What do you think?
Rate this book
Hävitys : tapauskertomus
Öisellä juoksulenkillä A näkee joutomaan laidalla tutun hahmon ja tajuaa, ettei mikään lopu, mikään ei ole ohi. Alkaa hengästynyt ja epätoivoinen yritys jahdata ja paeta omaa menneisyyttä läpi Turun runnellun kaupungin, 1990-luvun kosteusvaurioisiin luokkahuoneisiin ja pimeyteen, jolle ei ole sanoja, mutta josta on silti kerrottava.
Hävitys kysyy, kuinka kirjoittaa itsestä, jos oma itse on hajotettu. Kuinka dokumentoida lapsuutensa kauheudet kulttuurissa, jossa aikuiset vihaavat lapsia ja haluavat pyyhkiä jäljet menneistä vääryyksistä?
Iida Rauman kolmas romaani onnistuu mahdottomassa. Vimmainen vaatimus muistaa, rakkaus poltetun ja puretun Turun ihmeelliseen historiaan sekä ytimiin yltävä kipu punoutuvat häikäiseväksi kuvaelmaksi väkivallasta, jonka kehät laajenevat aina planeetan ääriin asti. Hävitys näyttää kirjallisuuden kyvyn kertoa totuus silloin, kun kaikki muut tavat puhua on torjuttu tai tuomittu hulluiksi.
Hävitys kysyy, kuinka kirjoittaa itsestä, jos oma itse on hajotettu. Kuinka dokumentoida lapsuutensa kauheudet kulttuurissa, jossa aikuiset vihaavat lapsia ja haluavat pyyhkiä jäljet menneistä vääryyksistä?
Iida Rauman kolmas romaani onnistuu mahdottomassa. Vimmainen vaatimus muistaa, rakkaus poltetun ja puretun Turun ihmeelliseen historiaan sekä ytimiin yltävä kipu punoutuvat häikäiseväksi kuvaelmaksi väkivallasta, jonka kehät laajenevat aina planeetan ääriin asti. Hävitys näyttää kirjallisuuden kyvyn kertoa totuus silloin, kun kaikki muut tavat puhua on torjuttu tai tuomittu hulluiksi.
400 pages, Hardcover
First published January 17, 2022
213 people are currently reading
2702 people want to read
About the author
Iida Rauma
3 books59 followersIida Rauma on turkulainen kirjailija. Rauma valmistui valtiotieteiden maisteriksi Turun yliopistosta, missä hän opiskeli poliittista historiaa, valtio-oppia, sukupuolentutkimusta ja luovaa kirjoittamista. Hänen esikoisteoksensa Katoamisten kirja oli ehdolla Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkinnon saajaksi. Toinen romaani Seksistä ja matematiikasta voitti Kalevi Jäntin palkinnon sekä Tulenkantaja-palkinnon. Rauman kolmannessa romaanissa Hävitys: tapauskertomus nivoutuvat yhteen kouluväkivalta, ekokriisi ja Turun kaupungin historia. Kirja voitti Finlandia-palkinnon 2022.
Ratings & Reviews
Friends & Following
Create a free account to discover what your friends think of this book!
Community Reviews
Displaying 1 - 30 of 342 reviews
March 1, 2022
Iida Rauman Hävityksen pitäisi olla OKL:n pääsykoekirja. Myös joka ikisen pätevän opettajan pitäisi lukea se heti. Ja hävetä syvästi. Tätä tapahtuu meidän silmiemme edessä koko ajan.
Hävitys kertoo väkivallasta, jota ihmiset jo pienestä lapsesta asti kylvävät ympärilleen: he hävittävät ja tuhoavat toistensa sieluja ja samoin he toimivat ympäristöänsä kohtaan. Valta tekee ihmisestä pedon, ja väkivalta on vallan äärimmäisin muoto. Vallan seurauksena on hävitys: ihmisen hävittäminen ja historian hävittäminen.
Hävitys on sisällöltään tuskallista luettavaa. Se on fyysisin kirja, jonka olen koskaan lukenut, vaikka se kertoo sielun hajoamisesta. Mahahappojen määrä on suoraan verrannollinen henkiseen tuskaan ja mitätöintiin, siihen ihmisarvon menettämiseen, jonka väkivalta ihmiselle aiheuttaa.
Rauman nihilistinen ja katkera kerronta vertautuu mielessäni Houellebecqin tyyliin. Lukeminen kurittaa mieltä ja aiheuttaa jopa fyysisesti pahaa oloa, mutta kuten kertoja toteaa: jos lukeminen sattuu, voi ehkä kuvitella, miltä väkivallan kohteena oleminen tuntuu. Rauma sanoittaa sanoinkuvaamatonta.
Hävitys kertoo väkivallasta, jota ihmiset jo pienestä lapsesta asti kylvävät ympärilleen: he hävittävät ja tuhoavat toistensa sieluja ja samoin he toimivat ympäristöänsä kohtaan. Valta tekee ihmisestä pedon, ja väkivalta on vallan äärimmäisin muoto. Vallan seurauksena on hävitys: ihmisen hävittäminen ja historian hävittäminen.
Hävitys on sisällöltään tuskallista luettavaa. Se on fyysisin kirja, jonka olen koskaan lukenut, vaikka se kertoo sielun hajoamisesta. Mahahappojen määrä on suoraan verrannollinen henkiseen tuskaan ja mitätöintiin, siihen ihmisarvon menettämiseen, jonka väkivalta ihmiselle aiheuttaa.
Rauman nihilistinen ja katkera kerronta vertautuu mielessäni Houellebecqin tyyliin. Lukeminen kurittaa mieltä ja aiheuttaa jopa fyysisesti pahaa oloa, mutta kuten kertoja toteaa: jos lukeminen sattuu, voi ehkä kuvitella, miltä väkivallan kohteena oleminen tuntuu. Rauma sanoittaa sanoinkuvaamatonta.
March 13, 2022
Hävitys on hurja ja vaikuttava kirja. Siinä Iida Rauma käsittelee painavia aiheita, hävitystä monella tasolla. Skaalaa riittää koko maapallon tasolta yhteen kaarinalaiseen musiikkiluokkaan 1990-luvulla. Pohjimmiltaan on kuitenkin aina kyse samasta asiasta: väkivallasta ja vallankäytöstä. Miesten vallankäytöstä naisia kohtaan, aikuisten vallankäytöstä lapsia kohtaan, koulukiusaajien vallankäytöstä kiusattuja kohtaan. Kaikki nivoutuu yhteen vimmaisella energialla.
Romaanin pääosassa on A, joka on kotoisin Littoisista, kävi ala-asteella musiikkiluokkaa Kaarinassa, pakeni Kaarinaa Turkuun taidelukioon ja meni opiskelemaan historiaa yliopistoon, päätyen lopulta yläkouluun historianopettajan sijaiseksi. A kärsii epämääräisistä närästyksen kaltaisista vatsavaivoista eikä nuku öisin, vaan juoksee ympäri Turkua. Yhdellä juoksulenkillä hän kaatuu, loukkaa polvensa ja kaaduttuaan todistaa kohtausta, jossa paikalle saapuu auto, josta nousee uhkaavan oloisia ihmisiä. A näkee valkotakkisen naisen, jonka hän tunnistaa. Muistikuvista löytyy nimi: Ira. Ira, joka tuli samalle musiikkiluokalle ja jota A inhosi syvästi.
Niin, se musiikkiluokka. A ja Ira kuvaavat romaanissa kaarinalaista musiikkiluokkaa, joka on todellinen vallankäytön pienoisnäyttämö. On opettaja Anna-Maija, jonka kuvaaminen sadistikseksi tuntuu vähättelyltä, koska koko musiikkiluokka tuntuu olevan vain työkalu tämän pikkuhitlerin suosia yksiä ja sortaa toisia. Niin kuin kovin usein, yhteisön ryhmähenki muodostuu parhaiten valitsemalla joukosta sopivan syntipukin ja sälyttämällä kaikki yhteisön ongelmat tämän harteille, ja opettaja valitsee syystä tai toisesta A:n. Kun Ira liittyy luokalle myöhemmin – paettuaan edellistä koulua, jossa hänet yritettiin hukuttaa vessanpönttöön – hän liittyy A:n seuraksi paarialuokkaan.
Mielenkiintoinen kysymys on, miten tämän romaanin vastaanottoon vaikuttaa se, miten lukija kouluväkivallan suhteen asettuu. Olitko väkivallantekijä, uhri, sivustakatsoja vai kenties kaikkia näitä? Jokaisella kai kuitenkin jonkinlainen suhde asiaan on, sen verran yhteiskuntaa läpitunkevasta ilmiöstä on – edelleen – kyse. Ja miksei olisi: A löytää kiusaamista käsittelevän tieteellisen kirjallisuuden pariin, josta löytyy tällaisia pieniä helmiä: "Vastaavasti voidaan olettaa, että uhrin perimässä on jotakin sellaista, joka aiheuttaa joutumisen kiusaamisen kohteeksi", joten ei hätää, koulun ei oikeastaan tarvitse puuttua kiusaamiseen, sillä sehän on joka tapauksessa perinnöllisesti väistämätöntä!
