Erikoisjoukkojen mies Benedict Jay saapuu palvelusvapaalle Suomeen tapaamaan veljeään Doriania - tai niin hän ainakin väittää. Jokainen askel muistuttaa Beniä sodan jättämistä arvista, ja rinkassa painaa raskas salaisuus.
Ben saa kutsun kesämökille, keskelle kauneinta järvimaisemaa. Lämpimät päivät, uudet ja vanhat ystävät sekä mökkilaiturin kunnostus saavat hänet hetkeksi unohtamaan murheensa. Kesäöiden onnea haittaa kuitenkin tehtävä, joka on kesken, ja ennen uuden lehden kääntämistä Ben joutuu kohtaamaan menneisyytensä.
Mitä hänenlaisensa mies uskaltaa tulevaisuudelta toivoa? Voiko sodasta ja rakkaudesta selviytyä sankarina?
3,5. tykkäsin enemmän kuin meron edellisestä. kirjan alkupuolisko rakensi yllättävän toimivaa homoromanttista jännitettä benin ja mikon välille ja olin toiveikas että jotain tapahtuu. mikko jäikin kuitenkin nopeasti taka-alalle toisen benin kamun, villen, tieltä, vaikka lukija ois kaivannut vielä jotain ”closurea” mikon hahmolle. villen kautta kirjassa käsitelty miesten välinen syvä ystävyys oli hyvin kirjotettua ja tärkeä osa benin Kasvamista Ihmisenä. tykkäsin myös ihan kirjan teemasta, traumatisoitunut ammattisotilas muistaa pala palalta hirveitä juttuja ja kohtaa samalla itsensä sotilaana ja ihmisenä. tutut suomalaiset kesäiset maalaismaisemat oli hyvä tausta synkillekin käsittelyille. romanssi itsessään oli ennalta-arvattava ja tylsä, ja kiusallinenkin. jotkut rakkauspohdinnat oli kivoja, mutta väsyttää ajatusmalli jossa jos ei ole romanttista rakkautta elämässä, on vaan joku tyhjä kuori ja kaipaa aina sitä 😴
(toinen kirja peräkkäin jossa mainintoja IRAsta. jännä kun joskus jostain aiheesta joka ei ole aktiivisesti pinnalla esim. mediassa, kuuleekin ”koko ajan.”)
Niina Meron Romanssin sankari (Gummerus, 2021, saatu arvostelukappaleena töiden kautta) on kirja, jonka nimi johdatti minut lukijana pahasti harhaan. Mutta ei liene väärin olettaa, että kirjasta, jonka nimestä löytyy sana ”romanssi”, löytyisi edes jotain, mikä saa sukat pyörimään jaloissa? Romaani on kuitenkin pikemminkin kuvaus rikkinäisestä mielestä ja posttraumaattisesta stressistä kuin mikään suuri rakkaustarina.
Brittiläinen ammattisotilas Ben saapuu Suomeen kesävierailulle veljensä luokse. Hän on vahingoittunut viimeisimmällä komennuksellaan ja odottelee päätöstä siitä, että saisi palata töihin. Veljensä tyttöystävän tatuoijan Mikon matkassa Ben lähtee mökin remontointihommiin, ja tapaa reissussa naapuritorpan Helenan. Molemminpuolinen kiinnostus on ilmeistä alusta alkaen, mutta tarina etenee puisevasti, ja huomasin suhtautuvani aika yhdentekevästi siihen, päätyykö pari lopulta yhteen.
Raskainta kirjassa on tapa, jolla päähenkilö mönkii sotilasidentiteetissään. Turhautti, kun kertoja toistelee ”sotilaana tein sitä ja sotilaana olen oppinut näin”. Essiivimuodon toistaminen nostaa esiin roolin, johon kertoja on kahlittu. Traagista on, ettei hänellä ole muita rooleja. Kertoja on kuin rasittava keskustelukumppani, joka palaa aina yhteen ja samaan argumenttiin, eikä pääse siitä yli: ”mutta kun minä olen sotilas”.
