Mikko's Reviews > Tuhoava ihminen

Tuhoava ihminen by Erich Fromm
Rate this book
Clear rating

by
17872418
's review

bookshelves: tietokirjat-ja-asiaproosa, filosofia, proosa, kirjastolaina

Erich Frommin Tuhoava ihminen ei ole täydellinen kirja, mutta suositeltavaa luettavaa jokaiselle, joka haluaa ymmärtää miksi sivistynyt kulttuuri tuntuu olevan joskus niin täynnä ahdistusta. Se on psykologinen tutkielma, jonka suurin ansio on menneisyyden psykologisten teorioiden kumoaminen ja uusien suuntaviivojen luominen.

Kirjailija toteaa teoksessaan, etteivät ihmisen tekoja määrää yksinomaan perinnölliset seikat tai yksinomaan ympäristö, vaan ihminen on yhdistelmä kumpaakin sekä omaa, määrittelemätöntä luonnettaan. Kirjan kirjoitusaikaan 70-luvun alkupuolella ajatus on ollut erittäin radikaali, koska se on valinnut kolmannen tien ankean joko-tai-ajattelun sijasta. Fromm todistaa luku luvulta kummankin osapuolen, biologistit ja behavioristit, vääriksi ja sen jälkeen esittää oman teoriansa.

Tämän teorian kautta Fromm päätyy tutkailemaan eläinten joukkokäyttäytymistä ja aggressiota ja erittelee aggression eri lajeja. Hän toteaa yksinomaan ihmisen harjoittavan vapaaehtoisesti omia lajitovereitaan ja muuta elämää tuhoavaa aggressiota. Samalla hän todistaa vääräksi väitteen ihmisten petomaisuudesta ja eläimellisyydestä johtuvasta synnynnäisestä tuhoamisvietistä, eli toisin sanoen Sigmund Freudin kuolemanviettiteoriasta. Syyksi hän mainitsee seuraavat seikat: 1.) pedot ja muutkaan eläimet eivät tuhoa ihmismäisen aggression takia, koska ne eivät ole yhtä kehittyneitä kuin ihmiset ja 2.) ihminen ei edes ole peto sanan varsinaisessa merkityksessä, vaan sekasyöjä, aivan oma tapauksensa.

Fromm toteaa, ettei ihmisestä ole löydettävissä pohjimmiltaan taipumusta silmittömään väkivaltaan ja löytää siihen todisteet "primitiivisistä" kulttuureista, joista osa (Grönlannin eskimot ja atsteekit esimerkiksi) on toki ollut historiallisesti hyvinkin väkivaltaisia johtuen elintilan ja ideologioiden kaltaisista seikoista, mutta joista osa (zuñi-intiaanit ja inkat esimerkiksi) on ollut erittäin pasifistisia ja äärimmäisyyteen asti väkivallattomia.

Vastaukseksi ylettömään väkivallan määrään hän löytää ideologioiden vahingollisen vaikutuksen, sivistyneiden yhteiskuntien eksistentialistisen tyhjyyden ja arvotyhjiön, jota täytetään narsismin ja muiden vahingollisten piirteiden ihannoinnilla ja kaupallisuudella sen sijaan, että se täytettäisiin itsensä tutkiskelulla ja asioiden pohtimisella ja asioista nauttimisella sellaisenaan. Leimaaviksi piirteiksi yhteiskunnassa hän mainitsee tyhjyyden tunteen, nopeasti iskevän tylsistymisen tunteen, joka ajaa etsimään koko ajan uusia pinnallisia kokemuksia ja vahingollisten piirteiden kuten narsismin ihailun (esimerkiksi julkkiskulttuurien yhteydessä).

Fromm kritisoi vahvasti sekä ihmiskunnan tekniseen kehitykseen pohjautuvaa optimismia että maailman kurjuuden edessä luovuttavaa pessimismiä ja mainitsee niiden kuuluvan osaksi samaa ilmiötä, jossa ihmisyyden epäkohdille ei haluta tehdä mitään ja selittelyllä ja laiskuudella paetaan oikeita ratkaisuja sen sijaan, että etsittäisiin niitä. On surullista, että kaikki nämä samat ilmiöt ahdistuksesta erinäisiin ajattelun virheisiin jylläävät edelleen, noin 40 vuotta kirjan julkaisun jälkeen.

Kirjailija ei hylkää kokonaan Freudia, mutta käsittelee psykologiaa tieteenä, jonka tarkoitus on kehittyä ja hylätä ajatukset, jotka eivät vaikuta olevan totta. Niinpä hän yliviivaa suruttaa monia Freudin hellimiä ajatuksia - joskin valitettavasti pitää edelleen mukana silkan höpöhöpön siitä kuinka lapsi haluaa olla kuten vanhempansa ja kaikenlaisen alitajunta- ja unisymboliikkasössötyksen. Tästäkin huolimatta Frommilla on kuitenkin pokkaa sanoa, että vanhempia ei pidä syyllistää lapsensa luonteesta. Nämä ovat olleet tärkeitä asioita tuleville vuosikymmenille ja esimerkiksi Judith Rich Harrisin Kasvatuksen myytti -teokselle, jota pidän yhtenä merkittävimmistä sosiologisista teoksista ja jossa mennään vielä enemmän eteenpäin ja todetaan vanhempien vaikutuksen lapsiinsa olevan lähes nollatasoa.

