Vähän tämä oli ensimmäisten kirjojen toisintoa ja paluuta sitten porvooseen, niin, että kolme kirjaa voi tiputtaa välistä. Siksi varmaan nimikin.
Itse olen tykännyt näistä majakkareissusta, lapinmatkailusta ja paluusta krp:n projekteihin. Sinänsä nämä toiminnantäyteisemmät ampuvat hieman yli ja suomen mittakaavassa. Mutta niin ampuivat Jim Thompsonin Kari Vaara dekkaritkin ja sitten tuli tämä Aarnion tapaus. Remes ja Isomäki kirjoittavat myös tapahtumilla kyllästettyjä tarinoita, jotka eivät sovi suomeen, mutta viihdyttäviä siltikin.
Ehkä osa pettyi näihin poikkeaviin välikirjoihin, kun ei tullut sitä jokavuotista tuttua tarinaa, kuten Seppo Jokisen Koskinen sarjaa, joita on jo lähes 30 saman peruskaavan toistavaa dekkaria.
Se on aina hankala taiteilla sillä rajalla, että meneekö aina vain rankemmaksi ja tarina ajautuu nurkkaan vai toistetaanko samaa. Hautalehtoa on taidettu ampua jo enemmän kuin suomen poliiseja yhteensä ja rikollisiakin on tapettu enemmän, kuin poliisien luoteihin on kuollut oikeasti. Sitten oikeasta elämästä nousee näitä unholaan jääneitä tapauksia ja eipä ne tarinat sittenkään ole niin yliampuvia. Mikkelin panttivankidraama, Tauno Pasanen, Steen Christensen, Pekka Seppänen ja Sanna Sillanpäätä unohtamatta sekä moni muu tapaus.
Siksi tämäkin Hautalehto toimii, vaikkakin turhan hätäilevä, kuten muutkin Rönnbackat. Mutta jos pääsee kuuntelemaan miestä livenä, niin nekin tarinat ovat samaa ADHD-tyyliä, että loppu jää puuttumaan tai ratkaisu kerrotaan puolikkaassa lauseessa. Mitään mysteeriähän näissä ei ole ja syyllisen löytää jopa Hautalehtoa nopeammin, hovimestari on aina syyllinen.