Hävityksen kohdalla olen jo useammin törmännyt ajatukseen, että tämän kirjan pitäisi sisältyä opettajankoulutukseen. Siitä on helppo olla samaa mieltä. Sen verran raa'asti teos lasten välistä (ja opettajan aikaansaamaa) vallankäyttöä kirja kuvaa; tämä on toki poikkeuksellisen raskas tapaus, ei kouluväkivalta aina tällä tavoin näin suoraan opettajasta lähde, mutta ei tässä sinänsä mitään erityisen fiktiivistä ole. Kyllä tällaisia asioita tapahtuu, myös KiVa-kouluissa. Yhteiskunnassa on lapsivihamieliset piirteensä.
Hävitys ei kuitenkaan jää vain kouluväkivaltaan. Isona sivujuonteena kulkee Turun hävitys, miten Turussa on kadotettu historiaa uuden alta kovalla vimmalla. Turkua on toki tuhottu moneen kertaan: on uudemmat rakennushankkeet, 1800-luvun suurpalo, jonnekin historian hämäriin kadonnut vanha Turku. Näitä kerroksia Hävitys pöyhii. Tuhoa tietysti tehdään myös globaalilla tasolla: öljyteollisuus on tietoisesti peitellyt toimintansa seurauksia jälkipolville ja uhrannut biosfäärin osakkeenomistajilleen. "Koko planeetta vajosi mutaan ja lohkeili ja kärsi vesivahingoista, A sanoi, mutta Turussa vihattiin yhä polkupyöräilijöitä ja haluttiin keskustaan lisää autoja, ja opettajainhuoneessa ne olivat lähes yksimielisiä siitä, että koululaisten ilmastolakkoilu on turhanpäiväistä temppuilua", Rauma lataa.
Eikä tässäkään vielä kaikki. Yhdeksi toistuvaksi juonteeksi Rauma nostaa ranskalaisen neurologin Jean-Martin Charcot'n, jonka monipuoliselta ja arvostetulta uralta nousee esiin työ Salpêtrièren neuropsykiatrisessa opetussairaalassa, hypnotisoimassa hysteerikkoja osoittamaan hulluuttaan miesyleisölle. Koska onhan tässä nyt siitäkin kyse: miesten (aikuisten) vallankäytöstä naisia (lapsia) kohtaan. Määrittelyistä, leimoista, siitä miten helpolla päästään, kun hankalat ihmiset leimataan mielisairaiksi.
Miten tästä kaikesta sitten voi kirjoittaa sujuvan romaanin? Rauma antaa romaanihenkilöidensä kautta ymmärtää, ettei se ihan helppoa olekaan. Lopputulos on kuitenkin onnistunut. Hävitys ei ole mitään latteaa kostokirjallisuutta tai pelkkää traumoissa vellomista. Toki sitäkin: tämä voi olla raskasta luettavaa, sen verran syvälle Rauma upottaa lukijan koulumaailman julmuuksien ja epäoikeudenmukaisuuksien keskelle. Iso kysymys on myös se, miten tällaisen tarinan voi lopettaa. Uskoisin, että sen kanssa Raumalla on ollutkin vaikeuksia, mutta löytynyt ratkaisu on hyvä. Ei siitä sen enempää, kunhan vain totean, ettei loppu latista tarinaa miksikään kiltiksi, standardeihin solahtavaksi kasvukertomukseksi, jossa kaikki vain kääntyy parhain päin.
Tyylillisesti Hävitys on pitkinä kappaleina ilman lukujakoa päälle vyöryvää tykitystä. Liian raskaslukuista se ei ole, vaan tekstillä on oma lumoava rytminsä, johon uppoaminen onnistuu kyllä. Rauma kirjoittaa hyvää dialogia ja puhekieltä. Turun murre vaatii totuttelua, mutta kuulostaa paremmalta kuin olisin uskonutkaan. Hävitystä oli kielensä puolesta ilo lukea, jos sisältö välillä hirvittikin. Hieno teos, tärkeä aihe, ja jo tässä vaiheessa vuotta on helppo sanoa, että Hävitys on varmasti vuoden kirjallisia kohokohtia. Tämän jälkeen pitää ehdottomasti lukea aiemmin sivuuttamani Rauman aikaisemmat teokset.
Romaanin pääosassa on A, joka on kotoisin Littoisista, kävi ala-asteella musiikkiluokkaa Kaarinassa, pakeni Kaarinaa Turkuun taidelukioon ja meni opiskelemaan historiaa yliopistoon, päätyen lopulta yläkouluun historianopettajan sijaiseksi. A kärsii epämääräisistä närästyksen kaltaisista vatsavaivoista eikä nuku öisin, vaan juoksee ympäri Turkua. Yhdellä juoksulenkillä hän kaatuu, loukkaa polvensa ja kaaduttuaan todistaa kohtausta, jossa paikalle saapuu auto, josta nousee uhkaavan oloisia ihmisiä. A näkee valkotakkisen naisen, jonka hän tunnistaa. Muistikuvista löytyy nimi: Ira. Ira, joka tuli samalle musiikkiluokalle ja jota A inhosi syvästi.
Niin, se musiikkiluokka. A ja Ira kuvaavat romaanissa kaarinalaista musiikkiluokkaa, joka on todellinen vallankäytön pienoisnäyttämö. On opettaja Anna-Maija, jonka kuvaaminen sadistikseksi tuntuu vähättelyltä, koska koko musiikkiluokka tuntuu olevan vain työkalu tämän pikkuhitlerin suosia yksiä ja sortaa toisia. Niin kuin kovin usein, yhteisön ryhmähenki muodostuu parhaiten valitsemalla joukosta sopivan syntipukin ja sälyttämällä kaikki yhteisön ongelmat tämän harteille, ja opettaja valitsee syystä tai toisesta A:n. Kun Ira liittyy luokalle myöhemmin – paettuaan edellistä koulua, jossa hänet yritettiin hukuttaa vessanpönttöön – hän liittyy A:n seuraksi paarialuokkaan.
Mielenkiintoinen kysymys on, miten tämän romaanin vastaanottoon vaikuttaa se, miten lukija kouluväkivallan suhteen asettuu. Olitko väkivallantekijä, uhri, sivustakatsoja vai kenties kaikkia näitä? Jokaisella kai kuitenkin jonkinlainen suhde asiaan on, sen verran yhteiskuntaa läpitunkevasta ilmiöstä on – edelleen – kyse. Ja miksei olisi: A löytää kiusaamista käsittelevän tieteellisen kirjallisuuden pariin, josta löytyy tällaisia pieniä helmiä: "Vastaavasti voidaan olettaa, että uhrin perimässä on jotakin sellaista, joka aiheuttaa joutumisen kiusaamisen kohteeksi", joten ei hätää, koulun ei oikeastaan tarvitse puuttua kiusaamiseen, sillä sehän on joka tapauksessa perinnöllisesti väistämätöntä!
Hävityksen kohdalla olen jo useammin törmännyt ajatukseen, että tämän kirjan pitäisi sisältyä opettajankoulutukseen. Siitä on helppo olla samaa mieltä. Sen verran raa'asti teos lasten välistä (ja opettajan aikaansaamaa) vallankäyttöä kirja kuvaa; tämä on toki poikkeuksellisen raskas tapaus, ei kouluväkivalta aina tällä tavoin näin suoraan opettajasta lähde, mutta ei tässä sinänsä mitään erityisen fiktiivistä ole. Kyllä tällaisia asioita tapahtuu, myös KiVa-kouluissa. Yhteiskunnassa on lapsivihamieliset piirteensä.
Hävitys ei kuitenkaan jää vain kouluväkivaltaan. Isona sivujuonteena kulkee Turun hävitys, miten Turussa on kadotettu historiaa uuden alta kovalla vimmalla. Turkua on toki tuhottu moneen kertaan: on uudemmat rakennushankkeet, 1800-luvun suurpalo, jonnekin historian hämäriin kadonnut vanha Turku. Näitä kerroksia Hävitys pöyhii. Tuhoa tietysti tehdään myös globaalilla tasolla: öljyteollisuus on tietoisesti peitellyt toimintansa seurauksia jälkipolville ja uhrannut biosfäärin osakkeenomistajilleen. "Koko planeetta vajosi mutaan ja lohkeili ja kärsi vesivahingoista, A sanoi, mutta Turussa vihattiin yhä polkupyöräilijöitä ja haluttiin keskustaan lisää autoja, ja opettajainhuoneessa ne olivat lähes yksimielisiä siitä, että koululaisten ilmastolakkoilu on turhanpäiväistä temppuilua", Rauma lataa.
Eikä tässäkään vielä kaikki. Yhdeksi toistuvaksi juonteeksi Rauma nostaa ranskalaisen neurologin Jean-Martin Charcot'n, jonka monipuoliselta ja arvostetulta uralta nousee esiin työ Salpêtrièren neuropsykiatrisessa opetussairaalassa, hypnotisoimassa hysteerikkoja osoittamaan hulluuttaan miesyleisölle. Koska onhan tässä nyt siitäkin kyse: miesten (aikuisten) vallankäytöstä naisia (lapsia) kohtaan. Määrittelyistä, leimoista, siitä miten helpolla päästään, kun hankalat ihmiset leimataan mielisairaiksi.
