What do you think?
Rate this book
Liekinkantajat
Ilman valoa ja lämpöä ei Suomen talvesta selviä. Niinpä lämmitetään kaakeliuuneja, pöydälle nostetaan öljylamppu ja pimeään lähdetään myrskylyhtyä kantaen. Samaan tapaan idealistin rinnassa palava liekki sytyttää innostuksen, jonka roihu leviää laajalle suurten kansanliikkeiden aikana 1800-luvun lopulla.
Ulla-Lena Lundbergin romaanin keskiössä on Finnsinkansanopisto, jonka perustaminen on jo itsessään suuri voitto. Opistosta tulee innostavien keskustelujen näyttämö. Venäläistämiskaudella kiistaa käydään aktivismin ja lainkuuliaisuuden suhteesta. Kansanopisto on epäpoliittinen, se on tarkoitettu sivistyksen tyyssijaksi, mutta...
Lundberg ei olisi Lundberg, ellei hän lähestyisi tapahtumia päähenkilöidensä kautta. Hän kuvaa kolmen pariskunnan elämää kolmen sukupolven ajan – Vaasan palosta elokuussa 1852 Krimin sodan kautta 1920-luvun lopulle – lukutaidottomuudesta tyttökoulujen ja yliopistojen kautta pakkomielteiseen koulupelkoon. Yksittäisen ihmisen elämä, epäilykset, arjen loputon raadanta ja etenkin kaikkinielevä, kuluttava rakkaus työntävät Suomen kohtalon toisinaan pitkäksikin ajaksi taka-alalle.
Ulla-Lena Lundbergin romaanin keskiössä on Finnsinkansanopisto, jonka perustaminen on jo itsessään suuri voitto. Opistosta tulee innostavien keskustelujen näyttämö. Venäläistämiskaudella kiistaa käydään aktivismin ja lainkuuliaisuuden suhteesta. Kansanopisto on epäpoliittinen, se on tarkoitettu sivistyksen tyyssijaksi, mutta...
Lundberg ei olisi Lundberg, ellei hän lähestyisi tapahtumia päähenkilöidensä kautta. Hän kuvaa kolmen pariskunnan elämää kolmen sukupolven ajan – Vaasan palosta elokuussa 1852 Krimin sodan kautta 1920-luvun lopulle – lukutaidottomuudesta tyttökoulujen ja yliopistojen kautta pakkomielteiseen koulupelkoon. Yksittäisen ihmisen elämä, epäilykset, arjen loputon raadanta ja etenkin kaikkinielevä, kuluttava rakkaus työntävät Suomen kohtalon toisinaan pitkäksikin ajaksi taka-alalle.
394 pages, Hardcover
First published September 1, 2022
13 people are currently reading
265 people want to read
About the author
Ulla-Lena Lundberg
22 books52 followersUlla-Lena Lundberg on syntynyt Kökarissa ja asuu nykyisin Porvoossa. Jo 15-vuotiaana debytoinut Lundberg on julkaissut lähes kaksikymmentä kirjaa: runoja, raportteja, matkakertomuksia ja romaaneja. Hänet on palkittu moneen kertaan; hän on mm. saanut kahdesti valtion kirjallisuuspalkinnon, ollut neljä kertaa Finlandia-ehdokkaana ja Pohjoismaisen kirjallisuuspalkinnon ehdokkaana ja saanut Ruotsin Akatemian Finland-palkinnon, Gummeruksen Kaarlen palkinnon ja Kiitos kirjasta -mitalin. Vuonna 1993 hänet nimitettiin taiteilijaprofessoriksi sekä Åbo Akademin kunniatohtoriksi. Lundberg voitti vuoden 2012 Finlandia-palkinnon romaanillaan Jää.
Ratings & Reviews
Friends & Following
Create a free account to discover what your friends think of this book!
Community Reviews
Displaying 1 - 30 of 63 reviews
September 18, 2022
Odotukset olivat korkealla Ulla-Lena Lundbergin uuden romaanin äärellä. Hänen edellinen teoksensa Jää/ Is oli unohtumaton lukukokemus. Siinä yhteisöön asettuminen karussa saaristossa, kodin rakentaminen ja lapsen kokemus puhumattakaan hukkumisen ja surun kuvauksista olivat elettyjä. Romaani vei lukijan mukanaan kokonaan. Lundbergin Ahvenanmaan merenkulkua kuvaava romaanitrilogia oli myös ihanaa luettavaa, kuten myös II maailmansodan vuosiin sijoittunut romaani Marsipaanisotilas.
Vertailu ei tietenkään ole lukemisen tai minkään muunkaan taiteellisen teoksen tutkimisen hedelmällinen lähtökohta. Pohdinkin lukiessani Lundbergin vuosia kirjoittamaa romaania, mikä hänen pyrkimyksensä on ollut. Mitä hän haluaa tehdä tässä uudessa romaanissa?
Alku on vetävä - tyttöjen kävelymatka Vaasan palon jälkeisen Suomen halki Helsinkiin, kohti uutta elämää ja mahdollisuuksia. Tämän jonkinlaisen suvun ydintarinaksi tai perheen syntytarinaksi käsitettävän alun jälkeen Lundberg kertoo puuduttavasti suvun naisten vaiheita kolmessa eri sukupolvessa. Hän jää valitettavasti henkilöidensä ulkopuolelle, vaikka aika ja elämänkohtalot tarjoaisivat useita uppoutumisen mahdollisuuksia. On kuin hän olisi varovainen: ilmeisesti monet hahmoista - varsinkin Olga ja Karin läheisineen tunnetaan jossain piirissä sellaisella tavalla, että kirjailija ei uskalla päästää itseään irti tapahtuneiden historiallisten faktojen tai suvussa ja perheessä kerrrotun tarinan ikeestä. Hän kyllä yrittää, mutta kuvat jäävät paperista leikattujen silhuettien kaltaisiksi.
Kiinnostava Finnsin kansanopiston tarina jää sekin kronikaksi, vaikka suuren osan Espoon ajasta viekin keskeisen henkilön vaiheiden kuvaus. - Märta Tikkanen on muuten kuvannut pienessä romaanissaan Emma ja Uno - Rakkautta tottakai (2010) samaa paikkaa ja aikaa - ja kansanvalistusinnistuksen liekkiä (sekä ristiriitoja) erittäin onnistuneesti.
Lundbergin teos on jälleen kerran osoitus siitä miten vaikea laji historiallinen fiktio on, varsinkin jos se perustuu kirjailijan hyvin tuntemiin, todellisiin henkilöihin. Siinä missä Tikkanen onnistui, Lundbergin romaani jää vajaaksi. Siinä missä hän aiemmissa teoksissaan on loistanut, hän ei tässä kykene. Hän ei saa puhallettua henkilöihin ristiriitaisuuksien, ihanteelliseen aatteiden ja ihmisyyden liekkiä, joka heissä epäilemättä aikanaan paloi. Hän kenties kunnioittaa henkilöitään liikaa? Tai ei ihmettele ja kyseenalaista tarpeeksi, kuten Märta Tikkanen tekee?
Lundberg haluaa selvästi kertoa ja saada naistensa äänet kuuluville. Hän kertookin: uudelleen moneen kertaan kerrottua kertomusta, mutta vain aivan paikoitellen onnistuu irtautumaan kerrotusta ja elämään kertomukseen eläväksi. Vika voi olla osittain lukijassa, joka vain ei jaksa kuunnella, eikä yrityksistä huolimatta tempaudu mukaan.
(Eräs kirjoitustekninen - ehkä tyylikeino? - kävi lukiessa erityisesti hermoille, nimittäin itselleni täysin käsittämätön huutomerkin käyttö! Varsinkin romaanin alkujaksossa huutomerkki ei voinut olla vahinko!)
Vertailu ei tietenkään ole lukemisen tai minkään muunkaan taiteellisen teoksen tutkimisen hedelmällinen lähtökohta. Pohdinkin lukiessani Lundbergin vuosia kirjoittamaa romaania, mikä hänen pyrkimyksensä on ollut. Mitä hän haluaa tehdä tässä uudessa romaanissa?
