Leskeksi äskettäin jääneen hiirirouva Frisbyn nuorin lapsi Timothy sairastuu vakavasti jokakeväisen muuttopäivän alla, ja hukka uhkaa periä koko perheen, sillä maanviljelijän aura uhkaa jyrätä heidät kaikki, ellei apua saada jostakin. Viisaan pöllön, valkean hiirivanhuksen ja nuoren variksenpoikasen avustamana hiirirouva tutustuu läheisen ruusupensaan alla asustaviin rottiin, jotka eivät olekaan mitä tahansa pienjyrsijöitä. Frisby pääsee osalliseksi suuresta salaisuudesta, joka sivuaa myös hänen omaa perhettään.
Robert C. O'Brienin "Hiirirouva ja ruusupensaan viisaat" (WSOY, 1977) on lasten fantasiaromaani, joka kuuluu lapsuuteni suurimpien lukuelämysten joukkoon. Kiitos siitä taitaa olla kuulua kummitädilleni, joka tuli aikanaan minulle kirjaa suositelleeksi. Lukuelämys oli niin suuri, etten sittemmin uskaltanut kirjaan tarttua uudestaan. Pelkäsin ajan kullanneen muistot, kuten niin monelle muulle vanhalle lastenkirjalle on käynyt.
Syytä pelkoon ei ollut. Yli kaksikymmentä vuotta myöhemmin "Hiirirouva" oli kaikkea sitä mitä olin sen muistellutkin olevan: jännittävä ja vähän surumielinen lastenromaani, joka jää mielikuvitusta upeasti kutkuttavalla tavalla avoimeksi (ilmeisesti englanniksi sarja jatkui pitempään, mutta tämän yksittäisen suomennoksen voi aivan hyvin lukea itsenäisenä teoksena). Suuri seikkailu ei kaipaa kokonaisen maailmankaikkeuden pelastamista, vaan joskus riittää kirjaimellisesti ruohonjuuritasolla liikkuminen.
Valitettavasti kirjaa ole enää kirjastomme kokoelmissa montaa kappaletta, mutta lupaan siitä huolimatta tehdä kaikkeni, että tämä mestariteos löytäisi mahdollisimman monta lukijaa myös vastaisuudessa. Ja tehkää te muutkin samoin!