Miten tästä kaikesta sitten voi kirjoittaa sujuvan romaanin? Rauma antaa romaanihenkilöidensä kautta ymmärtää, ettei se ihan helppoa olekaan. Lopputulos on kuitenkin onnistunut. Hävitys ei ole mitään latteaa kostokirjallisuutta tai pelkkää traumoissa vellomista. Toki sitäkin: tämä voi olla raskasta luettavaa, sen verran syvälle Rauma upottaa lukijan koulumaailman julmuuksien ja epäoikeudenmukaisuuksien keskelle. Iso kysymys on myös se, miten tällaisen tarinan voi lopettaa. Uskoisin, että sen kanssa Raumalla on ollutkin vaikeuksia, mutta löytynyt ratkaisu on hyvä. Ei siitä sen enempää, kunhan vain totean, ettei loppu latista tarinaa miksikään kiltiksi, standardeihin solahtavaksi kasvukertomukseksi, jossa kaikki vain kääntyy parhain päin.
Tyylillisesti Hävitys on pitkinä kappaleina ilman lukujakoa päälle vyöryvää tykitystä. Liian raskaslukuista se ei ole, vaan tekstillä on oma lumoava rytminsä, johon uppoaminen onnistuu kyllä. Rauma kirjoittaa hyvää dialogia ja puhekieltä. Turun murre vaatii totuttelua, mutta kuulostaa paremmalta kuin olisin uskonutkaan. Hävitystä oli kielensä puolesta ilo lukea, jos sisältö välillä hirvittikin. Hieno teos, tärkeä aihe, ja jo tässä vaiheessa vuotta on helppo sanoa, että Hävitys on varmasti vuoden kirjallisia kohokohtia. Tämän jälkeen pitää ehdottomasti lukea aiemmin sivuuttamani Rauman aikaisemmat teokset.
Mut jos mä esim kirjotan musaluokast mun kirjaan mun pitää koko aika varoo jotai ihme yksityisyydensuoja ja kunnianloukkausjuttui et ne ei vaa haastais mua oikeuteen mut mähä en voi haastaa niit oikeuteen siit et ne kutsus mua monta vuotta lehmäks ja rumaks ja huoraks ja uhkaili ja sattu, nehä o jotai lasten juttui, ei semmosist tarvii ketään oikeuteen haastaa, ei oikeus oo lapsii varten, oikeus on Anskuil. Syö lääkkees. Käy terapias. Kirjoita kiusaajil kirje mut älä ikin lähetä sitä. [..] Just sehä niil sopis et kukaan ei koskaan sais tietää.
February 1, 2022
Syvältä kouraiseva kirja henkisestä väkivallasta, tuhoamisesta ja kulttuurin lapsivihamielisyydestä. Upea!
February 2, 2022
Tarinana: aivan helvetin traaginen.
Sitten kirjana ja lukukokemuksena: Parhaimmillaan tällainen hakkaava turruttava rytmi oli kuin kauhua lukisi — imi mukaansa, kuitenkaan en olisi halunnut lukea enää yhtään lausetta, ahdisti sen verran paljon.
Kuitenkin loppua kohden se sama rytmikkyys alkoi tuntua jo vähän puuduttavalta, kaikki kerran jo läpikäydyltä. Toisaalta sellaista kouluaikakin oli, samaa loputonta päivien toistoa ja ahdistavaa virtaa.
Turun murretta on muuten ihan tuskallista lukea tekstinä.
Sitten kirjana ja lukukokemuksena: Parhaimmillaan tällainen hakkaava turruttava rytmi oli kuin kauhua lukisi — imi mukaansa, kuitenkaan en olisi halunnut lukea enää yhtään lausetta, ahdisti sen verran paljon.
Kuitenkin loppua kohden se sama rytmikkyys alkoi tuntua jo vähän puuduttavalta, kaikki kerran jo läpikäydyltä. Toisaalta sellaista kouluaikakin oli, samaa loputonta päivien toistoa ja ahdistavaa virtaa.
Turun murretta on muuten ihan tuskallista lukea tekstinä.
March 13, 2022
Raivokas, ahdistava matka halki muistojen kerrosten, henkisen väkivallan täytteisten kouluvuosien, itäisen Turun. Kuin kaikki kaupungin katujen alle hautautunut, Mätäjärven huurut, tuhotut kivitalot, arkeologiset löydöt, niin piilee päähenkilö A:n muistoissa kaikki kouluvuosien pahuus, hautautuneena mutta ei unohtuneena: näinkö se meni, tällaistako todella oli.
Vaikuttava ja tärkeä teos, josta löysin valitettavasti myös itseni. Yksityiskohtainen Turku-kuvaus hätkähdytti, kirjojen sivuilla oli minun Turkuni, minun ylioppilaskyläni, minun kokemukseni ja havaintoni Turusta ja sen historian kerroksellisuudesta.
Vaikuttava ja tärkeä teos, josta löysin valitettavasti myös itseni. Yksityiskohtainen Turku-kuvaus hätkähdytti, kirjojen sivuilla oli minun Turkuni, minun ylioppilaskyläni, minun kokemukseni ja havaintoni Turusta ja sen historian kerroksellisuudesta.
February 24, 2022
Ystäväni Iida Rauma on kirjoittanut huikean romaanin vallasta, ulossulkemisesta ja, niin, hävityksestä.
Takakansi kertoo: Kuvaus ihmisestä, joka kouluaikana melkein tuhottiin, kaupungista, joka on moneen kertaan tuhottu, ja planeetasta, jota tuhotaan juuri nyt.
Minulle kirja puhui ensin halusta kuulua joukkoon, vallankäytöstä ja ulossulkemisesta. Sitten aikuisten mielivallasta ja ylivoimasta suhteessa lapsiin, sitten miesten vuosisatoja jatkuneesta väkivallasta naisia kohtaan, sitten ihmisten tuhovimmasta vanhoja asioita kohtaan, koko planeettaa kohtaan.
Kirja on synkkä ja kiehtova, monitahoinen ja älykäs ja ah niin taidokkaasti kirjoitettu. Ihailen. Siinä on yksi kiinnostavimmista rakenteista ja kertojaratkaisuista joita tiedän.
Kirjoittajana tiedän ettei tällaista rakennetta ja kertojaa/kertojia ole helppoa tehdä, lukijana nautin kun kerronta vei mukanaan. Ahmin kirjan muutamassa päivässä.
Lukemisen jälkeen jäin pohtimaan kertojaääntä, minulle heräsi siitä valtavasti kysymyksiä ja ajatuksia: "...entä jos?". Jäin pohtimaan upeaa kehää joka muodostui. Kirjan sulkemisen jälkeen olin täynnä ajatuksia ja sekavia tunteita ja teki mieli aloittaa kirja alusta samantien uudelleen. Ehkä odotan ennen sitä vielä hetken.
Takakansi kertoo: Kuvaus ihmisestä, joka kouluaikana melkein tuhottiin, kaupungista, joka on moneen kertaan tuhottu, ja planeetasta, jota tuhotaan juuri nyt.
Minulle kirja puhui ensin halusta kuulua joukkoon, vallankäytöstä ja ulossulkemisesta. Sitten aikuisten mielivallasta ja ylivoimasta suhteessa lapsiin, sitten miesten vuosisatoja jatkuneesta väkivallasta naisia kohtaan, sitten ihmisten tuhovimmasta vanhoja asioita kohtaan, koko planeettaa kohtaan.
Kirja on synkkä ja kiehtova, monitahoinen ja älykäs ja ah niin taidokkaasti kirjoitettu. Ihailen. Siinä on yksi kiinnostavimmista rakenteista ja kertojaratkaisuista joita tiedän.
Kirjoittajana tiedän ettei tällaista rakennetta ja kertojaa/kertojia ole helppoa tehdä, lukijana nautin kun kerronta vei mukanaan. Ahmin kirjan muutamassa päivässä.
Lukemisen jälkeen jäin pohtimaan kertojaääntä, minulle heräsi siitä valtavasti kysymyksiä ja ajatuksia: "...entä jos?". Jäin pohtimaan upeaa kehää joka muodostui. Kirjan sulkemisen jälkeen olin täynnä ajatuksia ja sekavia tunteita ja teki mieli aloittaa kirja alusta samantien uudelleen. Ehkä odotan ennen sitä vielä hetken.
June 12, 2022
Hävitys on ollut paljon otsikoissa ilmestymisensä jälkeen, ja olikin lukukokemus sitä vasten, mitä kirjasta oli ennakolta saanut tietää. Vaikka olin yrittänyt vältellä kirjoituksia, olin varautunut todella rajuun tekstiin koulussa tapahtuvasta väkivallasta.
Odotuksiin ja ehkä itseni psyykkaamaan mielentilaan nähden kirjan ensimmäinen kolmannes tuntui jopa tylsältä. En oikein saanut juonesta kiinni, ja vaikka Turkua kaupunkina tunnenkin jonkin verran, vaikuttivat pitkälliset paikkojen kuvaukset lähinnä puuduttavilta ja aivan varmasti tarpeettomilta.
Kun kirjassa sitten edettiin varsinaiseen vuorovaikutukseen niiden henkilöiden välillä, joita asia niin sanotusti koskee, muuttui intensiteetti yhtäkkiä. Ida Rauma onnistui viemään lukijan todella syvälle tapauskertomuksensa kammottaviin, absurdeihin käänteisiin niin, ettei ulospääsyä ollut muuta kuin läpilukemisen kautta.