Alku on vetävä - tyttöjen kävelymatka Vaasan palon jälkeisen Suomen halki Helsinkiin, kohti uutta elämää ja mahdollisuuksia. Tämän jonkinlaisen suvun ydintarinaksi tai perheen syntytarinaksi käsitettävän alun jälkeen Lundberg kertoo puuduttavasti suvun naisten vaiheita kolmessa eri sukupolvessa. Hän jää valitettavasti henkilöidensä ulkopuolelle, vaikka aika ja elämänkohtalot tarjoaisivat useita uppoutumisen mahdollisuuksia. On kuin hän olisi varovainen: ilmeisesti monet hahmoista - varsinkin Olga ja Karin läheisineen tunnetaan jossain piirissä sellaisella tavalla, että kirjailija ei uskalla päästää itseään irti tapahtuneiden historiallisten faktojen tai suvussa ja perheessä kerrrotun tarinan ikeestä. Hän kyllä yrittää, mutta kuvat jäävät paperista leikattujen silhuettien kaltaisiksi.
Kiinnostava Finnsin kansanopiston tarina jää sekin kronikaksi, vaikka suuren osan Espoon ajasta viekin keskeisen henkilön vaiheiden kuvaus. - Märta Tikkanen on muuten kuvannut pienessä romaanissaan Emma ja Uno - Rakkautta tottakai (2010) samaa paikkaa ja aikaa - ja kansanvalistusinnistuksen liekkiä (sekä ristiriitoja) erittäin onnistuneesti.
Lundbergin teos on jälleen kerran osoitus siitä miten vaikea laji historiallinen fiktio on, varsinkin jos se perustuu kirjailijan hyvin tuntemiin, todellisiin henkilöihin. Siinä missä Tikkanen onnistui, Lundbergin romaani jää vajaaksi. Siinä missä hän aiemmissa teoksissaan on loistanut, hän ei tässä kykene. Hän ei saa puhallettua henkilöihin ristiriitaisuuksien, ihanteelliseen aatteiden ja ihmisyyden liekkiä, joka heissä epäilemättä aikanaan paloi. Hän kenties kunnioittaa henkilöitään liikaa? Tai ei ihmettele ja kyseenalaista tarpeeksi, kuten Märta Tikkanen tekee?
Lundberg haluaa selvästi kertoa ja saada naistensa äänet kuuluville. Hän kertookin: uudelleen moneen kertaan kerrottua kertomusta, mutta vain aivan paikoitellen onnistuu irtautumaan kerrotusta ja elämään kertomukseen eläväksi. Vika voi olla osittain lukijassa, joka vain ei jaksa kuunnella, eikä yrityksistä huolimatta tempaudu mukaan.
(Eräs kirjoitustekninen - ehkä tyylikeino? - kävi lukiessa erityisesti hermoille, nimittäin itselleni täysin käsittämätön huutomerkin käyttö! Varsinkin romaanin alkujaksossa huutomerkki ei voinut olla vahinko!)
November 24, 2025
knjiga za čitatelje koji uživaju u sporom, nedramatičnom tekstu. autorica se bazirala na istinitom događaju - osnivanju visoke pučke škole finns u finskoj 1891. te prati tri generacije bračnih parova (iako su u centru ženski likovi): olgu i roberta (osnivači škole), olginu majku betty i valentina i olginu kći karin i njenog gunnara. sve teče mirno poput ulja, usprkos klasičnim životnim nedaćama koje je lundberg vješto utkala u njihove priče. možda malo prerazvučeno za moj ukus, ali ako si daš vremena i mira, izgušta se.
February 12, 2023
I Ulla-Lena Lundbergs ”Lyser och lågar” finns det ett överflöd av ingredienser till en mycket bra bok, men tyvärr har författaren i mitt tycke inte lyckats skapa en koherent helhet av dessa sina ingredienser. Boken mäter sig inte med den tidigare romanen ”Is”. Jag skulle nästan hellre ha sett att detta material skulle ha bearbetats till en svit på tre självständiga romaner. Nu förblir mycket fragmentariskt och aningen ytligt, för mycket material för 378 sidor. Tjänade det något till att ha med den i och för sig levande skildringen av Finska Gardets försök till ”fälttåg” till Krim? Det gav inte mycket till berättelsen i övrigt.
Folkhögskoleväsendet står i centrum av händelserna och tre generationers personhistoria hamnar lite i skymundan utan att romanen ändå skulle vara den eloge till folkhögskolan författaren uppenbarligen avsett. Härifrån har boken förmodligen också fått sitt namn. Vid sitt studiebesök till Askov i Danmark ”lågar och brinner” Robert Borgstedt så för folkhögskolan att de ”i kväll inte behöver tända lampan”.
Boken bjuder ändå läsaren på många fina stunder, men intensiteten i berättandet fattas och händelserna skenar ofta iväg. Starka scener på det individuella planet förekommer, till exempel lilla Karins sjukdom, men jag hade förväntat mig mera. På det samhälleliga planet bjuder berättelsen på mera. Finlands historia som en del av Europas historia mellan Krim-kriget och första världskriget belyses väl, liksom bildningens betydelse för möjliggörande av klassresor. Den idealiserade fosterländska världsbilden belyses liksom dubbelmoralen i könsrollerna och generationsklyftorna. Konventionen står mot opportunism.
En höjdpunkt i romanen måste jag ännu lyfta fram. Den fiktiva diskussion mellan Charles Dickens och Selma Lagerlöf, som eleverna vid Finns folkhögskola framför var utsökt i hur den bland annat lyfte fram vilken betydelse konstämnen kan och skall ha i skolundervisningen. ”Konsten och skönlitteraturen är inte begränsade av tid och rum alldeles som musiken förmår flytta oss ur den snäva verklighet där vi tillbringar vår skoldag.”
Folkhögskoleväsendet står i centrum av händelserna och tre generationers personhistoria hamnar lite i skymundan utan att romanen ändå skulle vara den eloge till folkhögskolan författaren uppenbarligen avsett. Härifrån har boken förmodligen också fått sitt namn. Vid sitt studiebesök till Askov i Danmark ”lågar och brinner” Robert Borgstedt så för folkhögskolan att de ”i kväll inte behöver tända lampan”.
Boken bjuder ändå läsaren på många fina stunder, men intensiteten i berättandet fattas och händelserna skenar ofta iväg. Starka scener på det individuella planet förekommer, till exempel lilla Karins sjukdom, men jag hade förväntat mig mera. På det samhälleliga planet bjuder berättelsen på mera. Finlands historia som en del av Europas historia mellan Krim-kriget och första världskriget belyses väl, liksom bildningens betydelse för möjliggörande av klassresor. Den idealiserade fosterländska världsbilden belyses liksom dubbelmoralen i könsrollerna och generationsklyftorna. Konventionen står mot opportunism.
En höjdpunkt i romanen måste jag ännu lyfta fram. Den fiktiva diskussion mellan Charles Dickens och Selma Lagerlöf, som eleverna vid Finns folkhögskola framför var utsökt i hur den bland annat lyfte fram vilken betydelse konstämnen kan och skall ha i skolundervisningen. ”Konsten och skönlitteraturen är inte begränsade av tid och rum alldeles som musiken förmår flytta oss ur den snäva verklighet där vi tillbringar vår skoldag.”
October 10, 2022
Ulla-Lena Lundberg har skrivit en roman som utgår från hennes egen släkt, tar sin början vid Vasa brand och rör sig via Krimkriget, förryskningen och inbördeskriget till 1930-talet. I den mittersta och längsta delen fördjupar hon sig i den framväxande Finns folkhögskola. Lundbergs berättande är fantastiskt när det är som bäst, men den här romanen är lite ojämn. Folkhögskoletillvaron ges stort utrymme, och småningom förtvivlar jag nästan när ännu ett avsnitt där en diskussion på folkhögskolan refereras närmast som ett teatermanuskript. Jag förstår att det här är ett sätt att skildra tidernas aktuella frågor – men åh, så det får berättelsen att tappa fart.