Kirjan rakennekin oli vähän vinksallaan. Ei romanssissa esitellä toista osapuolta vasta sitten, kun kolmasosa romaanista on jo kerrottu! Itse asiassa luulin pitkään, että romanssia aletaan kirjassa rakentaa Benin ja Mikon välille, kun heidän suhteensa sai ensimmäisen kolmanneksen aikana niin paljon tilaa. Oikeastaan tarina sai kunnolla puhtia vasta loppupuolella. Sieltä löytyy myös muutamia filosofisia pilkahduksia, mikä on taso, josta erityisesti nautin Meron edellisessä kirjassa.
Tajuan, että kirja kertoo identiteettikriisistä. Sellaisen kuvauksena kirja lienee onnistunut, vaikka sitä onkin vaikea arvioida, kun olisin kaivannut vähemmän kriisiä ja enemmän romantiikkaa. Tässä kirjassa hentoinen mysteerijuonikaan ei kiinnostanut samalla tavalla kuin Meron kertakaikkisen ihanassa esikoisessa. 2,5/5
En ole aiemmin tainnut lukea romanttista viihdekirjallisuutta, jossa päähenkilö on 1) mies 2) sotilas 3) tällälailla traumatisoitunut 4) seksin käsittelyltään näin herkkää/potenssitonta. Nautin siitä, että tässä päähenkilön haava oli aidosti totutusta poikkeava. Ja ihmissuhteiden ykkönen ystävyys.
Makuuni tarpeettomia ja outoja homovitsejä, jos päähenkilö oli tarkoitus kuvata heterona ja ne oli "miesvitseiksi" tarkoitettu.
Tykkään Meron tyylistä kirjoittaa. Pidän hänen rouheista ja särmikkäistä henkilöhahmoistaan, jotka ovat aitoudessaan kaukana täydellisestä. Pidän tämän kirjan tunnelmasta ja luonnonläheisyydestä.
Tiedätkö sen tunteen, kun ei oikein tiedä miten päin olisi, koska on lukenut jotain niin hyvää? Pidin Romanssin sankarista jos mahdollista vieläkin enemmän kuin Meron esikoisesta, Englantilaisesta romanssista. Meron tavassa kertoa tarinaa on jotain todella vetävää, ja tämä kirja osoitti että hän osaa kirjoittaa taitavasti myös vakavista aiheista.
Jos olet kaivannut kesään kirjaa, joka paitsi viihdyttää tarjoaa myös ajateltavaa, voit lopettaa etsimisen. En keksi mitään, mitä olisin kaivannut lisää. Paitsi tietenkin sivuja, sillä olisin viihtynyt Meron kerronnan parissa vieläkin pidempään 👌🏻
Itsenäinen jatko-osa Meron aiemmalle Englantilaiselle romanssille. Aiemman kirjan brittimiehen sotilasveli saapuu Suomeen ja romanssi seuraa. Kevyttä romantiikkaa ei kuitenkaan ole luvassa, vaan miesnäkökulmasta koettua traumaperäisen stressin käsittelyä ja itsensä hyväksymistä - ja vasta lopuksi romanssia.
Niina Mero debytoi oivallisella Englantilaisella romanssilla. Seuraava kirja Romanssin sankari jatkaa samojen henkilöiden parissa. Suorasta jatko-osasta ei kuitenkaan ole kyse, sillä nyt edellisen kirjan päähenkilö Nora on aivan sivuosassa, päärooliin nousee Dorianin veli Ben.
Ben on toipumislomalla oleva erikoisjoukkojen sotilas, joka tulee tapaamaan Doriania Tampereelle. Ben tutustuu Noran ystävään Mikkoon ja asiat johtavat toisiinsa ja pian Ben löytääkin itsensä Mikon kesämökiltä apuna remonttihommissa. Kaunein suomalainen järvimaisema esittelee parhaita puoliaan, mökkiremontti pitää sopivasti kiireisenä ja naapurissa asuu vielä mielenkiintoinen nainen.