Rauma on todella taitava kirjoittaja, jonka sanat ovat juuri oikeassa paikassa luomassa oikeanlaisen mielikuvan ja tunnelman. Itse olisin kuitenkin jättänyt Turun ja maailman hävitystä koskevat osuudet pois tai ainakin paljon vähemmälle - ihmisyksilön hävittämisen kertominen on enemmän kuin riittävästi ja olisi ansainnut mielestäni kaiken huomion, kaikessa kammottavuudessaan.
Odotuksiin ja ehkä itseni psyykkaamaan mielentilaan nähden kirjan ensimmäinen kolmannes tuntui jopa tylsältä. En oikein saanut juonesta kiinni, ja vaikka Turkua kaupunkina tunnenkin jonkin verran, vaikuttivat pitkälliset paikkojen kuvaukset lähinnä puuduttavilta ja aivan varmasti tarpeettomilta.
Kun kirjassa sitten edettiin varsinaiseen vuorovaikutukseen niiden henkilöiden välillä, joita asia niin sanotusti koskee, muuttui intensiteetti yhtäkkiä. Ida Rauma onnistui viemään lukijan todella syvälle tapauskertomuksensa kammottaviin, absurdeihin käänteisiin niin, ettei ulospääsyä ollut muuta kuin läpilukemisen kautta.
Rauma on todella taitava kirjoittaja, jonka sanat ovat juuri oikeassa paikassa luomassa oikeanlaisen mielikuvan ja tunnelman. Itse olisin kuitenkin jättänyt Turun ja maailman hävitystä koskevat osuudet pois tai ainakin paljon vähemmälle - ihmisyksilön hävittämisen kertominen on enemmän kuin riittävästi ja olisi ansainnut mielestäni kaiken huomion, kaikessa kammottavuudessaan.
February 14, 2022
Täydellisen ahdistava, ihon alle menevä romaani, jossa pääosassa kaksi naista, aiemmat ala-asteen musaluokan luokka"kaverit" jotka kohtaavat aikuisiässä ja käyvät läpi muistojaan ja nykyisyyttään. Kaikkea värittää kokemus kiusaamisesta, kouluväkivallasta, siitä kaikesta mitä tapahtunee edelleen jokaisessa koululuokassa kautta maan, huolimatta "kiva" koulusta ja muista riittämättömistä puuttumisen keinoista. Olen itse autuaan tietämätön melkein mistään kiusaamiskokemuksesta, mutta käsitän täysin että tämä on todellisuus todella monelle, jokaisella luokalla jollekin.
Kirja on myös antiylistyslaulu Turulle (ja Kaarinalle) ja Turun murretta käytetään upeasti sekä kirja- että äänikirjaversiossa.
Kirja on myös antiylistyslaulu Turulle (ja Kaarinalle) ja Turun murretta käytetään upeasti sekä kirja- että äänikirjaversiossa.
May 26, 2022
Paras pitkään aikaan lukemistani romaaneista. Kuten teoksessakin todetaan, on lapsuudesta kirjoittaminen vaikeaa. Hävitys kuitenkin onnistuu siinä. Teos sai ajattelemaan (ja kokemaan!), kuinka väärin on, että lapsuudessa tapahtumia vääryyksiä pidetään vähempiarvoisina lasten juttuina. Vaikka juuri lapsuudessa tapahtuva kiusaaminen, nöyryyttäminen ja väkivalta tuntuvat pahemmilta kuin aikuisina. Silti lasten annetaan sietää asioita ja kohtelua, jota aikuiset eivät ikinä sietäisi. Erityisen hyvin teos kuvaa aikuisten valtaa lapsiin ja sitä, kuinka voimaton lapsi on valtaansa väärin käyttävien aikuisten armoilla.
February 12, 2023
tarinana traaginen ja hirveä. kirjana niin järjettömän ahdistava ja inhorealismissaan oksettava että en voinut tästä oikein sanoa pitäväni – ja se tuntui väärältä. kirjan eka puolikas oli vielä ankeampi kuin toinen puoli, josta pidin enemmän. kaipasin enemmän sitä mitä takakannessa luvattiin, yhteyttä tuhotun ihmisen ja planeetan välillä. turku-aspekti oli mukana vahvasti mutta kuitenkin se jäi mulle irralliseksi kouluväkivallan teemoista. nosti pintaan kaikenlaista ja olen kyllä samaa mieltä tän tärkeydestä, mutta mun kirja tää ei ollut.
August 14, 2022
Järkyttävä, ahdistava, ja sitäkin tärkeempi lukukokemus. En oo hetkeen lukenu mitään näin todentuntusta. Rauma kuvaa niin eläväisesti koulukiusatun elämää että ihan sanattomaks vetää ja mahassa vääntää.
Tässä on siiiis joitain aivan mullistavia teemoja mun mielestä. Esim toi miten lasten ja aikuisten maailmoissa vallitsee eri säännöt. Ihan etoo ajatella miten liian vähän lapsia otetaan tosissaan ja kohdellaan oikeina, tuntevina, ja aivan samallaisina ihmisinä ku aikuisia. Sit kans toi miten koulukiusaamisen ongelmien ratkaisu kohdistetaan niin usein kiusattuun kaikenlaisel avautumisel, neuvottelul, tsemppaamisel, jne Ja miten vähän katotaan laajemmin sitä yhteisöä mis kiusaaminen tapahtuu ja mitkä asiat sen mahdollistaa. Ja että ne aikuiset sen mahdollistaa, ME aikuiset!!! oikeesti.
Kirja imasee iha täysin mukaansa, vaik ei vois olla puuduttavammin kirjotettu (ei lukui, minimaalinen määrä mitää sisentelyy tms). Jotenki jokanen sivulausekkin kolisee nii kunnolla ja toi rytmitys et millon tapahtuu, millon muistellaa, millon melkee ratkee joku tilanne mut eeeei eipä ratkennu nii pitää lukijan iha hitosti otteessaan
Sellanen fiilis et jokaisen pitäis lukee tää kirja, vaikka tää on siis HURJA kirja.
Ps. ISO SV koulukiusaaminen, pieni sv refluksi 🫣
Tässä on siiiis joitain aivan mullistavia teemoja mun mielestä. Esim toi miten lasten ja aikuisten maailmoissa vallitsee eri säännöt. Ihan etoo ajatella miten liian vähän lapsia otetaan tosissaan ja kohdellaan oikeina, tuntevina, ja aivan samallaisina ihmisinä ku aikuisia. Sit kans toi miten koulukiusaamisen ongelmien ratkaisu kohdistetaan niin usein kiusattuun kaikenlaisel avautumisel, neuvottelul, tsemppaamisel, jne Ja miten vähän katotaan laajemmin sitä yhteisöä mis kiusaaminen tapahtuu ja mitkä asiat sen mahdollistaa. Ja että ne aikuiset sen mahdollistaa, ME aikuiset!!! oikeesti.
Kirja imasee iha täysin mukaansa, vaik ei vois olla puuduttavammin kirjotettu (ei lukui, minimaalinen määrä mitää sisentelyy tms). Jotenki jokanen sivulausekkin kolisee nii kunnolla ja toi rytmitys et millon tapahtuu, millon muistellaa, millon melkee ratkee joku tilanne mut eeeei eipä ratkennu nii pitää lukijan iha hitosti otteessaan
Sellanen fiilis et jokaisen pitäis lukee tää kirja, vaikka tää on siis HURJA kirja.
Ps. ISO SV koulukiusaaminen, pieni sv refluksi 🫣
February 12, 2025
Parasta lukemaani kieltä pitkään aikaan. En halua lukea tätä kirjaa koskaan uudestaan.
January 21, 2023
Mitä voin sanoa tästä kirjasta... en kyllä pitänyt. Odotukset olivat kovat ja aiheena tärkeä mutta jostain syystä ei vain uponnut minulle. Se vika näissä voittajakirjoissa tai palkintosaajaehdokkaissa on että sen on valinnut muutama ihminen voittamaan jokin palkinto - ja suurin osa niistä ei ainakaan itselle uppoa mutta sillä luodaan "paineita lukea jokin kirja ja pitää siitä". Alku oli tässä ihan okei ja Turun historiaan liittyvät asiat olivat mielenkiintoisia mutta siihen ne hyvät puolet sitten jäivätkin. Kirja oli erittäin jankkaava, kiersi koko ajan kehää ja aivan liikaa toistoja. Luen kirjan nykyään parissa päivässä - oli se sitten hyvä tai ei mutta tässä meni useampi päivä ja jouduin välillä lukemaan muuta kun kirja alkoi ärsyttää niin mahdottoman paljon. Kirjoittajan tyyli kirjoittaa oli ylimielinen ja yritettiin vaikuttaa lukijaan ja lukijan mielipiteeseen, hän tiesi jo kirjoittaessa että kirjan teksti oli jankkaavaa ja yritti tavallaan syyllistää lukijaa - jos ajattelet tietyllä tavalla niin ... En oikein osaa tuoda tätä ajatustani selkeämmin esiin tuomatta liikaa esiin kirjan tekstiä. Itse päähenkilö oli myös hyvin ylimielinen ja tiesti kaikesta kaiken ja vain hänen mielipiteensä olivat oikeat ja se jumiutuminen. Myös yleistettiin, että kaikki kiusatut tuntevat ja kokevat asiat näin ja näin. Voit toki kirjoittaa auki omia tunteitasi mutta monissa kohdissa oli kirjoitettu suurinpiirtein niin että jokainen joka on kokenut koulukiusaamista tuntee samoin kuin he joista kirjoitetaan. Kuten alussa jo heti sanoin, kirjan aihe on tärkeä ja siitä pitää puhua/kirjoittaa ja päähenkilölle tapahtuneet tapahtumat ovat olleet vaikeita ja asioita pitää käydä läpi. Koulukiusaaminen on myös itselle tuttua (pitäisikö kirjoittaa siitä kirja?) ja se on helvetillistä. Silti tämä kirja ei tuonut minulle mitään samaistumisen kokemuksia tai mitään sellaista. Puuduttavaa lukemista.