En annan sak som störde min läsning lite var att de dialektala inslagen har en tendens att låta åländska även om personen som pratar dialekt kommer från Österbotten eller från mellersta Nyland.
En annan sak som störde min läsning lite var att de dialektala inslagen har en tendens att låta åländska även om personen som pratar dialekt kommer från Österbotten eller från mellersta Nyland.
March 18, 2023
Sukupolviromaani, josta yllättäen tykkäsinkin kovasti. Kolmen sukupolven tarina kytkeytyy Finssin kansanopiston historiaan ja kansanopistojen kehittymiseen. Suomen historian suuret ja pienet käännekohdat ovat tukevasti kiinni päähenkilöiden elämässä ja elämänvalinnoissa. Lundberg kirjoittaa kauniisti, ihmistä ymmärtäen, ja lukija Eija Ahvo laittoi mukaan juuri niin paljon eläytymistä, että henkilöt ja paikat heräsivät eloon.
August 6, 2025
Hyvää soljuvaa kerrontaa. Kuten oikeassa elämässä, vaihteli hahmojen elämä pullantuoksuisista saleista pelon ja huolen valtaamiin kohtauksiin ja jälleen takaisin rauhaan. Elämän ilot ja varjopuolet oli kuvattu taitavasti niin, että tarinan kertojan pragmaattinen luonne välittyi. Kuitenkin suurimmaksi osaksi leppoisa hyvän mielen kirja. Ehkä osittain liian pitkä. Kolmesta sukupolvesta ensimmäinen oli niin pintapuolisesti ja irrallisesti käsitelty, että sen olisi ehkä voinut jättää poiskin. Kahden seuraavan sukupolven nivoutuminen yhteen oli sen sijaan kuvattu paremmin.
September 26, 2025
Nakon svojedobno izvrsnog romana "Led" Ulle-Lene Lundberg, roman "Svjetlo i plamen" možda će razočarati čitatelje koji očekuju novi originalan pristup nekoj temi. Jer posrijedi je, čini se, "običan" roman o više generacija - i to žena - jedne obitelji, a po svemu sudeći, priča ima temelje u stvarnoj povijesti autoričine obitelji. Ipak, za one koji vole višegeneracijske romane, ovo je vrlo dobro pisana knjiga koja, osim obiteljske priče, donosi i uvid u razvoj finskog društva (a pomalo i političkih odnosa) u drugoj polovici 19. i početkom 20. stoljeća. I dok Betty (Bitt) mora prijeći pola Finske u potrazi za poslom i sigurnom egzistencijom, njezina kći Olga zajedno sa suprugom gradit će temelje suvremenog finskog školskog sustava za narod (njihov entuzijazam zaista je dojmljiv), dok će se Olgina kći Karin morati nositi s drugačijim izazovima, više osobne prirode. Roman donosi i političku pozadinu odnosa Finske i Rusije, što doduše nije u fokusu radnje, ali daje dovoljno informacija i začina glavnoj fabuli. Treba istaknuti i kako autorica daje puno pažnje partnerskim odnosima svojih junakinja - do te mjere da je svaka njihova veza na neki način i odraz vremena u kojem likovi žive.
Roman možda ne nudi osobito inovativan pristup, jer su priče o više generacija jedne obitelji već prokušan recept za uspješnu knjigu. Ali lijepo je i pametno pisan i ugodan je za čitanje.
Hrvatski prijevod potpisuje Lana Momirski, a izdavač je Hena com.
Roman možda ne nudi osobito inovativan pristup, jer su priče o više generacija jedne obitelji već prokušan recept za uspješnu knjigu. Ali lijepo je i pametno pisan i ugodan je za čitanje.
Hrvatski prijevod potpisuje Lana Momirski, a izdavač je Hena com.
December 7, 2022
Eftersom jag tyckte mycket om Lundbergs roman Is var förväntningarna höga på denna roman, men förväntningarna infriades bara delvis. Visst är det en fin historisk skildring, men för mig blir personporträtten en aning vaga, kanske på bekostnad av den historiska agendan, att berätta så mycket som möjligt om den folkbildning som folkhögskolan utgör, med de europeiska krigen och förvecklingarna hela tiden med i skeendet. Tydligast framträder Olga som person, men jag hade gärna fått veta mera om den tidigare generationen. För mig som österbottning känns Vöråflickornas dialoger konstlade. Språket är tidvis högtravande, men passar naturligtvis i den historiska kontexten. Även om det historiska emellanåt får övervikt i berättandet är ett av guldkornen just beskrivningen av folkhögskolan som bildningens vagga en av de största behållningarna, ”ånden” från de danska folkhögskolorna i Grundtvigs anda.
March 14, 2024
Olen pitänyt monista Lundbergin kirjoista kovasti, etenkin hänen Ahvenanmaalle sijoittuvista historiallisista sukutarinoistaan, ja olin innoissani, kun löysin uuden Liekinkantajat-romaanin. Halusin kovasti tykätä siitä ja alku olikin lupaava, mutta monin paikoin kirja oli minusta puuduttava ja tylsä, tuntui että olin itsekin paatoksellisen kansanvalistuksen kohteena. Ei huono muttei ollenkaan parasta Lundbergia.
April 23, 2024
Svenskfinland, historia, 1800-talet och dess rörelser, landsbygden, utbildning och kultur… allt jag älskar! Lyser och lågar är ett otroligt familjeepos som skildrar tre generationer i Svenskfinland. Berättelsen är baserad på författarens egen släkt och lokalhistoria, kryddad med fiktion, såklart. Jag lärde mig otroligt mycket, hatten av 🎩. Ulla-Lena Lundberg förblir en av mina favoritförfattare.
October 31, 2022
Miten innostava asia voi kansanopisto olla!
Tapansa mukaan Lundberg kertoo sukunsa vaiheita, keskiössä naiset; loppukohtauksen pieni Mona on Jään papinrouva, kirjailijan äiti siis.
Kirja alkaa Vaasan palosta, jonka seurauksena työttömiksi jääneet ruotsinkieliset tytöt kävelevät kotoaan Vöyristä Helsinkiin asti. Mieleen tulevat sekä Tommi Kinnusen Norjasta palaavat naiset, että Liksomin Väylän tyttö. Kertomus on hieno alku kirjalle. Isoimmalta osin kirja kertoo yhden kävelijän, Bittin tyttären Olgan elämästä kansanopistomiehen puolisona ja leskenä. Lundberg kirjoittaa niin kirkkaasti ja viisaasti, henkilöt eivät ole mustavalkoisia, mutta Olgan ja muiden naisten lähes näkymätön uurastus osoittautuu elämää ylläpitäväksi voimaksi.
Kansanopistoaatteen tulo Suomeen on innostava suuri asia. Finnsin kansanopistossa punoutuvat yhteen hehkuva kansanvalistusaate ja tulevaisuudenusko ja käytännön opit, viihtyisät tilat hyvä ruoka, laulukuorot, näytelmät ja ystävyys. Olisin voinut lukea siitä kuinka paljon tahansa. Kirja toki kertoo tarinansa henkilöittensä kautta mutta samalla kerrotaan Suomen historian jännittäviä vaiheita ja naisen aseman suuria muutoksia. Leena Vallisaaren suomennos toimii kuin ajatus! Kunpa kirja vielä saisi jatkoa!
Tapansa mukaan Lundberg kertoo sukunsa vaiheita, keskiössä naiset; loppukohtauksen pieni Mona on Jään papinrouva, kirjailijan äiti siis.
Kirja alkaa Vaasan palosta, jonka seurauksena työttömiksi jääneet ruotsinkieliset tytöt kävelevät kotoaan Vöyristä Helsinkiin asti. Mieleen tulevat sekä Tommi Kinnusen Norjasta palaavat naiset, että Liksomin Väylän tyttö. Kertomus on hieno alku kirjalle. Isoimmalta osin kirja kertoo yhden kävelijän, Bittin tyttären Olgan elämästä kansanopistomiehen puolisona ja leskenä. Lundberg kirjoittaa niin kirkkaasti ja viisaasti, henkilöt eivät ole mustavalkoisia, mutta Olgan ja muiden naisten lähes näkymätön uurastus osoittautuu elämää ylläpitäväksi voimaksi.
