiminen sana". Päähenkilön kaipauskin tuntuu koskevan yhtä paljon puolisonsa kehoa kuin hänen ja puolison yhdessä viettämää aikaa. Päähenkilö luettelee puolisonsa kehon osia ja käyttäytyy kuin omistaisi tämän kehon. Kehollisen itsemääräämisoikeuden käsitteen tärkeys queer-piireissä onkin jotain, jonka olen jo pitkään toivonut valuvan valtakulttuurin puolelle. (Jos haluatte omia meiltä jotain, ottakaa hei tämä!)
Lopulta "Ennen kuin mieheni katoaa" -romaanin cissukupuolisuuden kuvaus jää roikkumaan vanhoihin stereotypioihin: cisnaista kuvataan transnaista väärinsukupuolittavana, väärällä nimellä kutsuvana, kauhistelevana sekä hänet aggressiiviseksi kokevana. Cissukupuolisuus näyttäytyy vain helppona pakokeinona, jonka taakse voi piiloutua, jotta ei joudu pohtimaan sukupuolen moninaisuutta tai sitä, miksi jossakussa tärkeintä olisi tämän sukupuoli. Vaikka cissukupuolisten hahmojen säilyttäminen kirjallisuudessa on tärkeää, sillä niitä on enää vain ihan jokainen joka paikassa koko ajan, voisivat suomalaiset kirjailijat harkita myös transhahmojen kirjoittamista MIKÄLI (ja vain mikäli) heillä on tarpeeksi resursseja, kriittisyyttä sekä taitoa ja halua kuunnella transihmisiä eli tehdä taustatyönsä.
Selja Ahavan "Ennen kuin mieheni katoaa" -romaanin keskeisenä teemana on cissukupuolisuus. Kirjan nimettömäksi jäänyt päähenkilö, cisnainen, huomaa teoksen alussa, ettei voi käsitellä puolisonsa juuri hänelle kerrottua transsukupuolisuutta. Hän joutuu shokkiin ja käpertyy itseensä takertuen omituisiin käsityksiinsä sukupuolesta, identiteetistä ja parisuhteista. Kirjan toisena tarinana seurataan Amerikan alkuperäiskansojen massamurhan aiheuttaneen tutkimusretken johtajaa, Kristofer Kolumbusta. Hahmojen vertaaminen ei jää vain lukijan tehtäväksi, vaan päähenkilö itse samaistaa itsensä Kolumbukseen. Vertaus tuo esiin räiskyvän ironisen oivalluksen siitä, kuinka valkoiset tutkimusmatkailijat ja cissukupuoliset ihmiset ovat vastuussa Amerikan alkuperäiskansojen massamurhasta ja transihmisten vainoista.
Kirjan päähenkilön cissukupuolisuus tulee teoksessa vastaan heti alkumetreillä. Päähenkilön kykenemättömyys ymmärtää puolisonsa kertomusta transnaiseudestaan tehdään hyvin selväksi, ja tämä paljastuu nopeasti koko kirjan kantavaksi teemaksi. Päähenkilö kokee, että kaikki hänen elämässään muuttuu hänen puolisonsa (sosiaalisen, lääketieteellisen ja juridisen) transprosessin myötä. Hän uskottelee itselleen, että hänen puolisonsa "kuolee" tai - romaanin nimen mukaisesti - "katoaa". Päähenkilön vahva heteronormatiivisuus tulee esiin kohdissa, joissa hän kokee, ettei voi olla parisuhteessa, jossa toinen vie häneltä tilaa olla nainen. Hän kokee, että hänen parisuhteeseensa on tullut "toinen nainen", joka on hänelle vieras.
Päähenkilön käsitys ihmisen persoonasta vaikuttaakin olevan vahvasti kytköksissä ihmisen sukupuoleen. Päähenkilö ei kuitenkaan eksplisiittisesti teoksessa pohdi, miten sukupuoli määritellään tai mikä on hänen käsityksensä sukupuolesta. Teoksen eri kohdista voi kuitenkin päätellä, että se perustuu vahvasti heteronormatiiviseen binäristiseen ajatteluun, sukupuolirooleihin sekä kehon piirteisiin sukupuolen määrittäjänä. Olen lukenut useita muitakin romaaneja, joissa on ollut cissukupuolinen päähenkilö, ja nämä ajattelumallit vaikuttavat olevan kovin yleisiä. Voisinkin jo väittää, että tässä on tapa, jolla cissukupuolisia yleisesti kuvataan kaunokirjallisuudessa.