Kirja menee Helmet- haasteeseen 2023 kohtaan numero 30. Kirja on ollut ehdokkaana kirjallisuuspalkinnon saajaksi.
Kirja menee Helmet- haasteeseen 2023 kohtaan numero 30. Kirja on ollut ehdokkaana kirjallisuuspalkinnon saajaksi.
March 16, 2022
Tämähän oli hyvä. Tiesin etukäteen, että kirja kertoo koulukiusaamisesta ja sen vaikutuksesta ihmiseen, ja sen perusteella odotin kirjalta aika vähän: ajattelin että tämä on täynnä itsesääliä ja surkuttelua, enkä oikein jaksa sellaisia kirjoja.
Mutta ennakko-odotukseni olivat onneksi täysin väärässä. Tässä ei voivotella tai surkutella. Kirja on täynnä katkeruutta ja vihaa, mutta ei varsinaista itsesääliä. Se on jopa yllättävän ankara myös päähenkilöitään kohtaan. Kirja on täynnä kamalia asioita, jotka välillä viiltävät ainakin tätä lukijaa syvältäkin. Samalla kirja on kuitenkin yllättävissä kohdissa myös hauska, vaikka huumori onkin yleensä aika mustaa.
Hävityksen päähenkilö on saanut kyllä kärsiä koulussa, joutuen niin opettajansa kuin luokkatovereittensa silmätikuksi. Sitä haluaisi ajatella, että nykyisin tällaista samanlaista meininkiä ei kouluissa enää voi olla, mutta ihan varmasti voi, ja onkin. Oletettavasti tällaista on vähemmän kuin 90-luvulla, mutta varmasti vieläkin ihan liikaa.
Opettajien ja sellaisiksi kouluttautuvien kannattaa ainakin lukea tämä kirja, mutta lopulta tämä ei kerro niinkään koulusta kuin ihmisistä yleensä: kuinka ihmiset hyökkäävät helposti toistensa kimppuun, jos siihen annetaan lupa. Etenkin alakoulun opettaja Anna-Maija on mahtava hahmo, niin hirvittävä pikkusieluinen ja sadistinen tapaus, että häntä rakastaa vihata.
Kirjassa samalla puhutaan paljon Turusta ja sen historiasta. Rauma rinnastaa hienosti päähenkilönsä kokemukset Turun pahamaineiseen kaupunkisuunnitteluun: kuinka sekä ihmisiä että kaupunkeja voidaan tuosta noin vain repiä kappaleiksi, ajattelematta lainkaan, että tässä tehdään nyt jotain pahaa.
Mutta ennakko-odotukseni olivat onneksi täysin väärässä. Tässä ei voivotella tai surkutella. Kirja on täynnä katkeruutta ja vihaa, mutta ei varsinaista itsesääliä. Se on jopa yllättävän ankara myös päähenkilöitään kohtaan. Kirja on täynnä kamalia asioita, jotka välillä viiltävät ainakin tätä lukijaa syvältäkin. Samalla kirja on kuitenkin yllättävissä kohdissa myös hauska, vaikka huumori onkin yleensä aika mustaa.
Hävityksen päähenkilö on saanut kyllä kärsiä koulussa, joutuen niin opettajansa kuin luokkatovereittensa silmätikuksi. Sitä haluaisi ajatella, että nykyisin tällaista samanlaista meininkiä ei kouluissa enää voi olla, mutta ihan varmasti voi, ja onkin. Oletettavasti tällaista on vähemmän kuin 90-luvulla, mutta varmasti vieläkin ihan liikaa.
Opettajien ja sellaisiksi kouluttautuvien kannattaa ainakin lukea tämä kirja, mutta lopulta tämä ei kerro niinkään koulusta kuin ihmisistä yleensä: kuinka ihmiset hyökkäävät helposti toistensa kimppuun, jos siihen annetaan lupa. Etenkin alakoulun opettaja Anna-Maija on mahtava hahmo, niin hirvittävä pikkusieluinen ja sadistinen tapaus, että häntä rakastaa vihata.
Kirjassa samalla puhutaan paljon Turusta ja sen historiasta. Rauma rinnastaa hienosti päähenkilönsä kokemukset Turun pahamaineiseen kaupunkisuunnitteluun: kuinka sekä ihmisiä että kaupunkeja voidaan tuosta noin vain repiä kappaleiksi, ajattelematta lainkaan, että tässä tehdään nyt jotain pahaa.
January 23, 2023
En pitänyt tästä yhtään. Eniten tökki kirjoitustyyli, jossa "A sanoi.... A sanoi.... A sanoi" useita kertoja lähes joka sivulla. Tämä teki lukemisesta epämiellyttävää ja varmisti sen, ettei ollut toivoakaan päästä mihinkään lukuflow-tilaan, vaan ärsytti vain suunnattomasti. Toinen kirjan "tehokeinoista" oli kyllästymiseen asti käytetty "Ohi.... Ohi...." toisto, kun kuljettiin Turussa. Kömpelöä.
Kun tähän lisää epämiellyttävät henkilöhahmot jotka lähinnä ärsyttivät niin lukukokemus oli masentavan huono.
Ehkä kirjalle voisi antaa kunniamaininnan: synkin kirja ikinä, missä kaikki on pilalla ja pelkää paskaa tilalla...
(Vielä parempi vaihtoehto on kuunnella dj Ibusalin "pilalla", se summaa Hävityksen sisällön näppärästi parissa minuutissa.)
Kun tähän lisää epämiellyttävät henkilöhahmot jotka lähinnä ärsyttivät niin lukukokemus oli masentavan huono.
Ehkä kirjalle voisi antaa kunniamaininnan: synkin kirja ikinä, missä kaikki on pilalla ja pelkää paskaa tilalla...
(Vielä parempi vaihtoehto on kuunnella dj Ibusalin "pilalla", se summaa Hävityksen sisällön näppärästi parissa minuutissa.)
May 17, 2022
vaihdoin viiteen tähteen koska oon miettiny tätä paljon ja suositellu tosi monille ja haluan lukea uuestaan!! Eli suosittelen kaikille ketkä jaksaa tän lukea, varsinkin niille ketkä aikoo olla lasten tai koululaitosten kanssa missään tekemisissä joskus
December 7, 2025
Nyt kun Hävityksen Finlandia-voitosta on kulunut analyyttisen etäisyyden vaatima haippitauko, on aika katsoa mitä merkkien Aurajoessa virtaa.
Ensinäkin oli yllättynyt mielleyhtymistä, joita kirjan tyyli sai aikaan. Siis miten tästä tuleekin mielee Bellow ja Hesse, joskin pakokauhussa uitettuna. Bellow'sta muistuttaa tiiviys, loputtomat pysähdykset Turun historian ja muistojen pariin, töksähtelevä eteneminen. Hessen Arosudesta taas vaellus ja hajoaminen. Ylipäänsä tämä tuntui modernilta modernismilta.
Kuten kaikki lukevat ihmiset varmasti tässä kohtaa tietävät kirja kertoo rankasta koulukiusaamisesta ja niistä fyysis-emotionaalis-sosiaalisista jäljistä, joita se väkivalloin kaivertaa ihmiseen. Hävitys ei kuitenkaan jää vellomaan henkilökohtaiseen vaan pureutuu yhdestä kokemuksesta systeemiin. Koulu on vankila, mutta ei sillä tavalla kuin ajatellaan, näin Foucault'a mukaillen. Tuskin on suomalaisessa kirjallisuudessa luotu toista niin karmivaa pahista musiikkiluokan opettaja Anna-Maija, vanginvartijoista julmin.
Hävitys asettaa varmasti jokaisen suomalaisen koulupolun käyneen kulkemaan muistojen ja häpeä bulevardia. Se, että kirja onnistuu tässä, vaikka sen merkittävin osuus on huonoa trippiä muistuttuva kaoottinen purkaus, kertoo Rauman kiistämättömästä kirjallisesta lahjakkuudesta. Mutta oikeastaan juuri kirjan realistis-ei-realistinen rakenne mahdollistaa sen ettei Hävitys muutu yhdeksi yhdentekeväksi kurjuuspäiväkirjaksi muiden joukossa. Kirja on aavekuoro, joka kummittelee Suomen jokaisessa koulussa.
Yhteiskunnallisen romaanin suurin sudenkuoppa on muuttua moralistiseksi saarnaksi. Hävitys astuu häikäilemättä kuopan yli intensiteetillä, johon ei voi vastatta "mutta kyllähän...". Rauma todella saarnaa synnin synniksi.
Onneksi sentään on Nordin, kaikki ei ole läpeensä mätää, henkinen Turun tauti ei ole voittamaton.