Kansanopistoaatteen tulo Suomeen on innostava suuri asia. Finnsin kansanopistossa punoutuvat yhteen hehkuva kansanvalistusaate ja tulevaisuudenusko ja käytännön opit, viihtyisät tilat hyvä ruoka, laulukuorot, näytelmät ja ystävyys. Olisin voinut lukea siitä kuinka paljon tahansa. Kirja toki kertoo tarinansa henkilöittensä kautta mutta samalla kerrotaan Suomen historian jännittäviä vaiheita ja naisen aseman suuria muutoksia. Leena Vallisaaren suomennos toimii kuin ajatus! Kunpa kirja vielä saisi jatkoa!
August 8, 2023
Paikoin kiinnostava, paikoin puuduttava. Historiaa eläyttävä, mutta tiukkaa teki päästä loppuun.
November 14, 2024
Suurepärane lugemisvara ajaloolise ilukirjanduse armastajale. Raamatu jutustus on läbi põiminud ajalooliste sündmustega aastast 1852 Soomes, mil Vaasa linna tabas suur tulekahju. Tööta jäänud Bitt võtab ette koos mõne külatüdrukuga suure rännaku Helsingisse, et tööd leida, sealhulgas ka uut elu alustada. Juba esimesel päeval Helsingisse jõudes kohtub Bitt mehega, kellega ta tulevikus abiellub. Nende esmasündinund tütar Olga saab jutustuse keskmeks, temast saab haritlane ning oma tulevase abikaasaga külvavad nad teed Soome hariduse rajamise poole.
Muidugi pole elu olnud kellelgi lust ja lillepidu. Viletsus, vaesus, sõda, vene valitsus, kool, haigused, uued sünnid, surmad jms käivad raamatu narratiiviga käsikäes.
Raamatu keskmine hinne võiks minu poolest kõrgem olla, kuigi mõistan, et päris kõigile see stiil ei sobiks. Kindlasti soovitaks ajaloolise ilukirjanduse armastajatele.
Muidugi pole elu olnud kellelgi lust ja lillepidu. Viletsus, vaesus, sõda, vene valitsus, kool, haigused, uued sünnid, surmad jms käivad raamatu narratiiviga käsikäes.
Raamatu keskmine hinne võiks minu poolest kõrgem olla, kuigi mõistan, et päris kõigile see stiil ei sobiks. Kindlasti soovitaks ajaloolise ilukirjanduse armastajatele.
April 9, 2023
Det här var en fin bok med folkhögskolan som central gestalt, skildrat genom Olgas perspektiv - som tillsammans med Robert grundar folkhögskolan Finns, där Olga sedan blir kvar när Robert dör i lungsot. Människoöden och samtida finsk historia, som täcker en del luckor i min bristfälliga kunskap på området. Och förstås en kärlekshistoria med folkbildningen.
March 19, 2023
Mielenkiintoista naisten elämää kolmessa sukupolvessa, Vaasasta Porvoon kautta Espooseen, ja siinä sivussa heidän miestensä elämää. Tärkeää aikaa suomalaisessa historiassa 1850 -luvulta 1920 -luvulle. Pidän kirjailijan levollisesta tyylistä ja arkisen elämän kuvaamisesta.
March 18, 2024
Ulla-Lena Lundbergin Jää on yksi lempikirjoistani kautta aikojen, joten innostuin, kun tätä minulle luettavaksi suositeltiin. Valitettavasti tämä kolmen sukupolven elämään 1800-1900-lukujen taitteessa seurannut historiallisiin tositapahtumiin perustuva teos jätti minut melko kylmäksi.
Liikkeelle lähdetään (kirjaimellisesti) Pohjanmaalta, josta Vaasan palon vuoksi työttömäksi joutunut Betty lähtee kävelemään kohti pääkaupunkia, josta löytyy puoliso. Seuraavan sukupolven Olga puolestaan nai palavasieluisen kansanopistomiehen, ja loppukirja kertookin enemmän kansanopistoaatteesta kuin ihmisistä, aina kolmannen sukupolven Karinin tarinaan saakka.
En päässyt Lundbergin tekstin kautta kiinni henkilöihin, vaan koin heidän olevan paperinukkeina suurempien yhteiskunnallisten virtausten kulisseissa. Erityisen vieraannuttavia minusta olivat näytelmän muotoon kirjoitetut dialogit kirjan Olgasta kertovissa jaksoissa. Sivistyneeni kyllä koin, sillä kansalaisopistoaatteen historiaa en aikaisemmin tuntenut.
Liikkeelle lähdetään (kirjaimellisesti) Pohjanmaalta, josta Vaasan palon vuoksi työttömäksi joutunut Betty lähtee kävelemään kohti pääkaupunkia, josta löytyy puoliso. Seuraavan sukupolven Olga puolestaan nai palavasieluisen kansanopistomiehen, ja loppukirja kertookin enemmän kansanopistoaatteesta kuin ihmisistä, aina kolmannen sukupolven Karinin tarinaan saakka.
En päässyt Lundbergin tekstin kautta kiinni henkilöihin, vaan koin heidän olevan paperinukkeina suurempien yhteiskunnallisten virtausten kulisseissa. Erityisen vieraannuttavia minusta olivat näytelmän muotoon kirjoitetut dialogit kirjan Olgasta kertovissa jaksoissa. Sivistyneeni kyllä koin, sillä kansalaisopistoaatteen historiaa en aikaisemmin tuntenut.
November 8, 2022
Odotukset olivat korkealla kun aloitin Lundbergin Liekinkantajat. Hyvää kirjassa on alku, jossa nuorten naisten ryhmä lähtee kävellen kohti Helsinkiä parempaa maailmaa etsimään Vaasan palaessa poroksi. Myöhemmin myös kuvaus Helmikuun manifestin luomista tunnelmista on tahattomassa ajankohtaisuudessaan mielenkiintoinen. Pidin myös sisällissodan ajan kuvauksesta kun se tapahtuu suurtilalla piilottelevien näkökulmasta. Harvemmin nähty perspektiivi ajan tapahtumiin.
Kirjassa on lähtökohdiltaan ja temaattisesti hyvin paljon samaa kuin Susanna Alakosken Pumpulienkelissä. Kumpikin lähtee liikkeelle Vaasan palosta ja kumpikin haluaa seurata kirjoittajan oman suvun vaiheita osin totuuspohjaisesti. Luulen, että viime mainitusta seuraavat Lundbergille samat ongelmat kuin Alakoskelle.
Liekinkantajat on kolmen sukupolven tarinaa ja sen keskeinen hahmo on Olga keskimmäisen polven naisena. Olga on varsin uskottava hahmo, mutta samaa ei voi sanoa tarinan miehistä. Olgan mies on kansanvalistusaatteen läpitunkema siinä määrin, että hän alkaa vaikuttaa karikatyyriltä. No tämä Robert kuolee nuorena ja Olgalla alkaa taistelu Karin tyttärensä elämästä. Tätä kamppailua kuvataan pitkään ja perusteellisesti, mutta vähempikin olisi riittänyt. Vai selittääkö Karinin hankala lapsuuden sairaus sen, että hänestä tulee ihan kummallinen persoona? Olgan sisaresta (Ida) tulee lähes varaäiti Karinille. Silti Karinista kehittyy vaikeasti ymmärrettävä itsepäinen nuori nainen, joka pettää suvun tradition kohti nousevaa koulutusta ja säätyportaita avioitumalla kyvykkään, mutta juopon maamiehen (Gunnar) kanssa.
Outoa on että kirjassa matkustellaan 1800-luvun lopulla hetkittäin kummallisen paljon vaikka ollaan köyhiä. Ida riehaantuu matkustamaan 1900-luvun puolella ja hänet istutetaan myös Tukholman olympiakisojen katsojaksi. Tätä ennen on matkattu kohti Krimin sotaa Olgan isän matkassa. Sekin reissu tuntuu koko tarinaan vähän keinotekoisesti istutetulta. Osa kirjan faktanomaisuutta on laitettu kuviteltuihin ajankohtaiskeskusteluihin. Näistä minusta vain Helmikuun manifestiin liittyvä keskustelu tuntuu perustellulta. Muut vain hajoittavat romaanin rakennetta.