Itse lukijana pohdin, käsittelikö kirja eroa ja sen mukanaan tuomaa ahdistusta. Päähenkilö kuitenkin kieltää tämän ainakin eksplisiittisellä tasolla, ja sanoo että asia on paljon suurempi kuin "tuo kolmikirjaiminen sana". Päähenkilön kaipauskin tuntuu koskevan yhtä paljon puolisonsa kehoa kuin hänen ja puolison yhdessä viettämää aikaa. Päähenkilö luettelee puolisonsa kehon osia ja käyttäytyy kuin omistaisi tämän kehon. Kehollisen itsemääräämisoikeuden käsitteen tärkeys queer-piireissä onkin jotain, jonka olen jo pitkään toivonut valuvan valtakulttuurin puolelle. (Jos haluatte omia meiltä jotain, ottakaa hei tämä!)
Lopulta "Ennen kuin mieheni katoaa" -romaanin cissukupuolisuuden kuvaus jää roikkumaan vanhoihin stereotypioihin: cisnaista kuvataan transnaista väärinsukupuolittavana, väärällä nimellä kutsuvana, kauhistelevana sekä hänet aggressiiviseksi kokevana. Cissukupuolisuus näyttäytyy vain helppona pakokeinona, jonka taakse voi piiloutua, jotta ei joudu pohtimaan sukupuolen moninaisuutta tai sitä, miksi jossakussa tärkeintä olisi tämän sukupuoli. Vaikka cissukupuolisten hahmojen säilyttäminen kirjallisuudessa on tärkeää, sillä niitä on enää vain ihan jokainen joka paikassa koko ajan, voisivat suomalaiset kirjailijat harkita myös transhahmojen kirjoittamista MIKÄLI (ja vain mikäli) heillä on tarpeeksi resursseja, kriittisyyttä sekä taitoa ja halua kuunnella transihmisiä eli tehdä taustatyönsä.
Sign into Goodreads to see if any of your friends have read
Ennen kuin mieheni katoaa.
Sign In »
Reading Progress
August 25, 2017
–
Started Reading
August 25, 2017
– Shelved
August 26, 2017
– Shelved as:
transhahmo-sis-tulkitut
August 26, 2017
– Shelved as:
suomalainen
August 26, 2017
–
Finished Reading
Comments Showing 1-17 of 17 (17 new)
date
newest »
newest »
message 1:
by
Ella
(new)
-
added it
Aug 26, 2017 09:42PM
Kiitos tästä!
reply
|
flag
*
Ihanaa, tai "ihanaa", että muutkin ovat tämän häiritsevän näkökulman nostaneet tästä kirjasta esiin. Ja tuo huomiosi Kolumbuksen & heteronormatiivisen yhteiskunnan jälkivaikutuksista on huikean osuva. On vähän surullista miten polvillaan kirjamaailma ja isot mediatalot tämän teoksen edessä ovat, minulle se esiintyy lähinnä sortajan pitkänä valitusvirtenä kuinka hänen oikeuksiaan olla hetero on muka raa'asti loukattu. Eipä varmaankaan olisi, jos tällainen kerronta ei olisi aina ollut sitä vallalla olevaa, sitä, jonka takia hänenkin miehensä on itsensä joutunut vuosikymmeniä kaapissa pitämään.
Yksi niistä monista asioista, jotka minua ovat tämän kirjan kohdalla häirinneet, on se, että pelkään että tämä osaltaan hiljentää niitä ääniä ja kokemuksia, jotka mieluumin saisivat tulla kuulluiksi (eli niitä muita ääniä kuin sitä uikuttavaa cisheteroa, jota on nyt jumaliste verisesti loukattu tjtn). Nämä mainitsemasi seikat totisesti ansaitsevat tulla esiin nostetuiksi!Kiitos tästä arviosta. Taidan suosiolla suojella itseäni pahalta mieleltä ja jättää tämän lukematta. Joutaa hyvinkin "lukematta paskat"-kategoriaan.