Fromm ei uskalla ottaa kaikkein radikaalimpeja irtiottoja, ja puhuu toisinaan ristiin. Myös jotkut tiedot kirjassa ovat pahasti vanhentuneita. Esimerkiksi jotkut tiedot primitiivisistä ja väkivaltaisista kulttuureista kirjassa perustuvat antropologisiin tutkimuksiin, joiden on modernina aikana esitetty olevan erittäin kiistanalaisia. Toisaalta taas hänellä on ilahduttavasti pokkaa sanoa vanha totuus siitä, että tieteentekijöiden pitäisi harrastaa paljon enemmän tieteiden ylitse tapahtuvaa kommunikaatiota ja teoretisointia, jotta teoriat löytäisivät varmemman pohjan. Fromm itse käyttää teoksessaan filosofiaa, uskonnon ja kirjallisuuden tietämystään, historiaa, neurofysiologiaa, biologiaa ja antropologiaa psykologiansa lisäksi.

Kirjan lopussa Fromm käsittelee kolmea esimerkkiä ihmisille ominaisen aggression ilmenemismuodoista. Näitä ovat (ei-seksuaalinen) sadismi, narsismi ja niin sadismin kuin narsismin yhdistävä nekrofilia (ei konkreettisena kiihottumisena kuolleista, vaan kirjaimellisesti kuoleman ja tuhon rakastamisena). Järjestyksessä esimerkit ovat Josef Stalin, Heinrich Himmler ja Adolf Hitler. Sadismi ja erityisesti narsismi Himmlerin tapauksessa ovat näiden esimerkkien kautta ilmaistuja selkeästi ja ymmärrettävästi.

Valitettavasti Hitleriä käsittelevä luku lähtee haahuilemaan liian paljon vakaan teoretisoinnin sijasta filosofis-mystisen paasaamisen puolelle ja tuntuu muuhun kirjaan nähden turhan freudilaisella pohjalla liikkuvalta. Siitäkin huolimatta Frommin version Hitlerin elämäkerrasta - apunaan erityisesti Albert Speerin kanssa tehdyt haastattelut - on kiehtovaa luettavaa. Kirjailija ei hyväksy Hitlerin "inhimillisyyttä", vaan toteaa tämän juuri olleen kaikkea muuta kuin inhimillinen, ihmisyydestä vieraantunut, kylmä ja kaikenkattavaan tuhoon tähdännyt pelkuri. Hän varoittaa siitä kuinka diktaattoreita tulee ymmärtää kylläkin psykologisesti, mutta ei sillä tavalla, että pitää heidän käytöstään jotenkin ihmisyydelle ominaisena ja siten ymmärrettävänä, koska se johtaa turhan helposti tällaisten vahingoittavien piirteiden kuten sadismin ja narsismin hyväksymiseen ihmisen "normaaleina" olomuotoina, kun ne eivät sitä ole, vaan meihin myöhemmin istutettuja. Hitlerin miellyttävyyttä psykologi kuvaa näyttelysuorituksena ja esityksenä, jolla hän on peittänyt tuhoavan narsistisuutensa - ovathan monet mielenterveydeltään poikkeavat ihmiset erittäin taitavia manipulaattoreita. Perikato-elokuva olisi varmastikin saanut kirjoittajalta aika lailla sapiskaa.

Yhtä kaikki, kirja on hyvin mielenkiintoista luettavaa jokaiselle psykologian ja etiikan historiasta kiinnostuneille. Fromm kirjoittaa elävästi ja ymmärrettävästi, mutta pääosin ei epätieteellisesti. Kirja on ilahduttavan avoimesti humanistinen ja pasifistinen tavalla, joka on sittemmin tuntunut unohtuvan, kylmän sodan päätyttyä. Tuhoava ihminen on suositeltava teos ihan jokaiselle kirjallisuusharrastajalle.
flag

Sign into Goodreads to see if any of your friends have read Tuhoava ihminen.
Sign In »

Reading Progress

July 27, 2014 – Started Reading
July 31, 2014 – Shelved
July 31, 2014 – Shelved as: tietokirjat-ja-asiaproosa
July 31, 2014 – Shelved as: filosofia
July 31, 2014 – Finished Reading
November 22, 2014 – Shelved as: proosa
August 9, 2018 – Shelved as: kirjastolaina

No comments have been added yet.