Lundbergilla on Alakosken tapaan valtava materiaali käsissään, mutta sen kutominen kiinnostavaksi romaaniksi ei onnistu. Vaikka Lundberg tietenkin kirjoittaa sujuvasti, kirja on minusta lopulta aika tylsää luettavaa. Olisiko onnistunut paremmin jos olisi jättänyt kunnianosoituksen suvun vaiheista pois tarinan taustalta?
Kirjassa on lähtökohdiltaan ja temaattisesti hyvin paljon samaa kuin Susanna Alakosken Pumpulienkelissä. Kumpikin lähtee liikkeelle Vaasan palosta ja kumpikin haluaa seurata kirjoittajan oman suvun vaiheita osin totuuspohjaisesti. Luulen, että viime mainitusta seuraavat Lundbergille samat ongelmat kuin Alakoskelle.
Liekinkantajat on kolmen sukupolven tarinaa ja sen keskeinen hahmo on Olga keskimmäisen polven naisena. Olga on varsin uskottava hahmo, mutta samaa ei voi sanoa tarinan miehistä. Olgan mies on kansanvalistusaatteen läpitunkema siinä määrin, että hän alkaa vaikuttaa karikatyyriltä. No tämä Robert kuolee nuorena ja Olgalla alkaa taistelu Karin tyttärensä elämästä. Tätä kamppailua kuvataan pitkään ja perusteellisesti, mutta vähempikin olisi riittänyt. Vai selittääkö Karinin hankala lapsuuden sairaus sen, että hänestä tulee ihan kummallinen persoona? Olgan sisaresta (Ida) tulee lähes varaäiti Karinille. Silti Karinista kehittyy vaikeasti ymmärrettävä itsepäinen nuori nainen, joka pettää suvun tradition kohti nousevaa koulutusta ja säätyportaita avioitumalla kyvykkään, mutta juopon maamiehen (Gunnar) kanssa.
Outoa on että kirjassa matkustellaan 1800-luvun lopulla hetkittäin kummallisen paljon vaikka ollaan köyhiä. Ida riehaantuu matkustamaan 1900-luvun puolella ja hänet istutetaan myös Tukholman olympiakisojen katsojaksi. Tätä ennen on matkattu kohti Krimin sotaa Olgan isän matkassa. Sekin reissu tuntuu koko tarinaan vähän keinotekoisesti istutetulta. Osa kirjan faktanomaisuutta on laitettu kuviteltuihin ajankohtaiskeskusteluihin. Näistä minusta vain Helmikuun manifestiin liittyvä keskustelu tuntuu perustellulta. Muut vain hajoittavat romaanin rakennetta.
Lundbergilla on Alakosken tapaan valtava materiaali käsissään, mutta sen kutominen kiinnostavaksi romaaniksi ei onnistu. Vaikka Lundberg tietenkin kirjoittaa sujuvasti, kirja on minusta lopulta aika tylsää luettavaa. Olisiko onnistunut paremmin jos olisi jättänyt kunnianosoituksen suvun vaiheista pois tarinan taustalta?
July 24, 2023
Kirja kertoo erään suvun tarinaa kolmen sukupolven naisten kautta. Osittain kirja perustuu oikeisiin ihmisiin ja tapahtumiin, mutta on fiktiivinen teos.
Tarinat ovat omalla tavallaan mielenkiintoisia, mutta välillä joihinkin vuosiin ja hetkiin keskitytään puuduttavan pitkäksi ajaksi ja sitten taas hypitään monta vuotta yhdellä lauseella. Välillä olikin haasteita ymmärtää että mikähän vuosi tässä on nyt on meneillään.
Kirjassa keskitytään aika paljon keskimmäiseen naiseen Olgaan (eli tarinan aloittajan tyttäreen ja viimeiseksi kerrottavan äitiin). Olgan kohdalla kirjassa käytettiin paljon näytelmätyyppistä kerrontaa, jossa toistettiin repliikki repliikiltä hahmojen sanat. Lukijana koen tuon tyylin kovin raskaaksi ja laahaavaksi verrattuna kirjan muuten sujuvaan kerrontaan. Olga toimi myös kansanopistossa opettajana/emäntänä ja kirjassa oli tuohon näytelmätyyliin kerrottuja hetkiä kansanopistossa käydyistä väittelytilaisuuksista tai näytelmistä. Nämä tuntuivat jotenkin täytteeltä ja epäolennaiselta juonen kannalta ja tekivät lukemisen ajoittain puuduttavaksi.
Tarinat ovat omalla tavallaan mielenkiintoisia, mutta välillä joihinkin vuosiin ja hetkiin keskitytään puuduttavan pitkäksi ajaksi ja sitten taas hypitään monta vuotta yhdellä lauseella. Välillä olikin haasteita ymmärtää että mikähän vuosi tässä on nyt on meneillään.
Kirjassa keskitytään aika paljon keskimmäiseen naiseen Olgaan (eli tarinan aloittajan tyttäreen ja viimeiseksi kerrottavan äitiin). Olgan kohdalla kirjassa käytettiin paljon näytelmätyyppistä kerrontaa, jossa toistettiin repliikki repliikiltä hahmojen sanat. Lukijana koen tuon tyylin kovin raskaaksi ja laahaavaksi verrattuna kirjan muuten sujuvaan kerrontaan. Olga toimi myös kansanopistossa opettajana/emäntänä ja kirjassa oli tuohon näytelmätyyliin kerrottuja hetkiä kansanopistossa käydyistä väittelytilaisuuksista tai näytelmistä. Nämä tuntuivat jotenkin täytteeltä ja epäolennaiselta juonen kannalta ja tekivät lukemisen ajoittain puuduttavaksi.
November 3, 2022
Vaasan palon seuraukset ja piikojen matka pääkaupunkiin on kiinnostavin osa teoksesta, ehkä myös kuvaus Krimin sotaan matkalla olevien koettelemuksista. Jotenkin tuntui, että romaaniin oli ahdettu liian monta aihetta, että se jotenkin hajosi käsiin. Varsinkin kansanopistojakso oli pitkästyttävä ja sisällissodan kuvaus kovin valkoinen.
April 23, 2023
Kirja toi liiaksi mieleen suomi-filmit ja oli jotenkin turhan paatoksellinen ja vanhahtava omaan makuun, vaikka hetkittäin kerronta imaisikin mukaansa.
Read
June 30, 2023Oj vad jag lärde mig mycket om Finlands historia genom tre generationer kvinnor.
April 19, 2024
"Põhjamaade romaani" austajatel jälle uut kraami lugeda, milles pettuma ei pea.
Lugu hakkab hargnema V(a)asa linna tulekahju järel (1852), mil seal teenijakohtadel olnud tüdrukud tööta jäävad, vanemate kodutaludes võib küll lühikest aega peavarju ja kõhukinnitust saada, aga suid on palju ja kõik need muud jutud - sünnib otsus minna Helsingisse tööd ja õnne otsima. Lugeja saab kaasa elada Bitti teekonnale Helsingisse, tööga läheb kiiresti õnneks, ühtlasi tekib ka silmarõõm. Viimane läheb küll kohe Krimmi sõtta, aga etteruttavalt võib öelda, et kõik laabub. Hiljem jätkub lugu Bitti tütre Olga ja seejärel tema tütre Karini tegemistega, seega kolme põlvkonna naiste teekond näitab meil naiserolli ja unistuste muutumist ajas.