Benin ei kuitenkaan ole helppo kääntää elämässään uutta lehteä. Fyysisten kolhujen lisäksi miestä painavat henkiset vaikeudet. Ben ei sitä itselleen myöntäisi, mutta sivustakatsojalle on selvää, että sotatoimista seurannut PTSD pitää Beniä tiukasti otteessaan. Kevyimmillään Ben vain jähmettyy ja vaeltaa ajatuksissaan menneissä, pahimmillaan helikopterin ääni laukaisee hurjan paniikkireaktion.
Elämässä voisi olla edessä uusia käänteitä, mutta sitä ennen Benin on saatava päänsä paremmin ojennukseen. Lisäksi kesken jäänyt tehtävä on suoritettava loppuun, muuten menneisyyttä ei saa jätettyä taakseen.
Kirjan nimestä huolimatta romanssi ei varsinaisesti tunnu olevan pääasiassa, vaikka sinänsä rakkaus Beniäkin eteenpäin ajaa. Enimmäkseen kirjan ytimessä on Ben tausta ja sen kelaaminen, miten kovia kokenut erikoisjoukkojen sotilas voi jättää menneisyyden traumat taakseen ja hyväksyä, että elämässä voi olla aika saada osakseen jotain hyvää ja kaunista. Siinä Mero on onnistunut oivallisesti.
Mero kirjoittaa edelleen vetävästi ja osoittaa oivallista kykyä käyttää viihdekirjallisuuden trooppeja ja pyöritellä niitä haluamallaan tavalla.
Pidin erityisesti miesten välisen ystävyyden monipuolisesta kuvauksesta ja kesäisestä Suomi-kuvasta, haasteellisilta tuntuivat erikoisjoukkojen operaatiot väijytyksineen ja tulitaisteluineen, vaikka hyvin nekin oli kirjoitettu.
Niina Meron Romanssin sankari tupsahti juuri Storyteliin sähkö- ja äänikirjana 07.06.2021. Ai jai, palan halusta. Niina Meroa on ihastuttavaa lukea: englantilainen romanssi oli sekä traditionaalinen että uudistava romanttinen, suuri kirja. Jossa sai sinisukka kirjatoukka hurahtamista brittiläiseen kirjallisuuteen ihan Oxfordin täydeltä! Tässä kirjassa mies ei ole suoraselkäinen kartanonherra eikä pölyisten divarien humaani hapsutukka, jotka kummatkin sopivia romanssiin, vaan erikoisjoukkojen mies Benedict, jonka nimi viittaa luostariin ja uuteen Sherlockiin. Hän saapuu kappaleeseen kauneinta, seesteistä järvimaisemaa tavatakseen veljensä Dorianin, joka on myös kaunis nimi kirjallisuudesta. Mero toi moraalisia dilemmoja nautinnolliseen viihteeseen, miksi erikoisjoukkojen miesten pitää olla Pohjois-Irlannissa metsästämässä IRAn joukkoja. Kuka saa kenenkin valtion, maan valloittaa. Onko Mero ottanut syyniin myös timanttisen kovan äksönin? Hyvä! Baarissa soi Type O Negativen Girlfriend*s girlfriend. Deellä on dominoiva, olkapäätatuoitu tyttöystävä, maihinnousukengissä tanssiva Nora, jota Ben pitää tiukkana kuulustelijana. Dee, Dorian, on brittiveljeksistä se kaunosielu, hajamielinen professori, humaani. Millainen sotilas Benedict on. Mitä he tekevät Suomessa.
Toisen terroristi on toisen vapaustaistelija... Kuka on syyllinen. Sotilas joka toteuttaa komennot vai tyyppi joka suunnittelee miinat ja kohteeseen "hakeutuvat" ammukset. Ja mitkä valtiot myyvät suunnittelemiaan aseitaan sotaa käyville valtioille, kolonialisteille, joilla ei ole mitään ongelmaa pommittaa siviilejä. Kunhan julistetaan tulitauko. Sopivasti ennen euroviisuhuumaa, muistelin. Mero ei saarnaa, mutta voisi tämä käydä myös #Dekkariviikko dekkarina. Koska on mysteeri.