Kiitos hienosta kirjoituksesta tämän kirjan osalta <3
En lukenut kuin alun ja lopun alkupostauksesta, koska kirja on lukulistallani. Postaus herätti ajatuksia, joita en voi nyt toki teosta lukematta vielä vertailla omiin ajatuksiini teoksesta. Laitoin sen lukulistalle luettuani Ahavan Taivaalta tippuvat asiat, jossa kieli oli hienoa ja tarina hienosti kerrottu. Ensimmäisenä tulee mieleen, että eikö teos kuitenkin ole omaelämänkerrallisen ja fiktiivinen kerronnan sekoitus, yksi näkökulma eikä kaikki näkökulmat? Eli miksi teoksen pitäisi näyttää/selittää transsukupuolisuus täydellisesti (tähän en osaa toki sanoa, onko teoksessa pyritty kuvaamaan transsukupuolista juurikin transsukupuolisen näkökulmasta?). Aihe varmasti herättää tunteita ja se on mielestäni hyvä, ettei teos ole tasapaksu siinä mielessä. Koska en ole teosta lukenut, on erittäin tasapainoista verrata sitä toiseen teokseen, jota en myöskään ole lukenut ja jota arvostetaan yleisesti karusta aiheestaan huolimatta eli Lolita, joka nousee aina ja aina uudelleen esiin, kun puhutaan hyvästä kirjallisuudesta. Jotenkin Ahavan yhden teoksen lukeneena uskon, että tämä olisi enemmän kuin yhden tähden teos, ellei sitä sitten katsota vain yhdestä näkökulmasta eikä kaikista, johon aika harva varmasti pystyy.
Luen mieluummin tän sun hienon ja osuvan arvion kuin itse kirjan. Kiitos <3
Kirjoitan itse dekkarisarjaa, jonka päähenkilö on transnainen. Siitä on ilmestynyt kaksi osaa, Kuningatargambiitti ja Suurmestari. En pahastu arvioimisesta. :)
Kiitos, Alia, varasin ensimmäisen osan sarjastasi kirjastosta. :) En lupaa mitään, kun opiskelut alkavat ylihuomenna, mutta on tosi hyvä, että olen tietoinen taas parista uudesta suomalaisesta kirjasta, jossa on transhahmo!
Luin tämän juuri, ja minusta koko kirjan ajan tehtiin aika selväksi, miten väärässä sekä Kolumbus että päähenkilö olivat omassa sitkeässä uskossaan. Tragedia ei ollut minusta siinä, että "mies katosi" vaan juuri siinä kyvyttömyydessä käsitellä asiaa.
Luulen että katkes verisuoni päästä kun nauroin tätä tekstiä lukiessa niin kovasti. Kyllä kaikkien ihmisten subjektiivisesta kokemuksesta kannattaa ehdottomasti pahoittaa mieli. Ah.
Kaarna totesi ettei kirjan minäkertoja eksplisiittisesti pohdi käsitystään sukupuolesta. Toki näin, mutta tekstin voi lukea yhtenä sukupuolen teorian pohdintana: sukupuolta ei ole, se on transsendentaali signifioitu, jotain johon erilaiset materiaaliset merkit viittaavat. Olla ´mies´on paremminkin ominaisuus samalla tavoin kuin kirjan alkupuolella joku kertoo lapsensa olevan ahkera. Minäkertoja kysyykin mistä se tietää, entä jos lapsi päättääkin olla sininen? Kädet, reidet, karvat, seksielimet, ja sitten pinkki hammasharja ja violetti lompakko, voidepurkit, meikki ja karvaton käsivarsi. Suurin kaikista merkeistä on hame johon mies ei saa pukeutua. Se on viimeinen raja kertojan mielessä. En jää ruotimaan sitä miksi toiset näistä merkeistä ymmärretään luonnoksi ja toiset kulttuuriksi.Kertoja toteaa naiseutensa kaipaavan tukirankaa, joita ovat kaarituki, korsetin luut, olkahihna. (Tässä kohdin luen melkoista itseironiaa.) Sukupuolen rakentamista seurataan tarkoin ja yksityiskohtaisesti, toisaalta myös sen hajoamista. Kiintoisa on ilmaisu: ”Olen aina halunnut olla nainen” ja myöhemmin ”Olen aina tiennyt.” Ei selviä, onko tiedossa ollut halu vai se että onkin nainen. Vielä tämäkin: ”Olen oikeastaan nainen.” Mistä sen kukakin tietää niin varmasti? Mistä varmuus siitä että on jotain sukupuolta oikein tulee? Itselläni ei tästä ole mitään elettyä tietoa.