Muidu on see ju ootuspäraselt tavapärane lobe soome (tõsielu ainetel) lugu, aga mis mulle enim meeldis - mitmed detailid. Iga kord ei ole ma tajunud, et autor pisiasjadele tähelepanu pööraks. Tõsi, ehk pole siis vajalikku materjali leidunud? Lundbergil on aga olnud kasutada Krimmi sõtta läinud Valentini vihik ja esivanemate kirjavahetus. Ju need huvitavad detailidki on just sealt loosse siginenud. Nt inimesed rändavad tööd otsides pikki vahemaid, aga kuidas nad end arusaadavaks teevad teises keeles? Või suhtlemine kodustega. Täna ei tundu Vaasast Helsingisse minek mingi teemana, aga paarsada aastat tagasi oli minejal teadmine, et oma vanemaid ja õdesid-vendi ei näe ta enam iialgi; lihtsa inimese kirjutamis-lugemisoskus oli ka nagu ta oli, seega korrespondentsile loota ei tasunud. Põhimõtteliselt võis juhtuda, et elasidki, teadmata, kas su poeg või tütar või ema-isa veel elus on.
Või kasvõi seesamune Krimmi sõtta minek. Väga sageli on ilukirjanduses mainitud, et see või teine käis kuskil sõjas. Aga kas ta üldse kohalegi jõudis? Või kui keegi hukkus sõjas, siis aegu tagasi ei pruukinud see alati tähendada sõjaväljal hukkumist, haigused murdsid juba poolel teel.
Olulisel kohal on raamatus rahvaülikoolide loomine ja elujõuliseks kasvatamine. Olga ja Roberti reis tutvumaks rahvaülikoolidega Taanis oli eriti põnev lugeda. Aga ka igapäevast koolielu mõjutavad aktuaalsed verstapostid ühiskonnas - veebruarimanifest ja koolinoorte agiteerimine venestamise vastu, karskusliikumine, naistele hääleõiguse eest võitlemine... Või Olga õe Ida suu läbi mõtisklemine kehalise tegevuse tähtsuse üle tütarlaste haridusasutustes. Raamatu-Ida (päris elu prototüübi kohta ei tea) on Soomes esimeste naissoost kehalise kasvatuse õpetajate seast; alandust ja alavääristamist jagub, on ju õppeaine ise uus ja imelik, vallaline naisõpetaja veel kirsiks tordil.
Muide, sellesama Finnsi rahvaülikooli üks rektoritest Uno Stadius, kes ka siinsetelt lehekülgedelt läbi jalutab, on Märta Tikkaneni vanavanem ja ühe tema romaani peategelaseks ("Emma ja Uno"), aga seda vist ei ole eesti keelde tõlgitud.
Hariv ja mõnus lugemine.
Lugu hakkab hargnema V(a)asa linna tulekahju järel (1852), mil seal teenijakohtadel olnud tüdrukud tööta jäävad, vanemate kodutaludes võib küll lühikest aega peavarju ja kõhukinnitust saada, aga suid on palju ja kõik need muud jutud - sünnib otsus minna Helsingisse tööd ja õnne otsima. Lugeja saab kaasa elada Bitti teekonnale Helsingisse, tööga läheb kiiresti õnneks, ühtlasi tekib ka silmarõõm. Viimane läheb küll kohe Krimmi sõtta, aga etteruttavalt võib öelda, et kõik laabub. Hiljem jätkub lugu Bitti tütre Olga ja seejärel tema tütre Karini tegemistega, seega kolme põlvkonna naiste teekond näitab meil naiserolli ja unistuste muutumist ajas.
Muidu on see ju ootuspäraselt tavapärane lobe soome (tõsielu ainetel) lugu, aga mis mulle enim meeldis - mitmed detailid. Iga kord ei ole ma tajunud, et autor pisiasjadele tähelepanu pööraks. Tõsi, ehk pole siis vajalikku materjali leidunud? Lundbergil on aga olnud kasutada Krimmi sõtta läinud Valentini vihik ja esivanemate kirjavahetus. Ju need huvitavad detailidki on just sealt loosse siginenud. Nt inimesed rändavad tööd otsides pikki vahemaid, aga kuidas nad end arusaadavaks teevad teises keeles? Või suhtlemine kodustega. Täna ei tundu Vaasast Helsingisse minek mingi teemana, aga paarsada aastat tagasi oli minejal teadmine, et oma vanemaid ja õdesid-vendi ei näe ta enam iialgi; lihtsa inimese kirjutamis-lugemisoskus oli ka nagu ta oli, seega korrespondentsile loota ei tasunud. Põhimõtteliselt võis juhtuda, et elasidki, teadmata, kas su poeg või tütar või ema-isa veel elus on.
Või kasvõi seesamune Krimmi sõtta minek. Väga sageli on ilukirjanduses mainitud, et see või teine käis kuskil sõjas. Aga kas ta üldse kohalegi jõudis? Või kui keegi hukkus sõjas, siis aegu tagasi ei pruukinud see alati tähendada sõjaväljal hukkumist, haigused murdsid juba poolel teel.
Olulisel kohal on raamatus rahvaülikoolide loomine ja elujõuliseks kasvatamine. Olga ja Roberti reis tutvumaks rahvaülikoolidega Taanis oli eriti põnev lugeda. Aga ka igapäevast koolielu mõjutavad aktuaalsed verstapostid ühiskonnas - veebruarimanifest ja koolinoorte agiteerimine venestamise vastu, karskusliikumine, naistele hääleõiguse eest võitlemine... Või Olga õe Ida suu läbi mõtisklemine kehalise tegevuse tähtsuse üle tütarlaste haridusasutustes. Raamatu-Ida (päris elu prototüübi kohta ei tea) on Soomes esimeste naissoost kehalise kasvatuse õpetajate seast; alandust ja alavääristamist jagub, on ju õppeaine ise uus ja imelik, vallaline naisõpetaja veel kirsiks tordil.
Muide, sellesama Finnsi rahvaülikooli üks rektoritest Uno Stadius, kes ka siinsetelt lehekülgedelt läbi jalutab, on Märta Tikkaneni vanavanem ja ühe tema romaani peategelaseks ("Emma ja Uno"), aga seda vist ei ole eesti keelde tõlgitud.
Hariv ja mõnus lugemine.
January 1, 2023
Joululahjaksi toivomani Liekinkantajat sai kunnian olla vuoden ensimmäinen luettu kirja. Pidin Liekinkantajista kovasti. Se imaisi minut mukaan aikaan, jolloin kansa oli nuori ja sitä piti kaikin keinoin sivistää. Samaan aikaan ympärillä vellova maailma heitti varjoja ja tulevaisuuden ylle. Kirja ulottuu kolmen sukupolven ajalle Vaasan palosta sisällissodan jälkeiseen aikaan. Eniten tilaa saa Olga, joka miehensä Robertin kanssa ryhtyy johtamaan Finnsin kansanopistoa mutta jää jo nuorena leskeksi. Kirjaa leimaavat vahvat naiset, jotka tekevät näkymätöntä työtä. Toisaalta Olga kyllä saa arvostustakin, vaikkei hänkään selviäisi elämänsä vaikeimmista hetkistä ilman hyljeksittyjä Pi- ja Fi-tätejä, jotka ovat valmiina käärimään hihat, kun sitä tarvitaan.
Pidin myös siitä, miten sisällissotaa tässä kirjassa kuvattiin tilanhoitajan kannalta: Gunnar pyrkii neuvottelemaan tilalle ryöstöretkelle tulevien punaisten kanssa ja esiintyy itsekin mahdollisimman maanläheisenä hahmona samalla peläten, että häntä aletaan pitää punaisten kätyrinä. Paljon on annettava, jotta henki säilyy, paljon pitäisi saada pidettyä tilalla, jotta tilasta, perheestä ja torppareista pystyy pitämään huolen. Valkoisten voitto lopettaa sodan, mutta sen jälkeen tulevat teloitukset ovat kohtuuttomia.
En pidä historiallista romaania mitenkään lempigenrenäni, mutta aina sellaisia lukiessani ilahdun niiden avaamista näkökulmista. Kyllä, helmikuun manifesti oli historian tunneilta tuttu, mutta kun kirjassa läheisiksi tulevat henkilöt joutuvat elämään sen vaikutusten keskellä, se alkaa kiinnostaa eri tavalla. Kansanopisto maaseudun nuorten sivistyksen herättäjänä oli minulle aika vieras ilmiö, vaikka esimerkiksi isäni on sellaista käynyt.