Sotilaita tuli mieleen 28 päivää myöhemmin ja raaka-Arskan Predator, että kuinka kapea on sotilaan, soturin malli. Viimeksi luin upean Anni Nupposen Täydelliset sotilaat eroottisen skifin.
Päähenkilönä on erikoisjoukkojen mies, jolla on tähtäimessä IRA, kenties IRAn veteraaneja. Romantiikassa voi käsitellä myös traumoja, moraalia, "levottomuuksia" ja kolonialismia. Asekauppaa.
101. lukemani kirja tänä vuonna 2021. Sähkökirjana.
Meron esikoiskirjan jälkeen oli pakko jatkaa heti tähän seuraavaan. Olipa yllätys - eikä ollenkaan pettymys, vaikka en rakastunutkaan tähän ihan yhtä paljon kuin Englantilaiseen romanssiin.
Oli hauska huomata, että tämä oli kirjaimellisesti jatko-osa eli ekan kirjan tyypit olivat mukana tässäkin, vaikkakin pienessä sivuroolissa. Iso yllätys oli se, että tyylilaji ja tunnelma oli tosi erilainen. Ekan kirjan nenäkäs huumori puuttui (sitä kaipasin vaikkei se tähän olisi sopinutkaan) ja tarinakin oli ihan jotain muuta kuin kepeää romantiikkaa. Tarinaa kannatteli taitava kirjoitustapa sillä juoni oli vähän korkealentoinen ja lopulta myös aika kliseinen.
Ja hei mikä on tämä kirjan nimi? Oliko jollain kustantamossa pakkomielle sitoa eka ja toka kirja nimen avulla toisiinsa? Nimihän ei istu kirjaan ollenkaan. Muuten vahva suositus myös tälle kirjalle ja onneksi saan itse jatkaa taas seuraavaan Meroon.
Romanssin sankari on itsenäinen jatko-osa Niina Meron esikoisteokselle. Parasta olikin päästä näkemään, mitä ensimmäisestä osasta tutuille Noralle, Dorianille ja Mikolle kuuluu.
Päähenkilönä on Ben, entinen SAS:n sotilas. Sukellus kesäisen Suomen maalaismaisemiin on hänelle jotain aivan uutta. Tunnelmaltaan tä.ä sopikin mainiosti kesälomamatkalla luettavaksi. Sen sijaan Benin traumoista lukeminen alkoi jossain välissä jo puuduttaa.
Kokeilin lukea kirjailijalta vielä toisen kirjan, koska kuulin useammalta luotettavalta taholta, että tässä kirjassa oli luvassa jonkinlaista parannusta edellisen kirjan tapaan käsitellä homoutta. Esikoisteoksella oli isot ongelmansa tuossa suhteessa, mutta pidin kirjailijan kertojanäänestä ja haluan aina antaa ihmisille mahdollisuuden kasvaa ja oppia virheistään, joten varasin kirjan kirjastosta nähdäkseni onko palaute johtanut kasvuun. Valitettavasti lupaavasti alkanut eroottinen lataus päähenkilön ja edellisestä romaanista tutun Mikon välillä kuitenkin kuivui kasaan ja jälleen kerronnan lomassa vilisee tarpeettomia ja oloni hyvin epämukavaksi tehneitä kommentteja lgbtq+ ihmisistä.
Positiivisia asioitakin kuitenkin löytyi. Viihderomaanin päähenkilönä on vaihteeksi mies, traumatisoitunut sotilas, jonka ptds:n käsittelyn koin erittäin hyväksi ja kunnioittavaksi, ehdottomasti pisteet siitä. Tarinassa on myös keskitytty ystävyyssuhteisiin, joiden kuvauksesta pidin erittäin paljon. Hyviä teemoja siis löytyy ja niiden käsittely oli erittäin asiallista, harmittamaan vain jäi, että loppua kohti päähenkilön ja Mikon välinen kemia hiipui ja unohtui ja loppua kohti oltiin taas vahvasti heteronormatiivisella vaihteella. Selvästi tästä nyt alkaa välittyä kahden kirjan jälkeen sellainen olo rivien välistä, että kirjoittajan asenne on, etteivät homot ansaitse onnea. Suuri miinus siitä.