Ensinäkin oli yllättynyt mielleyhtymistä, joita kirjan tyyli sai aikaan. Siis miten tästä tuleekin mielee Bellow ja Hesse, joskin pakokauhussa uitettuna. Bellow'sta muistuttaa tiiviys, loputtomat pysähdykset Turun historian ja muistojen pariin, töksähtelevä eteneminen. Hessen Arosudesta taas vaellus ja hajoaminen. Ylipäänsä tämä tuntui modernilta modernismilta.
Kuten kaikki lukevat ihmiset varmasti tässä kohtaa tietävät kirja kertoo rankasta koulukiusaamisesta ja niistä fyysis-emotionaalis-sosiaalisista jäljistä, joita se väkivalloin kaivertaa ihmiseen. Hävitys ei kuitenkaan jää vellomaan henkilökohtaiseen vaan pureutuu yhdestä kokemuksesta systeemiin. Koulu on vankila, mutta ei sillä tavalla kuin ajatellaan, näin Foucault'a mukaillen. Tuskin on suomalaisessa kirjallisuudessa luotu toista niin karmivaa pahista musiikkiluokan opettaja Anna-Maija, vanginvartijoista julmin.
Hävitys asettaa varmasti jokaisen suomalaisen koulupolun käyneen kulkemaan muistojen ja häpeä bulevardia. Se, että kirja onnistuu tässä, vaikka sen merkittävin osuus on huonoa trippiä muistuttuva kaoottinen purkaus, kertoo Rauman kiistämättömästä kirjallisesta lahjakkuudesta. Mutta oikeastaan juuri kirjan realistis-ei-realistinen rakenne mahdollistaa sen ettei Hävitys muutu yhdeksi yhdentekeväksi kurjuuspäiväkirjaksi muiden joukossa. Kirja on aavekuoro, joka kummittelee Suomen jokaisessa koulussa.
Yhteiskunnallisen romaanin suurin sudenkuoppa on muuttua moralistiseksi saarnaksi. Hävitys astuu häikäilemättä kuopan yli intensiteetillä, johon ei voi vastatta "mutta kyllähän...". Rauma todella saarnaa synnin synniksi.
Onneksi sentään on Nordin, kaikki ei ole läpeensä mätää, henkinen Turun tauti ei ole voittamaton.
October 30, 2024
Rankka ja ravisuttava ja riivaava luku- ja kuuntelukokemus. Äänimuoto jotenkin mulle korosti kielen rauhatonta rytmiä ja ahdisti ajoittain. Luettuna teksti tilitti melko tylysti päin näköä ja se oli musta just oikein. Kaikki väkivaltavertaukset ja historiafaktat oli täydellisesti kirjoitettu sisään tarinaan ja täydensivät rakennetta. Tää oli melkein kaunokirjallinen etnografia?
Tää ois ollu vielä napakympimpi osuma, jos oisin käyny elämäni aikana Turussa enemmän kuin kaksi kertaa ja voisin kuvitella verkkokalvoille kadut ja kulmat. Siitä huolimatta aivan fantastinen kirja, herättelee monenlaisia muistoja myös omasta koulutaipaleestani.
Täytyy palata tähän ajatukseen vielä, kun oon tätä enemmän ehtinyt pureskella!
Tää ois ollu vielä napakympimpi osuma, jos oisin käyny elämäni aikana Turussa enemmän kuin kaksi kertaa ja voisin kuvitella verkkokalvoille kadut ja kulmat. Siitä huolimatta aivan fantastinen kirja, herättelee monenlaisia muistoja myös omasta koulutaipaleestani.
Täytyy palata tähän ajatukseen vielä, kun oon tätä enemmän ehtinyt pureskella!
December 27, 2024
Upee, raskas, hirvee, palkitseva, turkulainen
March 1, 2022
Tämä ei ole nautinnollinen lukukokemus, mutta eipä se ollut tarkoituskaan - pikemminkin päinvastoin, oletan. Kirjoittaja halusi nostaa esiin pahan olon ja suorastaan synnyttää sitä myös lukijassa. Pidän siitä, että kirjoittajan intohimo aiheelleen paistaa kauas - ja tässä se ei tietysti ole elämänhaluista intohimoa vaan traumasta kumpuavaa vimmaa, suoranaista raivoa. Kirjoittaja on kertonut itse kokeneensa kaikki kirjassa kuvatut väkivaltatilanteet.
Minulle kirjassa mielenkiintoisinta oli vallankäytön analyysi, ehkä eniten juuri aikuisten rooli lasten välisen valtataistelun vahvistajina ja jopa synnyttäjinä. Tunnistan samoja teemoja omasta lapsuudestani - vaikka olinkin ns. eri puolella kuin kirjoittaja. Osaan helposti nimetä ala-asteluokaltani useamman lapsen, joista monivuotinen luokanopettajamme ei pitänyt. Se näkyi monessa ja on taatusti lietsonut lapsen alistamista myös lasten keskinäisissä suhteissa.
En oikein saanut kiinni kirjan muista, rinnakkaisista teemoista. Vahvimpana kuului Turun historia, jolla ilmeisesti oli tarkoitus tuoda mukaan lisää tuhon elementtejä ja symboliikkaa mutta joka itselleni jäi irralliseksi sivukerronnaksi. Kiinnostavia tarinoita toki, etenkin näin turkulaiselle lukijalle.
Minulle kirjassa mielenkiintoisinta oli vallankäytön analyysi, ehkä eniten juuri aikuisten rooli lasten välisen valtataistelun vahvistajina ja jopa synnyttäjinä. Tunnistan samoja teemoja omasta lapsuudestani - vaikka olinkin ns. eri puolella kuin kirjoittaja. Osaan helposti nimetä ala-asteluokaltani useamman lapsen, joista monivuotinen luokanopettajamme ei pitänyt. Se näkyi monessa ja on taatusti lietsonut lapsen alistamista myös lasten keskinäisissä suhteissa.
En oikein saanut kiinni kirjan muista, rinnakkaisista teemoista. Vahvimpana kuului Turun historia, jolla ilmeisesti oli tarkoitus tuoda mukaan lisää tuhon elementtejä ja symboliikkaa mutta joka itselleni jäi irralliseksi sivukerronnaksi. Kiinnostavia tarinoita toki, etenkin näin turkulaiselle lukijalle.
January 11, 2025
Takkuinen lukukokemus. Kaikki on inhottavaa, märkää, ja se tunkee ihon läpi, syvälle. Tykkään käydä öisin kävelyillä ja olen monesti päämäärättömästi tampannut tismalleen samoja reittejä, joita A juoksee aamuyön pikkutunteina. Minä en (yleensä) kävele unettomuudesta tai paniikista, vaan siksi, että pidän kaupungin kaduista tyhjyydessään, ne ovat pimeinä ja autioina aavemaisia, kuin eri todellisuudesta. Siihen maailmaan menen hengähtämään, siellä ei ole keskipäivän auringonpaisteen tai lounasravintolan polttavaa katsetta, siellä ilma maistuu raikkaammalta. Jatkossa luultavasti näen samat soratiet, tehdasalueet, teknologiakeskukset, kerrostalot ja tarkoituksella ränsistyvät puutönöt hieman eri tavalla, merkityksellisempinä.
Tässä kirjassa on niin valtavasti tuttuja paikkoja. Uskomatonta, miten maantiede voikaan suurentaa sanoja, kaikki pääsee jotenkin lähemmäs, alaovelle. Kaarinan puolelle eksyimme säännöllisesti me varissuolaisnuoretkin, Vuolahdessa olen yöpynyt monilla partioretkillä. Valtapelejään pelaavista musiikinopettajista, kaarinalaisista ja turkulaisista, olen myös kuullut. Iran kerrostalon tunnistin heti. Asuin siitä kävelymatkan päässä monta vuotta ja toisinaan mietin, miltä tuon ummehtuneen rotiskon sisällä näyttää. Se puskee yksinäisenä maasta omakotitaloalueen keskeltä kuin lahottajasieni, joka hitaasti jauhaa asukkaansa epämääräiseksi maa-ainekseksi. Päähenkilöitä eivät kuitenkaan jauha nuo talot, vaan kaikki siinä ympärillä, ne jotka pelkäävät lahoa takapihojensa omenapuiden puolesta ja vetävät ala-asteiden leirikouluja. Ja ne, joiden mielestä pysäköintihallien ja konsultointifirmojen kohdalla ei ikinä mitään asutusta saati omenapuita ollutkaan. Inhimillinen, märehtivä, kammottava kuvaus ulkopuolisuudesta, kiusaamisesta, vallankäytöstä, tuhosta; Turun ja pahan olon historiasta. Aikuisten hymyilevästä järjestelmästä, joka ei halua kuulla, nähdä tai sanoa mitään. Osuupa syyttävä sormi sinuunkin, meihin kaikkiin, niin valtava se on.