Yllätyksekseni Liekinkantajille ei tunnu löytyvän täysin sopivaa paikkaa Helmet-lukuhaasteessa 2023. Sijoitan sen kuitenkin kohtaan 35, "kirjassa tehdään työtä, joka on sinulle tuttua". Vaikka Olgan työ kansanopiston sieluna ja henkenä on hyvin erilaista kuin oma työni peruskoulun yläasteella, löydän yhtäläisyyksiä siitä, miten Olga pyrkii innostamaan nuoria kaunokirjallisuuden pariin ja elävöittämään sitä.
Pidin myös siitä, miten sisällissotaa tässä kirjassa kuvattiin tilanhoitajan kannalta: Gunnar pyrkii neuvottelemaan tilalle ryöstöretkelle tulevien punaisten kanssa ja esiintyy itsekin mahdollisimman maanläheisenä hahmona samalla peläten, että häntä aletaan pitää punaisten kätyrinä. Paljon on annettava, jotta henki säilyy, paljon pitäisi saada pidettyä tilalla, jotta tilasta, perheestä ja torppareista pystyy pitämään huolen. Valkoisten voitto lopettaa sodan, mutta sen jälkeen tulevat teloitukset ovat kohtuuttomia.
En pidä historiallista romaania mitenkään lempigenrenäni, mutta aina sellaisia lukiessani ilahdun niiden avaamista näkökulmista. Kyllä, helmikuun manifesti oli historian tunneilta tuttu, mutta kun kirjassa läheisiksi tulevat henkilöt joutuvat elämään sen vaikutusten keskellä, se alkaa kiinnostaa eri tavalla. Kansanopisto maaseudun nuorten sivistyksen herättäjänä oli minulle aika vieras ilmiö, vaikka esimerkiksi isäni on sellaista käynyt.
Yllätyksekseni Liekinkantajille ei tunnu löytyvän täysin sopivaa paikkaa Helmet-lukuhaasteessa 2023. Sijoitan sen kuitenkin kohtaan 35, "kirjassa tehdään työtä, joka on sinulle tuttua". Vaikka Olgan työ kansanopiston sieluna ja henkenä on hyvin erilaista kuin oma työni peruskoulun yläasteella, löydän yhtäläisyyksiä siitä, miten Olga pyrkii innostamaan nuoria kaunokirjallisuuden pariin ja elävöittämään sitä.
October 3, 2022
Lundbergin tarinan liekinkantajia ovat naiset, nuo ihmeelliset entisajan naiset, jotka näyttävät pystyneen mihin vain. Tarina seuraa kolmea sukupolvea 1850-luvulta itsenäiseen Suomeen asti. Ketjun aloittaa Bitt, joka Vaasan palon jälkeen lähtee ystäviensä kanssa vaeltamaan kohti Helsinkiä työpaikan toivossa. Matka on pitkä, eivätkä kaikki selviä perille asti. Bittkin on Helsinkiin tultaessa lähes puolikuollut, mutta matka oli silti menestys: periltä löytyy sekä hyvä työ että puoliso.
Elämä on kovaa työtä, mutta muuten asiat ovat hyvin. Taudit ja kuolema tosin eivät ole koskaan kaukana. Bittin tyttären kamppailu kurkkumätää vastaan oli harvinaisen tuskallista luettavaa, samoin kuin Bittin puolison kokemukset sotataudista Krimin reissulla. Vaikeuksien keskellä kansallisuusaate on heräämässä, ja usko tulevaisuuteen on vahva. Seuraavaa sukupolvea polttaakin palava into kehittää Suomesta nykyaikainen, eurooppalainen valtio, ja tämän kehityksen tärkein palanen on tietenkin koulutus. Uudesta ruotsalaisesta kansanopistosta Finnsistä tuleekin koko tarinan sydän. Siellä nuorten into ja vanhempien varovaisuus ottavat toisistaan mittaa mm. silloin, kun pitäisi miettiä vastausta uuden tsaarin venäläistämistoimiin tai ottaa kantaa naisten äänioikeuteen.
Kaikenlaista tuttua ja valitettavan ajankohtaistakin siis näistä vuosisadan vaihteen melskeistä löytyy. Lundberg on jälleen luonut hurmaavan kokonaisia henkilöitä kirjan täyteen, sekä herättänyt henkiin menneiden aikojen hengen ja elämäntavan. Päähenkilöt ovat fiktiivisiä, joskin hyvin uskottavia, mutta mukana on myös muutamia oikeasti eläneitä henkilöitä. Lämmin ja kepeä tunnelma tuo mieleen Marsipaanisotilaan mainiot Kummelit, ja kansanopiston hengennostatus innostaa nykyajan lukijaakin. Erinomaista luettavaa!
Elämä on kovaa työtä, mutta muuten asiat ovat hyvin. Taudit ja kuolema tosin eivät ole koskaan kaukana. Bittin tyttären kamppailu kurkkumätää vastaan oli harvinaisen tuskallista luettavaa, samoin kuin Bittin puolison kokemukset sotataudista Krimin reissulla. Vaikeuksien keskellä kansallisuusaate on heräämässä, ja usko tulevaisuuteen on vahva. Seuraavaa sukupolvea polttaakin palava into kehittää Suomesta nykyaikainen, eurooppalainen valtio, ja tämän kehityksen tärkein palanen on tietenkin koulutus. Uudesta ruotsalaisesta kansanopistosta Finnsistä tuleekin koko tarinan sydän. Siellä nuorten into ja vanhempien varovaisuus ottavat toisistaan mittaa mm. silloin, kun pitäisi miettiä vastausta uuden tsaarin venäläistämistoimiin tai ottaa kantaa naisten äänioikeuteen.
Kaikenlaista tuttua ja valitettavan ajankohtaistakin siis näistä vuosisadan vaihteen melskeistä löytyy. Lundberg on jälleen luonut hurmaavan kokonaisia henkilöitä kirjan täyteen, sekä herättänyt henkiin menneiden aikojen hengen ja elämäntavan. Päähenkilöt ovat fiktiivisiä, joskin hyvin uskottavia, mutta mukana on myös muutamia oikeasti eläneitä henkilöitä. Lämmin ja kepeä tunnelma tuo mieleen Marsipaanisotilaan mainiot Kummelit, ja kansanopiston hengennostatus innostaa nykyajan lukijaakin. Erinomaista luettavaa!
October 29, 2023
Landar på ca. 2,5 för denna bok.
Vi följer tre generationer från samma familj, kvinnor allihopa som lever under 1800- och början av 1900-talet. Från den första generationen följer vi Bitt, som tar sig ner mot Helsingfors efter branden i Vasa. Därefter får vi följa hennes fästmö påväg mot Krimkriget, vi möter barnet Olga, som liksom sin far brinner för utbildning, hon hittar en man och efter mycket om och men är de med och startar upp projektet med Finns folkhögskola. Snart får de också den tredje generationen, dottern Karin, som växer upp på folkhögskolan.
Idéen med boken är bra och jag gillade speciellt alla anknytningar till den finska historien, med soldater i Krim-kriget, diskusisoner och rädslan kring förryskningstiden och de brutala och spännande tiderna vid Inbördeskriget. Det fanns även fina karaktärer och ögonblick i boken, samtidigt var romanen lite väl sprätig. Emellanåt spårade historien ur i sidospår, andra gånger tog den fast på sjukdom, gräl och dylikt väldigt mycket, medan historien rusade för snabbt andra gånger då något intressant hände. Karaktärerna är även produkter av sin tid och klarar sig väldigt bra som kvinnor med tanke på den tid de lever i, samtidigt lever både Olga och Karin i toxiska eller ostabilia förhålllanden, som de många gånger accepterar, samtidigt som jag lite hoppades på någon självinsikt under romanens gång om förhållandet och alla saker som kanske inte var så bra där. Även Karins del var frusterande, med fokus med från Olas perspektiv och en Karin som betedde sig mer ologiskt än vad som var befogat.
Som summering innehåller boken intressanta delar och anknytningar till historien, samtidigt som boken drar ut och spårar ut på vid del väldigt ointressanta delar. Språket är lite svårt ibland och karaktärerna verkar i många fall inte växa till sig eller ha någon större självinsikt efter några av bokens större teman. Så en bra editerarare som fokuserat boken på vissa delar hade säkert hjälpt.