Merolla on miellyttävä kirjoitustyyli, hahmot ovat sopivasti rosoisia ja tuntuvat aidoilta ihmisiltä ja teemojen suhteen ei ainakaan voida puhua kunnianhimon puutteesta. Jollei molemmissa lukemissani kirjoissa olisi ollut läsnä ongelmia ja epäasiallisuutta lgbtq+ ihmisiä kohtaan, lukisin mieluusti tältä kirjailijalta paljon lisää. Tämä kirja kuitenkin sementoi aiemman ajatukseni, että tämä kirjoittaja ei ole minulle.
Mainittujen positiivisten asioiden pohjalta kirja ansaitsisi 4 tähteä, mutta nuo negatiiviset seikat tiputtavat sen kyllä lähemmäs kahta, joten mennään keskiarvolla ja annetaan tällekin kirjalle 3 tähteä.
Niina Meron Romanssin sankarista jäi hiukan ristiriitainen olo, vaikka tiesinkin ettei käsillä kirja tule luultavasti olemaan mitään höttöistä romantiikkaa. Entisen sotilaan traumat ja yritys elää "tavallista" elämää kesälomalla Suomessa on jännä asetelma, jossa koin kirjan kasvutarinan aika ilmiselvänä ja entisiin taistelutilanteiseen vievät takaumat turhina. Ristiriitainen fiilis syntyikin minulle siitä, että toisaalta kirja oli kamalan vakava, toisaalta taas ainakin viihteenä markkinoitu ja kirjan romanttiset kuvaukset olivatkin sellaisia. Oli mukavaa, että kerrankin romantiikka-genreen ilmeisesti laskettavan kirjan päähenkilö oli mies. Muutamaan kertaan koin silti hieman epäuskottavana mm. kohdat, joissa tämä entinen sotilas (mitä kaikessa koko ajan korostettiin) osasi nimetä vaikkapa ihmisten vaatteiden materiaaleja (kiinnittäisikö hän oikeasti huomiota siihen, että jonkun takki on nimenomaan samettia?) tai sitä, mitä kukka missäkin tuoksui (yleensä syreenit), mutta ehkäpä se kertoo enemmän omasta ahtaasta maailmankuvastani sitten. Alussa koin tatuointeihin liittyvät kohtaukset kiinnostavina, ja olikin kyllä harmi, että tatuointi-teema sittemmin katosi.
Tässä toisessa viihderomaanissaan Niina Mero onnistuu karistamaan pois kaikki suomalaisen viihde- ja rakkausromaanigenren kliseet. Osaltaan se johtunee siitä, että päähenkilö on mies. Pidän Meron freesistä, rakkausromaania uudistavasta ja lempeästä otteesta, jonka ansiosta teos eroaa pikkusievästä, mukamas nokkelasta ja huumoriltaan tympeästä suomalaisviihteen mainstreamista (tai ainakin niistä toinen toistaan muistuttavista teoksista, jotka tähän mennessä olen kahlannut läpi). Vaikka romaanin henkilögalleria on kansainvälinen, myös Meron viihdetyylissä on jotakin kansanvälistä, mikä miellyttää. Tosin sodan traumojen selitystä hierottiin hiukan liikaa lukijan naamaan. Vähempikin selitys olisi riittänyt kuvaamaan sotilaan työtä romaanin alkupuolella, ja osan olisi voinut huoletta jättää lukijan pääteltäväksi. Teos kuitenkin parani viimeisellä kolmanneksellaan, ja loppuratkaisu jätti hyvän mielen.