Tekstissä esiintyy kursiivilla pari kertaa lause ”Sisältä hän on sama ihminen.” Onko persoona tai minuus riippumaton sukupuolesta tai ruumiista? Tai edes vaatteista tai muusta sukupuolitetusta materiasta? Ilmeisesti ei.
Kertoja hautaa symbolisesti miehensä hautaamalla paidat pahvilaatikossa kasvimaahan. Kuollut mikä kuollut. Miestä (miehenä) ei enää ole.
Luin kirjan romaanina, fiktiona välittämättä sen elämäkerrallisista taustoista ja sellaisena se oli onnistunut teos. Paha mieli tuli korkeintaan siitä että en itse ollut koskaan tullut ajatelleeksi kirjoittaa sukupuolesta näin, siirtämällä Foucault ilman teoreettisia krumeluureja.
Mun ymmärrys Foucault'sta on varmasti erittäin pinnallinen, mutta jos ajattelen tätä romaana ja Foucaulta (mitä en tätä arviontapaista tehdessäni yhtään tehnyt), mulle tulee mieleen lähinnä foucault'lainen valtakäsitys. Tässä yhteydessä käsitän sen niin, että valta on binaarisen sukupuolijärjestelmän valtaa, johon subjektit ovat kasvaneet erittäin tiukasti sisälle.Subjektivoitunut valta näkyy tietenkin spesifisti kertojahahmossa, koska hänen päänsä sisään pääsemme teoksessa. Hän on sisäistänyt binaarisen sukupuolikäsityksen (eli vallan aspektin) niin totaalisesti, että se rikkoo hänen tärkeimmän ihmissuhteensa. Ennemmin kuin kyseenalaistaisi valtakoneistoa, hän alkaa tarkkailla ja rangaista (joo, halpa viittaus) puolisoaan binaarisen sukupuolijärjestelmän rajojen ylittämisestä.
Tässä mielessä siis seison tulkintani takana, että romaanin kuva cissukupuolisesta kertojahahmosta on stereotypinen ja tylsä. (Toki arviostani voi lukea muutakin kuin tämän eksplisiittisen väitteen.) Binaarisen sukupuolijärjestelmän vallan sisäistäneet hahmot on jo niin nähty. Me tiedämme, että maailma on kyllästetty tällä vallalla ja näillä valtaapitävillä koneistoilla, miksi sitä tarvitsee uusintaa koko ajan, miksi sille tarvitsee antaa tilaa joka paikassa? Perään kuulutan tämän vallan rakenteen tiedostamista ja sen tekemistä näkyväksi, mitä ei tässä teoksessa mielestäni tehty. Sen sijaan se kutsui sympatisoimaan kertojahahmon kanssa, suremaan "menetystä", joka tapahtui kun hahmon puoliso astui valtakäsityksen ulkopuolelle ja näin yhteiskunnan marginaaliin ja kertojahahmon elämänpiirin ulkopuolelle.