Vi följer tre generationer från samma familj, kvinnor allihopa som lever under 1800- och början av 1900-talet. Från den första generationen följer vi Bitt, som tar sig ner mot Helsingfors efter branden i Vasa. Därefter får vi följa hennes fästmö påväg mot Krimkriget, vi möter barnet Olga, som liksom sin far brinner för utbildning, hon hittar en man och efter mycket om och men är de med och startar upp projektet med Finns folkhögskola. Snart får de också den tredje generationen, dottern Karin, som växer upp på folkhögskolan.
Idéen med boken är bra och jag gillade speciellt alla anknytningar till den finska historien, med soldater i Krim-kriget, diskusisoner och rädslan kring förryskningstiden och de brutala och spännande tiderna vid Inbördeskriget. Det fanns även fina karaktärer och ögonblick i boken, samtidigt var romanen lite väl sprätig. Emellanåt spårade historien ur i sidospår, andra gånger tog den fast på sjukdom, gräl och dylikt väldigt mycket, medan historien rusade för snabbt andra gånger då något intressant hände. Karaktärerna är även produkter av sin tid och klarar sig väldigt bra som kvinnor med tanke på den tid de lever i, samtidigt lever både Olga och Karin i toxiska eller ostabilia förhålllanden, som de många gånger accepterar, samtidigt som jag lite hoppades på någon självinsikt under romanens gång om förhållandet och alla saker som kanske inte var så bra där. Även Karins del var frusterande, med fokus med från Olas perspektiv och en Karin som betedde sig mer ologiskt än vad som var befogat.
Som summering innehåller boken intressanta delar och anknytningar till historien, samtidigt som boken drar ut och spårar ut på vid del väldigt ointressanta delar. Språket är lite svårt ibland och karaktärerna verkar i många fall inte växa till sig eller ha någon större självinsikt efter några av bokens större teman. Så en bra editerarare som fokuserat boken på vissa delar hade säkert hjälpt.
January 31, 2023
Kirja oli parhaimmillaan alkupuolella, missä käsiteltiin Vaasan palon jälkeistä aikaa ja nuorten naisten matkaa Helsinkiin. Vaikka kirja kertoo kolmen sukupolven tarinan, nousee päähenkilöksi Olga. Vaikka Olgalla onkin kirjassa suurin rooli, olisi myös Karinille ja tämän ajatuksille voinut antaa enemmän tilaa. Nyt Karinin osuus kerrottiin Olgan kautta. Joissakin kohdissa kirjailija kuljettaa juonta Olgan pikakirjoittamien muistiinpanojen kautta. Näissä kohdissa tuli tunne niin kuin olisi lukenut näytelmän käsikirjoitusta vuorosanoineen. Kirjan loppu oli minusta hieman erikoinen, mutta kokonaisuutena kirja oli lukemisen arvoinen. Kuitenkaan tämä ei mielestäni ollut Lundbergin parhaita kirjoja.
February 6, 2025
Jag älskade Ulla-Lena Lundbergs böcker om Petter Kummel (Is och Marsipansoldaten), och den här boken har samma vackra språk och gripande historia.
Boken skildrar tre generationer finlandssvenskar, från branden i Vasa 1852 till åren efter Finlands självständighet. Det mesta av handlingen kretsar kring folkhögskolan som grundades i Finland efter dansk förlaga. Verkliga händelser och personer blandas upp med fiktiva, det är väldigt intressant att läsa om den entusiasm som ledde till folkbildningen. Vilka människor!
Samtidigt är det bra skildrat hur en person kan vara imponerande och storsint och på samma gång vara en liten jävel hemma.
Fina kvinnoporträtt och ett språk som verkligen känns rätt för tiden, med gamla uttryck och stilfigurer.
Boken skildrar tre generationer finlandssvenskar, från branden i Vasa 1852 till åren efter Finlands självständighet. Det mesta av handlingen kretsar kring folkhögskolan som grundades i Finland efter dansk förlaga. Verkliga händelser och personer blandas upp med fiktiva, det är väldigt intressant att läsa om den entusiasm som ledde till folkbildningen. Vilka människor!
Samtidigt är det bra skildrat hur en person kan vara imponerande och storsint och på samma gång vara en liten jävel hemma.
Fina kvinnoporträtt och ett språk som verkligen känns rätt för tiden, med gamla uttryck och stilfigurer.
April 23, 2023
Ulla-Lena Lundberg todellakin osaa; rakentaa henkilöitä jotka tuntuvat tosilta ja tarinoita jotka tempaavat mukaansa. Nyt ei olla Ahvenanmaalla, vaan Uudellamaalla, ruotsinkielisessä ympäristössä toki. Kirja alkaa Vaasan palosta ja kuljettaa itsenäistymisen ensimmäiselle vuosikymmenelle vahvojen, mutta uskottavien naishahmojen avulla. Kirja on kiltti, ei mässäile kauheuksilla, ei tarvitse pelätä triggeröitymistä. Kuitenkaan mitään ruusunpunaisia laseja ei ole; erityisesti parisuhteiden vaikeudet kuvataan taitavasti ja suoraan. Kansanopistojen historia tulee kivalla tavalla eläväksi!
March 29, 2024
Olen lukenut muutamia Ulla-Leena Lundbergin teoksia ennen Liekinkantajia. Jää vaikutti minuun(kin) syvästi, jos tällaista latteaa ilmausta saa käyttää. Teos oli upea, mutta sen lukeminen osui myös henkilökohtaisesti herkkään hetkeen. Se meni ihon alle.
Kalaharin hiekkaa ei napannut yhtään. Kuninkaan Anna oli hyvä.
Neljäs lukemani Lundberg, Liekinkantajat, oli minusta taitava. Mutta sitten kuitenkin jotenkin yhdentekevä.
Ehkä yhdentekeväksi kuittaaminen ei ole ihan reilu arvio, koska kirja on oikeastaan monella tavalla hyvä ja kiinnostava. Huolellisesti kirjoitettu historia ja kirjan tarkkanäköinen naisnäkökulma ovat kirjan suuria vahvuuksia. Osaan nykyään arvostaa aiempaa paremmin kirjailijoita, jotka tekevät taustatyönsä huolellisesti.
Mutta joskus kirjojen kanssa vain käy näin. Hyvistä aineksista huolimatta ei välttämättä synny mullistavaa lukukokemusta. Eikä aina tarvitsekaan.
Kalaharin hiekkaa ei napannut yhtään. Kuninkaan Anna oli hyvä.
Neljäs lukemani Lundberg, Liekinkantajat, oli minusta taitava. Mutta sitten kuitenkin jotenkin yhdentekevä.
Ehkä yhdentekeväksi kuittaaminen ei ole ihan reilu arvio, koska kirja on oikeastaan monella tavalla hyvä ja kiinnostava. Huolellisesti kirjoitettu historia ja kirjan tarkkanäköinen naisnäkökulma ovat kirjan suuria vahvuuksia. Osaan nykyään arvostaa aiempaa paremmin kirjailijoita, jotka tekevät taustatyönsä huolellisesti.
Mutta joskus kirjojen kanssa vain käy näin. Hyvistä aineksista huolimatta ei välttämättä synny mullistavaa lukukokemusta. Eikä aina tarvitsekaan.
January 24, 2023
Jään jälkeen tämä oli lievähkö pettymys. Kun luin Jään, olin ensimmäisen sadan sivun jälkeen jo lopettamassa kesken, mutta sitten kirjan juoni tempaisi mukaansa ja todella pidin kirjasta. Kun Lienkinkantajia oli kulunut se sata sivua, olin myös lopettelemassa, mutta Jään tapaan odottelin, josko tarina saisi minut mukaansa. Ihan samalla tavalla ei saanut, mutta kolme tähteä kuitenkin.
Kansanopiston synty ja kansalaissodan kuvaus olivat kirjan parasta antia.
Kansanopiston synty ja kansalaissodan kuvaus olivat kirjan parasta antia.
Displaying 1 - 30 of 63 reviews