Romanssin sankari oli hyvin erilainen ja hyvin itsenäinen verrattuna Englantilaiseen romanssiin. Vaikka aihepiiri sotilaan muisteluineen oli oudompi ja yllättävä, sellainen johon en yleensä tartu, kokonaisuus ja juonen logiikka olivat parempia kuin esikoisteoksessa. Filosofiset kohdat vaikuttivat hakevan valaistumisen hetkiä rakkauden todellisesta luonteesta, mutta en niitä kuitenkaan kokenut maata mullistavina. Iso plussa siitä, että päähenkilö ei ollut tällä kertaa rasittava huolimatta siitä, että oli jumissa omissa puutteissaan ihmisenä.
Romaanin otsikon perusteella odotti lukevansa (tai kuulevansa) kevyttä chick-litiä, mutta toisin kävi. Ihmissuhteista toki on kysymys ja teoksen lopussa on alkamassa jonkinlainen parisuhde. Mutta itse tarina ei ole romanssia, vaan brittiläisen ammattisotilaan sopeutumista Suomen kesässä uran jälkeiseen elämään, omaan itseensä, kokemiinsa traumoihin, ja ystävälle jääneeseen velkaan.
Tämä ei kyllä kolahtanut itselle yhtään, en tiedä johtuiko odotuksista, joihin tämä ei osunut. Romanssi oli aika olematon, eikä siinä ollut minkäänlaista jännitettä. Muutenkin tuntui tämä aika hajanaiselta kokonaisuudelta. Päähenkilö ja kirjan lähtökohdat olivat sinällään kyllä mielenkiintoisia mutta toteutus jäi puolitiehen eikä yltänyt potentiaaliinsa.
Olipa vähän pettymys että romanssi ei syntyny Benin ja Mikon välille! Se ois ollu tosi virkistävää.
Enemmän kuitenkin häiritsi se, että päähenkilön ainoa piirre oli se että hän on sotilas ja operoi kaikessa tästä hyvin ahtaasta roolista käsin. Sitä alleviivattiin joka käänteessä ja se teki päähenkilöstä ja oikeestaan koko kirjasta aika raskaan.
This entire review has been hidden because of spoilers.
En päässyt tähän kirjaan yhtään sisälle. Aluksi luulin, että tästä kehkeytyykin jännäri, kun Benillä oli suuri salaisuus ja tehtävä. Irralliset hahmot ja jonkinlainen hengettömyys häiritsi. Tärkeitä ja vakavia aiheita käsitellään ja se on plussaa.
Niina Meron esikoinen Englantilainen romanssi oli parempi. Tämä kirja tuntui jotenkin työläältä lukea. Omassa lajityypissään edellinen oli viihdyttävä ja kiva. Tässä romaanissa vierastin kenties miespuolista näkökulmahenkilöä. Myös lievä pateettisuus kertojan äänessä häiritsi.
Pidän Meron tyylistä valtavasti. Tämä ei ulkoasustaan huolimatta ole romanssi vaan selviytymistarina, jossa fyysisesti ja henkisesti rikki oleva Ben yrittää saada elämänsä kasaan ja samalla selvittää kuka oikeastaan on armeija-elämän ulkopuolella.
Kiinnostavasti romanttista viihdettä täysin miehen näkökulmasta. Jos tää oli ironinen, se oli loistava. Todella stereotyyppisen äijämäistä jahkailua ja sotatraumaa ja potenssiongelmia. Tehdään remppaa ja käydään (tulevan) appiukon kanssa kalalla. 😂
This entire review has been hidden because of spoilers.
Tämänkin luin suosituksesta ja pidin! Mukavaa viihdettä.
Olisipa muuten hauskaa lukea joskus tällainen romanttinen juttu erikoisjoukkojen sotilasmiehestä miehen kirjoittamana. Kiinnostaisi, kuinka erilainen tyyli voisi olla.
ihan mielenkiintoinen ja hyvä kirja. oli mukava kuulla erilaista tarinaa kuin mihin olen yleensä tottunut päähenkilöstä johtuen. suomen kesä oli kiva tästäkin näkökulmasta!🌿 ihan kelpo tarina, missä ei moitittavaa mutta ei herättänyt liikaa tunteita lukijassa kuitenkaan.✌🏼