Minusta näkökulman rajaus on kiintoisa, koska kertojaminästä ei anneta oikeastaan mitään muuta infoa kuin suunnaton järkytys miehen sukupuolenkorjauksesta. Ei myöskään miehestä, paitsi ruumiista puolison kokemana. Ei tiedetä muuta kuin se että on talo, on puutarha, on kasvimaa ja on auto. Aloinkin pohtia millainen kirjasta olisi tullut jos se olisi kirjoitettu näkökulmatekniikalla. Foucaultin vallasta sen verran ettei valta ole F:lle ulkoinen suhde eli jotain joka rajoittaa ja kontrolloi subjektia vaan jotain joka tuottaa subjektin, toimijuuden ja myös sukupuolen. Ajatus vallan ulkoisesta subjektista kuuluu lähinnä liberalismin ontologiaan. Vastarintaa tehdään niissä samoissa verkoissa kuin valtaakin. Mies ei pääse vallan verkostojen ulkopuolelle, marginaaliin ehkä ja vaikka transprosessia ei muuten kuvatakaan, saamme tietää miten hän kerää itseensä ja ympärilleen lukemattomia feminiinisyyden merkkejä sitä mukaa kun mies katoaa. Käänteinen prosessi suhteessa naisen keräämiin miehisyyden muistoihin, kuin peilikuva. Lopulta kertojaminä ei edes tunne Liliä kun tämä istuu kahvilan pöydässä. Molemmat tarinat ovat lopussa. Mies on tullut naiseksi, muuttanut binaarisen järjestelmän toiseen päähän. Tästä lukija ei tosin hirveästi tiedä, vain muutaman toteamuksen ´haluan olla nainen´. Silti kirja ei uusinna kahden sukupuolen mallia vaan paremminkin osoittaa sen olevan lähinnä jonkinlainen pakkomielle, kuten Kolumbuksen Intia. Henkilöt voivat olla tylsiä, mutta kirja on taitavaa työtä. Tulee mieleen Flaubertin kommentti Rouva Bovarysta: pitää valita tylsä aihe niin että tyyli pääsee esiin. GF ei osannut kuvitella mitään pitkästyttävämpää kuin uskottomuus, ja vielä vihoviimeisellä takahikiällä.
(Tein melkein parikymmentä vuotta sitten jutun transsukupuolisuudesta ja siihen aikaan termiä transnainen ei pitänyt käyttää, koska kyse oli vain naisista aivan samassa mielessä kuin cisnaisillakin. Sukupuoli oli silloisen käsityksen mukaan koodattu (ilmeisen binaarisena) aivoihin, eli sukupuolilla oli järkähtämätön biologinen perusta. Silloin ei juuri puhuttu muunsukupuolisista. Itselleni tiedon ja keskustelukulttuurin muutokset ovat olleet mahdollisuus tarkentaa ja pohtia sukupuolta tai sen puuttumista uudestaan ja uudestaan, ei se tyhjiössä kehity.)
En yhtään epäile etteikö transkirjallisuutta alkaisi ilmestyä piankin markkinoille samalla tavoin homo/lesbokirjoja. Riippuu kustantajista, ne tekevät sitä mikä myy. Vielä 70-luvulla lesbo- ja homoteemojen oli vaikea päästä julki, niin mediassa kuin kirjallisuudessakin, mitä on varmaan vaikea uskoa vuonna 2017. Tosin se ei ole vähentänyt heterouden tehtailua, mutta onpahan muitakin lähtökohtia lukemiseen ja kirjoittamiseen.
Ei tämä kirja minusta kertonut transihmisistä, vaan heteronaisen parisuhteesta, sen hajoamisesta ja kokemuksesta siitä, luopumisen kivusta ja riittämättömyyden tunteesta, kun ei osaa rakastaa, niin kuin haluaisi. Minusta oli superkiinnostavaa lukea vilpitöntä oman kokemuksen purkua tällaisessa tilanteessa, joka on nostanut esiin seksuaalisuuden, sielun ja identiteetin teemoja. Harmi, että sinulle tekstistä näyttää tulleen vihollinen, Kaarna.
Ei tämä tekstipätkäni mielestäni kertonut minusta, vaan sosiaalisista rakenteista ja transihmisten representoimisesta. Minusta oli supertylsää lukea jälleen niitä samoja sanoja ja pelkoja, joihin törmään jokapäiväisessä elämässäni jatkuvasti. Harmi, että yksilöit tämän yhteen ihmiseen ja yhden ihmisen tunteisiin, Teemu.