Tässä kirjassa on niin valtavasti tuttuja paikkoja. Uskomatonta, miten maantiede voikaan suurentaa sanoja, kaikki pääsee jotenkin lähemmäs, alaovelle. Kaarinan puolelle eksyimme säännöllisesti me varissuolaisnuoretkin, Vuolahdessa olen yöpynyt monilla partioretkillä. Valtapelejään pelaavista musiikinopettajista, kaarinalaisista ja turkulaisista, olen myös kuullut. Iran kerrostalon tunnistin heti. Asuin siitä kävelymatkan päässä monta vuotta ja toisinaan mietin, miltä tuon ummehtuneen rotiskon sisällä näyttää. Se puskee yksinäisenä maasta omakotitaloalueen keskeltä kuin lahottajasieni, joka hitaasti jauhaa asukkaansa epämääräiseksi maa-ainekseksi. Päähenkilöitä eivät kuitenkaan jauha nuo talot, vaan kaikki siinä ympärillä, ne jotka pelkäävät lahoa takapihojensa omenapuiden puolesta ja vetävät ala-asteiden leirikouluja. Ja ne, joiden mielestä pysäköintihallien ja konsultointifirmojen kohdalla ei ikinä mitään asutusta saati omenapuita ollutkaan. Inhimillinen, märehtivä, kammottava kuvaus ulkopuolisuudesta, kiusaamisesta, vallankäytöstä, tuhosta; Turun ja pahan olon historiasta. Aikuisten hymyilevästä järjestelmästä, joka ei halua kuulla, nähdä tai sanoa mitään. Osuupa syyttävä sormi sinuunkin, meihin kaikkiin, niin valtava se on.
May 11, 2023
Jokaisen tulisi lukea tämä kirja. Kirjoitin aluksi tähän arvosteluun omia kokemuksiani koulukiusaamisesta eri puolella Suomea, mutta jätin ne lopulta pois, kirjan tapahtumat ovat jo tarpeeksi.
Koulukiusaaminen on iso ongelma, joka ohitetaan liian herkästi vielä edelleen. Kirjassa se on nostettu esille juuri sellaisena, jona se näkyy liian monen arjessa. Todellisena, fyysistä ja henkistä kipua aiheuttavana lamaannuttavana väkivallan muotona, joka harvoin otetaan tarpeeksi vakavasti.
Kirjan kieli oli kaunista, runsasta ajatuksenjuoksua monesta aiheesta, joihin oma lapsuus vaikuttaa. Välillä itketti, välillä pahoinvointi yltyi, välillä kauhistutti kaikki - koskaan ei saanut vedettyä henkeä tarpeeksi, aivan kuin päähenkilön tarina edellytti.
Koulukiusaaminen on iso ongelma, joka ohitetaan liian herkästi vielä edelleen. Kirjassa se on nostettu esille juuri sellaisena, jona se näkyy liian monen arjessa. Todellisena, fyysistä ja henkistä kipua aiheuttavana lamaannuttavana väkivallan muotona, joka harvoin otetaan tarpeeksi vakavasti.
Kirjan kieli oli kaunista, runsasta ajatuksenjuoksua monesta aiheesta, joihin oma lapsuus vaikuttaa. Välillä itketti, välillä pahoinvointi yltyi, välillä kauhistutti kaikki - koskaan ei saanut vedettyä henkeä tarpeeksi, aivan kuin päähenkilön tarina edellytti.
Read
February 19, 2022Iida Rauman Hävitys on alkuvuoden 2022 puhutuin kirja. Erittäin syystä.
Rauma obduktoi koulukiusaamisen, oikealta nimeltään kouluväkivallan, moniulotteisen järkyttävällä tarkkuudella. Hävityksen rytmissä ja esitystavassa on jotakin Monika Fagerholmin teoksista tuttua hypnoottisuutta.
Koulumaailma on Hävityksessä (ääri)naturalistisen tunnistettava. Ryhmät ja ulkopuolelle sulkemiset, silmätikuksi ottaminen, syntipukiksi tekeminen, keskustelut (voi luoja ne keskustelut, joissa lapsi yksin aikuisia vastaan, sillä aikuiset pitävät aina toistensa puolta, niin on on heille helpompaa, kuka lasta kuuntelisi, kuka uskoisi, kuka oikeasti tilanteeseen puuttuisi).
Romaanissa keskeistä on myös opettajan häikäilemätön vallankäyttö sekä mekanismit, joilla hän kääntää oppilaat yhtä vastaan.
Teoksen keskiössä on A., joka aikuisena toimii opettajana sekä hänen kouluaikainen luokkatoverinsa Ira. Rauman luoma rakenne on kiinnostava. Teoksen edetessä alan mielessäni käyttää Irasta nimeä ”julkinen sisäistekijä”. Näin ehkä siksi, että Ira romaanihenkilönä omaa niin monia yhtymäkohtia Iida Raumaan, että hänen läsnäolonsa on enemmän kuin teoksen sisäinen. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että Ira kiinnittyisi mitenkään yksioikoisesti suoraan kirjailijaan. A:ta ja Iraa on mahdollista tulkita myös suoremmin saman ihmisen eri puolina.
”Ja tajuunhan mä et se on vähä raskasta lukee semmosta toivotonta suossa tarpomista ku mikään ei mee paremmaks vaa ain vaa pahemmaks, et myötätunto on työläs tunne eikä kukaan sitä loputtomiin jaksa pinnistää … Mut jos on meijä kouluajoista vähä raskasta lukee nii oli niit kans vähä raskasta elääki ja väkisin sitä alkaa miettii et onks kirjallisuuden tehtävä sit kirjottaa vaa niist joil on asiat aika hyvin.”
Hävitys toisintaa tunteen kouluväkivallan päättymättömästä jatkuvuudesta. Paitsi aiheensa, myös esitystapansa puolesta Rauman romaani on paikoin haastavaa ja vastaan hankaavaa luettavaa ja niin pitää ollakin. Niin ehdottomasti pitää ollakin.
Hurja ja mielettömän taitavasti rakennettu romaani, jonka lopussa olevat kuvat tuovat teokseen vielä oman vakuuttavan iskunsa.
Rauma obduktoi koulukiusaamisen, oikealta nimeltään kouluväkivallan, moniulotteisen järkyttävällä tarkkuudella. Hävityksen rytmissä ja esitystavassa on jotakin Monika Fagerholmin teoksista tuttua hypnoottisuutta.
Koulumaailma on Hävityksessä (ääri)naturalistisen tunnistettava. Ryhmät ja ulkopuolelle sulkemiset, silmätikuksi ottaminen, syntipukiksi tekeminen, keskustelut (voi luoja ne keskustelut, joissa lapsi yksin aikuisia vastaan, sillä aikuiset pitävät aina toistensa puolta, niin on on heille helpompaa, kuka lasta kuuntelisi, kuka uskoisi, kuka oikeasti tilanteeseen puuttuisi).
Romaanissa keskeistä on myös opettajan häikäilemätön vallankäyttö sekä mekanismit, joilla hän kääntää oppilaat yhtä vastaan.
Teoksen keskiössä on A., joka aikuisena toimii opettajana sekä hänen kouluaikainen luokkatoverinsa Ira. Rauman luoma rakenne on kiinnostava. Teoksen edetessä alan mielessäni käyttää Irasta nimeä ”julkinen sisäistekijä”. Näin ehkä siksi, että Ira romaanihenkilönä omaa niin monia yhtymäkohtia Iida Raumaan, että hänen läsnäolonsa on enemmän kuin teoksen sisäinen. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että Ira kiinnittyisi mitenkään yksioikoisesti suoraan kirjailijaan. A:ta ja Iraa on mahdollista tulkita myös suoremmin saman ihmisen eri puolina.
”Ja tajuunhan mä et se on vähä raskasta lukee semmosta toivotonta suossa tarpomista ku mikään ei mee paremmaks vaa ain vaa pahemmaks, et myötätunto on työläs tunne eikä kukaan sitä loputtomiin jaksa pinnistää … Mut jos on meijä kouluajoista vähä raskasta lukee nii oli niit kans vähä raskasta elääki ja väkisin sitä alkaa miettii et onks kirjallisuuden tehtävä sit kirjottaa vaa niist joil on asiat aika hyvin.”
Hävitys toisintaa tunteen kouluväkivallan päättymättömästä jatkuvuudesta. Paitsi aiheensa, myös esitystapansa puolesta Rauman romaani on paikoin haastavaa ja vastaan hankaavaa luettavaa ja niin pitää ollakin. Niin ehdottomasti pitää ollakin.
Hurja ja mielettömän taitavasti rakennettu romaani, jonka lopussa olevat kuvat tuovat teokseen vielä oman vakuuttavan iskunsa.
September 24, 2022
Hengästyttävän hieno, upea, taidokas, hirveä ja ihon alle menevä teos.
Hävitystä on kehuttu, ja se on kaikki kehunsa ansainnut.
Harvoin lukee tekstiä, joka tuntuu yhtä voimakkaan fyysisesti.
En enää ihmettele, että tätä on verrattu Yanagiharan Pieneen elämään. Näissä on samaa. Tapahtumat ja traumat on kuvattu tavalla, joka ei anna mahdollista sitä, että kääntäisi pään, ummistaisi silmät tai ottaisi etäisyyttä. Sitä tulee kiskotuksi mukaan kaikkeen.
Ja kuten kirja itsekin kommentoi itseään. Mitä sitten, että lukijalla on epämiellyttävä olo hetken? Kun joillakin on ollut niin hirveää vuosia, koko lapsuus.
En ole itse joutunut tällaisen kouluväkivallan uhriksi, vaikka pienen osan "koulukiusaamisesta" minäkin olen osakseni saanut. Silti olen käynyt kouluja 90- luvulla ja 2000-luvun alussa, ja tämä kirja herätti paljon muistoja. Valitettavasti tunnistan tämän koulumaailman, olen ollut sen keskellä itsekin, vaikka ihan eri kouluissa, eri maisemissa, eri tapauksissa, mutta silti se kaikki on tuttua.
