Suosittu kummitussarja jatkuu! Kolmas osa esittelee 14 kammottavaa kohdetta Napapiiriltä Suomenlahdelle.
Kotimaanmatkailu tutuissa kohteissa saa uusia sävyjä, kun kuulet tarinat niiden takana. Idyllinen Fiskarsin ruukkikylä kätkee taakseen synkkää historiaa: selittämättömät kuolemantapaukset eivät jätä asukkaita rauhaan vieläkään. Yhtenä Helsingin suosituimpana turistikohteena tunnetussa Suomenlinnassa on varsinainen kummituskeskittymä hymyilevästä haamusta kuristajakummitukseen.
Entä uskallatko enää yöpyä Imatran valtionhotellissa tai Rovaniemen Pohjanhovissa tämän luettuasi?
Mauri Karvosen kolmas kirja aavetaloista ei petä. Itseäni kaikkein eniten kiinnostivat Imatran Valtionhotelli ja hotelli Aulanko Hämeenlinnassa koska molemmissa olen yöpynyt. Aaveisiin en näillä kerroilla törmännyt vaikka kiersinkin Aulangon puistoalueen yksin aamuhämärissä. Osasta Suomenlinnan aaveita olin jo tietoinen enkä todellakaan lähtisi yksin seikkailemaan esim. linnoituksen tunneleihin. Fiskarsin ruukilla käynti jäi niin pikaiseksi eräänä kesäpäivänä että alue jäi tutkimatta, sinne haluaisin palata vielä uudestaan. Harmi että päärakennukseen ei pääse kierrokselle. Rovaniemellä olen katsellut kuohuvaa Kemijokea ja ottanut kuvan kuuluisasta hotelli Pohjanhovista mutta en kuitenkaan yöpynyt siellä. Tuli jotenkin karmiva olo kun katseli sitä paikkaa. Voin hyvin kuvitella SS-miesten haamujen viihtyvän hotellin käytävillä. Kirja herätti mielenkiinnon Pohjanmaan Museota kohtaan. Vaikutti niin haamuiselta paikalta että siellä on päästävä vierailemaan. Lisäksi aaveet eivät olleet pelottavia vaan vaikuttivat sympaattisilta. Samaten Oulun Seurahuone aka merikapteeni Petrellin palatsi vaikutti kiinnostavalta paikalta. Kirja ansaitsisi viisi tähteä mutta sisältää valitettavasti paljon painovirheitä. Tämähän ei ole tietysti kirjailijan vika mutta itseäni lukunautintoa häiritsee jos lauseessa lukee kaksi kertaa sama sana tai ilmoitetaan että jotain tapahtui vuonna se-ja-se mutta vuosiluku puuttuu. Painovirhepaholaisten vuoksi siis neljä tähteä.
Haluaisin kovasti pitää tästä enemmänkin, mutta todennäköisesti oma maanläheinen ajatusmaailmani - en usko mihinkään kuolemanjälkeiseen tahi yliluonnolliseen - on liian iso este. Nostan toki hattua tiedon ja myös noiden kummituskokemusten keräämisestä, mutta samaan aikaan sitä kelaa että joku valojen räpsyminen tai äänet vanhassa talossa... etenkin jälkimmäiseen suhtautuu pitkälti toistakymmentä vuotta autiotaloja kuvanneena siten että... vanhat rakennukset nyt vaan ääntelee. Toisaalta tämä on kyllä mielenkiintoinen katsaus siihen mitä kaikkea ihmiset ovat (vielä nykypäivänäkin) valmiita tulkitsemaan yliluonnolliseksi.
Itse rakennuksista on tarjolla kummitustarinoiden lisäksi (hieman Wikipediamainen) katsaus historiaan, sekä tärkeimpiin henkilöihin mikä aikaansaa pientä päällekkäisyyttä. Eniten hämmennystä herätti erinäisten henkilöiden elinvuosien määritys tyyliin 1905-?), mistä tulee vähän sellainen fiilis että onko touhu jäänyt jotenkin kesken.
Mutta että hatunnosto aiheeseen paneutumiselle. Itse en vain kuulu kohderyhmään.
Vaikka annoin yhtä monta tähteä kuin kahdelle aiemmalle osalle, niin tämä oli ehkä näistä paras. Lähinnä siksi että kirjan ulkoasu on parempi ja tekstit viimeistellympiä. Historiikit ja aavetarinat sinänsä ovat kiinnostavia kaikissa kolmessa teoksessa.