Eikä se syrjiminen ja väkivalta todellakaan aina ole lähtöisin toisista lapsista.
Nykyään puhutaan paljon siitä, miten "kiusaaminen" on vähentynyt. Ehkä on. En tiedä. En luojan kiitos ole enää koululainen. Mutta työskentelen paikassa, joka on fyysisesti kiinni koulussa (en ole töissä koulussa, enkä minkäänlainen kasvattaja) ja näen päivittäin uskomatonta väkivaltaa esimerkiksi välituntien aikana. Useita kertoja olen joutunut puuttumaan, kun ketään muuta aikuista ei ole ollut lähellä ja kun esimerkiksi on potkittu toista lasta päähän.
Kunpa tästä puhuttaisiin enemmän. Mutta mieletön kirja!
Hävitystä on kehuttu, ja se on kaikki kehunsa ansainnut.
Harvoin lukee tekstiä, joka tuntuu yhtä voimakkaan fyysisesti.
En enää ihmettele, että tätä on verrattu Yanagiharan Pieneen elämään. Näissä on samaa. Tapahtumat ja traumat on kuvattu tavalla, joka ei anna mahdollista sitä, että kääntäisi pään, ummistaisi silmät tai ottaisi etäisyyttä. Sitä tulee kiskotuksi mukaan kaikkeen.
Ja kuten kirja itsekin kommentoi itseään. Mitä sitten, että lukijalla on epämiellyttävä olo hetken? Kun joillakin on ollut niin hirveää vuosia, koko lapsuus.
En ole itse joutunut tällaisen kouluväkivallan uhriksi, vaikka pienen osan "koulukiusaamisesta" minäkin olen osakseni saanut. Silti olen käynyt kouluja 90- luvulla ja 2000-luvun alussa, ja tämä kirja herätti paljon muistoja. Valitettavasti tunnistan tämän koulumaailman, olen ollut sen keskellä itsekin, vaikka ihan eri kouluissa, eri maisemissa, eri tapauksissa, mutta silti se kaikki on tuttua.
Eikä se syrjiminen ja väkivalta todellakaan aina ole lähtöisin toisista lapsista.
Nykyään puhutaan paljon siitä, miten "kiusaaminen" on vähentynyt. Ehkä on. En tiedä. En luojan kiitos ole enää koululainen. Mutta työskentelen paikassa, joka on fyysisesti kiinni koulussa (en ole töissä koulussa, enkä minkäänlainen kasvattaja) ja näen päivittäin uskomatonta väkivaltaa esimerkiksi välituntien aikana. Useita kertoja olen joutunut puuttumaan, kun ketään muuta aikuista ei ole ollut lähellä ja kun esimerkiksi on potkittu toista lasta päähän.
Kunpa tästä puhuttaisiin enemmän. Mutta mieletön kirja!
December 4, 2025
Uff, så jävla tung läsning, men mästerligt skildrat så man inte kan värja sig en tum. Precis så segt, utdraget, hopplöst, bottenlöst förfärligt, som mobbing under en hel skoltid måste vara, dessutom skildrat i en cirkelkomposition, i formen av en slags bekännelse eller intervju: A sa... där vi egentligen inte vet vem som berättar, utom att slutet ger oss ett hum om det. Nutidsplanet, som rör sig över typ ett dygn, av insomnia och smuts, desperation, som glider över i minnen från, skildringar av barndomens upplevelse nästan sömlöst mellan. Först kanske hundra sidor in förstår man vem "Ira" är, som A liksom stalkar, och vilken betydelse hon har för A.
Det är också liksom en detektivroman på det sättet, att bit för bit avslöjas mer samtidigt som det kompliceras – och i narrativets nulinje interpunkteras av en utveckling i fråga om mötet och interaktionerna med Ira. Inte ”verkligt” kanske, men det är just det som gör det så mäktigt, litteraturen som använder alla sina resurser för att skapa något utöver det verklighetstrogna.
Insprängt också historiska fakta om Åbo, så nu måste jag ju köra söderut nästa gång jag roadtrippar i Finland. Huja, vad glad jag är att läsningen är över men oj vad jag kommer att minnas den.
Det är också liksom en detektivroman på det sättet, att bit för bit avslöjas mer samtidigt som det kompliceras – och i narrativets nulinje interpunkteras av en utveckling i fråga om mötet och interaktionerna med Ira. Inte ”verkligt” kanske, men det är just det som gör det så mäktigt, litteraturen som använder alla sina resurser för att skapa något utöver det verklighetstrogna.
Insprängt också historiska fakta om Åbo, så nu måste jag ju köra söderut nästa gång jag roadtrippar i Finland. Huja, vad glad jag är att läsningen är över men oj vad jag kommer att minnas den.
May 29, 2022
⭐⭐+ tärkeä kirja kiusaamisesta. Kirjassa on hyviä oivalluksia ja sanoittamista kiusaamisen kiusaamisen ja koulujen toiminnan luonteesta. Valitettavasti vain kirja alkoi käydä puuduttavaksi ja tuntui, ettei se lopu koskaan, eikä edisty mihinkään. Vaikka tämä varmasti on totta kiusaamisen suhteen, olisi kyllä lukijaakin voinut ajatella. En jaksanut lukea loppuun saakka, kun kirja oli jo myöhässä ja piti pitkän varausjonon vuoksi palauttaa kirjastoon.
January 29, 2024
Ylipitkä vihakirje. Ainut mahdollinen tapa kirjoittaa tämä kirja.
December 28, 2025
Mikä muovaa lasta? Geenit, terveys, talous, kasvatus, kaverit vai ympäristö? Rauman kirjassa se on kouluaika ja se valta, jota aikuiset kouluseinien sisällä käyttävät. Varsinkin pikkukaupungeissa, pienissä yhteisöissä, se on vallan keinoista vaikuttavimpia.
Kouluaika on totaalista kärsimystä ja jättää ikinään paranemattoman jäljen. Tältä osin Rauman kirja on yksi pitkä ahdistus ja sekä karmivaa luettavaa että tekee todella vihaiseksi. Todella menee tunteisiin ja ajatuksiin.
Nämä kaksi neljästä teeemasta ovat tässä kirjassa silkkaa timanttia.
Se mitä taas ei vedonnut oli oppikirjamainen, historiallinen Turku. Eikä myöskään loputon juokseminen ja säntäily. Ymmärrän kyllä ahditukseen on oltava pakotie ja lääke, mutta nyt tuli liian monta verrokkia mieleen.
Varmasti todella moni on jo lukenut Hävityksen, mutta pelkästään aiheen takia se pitäisi lukea ja kokea lapsuuden suojelemiseksi. Vaikka ei fiktiona ollut itselle täysosuma, on hienoa tietää, miten paljon kirja ja aihe ovat saaneet ansaittua näkyvyyttä.
Kouluaika on totaalista kärsimystä ja jättää ikinään paranemattoman jäljen. Tältä osin Rauman kirja on yksi pitkä ahdistus ja sekä karmivaa luettavaa että tekee todella vihaiseksi. Todella menee tunteisiin ja ajatuksiin.
Nämä kaksi neljästä teeemasta ovat tässä kirjassa silkkaa timanttia.
Se mitä taas ei vedonnut oli oppikirjamainen, historiallinen Turku. Eikä myöskään loputon juokseminen ja säntäily. Ymmärrän kyllä ahditukseen on oltava pakotie ja lääke, mutta nyt tuli liian monta verrokkia mieleen.
Varmasti todella moni on jo lukenut Hävityksen, mutta pelkästään aiheen takia se pitäisi lukea ja kokea lapsuuden suojelemiseksi. Vaikka ei fiktiona ollut itselle täysosuma, on hienoa tietää, miten paljon kirja ja aihe ovat saaneet ansaittua näkyvyyttä.
January 3, 2023
Olipa vimmaisa, armoton ja ahdistavakin avaus kirjavuodelle 2023! Ei pienintäkään epäilystä siitä, etteikö kirja olisi Finlandia-palkintoansa ansainnut, olihan tämä aika huikea kirja. Mediassa on paljon avattu kirjan sisältöä liittyen kouluväkivaltaan ja koulumaailmaan, mutta itselleni tuli yllätyksenä kirjan toinen keskeinen taso, kaupunkirakenteiden tuhoaminen. Valtavan taustatyön Rauma oli tehnyt Turun historiaa kuvatakseen.
Lukiessa olisi halunnut koko ajan pyristellä irti siitä kaikesta koulumaailman kamaluudesta, jota Rauma kuvaa, mutta irti siitä ei päässyt, ja se varmaan oli kirjan tarkoituskin. Nyt kirjan jo luettuani huomaan ajatusten kieppuvan omissa koulumaailmoideni muistoissa, joita tämän luettuaan miettii ihan uusin silmin.
Lukiessa olisi halunnut koko ajan pyristellä irti siitä kaikesta koulumaailman kamaluudesta, jota Rauma kuvaa, mutta irti siitä ei päässyt, ja se varmaan oli kirjan tarkoituskin. Nyt kirjan jo luettuani huomaan ajatusten kieppuvan omissa koulumaailmoideni muistoissa, joita tämän luettuaan miettii ihan uusin silmin.
June 4, 2023
en ees osaa pukea nyt mitään ajatuksia sanoiks. kamala ja ihan mielettömän hyvä
Displaying 1 - 30 of 342 reviews